Kohti vaalivoittoa – Vihreä strategia!

Suomen kuvalehti kirjoitti 2.10. Vihreän puolueen tilasta. Kirjoitus oli varsin hyvä kuvaus siitä, miten Vihreän liikkeen muutos on ollut nopeaa ja päämäärätöntä sekoilua.

Olihan kirjoituksessa myös aika korneja esityksiä, kuten että Ville Niinistö olisi todennäköisin ehdokas pääministeriehdokkaaksi. Tokihan järjestöillä on valta esittää ehdokkaita, vaikka mitään realistista pohjaa esityksillä ei olisikaan. Sikäli esitys sopisi erinomaisesti puolueen linjaan.

Touko Aalto

Puolue valitsi 2017 uudeksi puheenjohtajaksi valovoimaisesti politiikan keskiöön nousseen Touko Aallon. Toukon odotettiin johtavan puolueen 2019 eduskuntavaalien suurimmaksi puolueeksi. Aalto julistikin valintansa jälkeen, miten ”Vihreät on vahva, koko Suomen yleispuolue”. Hän kuvaili, miten puolue on noussut vaihtoehtoliikkeestä varteenotettavaksi pääministeripuolueeksi, joka on valmis kantamaan raskaimmat ministerisalkut. Kuulostaa hyvältä ja ennakkoluulottomalta tavoitteelta.

Mitä tapahtui?

Reilussa vuodessa kannatus on romahtanut. Syynä kannatuksen romahtamiselle on ollut epäilemättä puolueen edustajien toiminta, mutta ei yksin se.

Ensin puolueen vaalityötä tekevät järjestöt aloittivat #avohakkuuthistoriaan -lakialoitteen. Aloitteen tarkoitus oli ensimmäisen allekirjoittajan, Harri Höltän, mukaan herättää keskustelua metsien käytöstä. Ja sitä se todellakin teki. Vähintään 17 perustavanlaatuista virheväittämää tai oletusta aloitteessa on saanut palstatilaa paljon. Enimmäkseen keskustelua on hallinnut kuitenkin mielikuvapohjaisen kansallisromanttisen avohakkuiden paheksunnan sijasta ne tekijät, jotka osoittavat aloitteen olevan aika kaukana todellisuudesta. Avohakkuukielto olisi äärimmäisen kallis ja toimimaton ratkaisu, joka lisäisi vuosittaista hakkuualaa kolminkertaiseksi ja pitkässä juoksussa tulisi laskemaan metsien hiilinieluvaikutusta. Unohtamatta sitä, että avohakkuu on monissa paikoissa ainoa vaihtoehto. Jatkuva kasvatus on joissakin paikoissa varmasti jopa paras vaihtoehto, mutta ei läheskään kaikissa. Luontomme on liian monimuotoinen yhden menetelmän toimintaan. Juuri vaalien alle ajoitettu kampanja kääntyikin Vihreitä vastaan, kun keskusteluun osallistui aiempaa enemmän myös metsäalan asiantuntijoita, jotka yksi toisensa jälkeen toivat esiin, miksi avohakkuiden kieltäminen olisi vahingollista kansantaloudelle, elinkeinoelämälle, työllisyydelle, ilmastolle ja myös luonnolle. Seurauksena lakialoite siis sai mitä halusi, julkisuutta. Ja sen myötä myös Vihreiden perinteiset äänestäjät kaupungeissa ovat saaneet paljon paremman kuvan siitä, mitä metsissämme tapahtuu. Ja samalla se on rapauttanut luontojärjestöjen uskottavuuden. WWF Suomi on kuitenkin ollut kaukonäköinen, eikä lähtenyt mukaan tällaiseen toimintaan. Kyseinen järjestö näyttää ymmärtäneen, ettei epärealististen ja valheellisten sanomien levittäminen ole kestävällä pohjalla ja keskittyy tekemään oikeasti tärkeitä asioita. Kuten Itämeren tilan parantamiseen ja kiertotalouden edistämiseen.

