Suomi harjoittaa jatkuvaa kasvatusta kaikkialla

julkaistu Lapin Kansassa 17.7.2018

Olli Säynäjäkangas kirjoittaa avohakkuiden ongelmista (LK 14.7.). Hänen väitteensä vain olivat harhaanjohtavia. Säynäjäkangas kertoo, miten valtaosa avohakkuusta saatavasta puusta on kuitupuuta. Kuitenkin tukkiosuus vaihtelee Luonnonvarakeskuksen mukaan 65-75 % välillä. Kuitupuu menee lyhytikäisiin tuotteisiin, mutta niiden ansiosta tarvitsemme vähemmän maan uumeniin varastoitunutta öljyä.

Hän kertoi, miten avohakkuut ovat aiheuttaneet ahdinkoa metsäkanalinnuille. Sekään ei ehkä ole ihan selvää, kun miettii tapahtunutta kehitystä. Avohakkuualojen koko on pienentynyt koko ajan ja metsien puusto kasvanut. Samanaikainen lintukato ei oikein sovi väitteeseen. Metsätalous on lopettanut turhan alikasvoksen raivaamisen ja kehittänyt esimerkiksi riistanhoidollisen harvennuksen kanalintujen elinolosuhteita vahvistamaan. Metsäkanalintujen pesiä löytyy usein avohakkuilta. Syitä linutjen ahdinkoon pitääkin hakea muualta. Esimerkiksi lisääntynyt pienpetokanta ja vaikeat poikasaikaiset olosuhteet useana vuonna peräkkäin ovat todennäköisempiä syitä katoon.

Sekametsät ovat nykymetsätalouden tavoite. Lehtipuut havupuiden seassa parantavan maaperän ominaisuuksia ja puun kasvua. Sekapuusto on myös monimuotoisempi, kuten Säynäjäkangas kertookin. Koko metsäsektori hakee ja ottaa käyttöön koko ajan uusia monimuotoisuutta parantavia menetelmiä. Esimerkiksi tekopökkelöitä tehdään ja valtion mailla kaikki lahopuut jätetään hakkuissa metsään.

Virkistyskäyttäjänä olen aina löytänyt mieleisiäni metsiä, missä tahansa kuljenkin. Joskus hakeudun jopa avohakkuulle, koska siellä on paremmat näköalat ja paremmat marjasaaliit. Jos taas haluan mennä varttuneempaan metsään, niitäkin löytyy helposti. Ja onhan meillä miljoonia hehtaareita suojelualueitakin, jos haluaa kokonaan välttää talousmetsät.

Ero mittakaavassa

Avohakkuun ja jatkuvan kasvatuksen ero on mittakaavassa. Kummassakin tehdään avohakkuita, mutta jatkuvassa kasvatuksessa aukon koko on määritelty pienemmäksi. Jos mietimme metsienkäsittelyn historiaa, on helppo tulkita koko Suomen metsätalouden perustuvan jatkuvaan kasvatukseen. Jo aluetason tarkastelulla voimme todeta, että kaikkialta löytyy kaikenikäisiä metsiä. Avohakkuin käsitellyt metsän on uudistettu ja niitä on hoidettu aina aikakauden parhaan tiedon ja osaamisen mukaan. Tällä on saatu metsiemme puumäärä kaksinkertaistumaan ja kasvu nopeutumaan.

Suomen ja maailman onneksi vaikutus on ilmastolle ehdottoman positiivinen, vaikka pelkästään avohakkuualaa tuijottamalla voidaan laskea hetkellinen hiilivaraston aleneminen. Kaikissa hakkuissa voidaan tehdä samanlainen laskenta, kun puu viedään pois alueelta. Hiilivarasto pienenee, mutta kasvaa hakkuun ansiosta suuremmaksi. Laajemmalla tarkastelulla tai tarkastelujaksoa pidentämällä ilmastovaikutukset ovat kuitenkin hakkuun puolella. Eikä unohdeta, että kaadettuun puustoon sitoutunut hiili siirretään vain toiseen paikkaan, jossa siitä tehdään meille kaikille uusiutuvasta materiaalista tuotteita.

Metsätalous ja metsäntutkimus ovat huipputasoa maailman mittakaavassa. Monimuotoisuuden lisääminen on kaikkien tavoitteena. Niin metsäorganisaatioiden, kuin poliittisten puolueidenkin. Joidenkin toimintatapa on kärkkäämpi, mutta tavoitteet hyvin samanlaisia. Metsäala kuitenkin tekee joka päivä konkreettista monimuotoisuustyötä enemmän kuin mikään muu taho. Voimme olla siitä ylpeitä!

Juri Laurila

Metsäasiantuntija ja ilmastoaktivisti

Mainokset

Eettisen toiminnan vaatiminen on tuomittavaa?

Teetin yritykseni nimissä kyselytutkimuksen, jossa tiedustelin ihmisten näkemyksiä ja mielikuvia Älykylä:stä. Vastauksia tuli ihan kiitettävästi ja ne olivat pääsääntöisesti asiallisia. Kuitenkin yhteen kommenttiin kiinnitin huomiota. Yksi vastaaja kyseenalaisti ekologisen asumisen kehittämisen, koska yrityksen toimitusjohtaja on voimakkaan luonnonsuojeluvastainen. En ihmettele tätä mielikuvaa, mikä on syntynyt luonnonsuojelijoiden tekemistä tulkinnoista, eikä siitä mitä olen oikeasti kirjoitanut. En ole kirjoittanut koskaan luonnonsuojelua vastustavia kommentteja ja työskennellessäni aiemmin Metsähallituksen suunnittelijana koin suurta iloa aina voidessani suunnitella arvokkaita luontokohteita suojaavia toimenpiteitä. Luontoarvot ovat minulle tärkeitä ja lasteni ja lastenlasteni vuoksi haluan taata myös heille puhtaan paikan asua ja elää. Sen vuoksi kannattaa itsensä asettaa rohkeasti etulinjaan ja kuten edelläkävijöille usein käy, maalitauluksi. Onhan asetelma hieman epätasainen, kun yksityishenkilöä vastassa on kymmenien miljoonien viestintäbudjeteilla varustetut järjestöt. Uskon totuuden kuitenkin olevan vahvempi kuin järjestöjen propagandakoneiston suoltama höttö.

Luonnonsuojelu vai luonnonsuojelujärjestö

Korjataan nyt tämä virheellinen näkemys. Näkemyksen kirjoittaja luultavasti on sekoittanut luonnonsuojelun ja luonnonsuojelujärjestöt keskenään. Ne eivät ole sama asia. Luonnonsuojelu on nimensä mukaisesti luonnon eteen tehtävää työtä ja järjestötoiminta kymmenien miljoonien eurojen liikevaihtoa suojaava liiketoiminnan ala. En ole luonnonsuojelua vastaan millään lailla. Minusta monimuotoinen luonto on tärkeä ja olen ilolla seurannut metsäalan kehittymistä monimuotoisemman luonnon edistämiseksi. Se, mitä toistan sosiaalisen median keskusteluissa, lehtikirjoituksissani ja muissa yhteyksissä ei ole luonnonsuojeluvastaisuutta. Päin vastoin pyrin luonnonsuojelukulttuurin kehittymiseen. En koe millään tavalla sitä, että korjaan luonnonsuojeluaktivistien populistista viestintää, laajennan näkökulmia, tuen uusiutuvien materiaalien kestävää käyttöä, ja kampanjoin puhtaamman ilmaston puolesta olisi luonnonsuojeluvastaisuutta. Toki joku voi olla tästäkin eri mieltä, koska järjestöjen epäeettisen toiminnan esiintuominen voi uhata niiden taloutta. Suvaitsevaisuus eriäviä mielipiteitä ja näkemyksiä kohtaan ei ole aktivistien vahvuus.

Mielestäni on moraalisesti ja eettisesti väärin syöttää metsäasioita tuntemattomille ihmisille virheellistä mielikuvaa nykymetsätaloudesta ja siihen pitäisi jokaisen metsäasiantuntijan reagoida. On väärin, että mediatalot sitoutuvat #vastuujournalismi:in, mutta unohtavat sen ympäristöjärjestöjen kohdalla. Siitäkin huolimatta, että ne ovat tunnetusti yhden asian ja yksipuolisten tulkintojen ajajia. Aina löytyy kesätoimittajia ja muita, jotka eivät ole ehtineet tutustua JSN:n journalistin ohjeisiin tai omaavat niin vahvan henkilökohtaisen mielipiteen, etteivät uskalla ottaa riskiä sen horjuttamisesta haastattelemalla nykymetsätalouden tuntijoita. Toimittajalla on vapaus tehdä omannäköisiä juttuja ja niin sen pitääkin olla. Mutta jos toimittaja valikoi omaa mielipidettänsä tukevia haastateltavia juttuihin ilman toista näkökulmaa, ei voida enää puhua journalismista. Ympäristöasioissa tämä on valitettavasti arkipäivää.

Elä kuten opetat

Olen sitä mieltä, että järjestöjen olisi aika alkaa elämään niin kuin opettavat. Jos vaaditaan moraalia, olisi syytä itsekin toimia moraalisesti. Jos vaaditaan avoimuutta, olisi itsekin oltava avoin. On aivan uskomatonta, että järjestöjen metsäasiantuntijoina esiintyvät henkilöt eivät tunne nykymetsätaloutta alkuunkaan. Ainakin sellaisen kuvan saa, kun he kritisoivat metsätaloutta vuosikymmeniä sitten vallinneeseen toimintamalliin peilaten. He eivät tunnusta metsäalalla tapahtuneita muutoksia, eikä niiden oletettavia positiivisia seurauksia. Luontoarvojen eteen tehtävät parannukset kun eivät näy heti kaikkialla. He eivät tunnusta myöskään hyvällä metsänhoidolla saavutettuja hyötyjä. Metsien suojelu on moninkertaistunut, monimuotoisuustyö arkipäiväistynyt kaikissa metsäorganisaatioissa, metsien kasvu kiihtynyt, metsien puumäärä kasvanut ja puusto on järeytynyt. Tästä huolimatta nämä järjestöjen ”metsäasiantuntijat” julistavat paatoksella, miten Suomen metsät ovat häviämässä, vanhat metsät katoamassa ja monimuotoisuus uhattuna metsäalan takia. Muita mahdollisia syitä ei juuri edes mietitä, vaikka sieltä voisi saada parempia tuloksia luonnon kannalta.

Tietojen pimittäminen uhkaa uhanalaisia lajeja, koska yksikään järjestö ei kykene seuraamaan kaikkea metsäalan toimintaa aukottomasti ympäri vuoden ja reagoimaan kaikkiin metsänkäyttöilmoituksiin.

Järjestöt kouluttavat ihmisiä etsimään uhanalaisia lajeja metsistä, jotta voivat tarpeen tullen käynnistää konflikteja niiden avulla. (Greenpeace kutsuu heitä vahtikoiriksi. No ainakin he ovat kovia räksyttämään, joten tuollainen haukkumanimi on kai ihan paikallaan) Avoimuuden ja monimuotoisuuden nimissä olisi vähintään kohtuullista, että uhanalaisten lajien esiintymät ilmoitettaisiin välittömästi kansalliseen rekisteriin tai maanomistajille, jotta metsätalouden toimijat voisivat ne saada ajoissa käyttöönsä. Metsäalan organisaatiot suojaavat uhanalaiset lajit mielellään ja tekevät suunnitelmat lajit huomioiden, jos heillä vain on tieto niistä. Tietojen pimittäminen uhkaa uhanalaisia lajeja, koska yksikään järjestö ei kykene seuraamaan kaikkea metsäalan toimintaa aukottomasti ympäri vuoden ja reagoimaan kaikkiin metsänkäyttöilmoituksiin. Olisi luontoarvojen kannalta tärkeämpää, kun tiedot olisi ajoissa käytettävissä.

Olen useaan kertaan pyytänyt järjestöjä kertomaan oman ekologisen ja kestävän vaihtoehtonsa puulle, koska ne vastustavat kannattavaan metsäelinkeinoa niin monella rintamalla ja pyrkivät mahdollisimman pieneen metsien käyttöön. Yksikään Suomessa toimiva järjestö ei ole pystynyt esittämään yhtään vaihtoehtoa!

