Anteeksipyyntö tutkijoille ja Mari Tolkkiselle

Vastasin Twitterissä postaukseen, jossa väitin, että alla mainittu tutkimus on todistettu vääräksi. Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi tutkijoilta, joiden työtä olen loukannut. Sekoitin alkuperäisen twiitin perusteella tämän tutkimuksen toiseen, eri tutkijan tekemään tutkimukseen, jonka tuloksia tiedeyhteisö ei allekirjoittanut. Olen erittäin pahoillani tekemästäni virheestä.

Anteeksipyyntö

 

Jatkuva kasvatus ja sen tutkimus on saanut paljon huomiota. Ja hyvä niin. Minäkin olen sitä mieltä, että se oikeassa paikassa, oikeanlaisessa metsässa ja oikein tehtynä voi olla todella hyvä menetelmä. Olenkin tehnyt useita jatkuvan kasvatuksen korjuusuunnitelmia menetelmälle sopiviin paikkoihin. Olen myös tehnyt useita avohakkuusuunnitelmia paikkoihin, joihin jatkuvan kasvatuksen menetelmät eivät sovellu millään lailla. Kaiken kaikkiaan jatkuva kasvatus on useissa tutkimuksissa todettu olevan hyvä vaihtoehto avohakkuulle, jos olosuhteet ovat sille sopivat.

”– Jatkuvan kasvatuksen ei odotetakaan syrjäyttävän vallitsevia tasaikäismenetelmiä vaan nimenomaan täydentävän niitä rinnakkaisena metsänhoitoperiaatteena sopivissa tilanteissa” – Sauli Valkonen

Pyrin rehelliseen ja faktapohjaiseen keskusteluun, jonka vuoksi tapaus on erittäin ikävä myös omille arvoilleni. Tavoitteeni on aina ollut, että tarvittaessa voin todistaa jokaisen väitteeni, jonka julkisuudessa kirjoitan. Tämä oli selvästi hätiköiden kirjoitettu postaus, joita pyrin välttämään.

Olen haastanut luontojärjestöjä aktiivisesti, koska heidän kanssaan käydään aivan liian vähän kriittistä debattia asiantuntijavoimin. Tehtävä on haasteellinen, koska useimmiten muut asiantuntijat eivät voi käydä suoraa ja avointa keskustelua järjestöjen kanssa. Keskustelu on vaiennettu, eikä järjestöt ole siihen syyttömiä. Myös tapa, jolla keskustelua vaiennetaan, on epäasiallista. Myös asema yksityisenä henkilönä kymmenien miljoonien eurojen organisaatioiden viestintäkoneistoa vastaan on haastava. Onneksi argumentit ovat puolellani. Tämän totesi esimerkiksi Greenpeace Suomi, joka ei pystynyt vastaamaan argumentteihini ja päätyi yksinkertaisesti sulkemaan minut pois keskusteluista. Greenpeace teollaan antoi vahvan signaalin siitä, ettei heillä ole tarkoitustakaan olla asiallisenkaan kritiikin kohteena, eikä keskustele kriittisten tahojen kanssa. Tilannehan on siinä mielessä absurdi, että he peräänkuuluttavat keskustelua niiden tahojen kanssa, jotka ovat heidän kohteina.

Myönnän, että välillä menee tunteisiin, kun avoimesti esitetään faktoina asioita, jotka ovat kuitenkin mielipiteitä ja lisäksi todellisuuden vastaisia. Olenhan vain ihminen. Vielä kerran pyydän anteeksi tekemääni virhettä. Teen kaikkeni, etten toistaisi tätä.

Mainokset

Tietoa kirjoittajasta

homotiaisenlaulu

Metsäasiantuntija, kansalaisaktiivi, yhteiskunnan kehittäjä, vääryyksien paljastaja, luonnon ystävä, monimuotoisuuden tukija, ilmastoaktivisti, isä ja ystävien tukija. Sisimmältään aika tavallinen suomalainen mies, joka toivoo rehellisempää yhteiskuntaa. Vapaa-aika menee enimmäkseen luonnon ihmeisiin paikanpäällä tutustuen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s