Kohta lehtien palstoilla oli söpö pieni pöllö istumassa kannolla. #Pöllögate paljasti karulla tavalla sen, miten epärehellistä mielikuvamarkkinointia käytetään metsäalan mustamaalaamisessa. Lavastetuksi paljastunutta kuvaa käytettiin vielä paljastumisen jälkeenkin avohakkuuthistoriaan -kaloitteen markkinoimisessa ainakin Suomen Greenpeacen toimesta. Järjestö alleviivasi luotettavuutensa tason tällä toimella. Yksikään pöllönkuvaa käyttänyt järjestö ei ottanut vastuuta virheestään tai korjannut tekemäänsä virhettä.

Aino Pennanen

Sitten tuli case Aino Pennanen. Vihreiden lainsäädäntöasiantuntijana toimiva Aino oli nähnyt somessa videon, jossa ruotsalainen opiskelija esti pakkopalautuksen nousemalla seisomaan lentokoneessa. Opiskelija oli erittäini tietoinen kyseisen henkilön taustoista ja palautuksen vaiheista. Lomamatkalle lähtiessään hän sattui huomaamaan, että samaan koneeseen oli tuotu poliisien saattama pakkopalautettava henkilö. Ilman mitään tietoja kyseisen henkilön palautukseen johtaneista vaiheista Aino näki tilaisuutensa tulleen ja yritti kopioida ruotsin tapahtumat omaksi edukseen. Ei mennyt kuin Strömsöössä Ainon kannalta. Koneesta poistettiin Pennanen, joka odottaa syytteitä syyttäjältä. Palaututettava vietiin maasta. Eikä siinä vielä kaikki. Koko puolueen johto asettui Ainon taakse, vaikka hän selvästi toimi Suomen lakien vastaisesti ja esimerkiksi puheenjohtaja Touko Aalto suorastaan ylisti toimintaa. Ei istunut suomalaisten oikeustajuun, että lainsäätäjänä toimiva taho kannustaa voimassa olevien lakien rikkomiseen. Muun muassa oikeusministeri Antti Häkkänen tuomitsi toiminnan tuoreeltaan.

touko_aalto_king_kong

Seuraavana olikin sitten puheenjohtajan vuoro johtaa. Touko läimi miehiä takapuolelle ”etiketin mukaisesti” Tukholmalaisella homoklubilla puolialastomana. Ei taaskaan istunut suomalaisten mielenmaisemaan, että mahdollisesti tuleva ministeri käyttäytyy tuolla lailla.

Emma-Kari

Myös vihreä kansanedustaja Emma Kari hämmentää kiertämällä maata ilmeisesti puolueen puheenjohtajuus mielessä ja markkinoi avohakkuiden kieltämistä, metsien käytön vastustamista ja uusiutuvien materiaalien tuottamista täysin poskettomilla väitteillä. Lisäksi hän käyttää kaikki populistiset aseet tavoitellessaan huomiota. Hän jopa syöttää pääministerin suuhun sellaisia asioita, joita pääministeri ei ole sanonut ja joka on pääministerin arvojen vastaista. ”Iljettävä” oli kai tarpeeksi raflaava sana, joka piti vain jotenkin saada mahdutettua kansan villitsemiseen. Pääministeri kuvaili sanalla juuri sitä toimintaa, jota Emma sitten toteutti käytännössä.

Jani Toivola

Ja kuin kirsikkana kakun päällä, puolueen yksi johtotähdistä, kansanedustaja Jani Toivola jäi housut nilkoissa kiinni yhteiskunnan varojen kuppaamisesta. Ensin korotetun kulukorvauksen perimisestä asunnosta, jossa ei asu ja sitten eduskunnan taksikortin väärinkäytöstä. Väärinkäyttöä selvitellessä paljastui myös, että Toivola on sairaslomallaan käynyt puhujakeikoilla, joista on saanut tuntuvan korvauksen. Matkat luonnollisesti maksettiin eduskunnan taksikortilla.

Paineet kävivät ylivoimaisiksi, ja Aalto jäikin kohujen saattelemana määrittelemättömäksi ajaksi sairaslomalle. Puolueen ex-puheenjohtaja Niinistö pohtiikin jo varmasti, pitäisikö palata sittenkin takaisin. Niin retuperälle koko puolue on revitty lyhyessä ajassa.