Sertifikaatti varmistamaan yhdistystoiminnan eettisyys

Tällä hetkellä yhdistysten ja järjestöjen toimintaa ei kehitetä ammattimaisesti ja toiminnan laatu onkin monesti erittäin heikkoa. Ulkopuoliset auditoinnit voisivat kehittää yhdistysten toiminnan laatua merkittävästi ja nostaa koko Suomen yhdistystoiminnan tasoa. Minusta olisi pelkästään hyvästä luoda eettisen toiminnan sertifiointijärjestelmä järjestöille ja yhdistyksille. Järjestelmässä puolueettomat ulkopuoliset asiantuntijatahot voisivat tarkastella järjestöjen toimintaa ja tekisivät kehitysehdotuksia. Sertifioinnin kriteerejä voisi olla esimerkiksi eettisyys, avoimuus, tavoitteiden julkisuus, viestinnän rehellisyys ja toiminnan kohtuullisuus tavoitteiden saavuttamiseksi osapuolia kohtaan. Kriteereistä voisi vastata laaja-alainen yhteistyöryhmä. Yhdistysten, liike-elämän, median, viestinnän, tutkimuslaitosten ja muiden vastaavien tahojen edustajista koottu ryhmä voisi määrittää kriteerit ja auditointiperiaatteet.

Jos olen mielestäsi antanut luonnonsuojelua vastustavia kommentteja, pyydän soittamaan numeroon 040-514 5000 ja kertomaan yksityiskohtaisesti, miten olen vastustanut luonnonsuojelua. Keskustelen mielelläni asiasta, kunhan muistetaan asiayhteys ja antamiani kommentteja käsitellään siinä muodossa kuin olen ne kirjoittanut. Ei siis tulkintojen pohjalta.

Metsätalous on puhtaan tulevaisuuden mahdollistaja

Metsäkeskustelut ovat aika usein yksipuolisten näkemysten värittämiä. Ja miksi ei olisi, sillä metsät ovat lähellä suomalaisia sydämiä. Metsät nähdään niin monesta näkökulmasta, että mielipiteet eivät voi ollakaan muuta kuin monipuoliset. Myös tunteilla on vahva osuus metsäkeskusteluissa. Joillakin on ikäviä kokemuksia vuosikymmenten takaa, kun ojitus on värjännyt mökkijärven veden ruskeaksi. Toisilla taas avohakkuu on muuttanut tuttua maisemaa, joka aiemmin oli komeaa hongikkoa. Metsästäjäkin on voinut joutua vaihtamaan tuttua aluetta lintujen perässä, kun kasvunsa päähän tullut metsä on uudistettu. Koivuvihan aikana metsien monimuotoisuus kärsi, eikä luontoarvoja muutenkaan osattu huomioida ennen 1980 -lukua. 1900-luvun puolivälin jälkeen ojitettiin suot ja maat. Aurauskin lopetettiin valtion mailla vasta 1990 -luvun alkupuolella. Eihän niitä voi hyvällä katsoa varsinkaan jos ei tiedä miksi niitä tehdään. Tunteisiin vetoaa myös vuosikymmeniä metsien käytön rajoittamisella elävät järjestöt ammattimaisella markkinointiosaamisellaan.

Ajat ja toiminta muuttuvat

Nykyään metsänhoidossa huomioidaan vesistönsuojelu, uhanalaiset lajit, riistan piilopaikat, lahopuun säästäminen, metsäkanalinnut, virkistyskäyttäjät, marjastajat, sienestäjät ja monet, monet eri tekijät. Eihän se poista sitä tosiasiaa, että aikanaan on toimittu nykytietämyksen mukaan ihan päin honkia. Nykymetsätalous tuottaa uusiutuvaa puuta meidän kaikkien käyttöön. Rakennamme, pakkaamme, puemme päällemme, huolehdimme hygieniastamme, lääkitsemme itseämme ja jopa syömme puusta lähtöisin olevia raaka-aineita. Kuluttajina metsä tarjoaa meille ekologisen vaihtoehdon. Muuten käyttäisimme monessa kohdassa fossiilisia raaka-aineita ja lämmittäisimme turhaan ilmastoa.

Ilmastovaikutuksilta kuulee sanottavan, että hakkuu pienentää hiilivarastoa. Näin voi ollakin, jos tarkastellaan ainoastaan kyseistä hakkuualaa lyhyellä aikajänteellä, eikä huomioida hakkuussa saadun puun elinkaarta tai vaikutuksia muihin raaka-aineisiin. Mutta jos ajatellaan aluetasolla tai pitkäjänteisesti (kestävästi), hakkuut ovat ehdottomasti hyväksi ilmastolle. Niiden ansiosta metsät pysyvät kasvussa sitomassa hiiltä. Samalla me saamme lisää uusiutuvaa raaka-ainetta ja entistä paremmin kasvavat metsät jalostuksen myötä.

Avohakkuukieltoakin on esitetty. On sanottu, että metsäomistaja saa yhtä hyvät tuotot jatkuvalla kasvatuksella, kun tukin osuus kasvaa ja tuloa tulee useammin. Tämä voi pitää paikkansakin, jos metsä on oikeanlaista, eikä luontaiselle uudistumiselle ole luonnon asettamia esteitä. Ihan joka paikkaan menetelmä ei ole sovelias. Kieltoa on pönkitetty demonisoimalla kuitupuuta, jota jaksollisessa kasvatuksessa syntyy enemmän kiertoajan kuluessa. On hyvä tiedostaa, että myös kuitupuulla on suuri merkitys ilmastolle. Siitä tehdään sellua, josta jalostetaan fossiilisia korvaavia tuotteita. Rakennuksissa hiili on sitoutuneena kuitua pidempään, mutta fossiilisessa öljyssä puhutaan miljoonista vuosista. Jos voimme jättää nuo varastot koskemattomaksi kuitupuun ansiosta, rakennuksiinkin sitoutunut hiili vapautuu aika paljon nopeammin.

Uhkia liioitellaan, vaikutuksia vähätellään

Uhanalaisten lajien seurantaa tehdään kansainvälisen luonnonsuojelujärjestön IUCN:n ohjeiden mukaan. Kysyin Ympäristöministeriöstä ja lajikartoituksia tekeviltä, miten metsätalouden vaikutusta arvioidaan näiden lajien osalta. Arviointi tehdään ryhmäkeskusteluissa ja merkintä tehdään joko/tai menetelmällä. Arvioinnissa ei mietitä vaikutusten vakavuutta, joten emme tiedä mikä on metsätalouden todellinen vaikutus. Tiedämme vain, kuinka moneen lajiin metsien käyttö vaikuttaa. Mielenkiintoista nähdä, joko ensi vuonna julkistettavassa Punaisessa kirjassa on myös uhan vakavuus arvioitu. Ainakin tämä oleellinen puute on kartoituksia tekevien tahojen tiedossa. Edellinen Punainen kirja on julkaistu 2010. Muutokset metsien käsittelyssä ovat hitaita, eikä esimerkiksi 2000 -luvulla tehtyjen muutosten vaikutuksia ole vielä edellisen kartoituksen osalta ollut nähtävissä. Muutokset näkyvät lajistossa verrattain hitaasti, koska talousmetsistämme käsitellään vuositasolla vain pari prosenttia, eikä pitkälle aikajänteelle tehdyt toimenpiteet auta kaikkia lajeja välittömästi. Esimerkiksi säästöpuuryhmä tarjoaa kyllä suojaa pienriistalle heti, mutta lahopuuta ne tuottavat vasta kyseisten puiden kuoltua. Tähän voi mennä kymmeniä tai satoja vuosia.

Saha voi olla monimuotoisuudelle myös hyvästä. Uhanalaisten lajien punaisen kirjan 600 uhanalaisesta metsälajista 138 on uhanalaisia metsien umpeutumisen vuoksi. Jostain syystä tästä ei kuitenkaan olla huolissaan luontojärjestöissä. Oletus luonnontilaisen metsän monimuotoisuudesta on myös harhaanjohtava. Luonnontilainen kuusettunut metsä ei päästä valoa kenttäkerroksen kasveille, jotka kuolevat pimeyteen. Valo on tunnetusti elämän tuoja ja se korostuu kasvimaailmassa.

Hoidettu vs luonnontilainen
Luonnontilainen metsä ei välttämättä ole monimuotoinen. Hoitamalla saadaan esimerkiksi mustikka kasvamaan. Kuva: Juri Laurila

Puu on ylivertainen materiaali kestävyyden näkökulmasta. Tästä kertoo myös se, ettei edes luonnonsuojelujärjestöt osaa esittää parempaa vaihtoehtoa. Puun matka kohti kuluttajaa alkaa kuitenkin aina siitä, että puu kaadetaan. Kunnes tiedämme puulle paremman vaihtoehdon, hakkuiden yleinen vastustaminen on kestämätöntä monella tasolla.

Annetaan siis kunnia yli satavuotiselle metsäntutkimukselle ja metsäosaamiselle. Niillä on saavutettu ennätyksellinen puumäärä ja ennätyksellinen puun kasvu metsiimme, sekä monimuotoisuutta lisäävien toimien yleistymisen kaikessa metsänkäytössä. Suomessa metsien käyttö on maailman kestävintä ja voimme näyttää esimerkkiä myös muille maille. Puun käyttö mahdollistaa puhtaamman maailman meille ja tuleville sukupolville. Ollaan ylpeitä maailmanluokan metsätaloudestamme!

Hyvä, paha sellu!

Metsäkeskustelussa tulee usein vastaan tilanne, jossa metsäalan toimintaa arvostellaan sellupuun kasvattamisesta. ”Bulkkisellu” on jo suoranainen solvaus! Mutta onko se sitä?

Metsänomistajat pääsääntöisesti tavoittelevat taloudellisia tuottoja metsältään. Metsänkasvatus on pitkäjänteistä työtä, jossa tulokset korjaa usein joku muu. Mutta oikeanlaisella suunnittelulla tuottoa saa kuitenkin jokainen sukupolvi. Taloudellisesti kannattavan metsänkasvatuksen ainoa päämäärä on tukkipuun kasvattaminen, koska tukkipuun myyntihinta on moninkertainen kuitu- tai energiapuuhun nähden. Eli yhdestä tukkipinosta saatavaan rahamäärään tarvitaan monta samankokoista pieniläpimittaisesta puusta kasattua pinoa.

Tukkipuuta saadaan kaikilla kasvatusmenetelmillä. Ei ole väliä, onko se jatkuvaa kasvatusta vai jaksollista kasvatusta. Jatkuvassa kasvatuksessa tukkia saadaan vähemmän kerralla, mutta jokaisella hakkuulla. Jaksollisessa kasvatuksessa tukkisaanto maksimoidaan uudistusvaiheessa ja sen jälkeen tukkia voidaankin odottaa vasta vuosikymmenten kuluttua tehtävissä harvennuksissa.

Jokaisen hakkuun yhteydessä syntyy myös pieniläpimittaista puuta, jota kutsutaan kuitupuuksi. Ihan pienimmät ovat energiapuuta. Tältä ei voida välttyä, sillä yhdestä puusta menee jopa neljään eri käyttöön osia. Kuitupuuta syntyy eniten ensiharvennuksissa ja muissa harvennuksissa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa kuitupuuta syntyy, kun harvennetaan uutta kasvustoa, joka on pienempää kuin esimerkiksi yläharvennuksessa poistettava vanha puusto. Ilman pienemmän puuston harvennusta ne riukuuntuvat, eivätkä kasvaisi koskaan tukkipuiksi. Yläharvennus onkin nimensä mukaisesti harvennus, jossa jätetään kaikenkokoisia puita, mutta poistetaan isoimmat. Jaksollisen kasvatuksen alaharvennuksessa tehdään isommille puille tilaa kasvaa tukkipuiksi ja nopeuttaa ”sadonkorjuun” toteuttamista. Kasvatusmetodin valitsee maanomistaja, mutta siihen vaikuttaa moni muukin asia, kuin vain halu jatkuvaan peitteisyyteen.

Jokainen suomalainen käyttää joka päivä sellua

Sellua siis tehdään pieniläpimittaisesta puusta, jota syntyy kaikissa hakkuissa. Sellua ei sellaisenaan käytä oikeastaan kukaan. No on joitakin tuotteita, joissa sellu on sellua, mutta suurin osa menee jatkojalostettavaksi. Jos olet joskus törmännyt väitteeseen, että suomalainen metsä myydään alhaisen jalostusasteen tuotteena muualle maailmaan, on hyvä muistaa, että jo vessapaperikin on jalosteen jalostettu muoto. Suomessa tehdään pehmo-(mm. vessapaperi), toimisto- ja aikakauslehtipapereiden lisäksi hyvin monipuolista paperivalikoimaa. Näissä jalostusaste vaihtelee laadun mukaan.

