Ilmastonmuutos pakottaa populismiin

Julkaistu Lapin Kansassa 24.8.2018

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari ja Rovaniemen vihreät valtuuston jäsenet kirjoittivat vihreiden torjuvan ilmastonmuutosta (LK 20.8.. Kirjoituksessa he arvostelivat Sipilän hallituksen hakkuutavoitteita kestämättömiksi ja haittaavan ilmastonmuutoksen vastaista taistelua. Valitettavasti perustelut eivät ole kovinkaan kestävällä tasolla, vaan ennemminkin populistista äänestäjien kosiskelua.

Hakkuutavoitteet ovat seurausta metsien kasvun kiihtymisestä. Nykytilanteessa ei saada tarvittavia harvennuksia tehtyä, koska puulle ei ole riittävästi käyttöä. Lisäys kohdistuu pääasiassa juuri harvennuksiin, joiden ansiosta metsien kasvua ja hiilensidontaa voidaan kasvattaa.

Ilmastopaneeli laski, että hakkuiden lisäys aiheuttaisi metsien hiilivarastojen alenevan lyhytaikaisesti, mutta jo vähänkään pitkäaikaisemmalla tarkastelulla hiilinielut voimistuvat huomattavasti enemmän, kuin hakkuita rajoittamalla. Kun huomioidaan, että Suomen metsistä käsitellään vuosittain vain noin 2 prosenttia ja hakkuiden lisäyksessä puhutaan vain alle 20 prosentin näkemyserosta, vihreiden esittämillä vaatimuksilla on vaikutusta vuosittain vain 0,4 prosenttiin metsien hiilitaseesta.

Ja korostan, että vaikutus olisi vain lyhytaikainen, joka kääntyy positiiviseksi. Kuten vihreätkin kirjoituksessaan totesivat, metsät toimivat hiilinieluina. Lisäisin vielä tarkennuksena, että vain kasvavat metsät ovat hiilinieluja.

Kun laajennetaan tarkastelua pois metsästä pidemmälle jalostusketjuun, huomataan, ettei hakattuun puuhun sidottu hiili suinkaan tupsahda taivaalle, vaan siirtyy eri paikkaan.

Osa pitkäaikaisiin varastoihin ja osa lyhytaikaisiin, kuten papereihin, bioöljyihin ja tekstiileihin. Lyhytaikaisetkin varastot vähentävät fossiilisten käyttöä ja päätyvät kierrätykseen, energiaksi ja mullaksi.

Koska vihreät eivät voi äänestäjilleen kertoa, että ilmastonmuutos vaatii metsien hyödyntämistä, heidän on yritettävä levittää mielikuvaa, joka ei kestä syvempää tarkastelua. Ilmaston kannalta on selvää, että uusiutuvat materiaalit ovat avainasemassa. Metsien käyttö olisi tutkijoiden mukaan lisähakkuista huolimatta kestävällä tasolla, kun tavoiteltu hakkuumäärä on vain noin 70 % kasvusta.

Eikä unohdeta, että Vihreätkin suosivat uusiutuvia materiaaleja, vaikka vastustavat sen tuotantoa.

Mainokset

Tietoa kirjoittajasta

homotiaisenlaulu

Metsäasiantuntija, kansalaisaktiivi, yhteiskunnan kehittäjä, vääryyksien paljastaja, luonnon ystävä, monimuotoisuuden tukija, ilmastoaktivisti, isä ja ystävien tukija. Sisimmältään aika tavallinen suomalainen mies, joka toivoo rehellisempää yhteiskuntaa. Vapaa-aika menee enimmäkseen luonnon ihmeisiin paikanpäällä tutustuen.

2 vastausta artikkeliin “Ilmastonmuutos pakottaa populismiin”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s