Kohut eivät yksin syynä romahdukseen

On aivan selvää, että kohut ovat nakertaneet puolueen kannatusta. Mutta jos pureudutaan hieman syvemmälle puolueen toimintaan, varsinaiset syyt löytyvät syvemmältä, perustasta. Vihreät on ympäristöliikkeiden poliittinen haara. Sen historia osoittaa, miten äärivihreät järjestöt ohjailevat koko puolueen toimintaa. Jäsenet ovat symbioosissa järjestöjen kanssa, halusivat he sitä tai eivät. Osa aktiiveista mainostaa aivan estoitta kaikkea äärijärjestöjen sanomaa kaikkialla. Ei kannattaisi..

Vihreät kuitenkin kaivavat itselleen kuoppaa vaatiessaan ilmastovaaleja.

Ympäristöjärjestöt ovat joutuneet puun ja kuoren väliin. Niiden elintila kapenee samaa vauhtia, kuin ilmastonmuutos ja metsien monimuotoisuuden paraneminen etenee. Ilmastonmuutos on puolueen kannalta tietysti nähty mahdollisuutena ja Vihreät vaativatkin ensi kevään eduskuntavaaleista ”ilmastovaaleja”. Ja sehän sopii kaikille puolueille. Ei ole puoluetta, joka ei ilmastonmuutoksen tuomia haasteita ottaisi vakavasti.

Vihreät kuitenkin kaivavat itselleen kuoppaa vaatiessaan ilmastovaaleja. Ei puolueella ole esittää mitään kehittävää sille rintamalle. Ikuinen ydinvoiman vastustaminen on ilmaston kannalta haitallista. Jotkut puolueen kansanedustajista onkin jo muuttamassa kantaansa ydinvoimaan.

Fossiilitaloudesta luopuminen taas tarkoittaa uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä. Metsät ovat paras tapa näiden tuottamiseen isossa mittakaavassa. Yksikään Vihreä poliitikko tai ympäristöjärjestöjen edustaja ei ole edes tuonut esiin yhtään kilpailevaa raaka-ainetta suomalaiselle puulle. On yleisesti tiedossa, että suomalainen metsätalous on kaikilla kestävyyden mittareilla maailman paras. Lähes kaikilla monimuotoisuuden kannalta tärkeät rakennepiirteet ovat parantuneet metsätalouusalueilla ja suojelualueiden määräkin on moninkertaistunut 80 -luvulta. Samalla kun metsäkato on globaali ongelma, suomessa puuston määrä metsissä kasvaa ennätysvauhtia hyvän metsänhoidon ja -jalostuksen ansiosta.

Koska ilmastonmuutos on suurin ympäristöä uhkaava tekijä, on ympäristöpuolueen saatava se jotenkin omalle agendalleen. Samalla säilyttäen ympäristöjärjestöjen sanoma metsien käytön vähentämiselle. Yhtälö on mahdoton, sillä täysin vastakkaisten tavoitteiden ajaminen on väkisinkin kaksilla rattailla ajamista. On siis turvauduttava osaoptimointiin. Puolueen on siis erotettava nämä kaksi asiaa toisistaan ja annettava virheellistä kuvaa metsien lisäkäytön vaikutuksista esimerkiksi perustelemalla lisäämisen estämistä pelkästään energian tuotannollisista syistä. Totuushan on, että suomalaisesta puusta vain 14 % menee energiakäyttöön ja loput muuhun ihmisten käyttämien tuotteiden valmistukseen. Tuekseen he saivat joukon ilmastotutkijoita, jotka todistivat kaiken uusiutuvan käytön olevan ilmastolle haitallista ja että he voivat helposti todistaa minkä tahansa hakkuutason ilmastonegatiiviseksi. Siitäkin huolimatta, että metsien hiilivarasto kasvaa joka vuosi.

Vihreillä ei ole enää muuta tapaa haalia kannatusta, kuin vastustaa kaikkea luonnon hyödyntämistä, eikä ne esitä yhtään tavoitetta siitä, minkälaisia, mistä, missä tai miten tuotetuista raaka-aineista valmistettuja tuotteita pitäisi suositella. Eli tulevaisuuteen tähtäävä strategia puuttuu kokonaan.

Ja vielä yksi kriittinen seikka, joka syö puolueen asemaa. Kaikille puolueille ympäristöasiat ovat tärkeitä. Vihreät eivät siis poikkea tästä enää mitenkään!

Vasta vuosi sitten varteenotettavana yleispuolueena esiintynyt puolue on taantunut takaisin vaihtoehtopuolueeksi, jolla ei ole vaihtoehtoa antaa.