Maailmalla liikkuu nettikaupan kasvaessa kartonkia, joka myös on sellun jaloste. Kun kuluttaja tilaa tuotteen, se pitää pakata. Kartonki näyttelee pääroolia pakkauksissa. Kaupan hyllyillä tuotteet on pakattu yleensä joko muoviin tai kartonkiin. Esimerkiksi maitopurkit ovat kartonkia. Muovia valmistetaan perinteisesti fossiilisesta öljystä, mutta nykyään myös kuitupuusta valmistetaan muoveja. On siis lähes mahdotonta valita, ettei tue öljy- tai metsäteollisuutta ostaessaan tuotteita. Kestävämpi vaihtoehto on tietysti puupohjainen pakkaus, jos haluaa ekologisen vaihtoehdon.

Sellusta vaatteita

Puuvillan kasvattaminen aiheuttaa ongelmia maailmalla, koska se vaatii runsaasti kastelua ja torjunta-aineita. Lisäksi puuvillapeltoja voisi käyttää myös ruoan tuottamiseen, jos puuvilla voitaisiin korvata jollakin muulla materiaalilla. Suomessa on jo 1950 -luvulta lähtien tehty tekstiilejä puusta. Liukosellusta tehtävä viskoosi onkin useimmille tuttu materiaali, vaikka harva tietää sen olevan kasvipohjainen tuote. Uusilla suomalaisilla innovaatioilla tehdään aivan uudenlaisia kangasmateriaaleja puusta. Onkin laskettu, että Suomi voisi vaatettaa koko maailman metsillään. Kuvittele, miten suuri vaikutus sillä olisi maailmanlaajuisesti, kun puuvillaa ei enää tarvittaisi.

Sellun valmistuksen yhteydessä tulee myös monia muita tärkeitä ainesosia, joita suomalainen teollisuus osaa jalostaa erittäin korkean asteen tuotteiksi. Joka päivä kehitetään uusia innovaatioita näistä sivutuotteista. Erityisesti puuaineksesta sellunkeiton yhteydessä vapautuva ligniini on osoittautunut äärimmäisen monipuoliseksi raaka-aineeksi. Terveydenhuolto käyttää yhä enemmän puupohjaisia ratkaisuja, koska puulla on luontaisesti kyky parantaa itsensä ja torjua sairauksia. Lääkkeiden sidosaineet ovat pitkälti puupohjaisia ja moneen vaivaan on löytynyt lääke puun ainesosista. Selluloosa (puun osa, ei sama kuin sellu) myös liukenee elimistöön vaarattomasti ja se antaa mahdollisuuden monipuoliseen käyttöön lääketieteessä. Aikakauslehti Duodecim kirjoitti lääkekäytöstä kattavan artikkelin. Kannattaa lukea!

Elintarviketeollisuus käyttää sellua ja sellunteon sivutuotteita. Olet varmasti tietoinen, että hampaiden reikiintymistä ehkäisevä ksylitoli on puusta lähtöisin. Mutta tiesitkö, että jäätelössä ja hammastahnassakin on puuta? Entä tiesitkö, että sellofaani on sellun jaloste? Puusta tehdään myös kelmut ja leivonnassa käytettävät paperit. VTT:n tutkija Tiia-Maria Tenhunen tutki väitöstyössään selluloosapohjaisten komponenttien ominaisuuksia ja mahdollisuuksia. Hän myös kehitti sellukuitujen kehruumenetelmän ja muokkasi selluloosajohdannaisia 3D -tulostukseen soveltuviksi. Suomi voikin olla muovin syrjäyttäjä ja tulevaisuudessa jopa lähes 30 miljardin euron metsäpohjaisten biotuotteiden osaaja.

Sellu on hyvä, kestävä ja uusiutuva

Jo sen esittäminen, että sellu olisi jotenkin arvotonta tai huonoa, osoittaa esittäjänsä tiedontason olevan vähintäänkin kyseenalainen sellun hyödyntämisestä. Mikäli kuitupuu jätettäisiin metsiin, se vain lahoaisi sinne ja joutuisimme käyttämään huonompia vaihtoehtoja. Ilmastomme ei ehkä kestäisi sitä. Ensiharvennusten tekeminen vähenisi ja saisimme ihailla yhä enemmän tiheitä riukumetsikköjä, joiden välistä ei aurinko paista. Suomessa olisi kymmeniä tuhansia työpaikkoja vähemmän ja erityisen kova isku olisi haja-asutusalueille, joissa on muutoinkin pulaa työpaikoista. Kansantaloutemme supistuisi merkittävästi ja yhteiskunnan palvelut kärsisivät.

Sellu on meille kaikille hyvä ratkaisu niin monessa mielessä. Ilolla olen seurannut, miten kiihtyvä metsien kasvu on mahdollistanut uusien tehtaiden perustamisen ja vanhojen päivittämisen, jotta suomalaiset pysyisivät maailman metsäjättinä tulevaisuudessakin. Lisääntyvä metsien käyttö näkyy koko yhteiskunnalle hyvänä ratkaisuna, joka kantaa hyvinvointivaltiotamme vielä pitkään kestävän metsienkäytön avulla!

Pöllögate – ottaako kukaan vastuuta?

Kun Jukka Tanner otti kuvan suloisesta ja pörröisestä pöllönpoikasesta, alkoi sen aikainen mediashow, joka kertoo paljon metsäkeskusteluiden tasosta. Motokuski tuomittiin surutta murhaajaksi. Siis verrallistettiin ihmisen tappajaan. En tiedä, mitä on kuskin mielessä liikkunut, kun on lukenut olevansa ”ihmishirviö”. Itselleni on jo kehittynyt aika paksu nahka, olenhan metsämörkö. Mutta kyseessä on aivan tavallinen työtä tekevä suomalainen, joka todennäköisesti arvostaa luontoa ja haluaa monimuotoisuutta vaalia.

Tanner jakoi kuvan omalla Facebook -tilillään, joka sai heti huomattavan levikin. Luontojärjestöt ottivat kuvan heti markkinointinsa keulakuvaksi ja höystivät kohua sen minkä voivat. Some kuohui raivon partaalla ja kuva levisi satoihin tuhansiin päätelaitteisiin alta aikayksikön aiheuttaen suuttumusta, tunteenpurkauksia ja raivoa koko metsäalaa kohtaan. Kuva oli tehokas ja kannatus kasvoi räjähdysmäisesti. Myös YLE uutisoi ”murhenäytelmästä”

YLE: ”Lintujen rengastaja Jukka Tanner kohtasi viime viikolla Riihimäellä häntä järkyttäneen näyn. Yksinäinen lehtopöllön poikanen kyhjötti valtavan kannon päällä. Ympärillä metsää oli kaadettu sileäksi.”

Tanner kertoi YLE:n jutussa, kuinka oli löytänyt yksinäisen pöllön keskeltä avohakkuuta kannolta nököttämästä. Jo samassa jutussa hän kertoi, miten oli korjannut metsäkoneen tuhoaman pesän ja nostanut linnun takaisin pesäänsä. Linnun sisar oli hänen mukaansa todennäköisesti menehtynyt hakkuiden yhteydessä.

Huom! Juttua korjattu myöhemmin.

MTV: ”Liikuttava kuva: Piittaamattomat hakkuut murskaavat lentokyvyttömät poikaset hengiltä pesiinsä – rengastaja todistaa surullisia lintukohtaloita”

Ilta-sanomat: ”Kuvan lehtopöllö menetti pesänsä hakkuiden myötä. Tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu, sillä pöllö pääsi asustelemaan varapönttöön. (KUVA: Jukka Tanner)” Huom! Juttua korjattu myöhemmin.

Iltalehti: ”Aukiolla mies oli kohdannut muutenkin lohduttoman näyn: kaikki rehevän metsän puut oli jyrätty maahan, ja muiden lintujen tavoin pieni lehtopöllö oli menettänyt kotinsa.”

Myös julkisuuden henkilöt osallistuivat kuvan levitykseen somessa.

Jari Tervo: ”Lehtopöllön poikanen kotinsa raunioilla. Näin käy kun ihminen menee metsään”

Emma Kari (Vihr.) otti jyrkästi kantaa ja lobbasi avohakkuukieltoa ja pesintäaikaista hakkuiden keskeytystä.

Lavastettu kuva

Ei mennyt kauaa, kun paljastuikin, että kuva olikin lavastettu. Tanner oli nostanut pöllönpoikasen itse kannolle kuvattavaksi. Hänen puuhiaan oli todistamassa kaksi silminnäkijää, jotka kertoivat nähneensä kolmannen miehen hakkuissa suojatulla pöllönpesällä.

Harvinaista kyllä, tällä kertaa metsäalan vastustamiseksi nostettujen väitteiden paljastuttua huuhaaksi, asiaa ei haudattukaan kaikessa hiljaisuudessa. Some käy edelleen kuumana. Pöllö ei ollutkaan vaarassa, mikä oli helpotus kaikille. Metsänomistaja ja metsäyhtiön edustaja olivat merkanneet pesäpuun ja säästäneet pesän ympärilläkin olevat puut hakkuilta, kuten asiaan kuuluu. Mutta kohu jatkuu.. Miksi?

Lavastuksen paljastuttua Tanner muuttikin tarinaansa. Nyt hän kertoi olleensa rengastamassa pöllöä ja oli nostanut pöllön kannolle kuvattavaksi. Tämän toimintatavan tuomitsi Suomen Luontokuvaajien puheenjohtaja Kari Wallgren täysin Maaseudun tulevaisuuden tulevaisuudelle antamassaan lausunnossa. ”Eettisissä ohjeissa kielletään myös levittämästä valheellista tai harhaanjohtavaa informaatiota.”, kertoo Wallgren.

Muuttuvat lehtiartikkelit

Pian Tannerin tarina oli taas muuttunut ja niin myös alkuperäiset artikkelit lehdissä. Yksi säilyi ennallaan. Luontojärjestöt markkinoivat avohakkuiden vastaista kampanjaansa edelleen #pöllögate:n avulla ja vähättelevät levittämäänsä #disinformaatiota.

Pöllögate YLE korjaus
YLE ei kerro koko korjausta ja kyseenalaistaa oman korjauksensakin

YLE: Alkuperäiset väitteet on pitkälti poistettu ja tilalle on haastateltu avohakkuita kieltävää kampanjaa ajavan Bird Life Suomen asiantuntijaa, joka markkinoi kampanjaa ja paisuttelee metsien käsittelyvoimakkuutta vanhaan tapaan.

Iltasanomat sentään kertovat jutun lopussa tekemistään muutoksista toisin kuin YLE.

Media puolustelee

Median korjaavat liikkeet ovat järjestään luonteeltaan sellaisia, jotka yrittävät tyynnytellä luontoväkeen kohdistunutta paheksuntaa. Suomen Kuvalehden toimittaja Mikko Niemelä menee tässä ehkä kaikista pisimmälle kolumnissaan. Hän vierittää syyn kokonaan toimitusten niskaan, kun eivät tarkistaneet taustoja jutusta. Luontojärjestöillehän tämä kelpaa ja jokainen jakaakin nyt Niemelän kirjoitelmaa innoissaan. Onhan se kuin taivaasta tipahtanut pelastusrengas hukkuvalle.

”on myöhäistä itkeä kun paska on jo housuissa”

Niemelä kirjoittaa kohun vaiheista tiivistelmän. Jostain syystä hän unohtaa kokonaan ehkä sen suurimman uutisen koko kohussa. Tanner sai koko kohun aikaiseksi. Hän useissa lehdissä kertoi, miten hakkuukone oli hakannut pesäpuun. Hän ei myöskään oikaissut vääriä juttuja ennen silminnäkijöiden julkituloa. Tässä pätee vanha viisaus ”on myöhäistä itkeä kun paska on jo housuissa”.

Kuinka moni aidosti uskoo, että neljän eri lehden toimittajat olisivat keksineet samanlaisen väärän tarinan pöllökuvan yhteyteen, jos Tanner olisi kertonut nostaneensa pöllön kuvattavaksi? Kuinka moni uskoo, että kaikki jutut kertoivat hänen löytäneen pöllönpoikasen kannolta keskeltä hakkuuaukeaa, eikä Tannerilla olisi osuutta tähän viestiin?

Kenellä vastuu?

Tanner ei ota vastuuta. Lehdistö ei ota vastuuta. Luontojärjestöt eivät edes pahoittele ja markkinoivat virheelläkin avohakkuunvastaista kampanjaansa. Itse olen kasvatettu siihen, että jokainen tekee virheitä joskus. Virheen sattuessa pyydetään anteeksi. Se on ihan perusoppeja käytössäännöistä. Omasta mielestäni kaikki edellämainitut voisivat asiallisesti kantaa oman vastuunsa koko kohussa. Tanner on muutellut tarinaansa ja epäilys on suuri, että kohu on kokonaan hänen vastuullaan. Olisi suoraselkäistä tunnustaa ja pyytää anteeksi. Media ei tarkistanut jutun taustoja metsänomistajalta tai metsäyhtiöltä. Se voisi pahoitella virhettään valemedian levittämisestä. Luontojärjestöt löivät koko metsäalaa kuin vierasta sikaa. Se voisi kantaa vastuunsa ja tunnustaa, että heillekin voi tapahtua virheitä. Nähtäväksi jää, ottaako kukaan vastuuta..

Jotain hyvääkin

Jokaisessa jutussa on myös hopeareunus. Metsähallituksen tiedottajana työskennellessäni huomasin konkreettisesti erittäin nopeasti, miten luontojärjestöjen tiedotteet menevät sellaisenaan toimitusten seulan läpi lähes poikkeuksetta. Koska usein Metsähallitus oli syytösten kohteena ”kasvottomana valtion rahasampona”, usein tiesin myös asioiden todellisen tilan. Se ei yleensä ollut lähellekään lehdestä luettua.

Oli varsin yleistä, että luontojärjestöltä lähtenyt uutisaihe päätyi lehtiin PELKÄSTÄÄN luonnonsuojelijoiden haastatteluilla varustettuna. Metsähallituksella oli sitten mahdollisuus oikaista juttua jälkikäteen. Sen verran höveleitä olivat kuitenkin toimituksissa. Mutta jos itse laitoin tiedotteita lehtiin Metsähallituksen toiminnasta, oli aivan tavallista, että samaan juttuun sisällytettiin jonkun luontojärjestön ”asiantuntijan” metsätalousvastaista paheksuntaa höystettynä väitteellä vanhojen metsien loppumisesta ja ehkä itse aiheestakin.

Ehkä #pöllögate toi esiin sen, minkä metsäala on tiennyt jo pitkään. Luontojärjestöt eivät toimi rehellisesti viestinnässään. Ne käyttävät #valemedia:a ja ”disinformaatio:ta häikäilemättömästi hyväkseen saadakseen julkisuutta kapeakatsontaisille tavoitteilleen. Ehkä viimein media ottaa opikseen ja alkaa selvittämään yhden asian järjestöjen levittämiä tietoja myös toisesta näkökulmasta. Tätä olen toivonut koko metsäalalla oloni ajan. Se on vastuullista journalismia!

Lisäksi metsäala on saanut erinomaisen syyn jakaa ihmisille tietoa erilaisista ohjeista ja suosituksista, joita pöllöjen ja muiden luontokappaleiden suojelemiseksi metsätalouden arkitoimissa on aktiivisessa käytössä. Ja se kirjo on valtava!

Ja mitä opimme siis kohusta. Opimmeko lähdekriittisyyttä? Opimmeko kuulemaan myös toista osapuolta?

(Lisätty 17.6.2018)

Iltalehti teki laajan jutun 17.6., jossa äänessä olivat kuvan ottaja ja luontojärjestöt. Ihan käsittämätön tarina saa siis jatkoa. Jutun otsikointi oli kohuun viittaava, mutta sisältö oli ihan pelkkää luontoaktivistien metsätalousvastaista propagandaa. Ja mitä opimme siis kohusta. Opimmeko lähdekriittisyyttä? Opimmeko kuulemaan myös toista osapuolta? Jos Iltalehden mielestä kohukuvaajan tarinaan toisen puolen tuo Bird Life Suomi ja Suomen Luonnonsuojeluliitto, ei opittu yhtään mitään..

Paloma Hannonen (SLL) kertoo, kuinka 25 % puutavaralajeista tulee hakkuilta kesällä neljän kuukauden aikana. Eli kesällä hakataan selvästi muita aikoja vähemmän. Pesimäaikaiset hakkuut kattavat n. 0,2% Suomen metsistä. Tämä on merkitsevä luku, joka asettaa vaatimukset, uhan ja seuraukset mielestäni kohtuullisen hyvin mittakaavaan.

(Lisätty 11.7.2018)

YLE on alkanut mainostaa avohakkuukieltoa tosissaan. Lähes jokaisessa metsiin liittyvässä jutussa aloitetta nostetaan ylös. Greenpeacen Sini Harkki oli Päivän kasvona. Sinin tarina oli tuttua höttöä, jolla ei tosielämään ollut paljoakaan yhtymäkohtia. Pöllögate tuotiin esiin toimituksellisesti oudossa valossa. Toimittaja kyllä kertoi alkuperäisestä kuvasta ja kuvaili miten se toi buustia aloiteelle. Jostain syystä ei kuitenkaan lavastuksesta puhuttu sanallakaan, vaikka olisi ollut juuri oikea henkilö vastaamaan lavastetun kuvan käytöstä markkinoinnissa.

Kansainvälisen luonnonsuojelubiologien konferenssista tehdyssä jutussa arvosteltiin metsätaloutta, joka vallitsi 1980 -luvulla. Nykymetsätaloudesta ei puhuttu juuri mitään. Mutta tässäkin yhteydessä lakialoite kyllä nostettiin esiin, vaikka se ei konferenssiin liity mitenkään.

Keskustelu vaikeaa, en ala!

Ympäristöjärjestöjen edustajat ovat yhteispäätöksellään lopettaneet keskustelun kanssani, koska minun kanssani on heidän mukaansa ”vaikea keskustella”. Ja tottahan se on, tuon keskusteluihin sellaisia tekijöitä, jotka ovat useimmiten keskusteltavan asian kannalta merkittäviä, mutta jotka haittaavat ympäristöjärjestöjen uskottavuutta ja varainhankintaa. Greenpeace sensuroi minut, koska ”jankutan”. Tämän taustalla lienee (oma arvaukseni) se, että GP julkaisi samat postaukset useaan kertaan ja otin samoilla argumenteilla kantaa uusiinkiin postauksiin tuodakseni ne samat asiat mukaan keskusteluun.

Kun esimerkiksi kysyin ympäristöjärjestöiltä vaihtoehtoja puun käytölle avoimen kysymyksen muodossa (https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lukijalta/artikkeli-1.241651), Luonto-Liiton edustaja Lauri Kajander aloitti kommenttinsa lauseella ”Muuten en yritä kanssasi keskustella Juri Laurila, koska se on moneen kertaan todettu mahdottomaksi (mahdolliset kiinnostuneet voivat käydä Twitterissä tämän toteamassa)”

Koska oletan, etteivät kovin monet ole käyneet tätä Twitterissä toteamassa, helpotan vähän tehtävää keräämällä järjestöjen kanssa käymiäni keskusteluita tähän. Olen boldannut luontojärjestöjen vakiokommentoijat.