Aika näyttää ajaneen Vihreän puolueen ohi ja jäljelle on jäänyt vain mopen osa. Ruotsissa Vihreät kärsivät rökäletappion ja samaa voitaneen ennustaa ensi keväänä Suomessakin. Vasta vuosi sitten varteenotettavana yleispuolueena esiintynyt puolue on taantunut takaisin vaihtoehtopuolueeksi, jolla ei ole vaihtoehtoa antaa. Ympäristöjärjestöt ovat pakotettuja ääritoimintaan, eikä niillä ole yhtään enempää suuntaa, kuin Vihreilläkään. Molemmat tulevat kaatumaan omaan mahdottomuuteensa, jos eivät a) muuta viestejään rehellisiksi, b) tuo selkeitä vaihtoehtoja ja c) ota realismia vakavasti.

 

Mainokset

Rehellisyys kunniaan

Suomalaista metsäkeskustelua on riivannut jo pitkään vihreä valhe. Meille on pesiytynyt joukko moraalittomia ihmisiä, jotka käyttävät härskisti hyväkseen ihmisten tahtoa pitää luonnosta huolta. Nämä ihmiset osaavat esiintyä tilanteen vaatimalla tavalla silloin, kun seurassa on metsien käytöstä oikeasti jotain tietäviä. Väitteet ovat silloin maltillisempia ja valikoituvat siten, ettei niistä kovin keskustelua synny. Asiantuntijat lähinnä hymähtävät väitteille, jotka ovat merkityksettömiä, vaikkakin vääriä.

Kävin Rovaniemellä Sahanperän Savotta -tapahtumassa. Tapahtuma on metsäalan tapahtuma, jossa tuodaan metsäalaa monipuolisesti ihmisten tietoisuuteen. Mukana on myös virkistyskäyttö ja luonnonsuojelu aivan luonnollisesti, koska ne ovat osa suomalaista metsien käyttöä. Mukana oli myös Suomen Luonnonsuojeluliitto omalla ständillään markkinoimassa Vihreiden vaalikampanjana toimivaa #avohakkuuthistoriaan -kansalaisaloitetta.

Kuunnellessani, mitä heidän asiantuntijansa maallikoille syöttää, aloin voida fyysisesti pahoin.

Halusin mennä keskustelemaan aiheesta ihan kasvotusten. Ständillä oli kuitenkin ihmisiä, joten jäin kiltisti odottelemaan heidän taakseen ja lueskelin samalla, mitä kampanjan roll-uppiin oli kirjoitettu. Roll-upista puuttui vain Suomen valtionmetsien avohakkuiden vaikutus ruotsidemokraattien vaalitulokseen. Niin mielikuvituksellista soopaa siihen oli laitettu. Mutta ei se ollut vielä mitään. Kuunnellessani, mitä heidän asiantuntijansa maallikoille syöttää, aloin voida fyysisesti pahoin. En voinut käsittää, miten törkeästi vakavalla naamalla valehdellaan ihmisille, vaikka kyseinen asiantuntija aivan varmasti tiesi puhuvansa palturia.

Päätin jatkaa matkaa, mutta jäin miettimään juuri näkemääni näytelmää. Totesin, että kaikenlainen keskustelu heidän kanssaan on aivan turhaa. Luonnon monimutkainen ekosysteemi ei ole näille asiantuntijoille mitenkään hallussa. He vetävät aivan tuulesta temmattuja yhteyksiä viljellessään syytöksiä ja muuttavat kaikki metsien käytössä opitut ja metsäntutkimuksessa selvitetyt lainalaisuudet juuri sellaisiksi, kuin haluavat. Jäin miettimään, onko toimintamalli tietoinen taloudellisiin tavoitteisiin pääsemiseksi luotu malli, vai onko kyseessä kultti?