  • keskustelu hakkuiden keskeyttämisestä lintujen pesimäajaksi
    • minä: Joku kyseli mitä on #realistinenvihreys. Tässä on hyvä esimerkki. Vanha vihreä ajattelu lomauttaisi 70000 ihmistä ja lopettaisi miljardien eurojen tuotannon kuukausiksi, jotta koneet eivät olisi tekemässä töitä alle 1 prosentilla metsistä. Realismi estää! @juhasipila @keskusta
    • Seppo Rasi: Pöllöille on ihan hyvä laittaa pönttöjä metsään koska pöllö syö myyriä.Myyrät aiheuttaa huomattavia taimituhoja.Ettei metsänomistajan kannata pöllöä vihata
      • Minä: En usko että pöllönvihaajia löytyy metsäalalta tai metsänomistajista.
    • Ville Nikkanen: Pöllön koti kuitenkin meni. Mitä jos joku vähemmän realistinen vihreä jyrää sinun kotisi? Miltä se tuntuisi?
      • Minä: Miltä sinusta tuntuisi, jos kotiasi ei olisi koskaan voitu rakentaa pöllön takia?
  • Sama aihe
    • Minä: No nyt on hyvä palauttaa mieliin, ettei kaikki metsät ole pesimäaikana käsittelyssä. Hakkuita tehdään vuosittain n. 2%:lla metsissä ja tästä vain pieni osa pesimäaikana. Lintukantoihin vaikutus pieni, mutta miljardien eurojen talous pyörii ja 70.000:lla ihmisellä on töitä.
    • Shadibul I Chowdhury: no word to express. only humen can do this terrible act
    • Markku Myllykangas: Bisneshenkilöt ja poliitikkopellet ajattelevat vain rahaa, lyhytjänteisesti. Heitä ei luonnon monimuotoisuuden hiipuminen merkikse mitään.
    • Panu Kunttu (SLL): Kun metsälakia uudistettiin viisi vuotta sitten @mmm_fi ei suostunut edes keskustelemaan lintujen pesimäajan hakkuurajoituksista miltään osin. Muistutimme asian tärkeydestä jälleen tänä keväänä. @yministerio @metsakeskus @TAPIOForestry
      • Juha Ojala (TTS, ennen MMM): Kunttu taas kerran hieman vinouttaa totuutta. Metsälakityöryhmä jota tuolloin vedin, keskusteli asiasta http://mmm.fi mukaanluettuna. Lakityöryhmän enemmistö ei tätä kannattanut. Tuolloin wwf oli mo valinnanvapauden lisäämisen kannalla. Panu voisi pysytellä totuudessa.
  • Tekopökkelöt
    • Jussi Nikula: Pelastaako #tekopökkelö #metsä#luonto’n #monimuotoisuus’den? Ei pelasta. Lahopuun määrä ei näillä toimin edes käytännössä lisäänny. Kaksi (d=20cm, h=3m) tekopökkelöä hehtaarilla lisää lahopuuta alle 0,19m3/ha. Määrän pitäisi olla satakertainen. #biotalous
    • Minä: Ei tietenkään pelasta. Mutta se on hyvä lisä kaikkien muiden monimuotoisuutta tukevien toimenpiteiden laajaan sarjaan. Yksittäisten toimenpiteiden arvostelu kokonaisuuden osalta on täysin turhaa kärjistämistä. Yksikin tekopökkelö = lisää lahopuuta!
    • Jussi Nikula: Niin, kyseinen uutisartikkeli ilmeisesti ”turhaan kärjistäen” käsitteli vain tekopökkelökampanjaa ja kysyi pelastaako se metsäluonnon monimuotoisuuden. Esitin siihen kysymykseen oman näkemykseni. Toki tekopökkelöt on vain yksi toimenpide – tosin ei kovin vaikuttava.
  • Jatkuva Kasvatus
    • Panu Kunttu: Metsäluonnon tila on heikentynyt voimakkaasti avohakkuisiin perustuvan #metsätalous Lisäksi #avohakkuut kuormittavat vesistöjä ja rasittavat ilmastoa. Ympäristön kannalta kestävämpi #metsänkasvatus’menetelmä on jatkuvapeitteinen #metsänhoito.
    • Minä: No ohhoh! Olipas kirjoitus. Taimikonhoito ja ensiharvennus turhia? Kannattavuus taattua? Harveneeko puusto itse? Takaatteko itse järjestönne varoilla kannattavuuden? Eiköhän suosita jatkuvaa kasvatusta vain sille sopiville paikoille ja metsiin, joissa on edellytykset olemassa.
    • Tommi Harju-autti: Eihän tuota lukemaan pääse ku harvat ja valitut. Mutta tänne suunnalle voi tulla kattomaan kuinka turha #ensiharvennus Tiuha kovaa kasvava nuori männikkö imee maasta kaiken, #aluskasvillisuus kärsii ja se tiheä vaihe on myös jatkuvassa kasvussa. Siinä ei kyllä luonto voita.
  • Realistinen Vihreys
    • Harri Hölttä (SLL): Hei @juhasipila, tässä #keskusta18 on auttamatta myöhässä. Maailmanlaajuisesti periaate talon jättämisestä seuraavalle polvelle vähintään siinä kunnossa, missä nykypolvi sen sai on ylellisyyttä, jonka #ilmastonmuutos Miten aiotte ratkaista tämän haasteen? @luonnonsuojelu
    • Minä: #kiertotalous ja siihen kiinteästi liittyvä #biotalous, sekä resurssiviisaus ovat aika isossa roolissa jo nyt. Myös metsien kestävä käyttö ja uusiutuvien raaka-aineiden tuottaminen fossiilisten tilalle ovat jo tavoitteissa. Mitä @luonnonsuojelu ehdottaisi? @keskusta
    • Hölttä ei vastannut
  • Avohakkuuthistoriaan
    • Luonto-Liitto: #Kansalaisaloite #avohakkuuthistoriaan on kerännyt jo 25 000 allekirjoitusta! Avohakkuille on parempia vaihtoehtoja, jotka säästävät niin metsojen kuin ihmistenkin elinympäristöjä. Jaa viestiä ja käy allekirjoittamassa osoitteessa http://www.fi
    • Minä: Mistä saisin lisätietoja vaihtoehtojen paremmuudesta metsojen ja ihmisten elinympäristöjen osalta? Metso kun viihtyy nuorissakin metsissä ja ihmisen osalta en ole tutkimusta nähnyt. (Linkki YLE:n uutiseen ”metsot viihtyvät myös nuorissa metsissä”)
    • LL: ”Riistakolmiolaskentojen perusteella metson pesimäkanta on vähentynyt noin 70 % 1960-luvulta 1990-luvulle. Talvilintulaskentojen perusteella pudotus on ollut samassa ajassa jopa yli 75 %.”
    • LL: ”Metson soidinpaikkojen on todettu säilyvän parhaiten alueilla, jossa metsäpeite soitimen ympärillä on laaja-alainen.” ”Metson taantuman pääsyynä pidetään yhtenäisten metsäalueiden pirstoutumista tehostuneen metsätalouden myötä.” http://lintuatlas.fi/tulokset/laji/metso …
    • Minä: Ei tarvitse alentuvaan sävyyn alkaa heittelemään. Miten koko ajan kasvavat metsät istuvat teoriaanne? Metsoja pitäisi siis olla isoissa kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla runsaasti teorianne mukaan. Itse pyrin luottamaan uudempiin tutkimuksiin. Muuten saattaa jämähtää.
    • LL: ”55 % metsänomistajista ja 78 % metsää omistamattomista kansalaisista ei hyväksy avohakkuita.” http://www.fi/uutiskirje/metsatalous-ja-yhteiskunta/2013-01/uutinen-2.htm …
    • LL: com/GreenpeaceSuomi/status/999541282711142402 …
    • Minä: Ei kannata Greenpeacen twiittejä minulle laittaa. Kuten tiedätte, järjestö valikoi kuka saa heidän kanavillaan keskustella. Kritiikkiä ei suvaita. #sensuuri
    • LL: Sinullehan nämä samat asiat onkin selitetty jo monta kertaa, mutta muita viestiketjun lukijoita saattaa kiinnostaa.
    • Minä: Paha sanoa. Jos vanhat merkit pitää paikkansa, rehellisyys on kaukana kuitenkin.
    • Huomioni keskustelusta: Vanhoja tutkimustuloksia, jotka eivät tue uusimpia, perusteluja asian vierestä ja vieläpä twiitti, jota en pääse näkemään, mutta jonka sisältö pitäisi olla minulle tuttua.
  • Avohakkuuthistoriaan
    • Silja Keränen (Vihreät): ”Avohakkuut historiaan” kuulosti ensin kovin raflaavalta. Kyse on kuitenkin meidän kaikkien yhteisistä metsistä, joita @Metsahallitus Siksi aloite on hyvä. #metsä @HyttinenPentti #biotalous #metsänhoito
    • Minä: Kuulostaa se edelleenkin metsäasiantuntijan korviin. Metsät eivät ole muottiin puristettavissa ja vaihtoehtoja on hyvä olla. Taloudelliset seuraukset on selvitettävä tarkasti ennen hyväksymistä. Kysehän on meidän kaikkien rahoista.
  • Vieraslajit
    • Minun retweet: Ei kuin koristamaan asuntoa urakalla. Tai muuten torjumaan vieraslajeja. Monimuotoinen luontomme tarvitsee apuasi. (SLL twiitti vieraslajien hävittämisestä)
  • Hakkuiden rajoittaminen lintujen pesimäaikana
    • Mikko Tiirola: Tämä tästä fossiilitalouden pussiin puhumisesta enää puuttui @PanuKunttu Yhdistettynä #avohakkuuthistoriaan kampanjaan, tehtaat saisi kesällä pistää pitkään seisokkiin, sillä aukkojen kielto 3 kertaistaisi hakkuupinta-alat. (linkki järjestöjen vaatimukseen)
    • Panu Kunttu (WWF Suomi): Erikoista, ettei @MTKry näe pesimäaikaisissa hakkuissa mitään ongelmaa. Linjanne koventunut, sillä kesähakkuutyöryhmässä olitte mukana suosittelemassa hakkuiden välttämistä lehdoissa, lehtipuuvaltaisilla lehtomaisilla ja tuoreilla kankailla, rehevissä korvissa ja rantametsissä.
    • Mikko Tiirola: Ei twiittini sitä tarkoittanut. Tottakai asioita voi paremmin huomioida, mutta laajoista kieltovaatimuksista alkaa mitta täyttyä. Ajattelepa näitä avauksia yhdessä. Jatkuva kasvatus vaatii oikeasti 3 kertaisen hakkuualan.
    • Minä: Kyllä haluaisimme kuulla, miten järjestöissä nähdään kokonaisuus. Millä puu korvataan kestävästi, miten metsätalouden kannattavuuden alentaminen istuu kestävän kehityksen periaatteisiin, mitä kuluttajien pitäisi kaupasta ostaa ja missä puuta saa hyödyntää? (linkki avoimeen kysymykseen)
    • Tommi Harju-Autti: Hakkuu alueella on risukasoissa hyvä pesiä. Lintujen pesimä ongelmat paljon muustakin kiinni kuin hakkuista. Taas tuli aikainen kevät ja nyt sataa ja on viileää. Voi niitä @linnunpoikia. Ois mukava päästä metälle ja raskia ottaa saalistakin.
  • Kiertotalous
    • Suomen Luonto: ”Edelleen suomalaiset nimeävät jätteiden kierrätyksen tärkeimmäksi ilmastoteokseen, vaikka sen vaikutus on häviävän pieni. Nykykeskustelussa on se ongelma, että se tarjoaa jokaisella jonkun vapaakortin, jolla oma ilmastokuorma kuitataan.” https://www.fi/blogi-toim-huom/mikä-on-sinun-vapaudu-vankilasta-korttisi-ilmastopäästöissä … #ilmasto
    • Minä: Juuri tämän vuoksi esitinkin kysymyksen luontojärjestöille. Kun vastustaa kaikkea, olisi välillä hyvä pysähtyä miettimään, mikä on oikeasti hyvä ratkaisu. uskon, että kaikki jäsenetkin olisivat iloisia kestävistä vaihtoehdoista. #Hiilipörssi=vapaakortti!
    • Ei vastausta
  • Luonnonsuojeluliiton lähteet
    • Uhanalaisten metsälajien määrä – 2010 Metsäelinympäristöjen pirstoutuminen – 1995 Luontotyyppien uhanalaisuus – 2008 Vanhojen metsien väheneminen – 1994 Tällaisilla lähteillä käydään metsäkeskustelua SLL:n toimesta. Päivitystarvetta? https://ly/2JsEqCU
  • Avohakkuuthistoriaan Mikko Tiirolan kolumni
    • Ari Eini: Hyvin avaatkin. Kiitos @TiirolaMikko erinomaisesta kirjoituksesta. Suomen #luonto on niin monimuotoinen ja #metsänomistaja’lla niin monenlaisia tarpeita ja toiveita, että #metsä’n käytössä ja käsittelyssä pitää olla vaihtoehtoja. #metsätalous #AvohakkuutHistoriaan
    • Paloma Hannonen: Olethan huomannut, että #avohakkuuthistoriaan koskee valtion metsiä, joiden käytössä kansalaisten näkemyksen tulisi painaa? Ne ovat yhteisiä metsiä.
      • Ari Eini: Kyllä, yhteisten metsien käsittelyssä kansalaisten sana painaa ja juuri siksi @Metsahallitus metsiä käsitellään monin eri tavoin.
    • Mikko Tiirola: Kyllä on huomattu, mutta myös se, että edustamasi järjestö on kirjannut metsäohjelmaansa sen minkä kirjoituksessani kerron.
    • Paloma Hannonen: Luonnonsuojeluliitto haluaa uudistaa esim.metsätalouden tukia niin, että ne eivät suosi avohakkuumetsätaloutta. Iso määrä metsänomistajia valmiita muutokseen. Samalla yli puolelle ei tarjota muuta kuin avohakkuuta. Jossain on nyt ongelma kyllä. Kampanja koskee valtion metsiä.
    • Minä: Kuinka iso osa metsänomistajista on valmiita muutoksiin. Voisiko saada viitteen tähän tietoon? Metsänomistajat eivät ole välttämättä jatkuvassa yhteydessä neuvojaan. Tästä voi johtua, ettei kaikki ole saanut vaihtoehdoista tietoja. Aloitteessa viitataan myös yksityismetsiin. (kuva aloitteesta)
  • kansalaisaloite puurakentamisen edistämiseksi
    • Minna Ojanperä: Julkisissa rakentamishankkeissa tutkittava aina myös puurakentamisen vaihtoehto Kuka mukana? @MarttilaJuha @HakkarainenJuha @TiirolaMikko @MTK_Metsa #kansalaisaloite
    • Suomen Luonto: Tärkeämpää tehdä energiaa säästävä talo.
    • Juha Hakkarainen: Energian säästöön luetaan myös rakentaminen ja rakennusmateriaalit, ei pelkkä lämmitys. Myös siksi #puurakentaminen
    • Minä: Yritä ymmärtää. Ei luontojärjestöillä ole vielä selvillä, mitä materiaaleja olisi ekologista käyttää. Ei ainakaan ole vastanneet suoraan kysymykseen. (linkki avoimeen kysymykseen)
    • Leena Vahala: Millä perusteella tituleeraat itseäsi metsäasiantuntijaksi? Onko se jokin arvonimi? Edellyttääkö se tieteellistä koulutusta? Vai riittääkö metsässä käyskentely? Voivatko esim. Olli Tahvonen ja Timo Pukkala olla metsäasiantuntijoita? Voiko metsäasiantuntija asua Kalliossa?
    • Minä: Sori, kysymyksesi oli mennyt ohi. Metsäalan korkeakoulutuksen ja vuosien monipuolisen kokemuksen kautta. Toisin kuin esim. Matti Liimatainen, joka on itseoppinut Greenpeacen metsäasiantuntija. (linkki Vihreän Langan henkilöhaastatteluun, jossa Matti kertoo asian itse)
  • Suomen luonnon väite, ettei Metsähallitus tunne luontoarvoja ja ainoastaan vapaaehtoisvoimin kartoitetut luontotiedot ovat olemassa
    • Suomen Luonto: Suomessa on yli 800 uhanalaista metsälajia. Suojelemattomissa valtion metsissä niitä kartoitetaan ainoastaan vapaaehtoisvoimin. @luontoliitto @Metsahallitus
    • Minä: Lajeista 138 on uhanalaisia metsiköiden umpeutumisen vuoksi. Muistakaan lajeista ei ole arvioitu metsätalouden uhan vakavuutta. Tietoisesti tai tiedostamatta arviointi on jäänyt tekemättä, vaikka sillä saisi lisää syvyyttä tilanteen hahmottamiseksi.
    • Metsähallitus: Arviointeja tehdään sekä kartta- että maastotarkasteluna. Herkimmät paikat on alue-ekologisessa suunnittelussa rajattu käsittelyn ulkopuolelle. Kaikki lisäinformaatio kansalaisilta ja järjestöiltä otetaan kiitollisena vastaan suunnittelun tueksi.
    • Metsähallitus: Luontoarvot arvioidaan aina ja herkissä tapauksissa tehdään yhteissuunnittelu Luontopalvelujen kanssa. Suunnittelija arvioi rakennepiirteistä (lahopuu, rehevyys, vesistöjen ja pienvesien läheisyys), onko uhanalaisten lajien esiintyminen todennäköistä.

Nämä ovat siis viimeisimpiä keskusteluita. En ole saanut järjestöjen edustajilta tarkempaa kohdistusta siihen, mihin he perustavat keskustelun mahdottomuuden kanssani. Hyppään siis viime syksyyn, josta alla enemmän. Pohjaa voi lukea vaikka täältä https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lukijalta/artikkeli-1.211128

  1. Ilmastonmuutos
    • SLL: Pelottava uutinen. Trooppiset metsät menettämässä kykyä sitoa CO2:ta. Aikaa ei ole, #hiilinielu:ja ei voi pienentää! (linkki satelliittikuvan pohjalta tehtyyn juttuun)
    • Minä: Juuri niin. Siksi onkin huolehdittava metsien kasvukyvystä pitkällä tähtäimellä. Onneksi Suomessa osataan se!
    • SLL: Suomen suuntana lisähakkuut, jotka eivät istu yhtälöön. Ilmastonmuutosta pitää torjua nyt eikä sitten joskus, kun nielut alkavat palautua.
    • Minä: Suomen metsät ovat olleet nieluja jo kymmeniä vuosia. Oletteko hylänneet kestävyysperiaatteet? Metsäala Ei!
    • SLL: Niin, Suomen metsät ovat (ja olisivat) hyvänä puskurina limastonmuutosta vastaan. Ja nimenomaan _nyt_ nieluja ei olekaan varaa pienentää
    • Minä: Nimenomaan näin. Nieluja ei ole varaa pienentää. Hiilivarastojen hyödyntäminen ja öljytaloudesta luopuminen on tärkeintä. Eli metsien käyttö
  2. LULUCF
    • Sini Eräjää (Greenpeace): KV järjestöt ministereille: Suomen #LULUCF #EUbioenergy linja tekee metsistä porsaanreiän enemmin kuin ilmastoratkaisun. Metsät Suomen ilmastopolitiikan sokea piste? http://www.com/2017/10/23/ngos-concerned-with-finlands-impact-on-eus-climate-ambition-and-forests-write-the-finnish-government/ …
    • Minä: Voi vain ihmetellä, mistä nämä järjestöt tietonsa hankkivat ja miksi ne haluavat hidastaa fossiilitaloudesta luopumista? Puu = uusiutuva!
    • Sini Eräjää: Uusiutuva ei ole automaattisesti yhtä kuin vähäpäästöinen. Mutta fossiilitaloudesta luopumisen hidastamisesta ei ole kukaan puhunut. Miksi viljellä tämmöistä näkökulmaa jos sitä ei kukaan aja?
    • Minä: Mikä on teidän todellinen vaihtoehtonne? Mistä puu otetaan, jos ei Suomen kaltaisista maista? Jos ei oteta, millä fossiiliset korvataan?
    • Ei vastausta

Tässä kävi niin, etten voikaan syksyisiä enempää juuri tähän avata, koska Greenpeace Suomi oli osallisena keskusteluissa ja minut on blokattu heidän tileiltään kokonaan. Laitan siis koosteen FB:n puolelta minua kohtaan esitetyistä luontojärjestöjen edustajien kommenteista.

Suomen Luonnonsuojeluliiton asiantuntija Jyri Mikkolan tyylinäyte julkisesta somekeskustelusta ”asiallisesti”:

  • ”..olet osoittanut leimaavasi valehtelijoiksi eri tahoja omien melko olemattomien tietojesi perusteella.”
  • ”..itse olet tunnettu propagandisti, jolle tosiasioilla ei ole ollut niin väliä..”
  • ”..jossa yritit MH:n (tässä yhteydessä tarkoittaa Metsähallitusta) AES -seminaarissa väärentää keskustelupöytäkirjan..”
  • ”..Jauhat tässä keskustelussa puppua asiasta jota et tiedä etkä tunne..”
  • ”..tyhjänpuhumisen sijaan voisit..”
  • ”..taustasi tietäen pakko uskoa että nuo muutkin jutut ovat huttua.”
  • ”jos tuon uskoo, tekee kyllä jonkinasteisen naivismin suomenennätyksen…”
  • ”Taidat Juri vain esittää tämän alan ammattimiestä..”
  • ”Päivän parasta antia on kuitenkin se, kun valehtelija kompastuu..”
  • ”Joku propagandisti muistaakseni..” (epäilty viittaa asianomaiseen)
  • ”Eli: Joko sinä Laurila aidosti uskot itse noihin juttuihisi, jolloin on täysin turhaa arvuutella sitä elääkö joku muu todellisuuden ulos sulkevassa kuplassa, tai sitten et usko ja tietoisesti ja tositarkoituksella yrität syöttää puppua tämän ketjun lukijoille ja mustamaalata luonnonsuojelutyötä tekeviä. Välistä vaan ei voi kuin ihmetellä tapoja joilla ihmiset kiksinsä hankkivat..”
  • ”Oikea metsäammattilainen tietäisi, ettei metsän todellista tiheyttä voi luotettavasti arvioida muuten kuin menemällä sen metsän sisään.”
  • ”Ja milloinhan tämä Innoforin ”johtavana neuvojana” toimiminen mahtoi tapahtua? Sikäli kun on kyse Innofor Finland OY:stä, jonka perustamisessa olen itse ollut auttamassa, ja firmalle myöhemmin töitäkin tehnyt, niin en muista että niillä olisi ollut ketään Juri Laurilaa töissä..”
  • ”..tai sitten muuten vaan aatteen mies. jutut olivat samoja jo ennen pestiä MH:n Metsätalouden tiedottajana.”
  • ”oikeasti niitä ihmisiä joilla ei – jos tänne kirjoitetusta voi jotain päätellä – ole mitään hajua Oulujärven retkeilyalueen todellisuudesta ovat Juri Laurila ja sinä.”
  • ”..Metsähallituksen (ex- tai ei) tiedottajan kyseessä ollessa muun väittäminen on joko täydellisen tietämättömyyden osoitus, tai sitten tietoista törkeää valehtelua.”
  • ”Juri Laurila, Miksi postaat tänne Metsähallituksen tiedotteita? Ne ovat hakkuukiistakohteita koskiessaan ammattivalehtelijoiden tuottamaa propagandaa..”
  • ”Kuinka Spede pitää olla että yrittää väärentämistä tuollaisessa paikassa? Tekijänsä moraalista se kertoo toki paljon.”
  • ”..kun itse olet jo opiskeluajoistasi lähtien ollut ammattimainen trolli..”
  • ”..yritit väärentää sen sisällön keskustelupöytäkirjaan..”
  • ”Minä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kenelle tahansa voi sanoa mitä tahansa, jos vain on varaa. Herra Laurilalla ei minun mielestäni ole varaa niin oman ammattiosaamisensa perusteella, kuin muutenkaan esittää oman selkänahkansa kustannuksella luonnonsuojelutyötä tekevistä sellaista soopaa mitä hän tällä palstalla suoltaa…”
  • ”..jälleen kerran sinä Juri jauhat täällä asioista joista omat tietosi ovat heikot.”
  • ”..Sitä vaaan ihmettelen, miten aikuinen mies viitsii jatkuvasti levitellä fantasiavaleita..”
  • ”Valehtelijoiden vakiotekniikka on ”paeta rikospaikalta lähtemättä fyysisesti mihinkään” eli jättää vastaamatta kiusallisiin kysymyksiin, alkaa panetella kysymysten esittäjiä ja yrittää siirtää keskustelu muihin aisoihin. Niin teet sinäkin.”
  • ”opaskoira kiireesti vaihtoon..” Twitter. Viesti osoitettu asianomaiselle, Luonto-Liitolle, Metsähallitukselle, Ministeri Kimmo Liimataiselle ja Komissaari Satu Hassille. Yhteensä seuraajia lähes 50 000.

Ja saman järjestön toiminnanjohtaja Esa Hankosen näytteitä asiallisesta keskustelusta:

  • ”Näitä Laurilan kommentteja lukiessa on rehellisyyden nimissä todettava, että positiivista tässä on ainakin se, ettei Juri kaffeilullaan ole tirehtöröimässä edes Metsähallituksen hakkuita (naurava hymiö)”
  • ”..”Varsinkin, kun ymmärryksesi Juri biodiversiteetista on lähinnä eskaritasoa. Tuo tietämättömyys yhdistettynä valtuuksiin tarkoittaisi yksinkertaisesti vähintäänkin katastrofia..”
  • ”Ja edelleen on suositeltavaa lukea tämäkin ihan ajatuksella, koska soveltuu luettavaksi jopa ”For dummies” (linkki) eli saat syyttää vain itseäsi, jos menee yli ymmärryksen.”
  • ”Jyri, voishan sitä kysyä MH:lta itseltäänkin ja saada kanta siihen, miten talo suhtautuu henkilöstönsä Laurilan kaltaisiin ulostuloihin tai onko kyseessä vain palkattu trolli? Voisin kuvitella että talon imagon kannalta aika isokin merkitys.”

Mielelläni olisin julkaissut koko keskustelut täälläkin, mutta Greenpeace Suomi esti keskusteluni ja poisti kaikki kommenttini. Joka tapauksessa keskustelutapani on asiassa pysyvä ja asiaa argumentoiva.

Jos minulta kysytään, ei ympäristöjärjestöt ole koskaan kovin hedelmällisiä keskustelukumppaneita olleet millään sektorilla.

Voi olla niinkin, että en tunnista itseäni tai arvioin sokeasti keskustelun tasoa. Tästä huolimatta olen niin julkea, että väitän oman lähestymistapani olevan maltillisen luontojärjestöjen tapaan verrattuna. Nämä esimerkit ovat siis vain niitä, joissa olen itse ollut osallisena tai kohteena. Kuitenkin tarttuisin Kajanderin väitteeseen ja ympäristöjärjestöjen toimintaan ”vaikeasta keskustelukumppanista”. Jos minulta kysytään, ei ympäristöjärjestöt ole koskaan kovin hedelmällisiä keskustelukumppaneita olleet millään sektorilla. Kaava on selkeä, jolla toimitaan; ensin syytös/väite/vaatimus julkisesti tai kohteen asiakkaille, sitten mediamylläkkä ja paheksuntakampanja päälle kaikissa medioissa, jonkin aikaa tinkaamista ja uhkailua, jonka jälkeen osallistutaan syytetyn ehdottamaan keskusteluun/maastokäyntiin, paheksutaan kompromissia tai vaietaan tuloksesta. Koko ajan taustalla on syytetyn osalta uhka imagollisille ja taloudellisille tappioille usein kansainvälisen herjauskampanjan muodossa.

Edustan nähdäkseni järjestöjen näkökulmasta uutta keskustelukumppania, jonka kanssa on hankala keskustella. Olenhan metsäalan ja viestinnän asiantuntija, tunnen poliittista toimintakenttää, eikä järjestöillä ole kiristysmomenttia käytössään kestävän asumisen kehittämistä tekevän yritykseni suuntaan. Sen vuoksi voin avoimesti tuoda esiin kansankielellä sellaisia asioita, joita esimerkiksi teollisuusyritysten tai Metsähallituksen edustajat eivät voi ääneen sanoa. Voin myös suoraan sanoa, kun järjestöt käyttävät monipuolisesti kaikkia #disinformaation keinoja luodessaan metsätalousvastaisia mielikuvia alasta ymmärtämättömien kansalaisten suuntaan. Eli olen niin sanotusti neutraali toimija, joka tuntee metsäalan, metsien kasvatuksen, metsien käytön, hiilen kierron, luonnon monimuotoisuuden ja sen eteen tehtävät arkityöt, sekä vaikutukset globaalissa mittakaavassa tuotantoketjuineen.

Itse pyrin suorasanaisuuteen ja haluan järjestöjen kertovan selkeästi omat suosituksensa heidän mielestään kestävästä elämisestä. Esitän kysymyksiä keskeisiin kysymyksiin ja korjaan vääriä väitteitä tai tuon yksipuolisiin väitteisiin ja vaatimuksiin myös avarampaa katsontakantaa ja vaikutuksia. Omasta mielestäni avoin keskustelu on avointa ja silloin voi omat tavoitteensakin kertoa rehellisesti julkisuuteen ehdotuksineen. Tässä järjestöillä on vielä työmaata sisäisesti. Mutta hei, eihän esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliitto ole ehtinyt kuin vasta 80 vuotta asiaa pohtia..

Kuinka minusta tuli metsämörkö?

Metsämörkö, tuo mystinen taruolento, joka kertoo mitä on mieltä. Metsäkeskusteluihin aktiivisesti osallistuva metsämörkö on ikävä otus. Se kyseenalaistaa metsistä vieraantuneiden näkemyksiä ja arvomaailmaa tuomalla keskusteluun aiemmin vaiettuja tekijöitä ja vaikutuksia. Metsämörkö pilaa aiemmin niin autuaan yksipuolisen syyttelyn nostamalla esiin myös luonnonsuojelijoiden kestämättömän toiminnan. Luonnonsuojelun vahtikoirien luontaisena vihollisena se uhkaa mikroskooppisen tarkastelun pohjalta tehtäviä suuria vaatimuksia katsomalla suurempia kokonaisuuksia..