Avohakkuita vastustavaa kansalaisaloitetta markkinoidaan millä tahansa argumenteilla. Suomen Luonnonsuojeluliiton asiantuntija Paloma Hannonen on kytkenyt jo lähes kaikki maailmassa tapahtuvat asiat suomalaisen avohakkuun syyksi. Odotan vain Trumpin valtaanpääsyä ja Putinin Krimin valtausta listalle. Esimerkiksi alavireiset kanalintukannat ovat kuulemma avohakkuiden syytä. Kannathan ovat olleet nyt muutaman vuoden alhaalla, koska säätilat ovat olleet todella rajuja vastakuoriutuneille poikasille. Yhtenä kesänä oli juhannusviikon lumi maassa ja toisen satoi jatkuvasti. Untuvapeitteiset poikaset eivät vaan selviydy sellaisesta. Ja kun vielä tutkimukset viittaavat siihen suuntaan, ettei kanalinnuilla ole ongelmia elää talousmetsissä ja avohakkuiden keskikoko laskee koko ajan, voidaan väite todeta täysin mielikuvituksen tuotteeksi. Sama voidaan sanoa hömötiaisten ja muiden pikkulintujen osalta. Äkillisen kannan romahtamisen syitä on syytä hakea muualta. Vaikkapa neonikotioiden käytöstä, ilmaston muuttumisesta tai jostain muusta. Metsätaloudessa ei ole tapahtunut mitään niin radikaalia, mikä selittäisi äkilliset vaihtelut. Tämä johtuu jo siitä, että metsistämme käsitellään vain 1/50 vuosittain, josta vain osa on avohakkuita. Keskusteluun tuli jo jopa jollain asteella absurdeja piirteitä, kun äidinkielen lehtori Leena Vahala alkoi väittää, ettei 40 prosentilla viime vuodesta kasvanut kanalintupopulaatio tarkoita kannan elpymistä (Elpyä = vahvistua uudelleen). Hän on toki ennekin osallistunut keskusteluihin ilmeisenä tavoitteenaan viedä keskustelua sivuraiteelle, mutta että haastamalla suomen kieltä. Minulla ei luonnollisestikaan ole kompetenssia lähteä väittelemään tästä aiheesta, koska hän on äidinkielellisesti selvästi korkeammin koulutettu, kuin tiedottajan koulutuksen saanut metsäasiantuntija.

Vahala metsopopulaatio

Oli miten oli, ymmärsin että meidän kaikkien metsäalan ihmisten on otettava metsäalan viestintä entistä vakavammin. Meidän on kerrottava ihmisille, mitä metsäalalla oikeasti tapahtuu ja puututtava jokaiseen virheelliseen viestiin, johon törmäämme. Vaikka tietäisimme itse, että järjestöjen sanoma on puppugeneraattorista peräisin, on meidän vastuulla katkaista valheellisen viestin tie. Maallikoilla ei ole mahdollisuuksia ymmärtää, että heitä kustaan silmään, jos me emme anna oikeaa tietoa heille. Viherpopulismi on tuhon tie, jolla ei ole luonnon tai ilmaston kannalta mitään positiivisia vaikutuksia.

Tekstiä muutettu 15.9.2018 (lisätty metsätalouden ja kanalintukantojen yhteydestä kertova kappale)

Suomi harjoittaa jatkuvaa kasvatusta kaikkialla

julkaistu Lapin Kansassa 17.7.2018

Olli Säynäjäkangas kirjoittaa avohakkuiden ongelmista (LK 14.7.). Hänen väitteensä vain olivat harhaanjohtavia. Säynäjäkangas kertoo, miten valtaosa avohakkuusta saatavasta puusta on kuitupuuta. Kuitenkin tukkiosuus vaihtelee Luonnonvarakeskuksen mukaan 65-75 % välillä. Kuitupuu menee lyhytikäisiin tuotteisiin, mutta niiden ansiosta tarvitsemme vähemmän maan uumeniin varastoitunutta öljyä.

Hän kertoi, miten avohakkuut ovat aiheuttaneet ahdinkoa metsäkanalinnuille. Sekään ei ehkä ole ihan selvää, kun miettii tapahtunutta kehitystä. Avohakkuualojen koko on pienentynyt koko ajan ja metsien puusto kasvanut. Samanaikainen lintukato ei oikein sovi väitteeseen. Metsätalous on lopettanut turhan alikasvoksen raivaamisen ja kehittänyt esimerkiksi riistanhoidollisen harvennuksen kanalintujen elinolosuhteita vahvistamaan. Metsäkanalintujen pesiä löytyy usein avohakkuilta. Syitä linutjen ahdinkoon pitääkin hakea muualta. Esimerkiksi lisääntynyt pienpetokanta ja vaikeat poikasaikaiset olosuhteet useana vuonna peräkkäin ovat todennäköisempiä syitä katoon.