Kun lukee kommentteja minusta ja kommenttieni vastauksia, ei voi kuin ihmetellä sitä tahtotilaa antaa kuvaa luontoavihaavasta metsämöröstä, jolle luontoarvoilla ei ole merkitystä. Erityisesti tässä kunnostautuvat luontojärjestöjen ”asiantuntijat” ja aktiivijäsenet, jotka ilmeisesti kokevat asiassa pysyvän dialogin jonkinasteisena uhkana. Leima on täysin perusteeton, joka on tietoisesti muodostettu yksipuolisesti metsien käyttöä vastustavien tahojen toimesta.

Metsämöröksi leimaamista tapahtuu kaikilla kiusaamisen keinoilla. Vähättely, asiantuntemuksen puutteesta syyttely, ulkopuolelle jättäminen, henkilökohtaiset herjaukset, asiantuntemuksen vähättely, keskusteluiden vieminen sivuraiteelle, sensurointi, alentuvat kommentit ja monet muut ovat tulleet tutuiksi tässä viimeisen vuoden aikana. Mutta metsämörkö ei lannistu tällaisesta pikkumaisesta ja lapsellisesta käytöksestä. Jos kymmenien miljoonien eurojen liikevaihdolla pyörivien organisaatioiden henkilöt joutuvat turvautumaan tällaiseen, jokainen lukija ymmärtää miten hataralla pohjalla ne toimivat. Totuus tulee esiin ennemmin tai myöhemmin, vaikka kuinka vihreillä arvoilla ratsastaisikin.

Metsämörkö -leimaa pyritään antamaan kaikissa kommenteissa. Ei ole väliä, mitä mieltä itse olen asioista ja kuinka painokkaasti olen tuonut mielipiteitäni keskusteluissa esiin, kun leimaa tarjotaan. Otetaan esimerkkinä #avohakkuuthistoriaan -lakialoite. Itse olen monessa yhteydessä tuonut jatkuvan kasvatuksen hyviä puolia esiin ja olen itsekin toteuttanut valtion maille metsäsuunnitelmia, joissa jatkuva kasvatus on ollut merkittävässä roolissa. En siis vastusta jatkuvan kasvatuksen menetelmiä. #avohakkuuthistoriaan -aloitteessa ei ole kyse tästä ja kritiikkini on kohdistunut ehdottomuuteen, jota aloite edustaa. Olen koulutukseltani metsätalousinsinööri ja minulla on vuosien kokemus metsien käytön suunnittelusta. Olen nähnyt konkreettisesti, miten uudistamistoimet ovat menneet pieleen ja näitä syitä on lukuisissa tilaisuuksissa ja tutkimuksissa pohdittu. Selvää on, että jokainen kohde on omanlaisensa ja haasteet myös.

Kannatan jatkuvaa kasvatusta – vastustan avohakkuukieltoa

Koulutus ja kokemus on antanut minulle osaamista metsien tulevan kehittymisen arviointiin, sekä riskien arviointiin. On kiistatonta, että jatkuva kasvatus ei ole joka paikassa ja jokaisella kasvupaikkatyypillä relevantti vaihtoehto. Ja tätä puolta olen pyrkinyt tuomaan esiin keskusteluissa.

Mutta kuten sanoin, jatkuva kasvatus voi olla erinomainen vaihtoehto. Se voi olla oikein toteutettuna ja oikeanlaiseen metsään suunniteltuna taloudellisesti erittäinkin kilpailukykyinen avohakkuiden kanssa. Tämä näkökulma tuntuu unohtuvan metsämörkökriittisiltä keskustelijoilta kokonaan. He valikoivat suotuisiin olosuhteisiin tehtyjä tutkimuksia argumentointinsa perusteeksi ja yleistävät tulokset kaikkialle. Tutkimusten väärinkäyttö onkin metsäkeskustelun suurin eripuraa aiheuttava tekijä ilman todellista syytä käynnistettyjen hakkuiden vastaisten kampanjoiden lisäksi. Tutkimuksia tulkitaan erittäin vapaamuotoisesti ja monesti jopa tutkimuksen tulosten vastaisesti mielikuvien luomiseen.

Myös avohakkuilla on metsäluonnon monimuotoisuutta lisääviä vaikutuksia.

Peräänkuulutan asiasta argumentointia

Metsäkeskustelussa pitäisi alkaa jakamaan keltaisia ja punaisia kortteja niille keskusteluiden osallistujille, joilla on vaikeuksia pysyä asiassa menemättä henkilökohtaisuuksiin. Ei ole asiallista tuoda keskustelijoista mielikuvia, joiden tarkoitus on alentaa keskustelijan argumenttien painoarvoa, asiantuntemuksen tasoa, väärää tulkintaa tavoitteista tai mitään muutakaan mielikuvaa, joka kohdistuu henkilöön. Mikäli keskustellaan asiapohjaisesti, pitäisi kasvaa ulos hiekkalaatikkoleikeistä ja arvostaa keskusteltavaa asiaa sen verran, että nousee henkilökohtaisuuksien yläpuolelle.

Olen hyvin harvoin saanut asiallisia vastauksia esittämiini kysymyksiin, jotka olen pyrkinyt perustelemaan huolellisesti ja jotka ovat keskeisiä metsäkeskustelussa. Yleensä metsämörköä pelkäävät keskustelijat ovat tarttuneet johonkin sinänsä epäolennaiseen asiaan ja tarvittaessa irroittaneet sen asiayhteydestä kokonaan viedäkseen keskustelua sivuraiteelle. Mielestäni tämä osoittaa sen, että kysymykset ovat sellaisia, joihin vastaamalla keskustelijat joutuisivat myöntämään asioiden todellisen nykytilan.

Olisi myös hedelmällistä tehdä johtopäätöksiä avoimin mielin. Tutkimuksia ja tutkimustuloksia on joka lähtöön. Useimmiten jo tutkimushypoteesi jää kuitenkin puutteelliseksi, jos halutaan tulokseksi metsien käytön vähentämistä tukevia tuloksia. Valikoiva tutkimusten käyttö ei edistä metsäkeskustelua, eikä luonnon monimuotoisuutta tai ilmastonmuutoksen vastaista taistelua. Talousasioiden välttely on myös omasta mielestäni vastuunpakoilua ja harhauttamista.

Myös virkistysarvoja on käytetty runsaasti porkkanana metsäsodissa. Oletusarvona on tietysti ollut pelkästään omiin mielikuviin nojaava näkemys metsästä virkistyspaikkana. Kuitenkin aihetta on tutkittu erittäin vähän. Harri Silvennoinen teki aiheesta väitöskirjatyön, jonka perusteella ihmiset kaikista lähtömaista pitävät enemmän hoidetusta (lue talous-) metsästä, kuin hoitamattomista metsistä.

Luontoarvot ovat minulle ja koko metsäsektorille tärkeitä

Keskusteluissa luontojärjestöt pyrkivät säännönmukaisesti tuomaan metsäalan toimijat esiin ahneina ja luonnosta välinpitämättöminä rahantekokoneina. Metsäalan asiantuntijana tuollaiset syytökset kuulostavat hyvinkin henkilökohtaisilta, eivätkä pidä lainkaan paikkaansa. Lähes poikkeuksetta tuntemani lukuisat metsäasiantuntijat pitävät luonnon monimuotoisuutta tärkeänä ja ottavat sen mielellään huomioon omassa työssään. Riistan hyvinvointikin on tärkeä heille. Suuri osa metsäammattilaisista viettääkin runsaasti vapaa-aikaansa metsästäen hirveä, vesi- ja kanalintuja, sekä muuta riistaa.

Järjestöjen edustajat eivät julkisten kommenttiensa perusteella arvosta yhtään metsäsektorin tekemää kehitystyötä metsäluonnon monimuotoisuuden eteen. Niiltä ei kiitosta kuulu, vaikka tulokset puhuvatkin puolestaan. Kuitenkin jo 30 vuoden ajan metsäsektori on tehnyt vapaaehtoisesti kehitystyötä, jolla on pyritty parantamaan eliöiden elinvoimaisuutta. Useimmiten tämä on tarkoittanut pienempiä metsätuloja. Myös laajasti käytössä oleva PEFC -sertifiointijärjestelmä vaatii jatkuvaa parantamista ympäristönäkökulmien osalta.

DCIM101MEDIA
Riistanhoidollisessa eli ns. donitsiharvennuksessa lisätään kerroksellisuutta tasaikäiseen metsään. Jalankulkijaa näky ei häiritse.

Paras tulos saavutetaan silloin, kun uusi menetelmä on metsäluonnon monimuotoisuuden lisäksi myös taloudellisesti kannattava. Esimerkkinä Metsähallituksen suunnittelija Timo Pelkosen kehittämä riistanhoidollinen harvennus, jossa tasarakenteiseen kasvatusmetsään tehdään harvennuksen yhteydessä riistaa suosivaa kerroksellisuutta, reunametsää, pakoreittejä ja parannetaan pensaskerroksen tilaa. Toisena taloudellisesti kannattavana esimerkkinä voidaan pitää hallitun hoitamattomuuden periaatetta, jossa metsänhoidossa raivataan vain tarpeellinen osa ja loput pienpuustosta jää suojapaikoiksi metsän eläimille.

Metsätalouden arkipäivää on tärkeiden luontokohteiden tunnistaminen ja niiden säästäminen toiminnan yhteydessä. Lajirikkaimmat paikat ovat varsin hyvin suojassa tuhoutumiselta, vaikka joskus inhimillisiä erehdyksiä sattuukin. Vaikkapa talvella tehty leimikkosuunnitelma ja korjuun toteutus aiheuttaa riskitekijän tällaisen kohteen osalta. Pitää kuitenkin muistaa, että suurin osa tärkeistä elinympäristöistä on metsätietojärjestelmiin merkittynä paikkatietoina ja ne osataan huomioida pääsääntöisesti talvellakin.

Säästöpuita on jätetty hakkuiden yhteydessä jo vuosikymmenet. Säästöpuiden tarkoitus on parantaa lahopuujatkumoa pitkäjänteisesti. Usein jätettävät puut ovat eläviä, mutta odotusarvo on, että ne kuolevat aikanaan ja muodostavat lahopuuta. Ennen kuolemista säästöpuut lisäävät vanhaa puustoa tarvitsevien lajien elinvoimaisuutta.

Suojavyöhykkeitä ei hakata soiden ja vesistöjen reunoilta. Niiden tehtävä on monipuolinen ja usein suojavyöhykkeen lajisto on sellaista, joka vaatii omanlaisensa ympäristön. Näitä kahden erilaisen ympäristön rajapintoja kutsutaan vaihettumisvyöhykkeiksi, jotka ovat sekoitus kahdentyyppistä ympäristöä.

Lahopuut ja kuolleet pystypuut jätetään metsään. Joskus kuollutta puustoa on niin paljon, että metsätuholaki edellyttää niiden poistamista. Lisäksi joskus runsan pystykuollut puusto haittaa merkittävästi uudistamistoimia ja sen vuoksi niitä vähennetään hakkuiden yhteydessä. Aina kuvioille jää kuitenkin näissäkin tapauksissa määrätty määrä (vaihtelee maantieteellisesti) kuollutta puuta.

Tekopökkelöt ovat nopea tapa lisätä lahopuuta metsätaloustoimenpiteiden yhteydessä. Noin 3 metrin korkeudesta katkaistut pökkelöt alkavat lahota nopeasti ja tuovat oman lisänsä lahopuun määrän kasvattamiseen yhdessä muiden menetelmien kanssa. Jostain syystä tämäkin luontopiireissä tyrmättiin ja laskettiin, että kahden pökkelön sijasta pitäisi olla 200 pökkelöä hehtaarilla. Ei ole ollut tarkoituskaan, että pelkästään tekopökkelöillä korjataan lahopuuvaje kokonaan. Koko metsäkeskustelua vaivaa sama ongelma. Suurin osa asioista jää keskusteluiden ulkopuolelle, kun aktivistit keksivät syitä riitelylle.

Suojelualue- ja alue-ekologinen verkosto

Monimuotoisuutta pyritään lisäämään myös kansainvälisestikin mittavalla luonnonsuojelualueverkostolla. Suomessa tämä tarkoittaa lähes poikkeuksetta tiukkaa metsätalouskieltoa. Esimerkiksi Keski-Euroopan suojelualueille on usein tehty hakkuu- ja hoitosuunnitelma ja niiden hyödyntäminen puuntuotannossa on arkipäiväistä.

Suojelualueverkosto koostuu pääasiassa luonnonsuojelualueista, luonnonpuistoista, kansallispuistoista ja erämaa-alueista. Virallisesti suojeltuja metsiä on n. 12 %. Näiden lisäksi on kaavoituksella, metsänomistajien omilla päätöksillä ja muilla päätöksillä siirretty metsätalouden ulkopuolelle merkittävästi tilastoimattomia metsäalueita.

Metsähallitus ylläpitää luonnonsuojelualueverkostoa täydentävää Alue-ekologista verkostoa. AE-verkostolla tuetaan lajien liikkumista alueelta toiselle ja eliöiden elinpiiriä. AE-verkostoja päivitetään aika ajoin sen hetkistä tarvetta paremmin huomioivaksi. Esimerkiksi lisääntyneet suojelualueet vähentävät tarvetta AE-kohteiden määrälle sillä alueella. Vaikka AE-verkoston kohteet eivät kaikki ole suoranaisesti suojelussa, niitä käsitellessä otetaan huomattavasti normaalia tarkemmin AE-alueen tai kohteen tarkoituksen säilyminen. AE alueita käsitellään kaiken kaikkiaan hyvin vähän.

DSC_0011_1

Vesiensuojelu

Maanmuokkaus ja ojitukset tuottavat väärin tehtynä merkittäviä ravinnekuormituksia vesistöihin. 1980 -luvulla herättiin vesiensuojelun tärkeyteen, kun monet vesistöt oli jo värjääntyneet humuksen vuvoksi ruskeiksi ja ravinnehuuhtoumat olivat rehevöittäneet niitä. Vesiensuojelua on kehitetty siitä lähtien.

Maanmuokkauksilla vesistökuormitusta pyritään minimoimaan muun muassa pintavalutuskenttien avulla. Ojitusten ja kunnostusojitusten yhteydessä tehdään laskeutusaltaiden ja pintavalutuskenttien yhdistelmiä, suunnataan ojat siten, ettei valuva vesi pääse suoraan vesistöihin, tehdään kaivukatkoja vedenvirtaaman hillitsemiseksi ja vältetään päälaskusuuntaan tehtavien ojien kaivamista. Vesistönsuojelun ykköstavoite onkin, että siinä vaiheessa kun vesi päätyy luonnonpuroon, jokeen, järveen tai muuhun vesistöön, siitä on humus ja kiintoaineet, sekä ravinteet mahdollisimman hyvin suodattuneet maaperään.

Valitettavasti ennen heräämistä tapahtuneiden virheiden vuoksi ravinteita ja kiintoaineksia valuu edelleen vesistöihin vuosikymmentenkin jälkeen. Joillakin alueilla luonto ei korjaa tilannetta ja niille tehdäänkin aktiivisia vesistönhoitotoimenpiteitä, joilla vesistövaikutuksia pienennetään.

WP_20141007_010

Ilmastonsuojelu

Suomen metsät kasvavat enemmän kuin koskaan aiemmin historiassa. Syynä tähän on sotien jälkeen tehdyt mittavat hakkuut, metsäntutkimus ja metsänhoidon paraneminen, sekä ilmastonmuutos itsessään. Sotakorvausten maksamiseksi valtavat savotat olivat arkipäivää. Avohakkuualueet saattoivat olla kymmeniä neliökilometrejä. Myös Suomen teollistuminen ja nykyinen hyvinvointi on pitkälti näiden hakkuiden peruja. Tämän jäljiltä samoilla alueilla on nyt erittäin hyvin kasvavaa nuorta ja varttunutta kasvatusmetsää, jota pitää harventaa ja niitä voidaan jopa uudistaa. Ilmaston lämpeneminen on pidentänyt kasvukautta ja voimistanut metsien kasvua. Lisäksi istutettavan puuston laatua on parannettu ja jo pelkästään paremmalla taimilaadulla voidaan saavuttaa jopa 20 % nopeampaa puuston kasvua luonnon ”kylvöön” nähden.

Vaikka metsien ilmastovaikutuksista ollaan selvästi montaa mieltä, itse ajattelen asian suurinpiirtein seuraavasti: hakkuiden yhteydessä saadaan tukkia, kuitua ja energiapuuta.

Tukeista tehdään muun muassa rakennuksia, käyttötavaroita ja huonekaluja. Vaihtoehtona näille olisi ilmastoon negatiivisesti vaikuttavien raaka-aineiden käyttö, kuten betoni, teräs tai muovit. Rakennuksissa ja huonekaluissa hiili pysyy sitoutuneena pitkään. Jopa pidempään kuin uuden vastaavan puuston kasvaminen kestää. Kun rakennus joskus puretaan, siinä olleesta puusta voidaan tehdä muita puujalosteita, kuten vaikkapa huonekaluja tai uusia rakennuksia. Puu voi mennä myös kierrätettäväksi sellutehtaalle ja viimeisenä se päätyy energiakäyttöön.

Kuitupuu menee biotuote- tai sellutehtaille, josta siitä jalostetaan jatkojalostuksen kannalta oikeanlaista sellua. Lisäksi sivutuotteena tulee esimerkiksi mäntyöljyä, ligniiniä, terpeenejä tai muita kemiallisia raaka-aineita, sekä lämpöä ja sähköä. Näistä jalosteista valmistetaan papereita, pehmopapereita, muovia korvaavia esineitä, puuvillaa korvaavia tekstiilikuituja, kartonkia tai vaikkapa lääkkeitä. Useimmat raaka-aineet korvaavat fossiilisesta öljystä valmistettuja raaka-aineita. Näistäkin tuotteista suuri osa on kierrätettäviä. Parhaimmillaan puuaines ehtii täyttää useita erilaisia ihmisten tarpeita ennen päätymistään energiakäyttöön.

Energiapuusta jalostetaan lähinnä biopolttoaineita, lämpöä ja sähköä. Biopolttoaineet korvaavat suoraan fossiilista öljyä jättäen saman verran hiiltä maan sisään. Ne voivat olla myös raaka-aineita jatkojalostusta varten, jolloin niistä tulee korkeamman jalostusasteen tuotteita. Energiapuu lämmittää koteja ja suihkuvesiä kautta Suomen. Yleisesti käytetään niin sanottuja CHP -laitoksia, jotka tuottavat lämmöstä myös sähköä. Energiapuuksi päätyy hakkuilta yleensä latvaosat ja pieniläpimittainen puu, jota ei kannattavasti voida hyödyntää muualla. Ja huomautan nyt vielä, että esimerkiksi #LULUCF -keskustelussa suomen tavoittelema lisähakkuu ei olisi ollut energiapuuhakkuiden lisäämistä, vaikka ympäristöjärjestöt näin viestivätkin. Energiapuu on lähes aina hakkuiden yhteydessä tulevaa sivutuotetta, jonka kasvattamiseen ei metsätaloudessa pyritä, mutta jolla voidaan metsätalouden kannattavuutta lisätä.

Suomen Luonnonsuojeluliiton aktiivi Esa Hankonen perusteli juuri Maaseudun tulevaisuuden sivuilla, miten hakkuut pienentävät hiilivarastoa metsässä. Hän ikäänkuin alleviivasi näkemyseroa, joka minulla ja ympäristöjärjestöillä on tässä asiassa. Kun järjestöt tekevät laskelmia, he usein olettavat puuhun varastoituneen hiilen katoavan kuin pieru saharaan. Esa perusteli metsään jätetyn puun hiilivarastoa juuri sillä, että hiili vapautuu kuolleesta puusta hitaasti. He myös laskevat hiilinieluvaikutuksia tarkoituksenmukaisesti siltä ajalta, joka sattuu olemaan uudistetussa metsässä taimikkovaiheeksi laskettavaa aikaa. Tämän jälkeen hiilinieluvaikutukset kasvavat merkittävästi. Tutkijoiden mukaan vertailu uudistetun ja hakkaamattoman metsän hiilivarastojen väliltä menee suurin piirtein siten, että hakkaamaton voittaa lyhyellä aikavälillä, mutta vähänkään pidemmän ajanjakson vaikutukset ovat hakkuun jälkeen paremmat. Koska minulle on opetettu, että metsätalous on pitkäjänteistä työtä ja näen kestävän kehityksen olevan pitkällä aikavälillä paras ratkaisu, minun on vaikea tässäkään asiassa hyväksyä ympäristöjärjestöjen tavoittelemien pikavoittojen ottamista. Mieluummin pitäisi kehittää myös muiden valtioiden metsätaloutta kestävämpään suuntaan.

LULUCF for Dummies
Suojelualueet eivät sido puuta sen jälkeen, kun ovat kasvaneet tiettyyn pisteeseen. Eikä niistä saada uusiutuvaa raaka-ainetta..

Sen enempää yksikään ympäristöjärjestö, kuin Esa Hankonenkaan ei huomioi sitä että metsään jätetty puu ei vähennä muiden raaka-aineiden tarvetta yhtään! Toisin sanoen se tarjotin, kauha tai polttoainelitra, joka olisi voitu valmistaa tuosta puusta ja jonka joku ihminen tarvitsee, pitääkin tehdä fossiilisesta öljystä, kaivannaistuotteista tai muusta ilmastolle usein negatiivisesta raaka-aineesta. Tämä on se tärkein puuttuva argumentti ilmastokeskustelussa metsiä koskien, jota ei saisi milloinkaan unohtaa puhtaamman ja terveellisemmän tulaveisuuden rakentamisessa. Itse näen puun käytön lisäämisen ilmastonsuojelun perustana.

Metsämörkö tykkää metsistä monipuolisesti

Itselleni metsillä on ollut aina tärkeä rooli elämässä. Lapsena asuin metsän laidassa ja naapureiden kanssa metsissä seikkailtiin, pelattiin piilosta, luisteltiin metsälammen jäällä ja kerättiin marjoja. Metsä oli monipuolinen, kiinnostava ja jännittäväkin paikka, jonne meni aina ihan mielellään.

Kun ikää kertyi, tuli mukaan vaeltaminen, retkeily, ammattimainen marjojen poiminta, suunnistaminen ja metsästys. Myös kalastamaan mentiin usein metsien kautta ja polkupyöräilymaastokin oli aika usein sammalmättäikkö pyörätien sijasta.

Aina metsät ovat tarjonneet myös puuta arjen tarpeisiin ja olen oppinut arvostamaan lämmintä kotia, jonka rakentamisessa puuta on käytetty. Puun hankkiminen on ollut kovaa työtä nuorelle miehelle, mutta siitä huolimatta sahahommiin mentiin ihan mielellään. Se oli jotenkin niin konkreettista ja palkitsevaa, ettei sitä osannut huonona pitää.

Aikuisiällä elämässä tuli vastaan ammatinvaihto ja metsäala oli ehdoton ykkösvalinta. Minusta oli todella mielenkiintoista oppia syvemmin tuntemaan metsien elämää, lajistoa ja ihmisen toimien vaikutuksia. Monimuotoisuus oli jo tuolloin tärkeässä osassa koulutusta ja asiaa käsiteltiin varmaan eniten koko kurssitarjonnasta.

Minut tuntevat tietävät, että muiden etu menee helposti oman etuni edelle. Minulle on tärkeää säilyttää elinmahdollisuudet myös maaseudulla, mutta metsäkeskustelussa on kyse elinmahdollisuuksien säilyttämisestä maapallolla. Metsäkeskustelu irrallisena siitä kokonaisuudesta, jota se edustaa, on kestämätöntä. Jos ei tunnusteta nykymenetelmiä, uusiutuvien raaka-aineiden tärkeyttä, puupohjaisten tuotteiden substituutiovaikutuksia, kiertotaloutta ja materiaalien monivaiheista elinkaarta ennen energiakäyttöä, ilmastovaikutuksia hiilen määrään kokonaiskierrossa, taloudellisia vaikutuksia yhteiskunnallemme tai metsäalalla työskenteleville ihmisille, sosiaalisia vaikutuksia haja-asutusalueille ja niin edelleen, ei pitäisi ottaa kantaa yksityiskohtiinkaan. Osaoptimoinnilla ei luontoarvoja paranneta, eikä lyhytnäköisellä ja kapeakatsontaisella päätöksenteolla voidaan tehdä hyvää tulevaisuutta. Päin vastoin se voi aiheuttaa huomattavan suurta vahinkoa metsien monimuotoisuudelle. Tätä en halua olla todistamassa, enkä sitä miten järjestöaktiivit vierittävät kuitenkin syyn muiden niskaan tunnustamatta omaa rooliaan kehityksessä.

Metsämörkö menee mielellään edelleen metsään joka tutkitustikin virkistää mieltä ja kehoa. Oli se sitten talousmetsää tai jotain muuta..

Päivitetty 12.6. Lisätty tekopökkelöistä kertova kappale