Sekametsät ovat nykymetsätalouden tavoite. Lehtipuut havupuiden seassa parantavan maaperän ominaisuuksia ja puun kasvua. Sekapuusto on myös monimuotoisempi, kuten Säynäjäkangas kertookin. Koko metsäsektori hakee ja ottaa käyttöön koko ajan uusia monimuotoisuutta parantavia menetelmiä. Esimerkiksi tekopökkelöitä tehdään ja valtion mailla kaikki lahopuut jätetään hakkuissa metsään.

Virkistyskäyttäjänä olen aina löytänyt mieleisiäni metsiä, missä tahansa kuljenkin. Joskus hakeudun jopa avohakkuulle, koska siellä on paremmat näköalat ja paremmat marjasaaliit. Jos taas haluan mennä varttuneempaan metsään, niitäkin löytyy helposti. Ja onhan meillä miljoonia hehtaareita suojelualueitakin, jos haluaa kokonaan välttää talousmetsät.

Ero mittakaavassa

Avohakkuun ja jatkuvan kasvatuksen ero on mittakaavassa. Kummassakin tehdään avohakkuita, mutta jatkuvassa kasvatuksessa aukon koko on määritelty pienemmäksi. Jos mietimme metsienkäsittelyn historiaa, on helppo tulkita koko Suomen metsätalouden perustuvan jatkuvaan kasvatukseen. Jo aluetason tarkastelulla voimme todeta, että kaikkialta löytyy kaikenikäisiä metsiä. Avohakkuin käsitellyt metsän on uudistettu ja niitä on hoidettu aina aikakauden parhaan tiedon ja osaamisen mukaan. Tällä on saatu metsiemme puumäärä kaksinkertaistumaan ja kasvu nopeutumaan.

Suomen ja maailman onneksi vaikutus on ilmastolle ehdottoman positiivinen, vaikka pelkästään avohakkuualaa tuijottamalla voidaan laskea hetkellinen hiilivaraston aleneminen. Kaikissa hakkuissa voidaan tehdä samanlainen laskenta, kun puu viedään pois alueelta. Hiilivarasto pienenee, mutta kasvaa hakkuun ansiosta suuremmaksi. Laajemmalla tarkastelulla tai tarkastelujaksoa pidentämällä ilmastovaikutukset ovat kuitenkin hakkuun puolella. Eikä unohdeta, että kaadettuun puustoon sitoutunut hiili siirretään vain toiseen paikkaan, jossa siitä tehdään meille kaikille uusiutuvasta materiaalista tuotteita.

Metsätalous ja metsäntutkimus ovat huipputasoa maailman mittakaavassa. Monimuotoisuuden lisääminen on kaikkien tavoitteena. Niin metsäorganisaatioiden, kuin poliittisten puolueidenkin. Joidenkin toimintatapa on kärkkäämpi, mutta tavoitteet hyvin samanlaisia. Metsäala kuitenkin tekee joka päivä konkreettista monimuotoisuustyötä enemmän kuin mikään muu taho. Voimme olla siitä ylpeitä!

Juri Laurila

Metsäasiantuntija ja ilmastoaktivisti

Metsätalous on puhtaan tulevaisuuden mahdollistaja

Metsäkeskustelut ovat aika usein yksipuolisten näkemysten värittämiä. Ja miksi ei olisi, sillä metsät ovat lähellä suomalaisia sydämiä. Metsät nähdään niin monesta näkökulmasta, että mielipiteet eivät voi ollakaan muuta kuin monipuoliset. Myös tunteilla on vahva osuus metsäkeskusteluissa. Joillakin on ikäviä kokemuksia vuosikymmenten takaa, kun ojitus on värjännyt mökkijärven veden ruskeaksi. Toisilla taas avohakkuu on muuttanut tuttua maisemaa, joka aiemmin oli komeaa hongikkoa. Metsästäjäkin on voinut joutua vaihtamaan tuttua aluetta lintujen perässä, kun kasvunsa päähän tullut metsä on uudistettu. Koivuvihan aikana metsien monimuotoisuus kärsi, eikä luontoarvoja muutenkaan osattu huomioida ennen 1980 -lukua. 1900-luvun puolivälin jälkeen ojitettiin suot ja maat. Aurauskin lopetettiin valtion mailla vasta 1990 -luvun alkupuolella. Eihän niitä voi hyvällä katsoa varsinkaan jos ei tiedä miksi niitä tehdään. Tunteisiin vetoaa myös vuosikymmeniä metsien käytön rajoittamisella elävät järjestöt ammattimaisella markkinointiosaamisellaan.

Ajat ja toiminta muuttuvat

Nykyään metsänhoidossa huomioidaan vesistönsuojelu, uhanalaiset lajit, riistan piilopaikat, lahopuun säästäminen, metsäkanalinnut, virkistyskäyttäjät, marjastajat, sienestäjät ja monet, monet eri tekijät. Eihän se poista sitä tosiasiaa, että aikanaan on toimittu nykytietämyksen mukaan ihan päin honkia. Nykymetsätalous tuottaa uusiutuvaa puuta meidän kaikkien käyttöön. Rakennamme, pakkaamme, puemme päällemme, huolehdimme hygieniastamme, lääkitsemme itseämme ja jopa syömme puusta lähtöisin olevia raaka-aineita. Kuluttajina metsä tarjoaa meille ekologisen vaihtoehdon. Muuten käyttäisimme monessa kohdassa fossiilisia raaka-aineita ja lämmittäisimme turhaan ilmastoa.

Ilmastovaikutuksilta kuulee sanottavan, että hakkuu pienentää hiilivarastoa. Näin voi ollakin, jos tarkastellaan ainoastaan kyseistä hakkuualaa lyhyellä aikajänteellä, eikä huomioida hakkuussa saadun puun elinkaarta tai vaikutuksia muihin raaka-aineisiin. Mutta jos ajatellaan aluetasolla tai pitkäjänteisesti (kestävästi), hakkuut ovat ehdottomasti hyväksi ilmastolle. Niiden ansiosta metsät pysyvät kasvussa sitomassa hiiltä. Samalla me saamme lisää uusiutuvaa raaka-ainetta ja entistä paremmin kasvavat metsät jalostuksen myötä.

Avohakkuukieltoakin on esitetty. On sanottu, että metsäomistaja saa yhtä hyvät tuotot jatkuvalla kasvatuksella, kun tukin osuus kasvaa ja tuloa tulee useammin. Tämä voi pitää paikkansakin, jos metsä on oikeanlaista, eikä luontaiselle uudistumiselle ole luonnon asettamia esteitä. Ihan joka paikkaan menetelmä ei ole sovelias. Kieltoa on pönkitetty demonisoimalla kuitupuuta, jota jaksollisessa kasvatuksessa syntyy enemmän kiertoajan kuluessa. On hyvä tiedostaa, että myös kuitupuulla on suuri merkitys ilmastolle. Siitä tehdään sellua, josta jalostetaan fossiilisia korvaavia tuotteita. Rakennuksissa hiili on sitoutuneena kuitua pidempään, mutta fossiilisessa öljyssä puhutaan miljoonista vuosista. Jos voimme jättää nuo varastot koskemattomaksi kuitupuun ansiosta, rakennuksiinkin sitoutunut hiili vapautuu aika paljon nopeammin.

Uhkia liioitellaan, vaikutuksia vähätellään

Uhanalaisten lajien seurantaa tehdään kansainvälisen luonnonsuojelujärjestön IUCN:n ohjeiden mukaan. Kysyin Ympäristöministeriöstä ja lajikartoituksia tekeviltä, miten metsätalouden vaikutusta arvioidaan näiden lajien osalta. Arviointi tehdään ryhmäkeskusteluissa ja merkintä tehdään joko/tai menetelmällä. Arvioinnissa ei mietitä vaikutusten vakavuutta, joten emme tiedä mikä on metsätalouden todellinen vaikutus. Tiedämme vain, kuinka moneen lajiin metsien käyttö vaikuttaa. Mielenkiintoista nähdä, joko ensi vuonna julkistettavassa Punaisessa kirjassa on myös uhan vakavuus arvioitu. Ainakin tämä oleellinen puute on kartoituksia tekevien tahojen tiedossa. Edellinen Punainen kirja on julkaistu 2010. Muutokset metsien käsittelyssä ovat hitaita, eikä esimerkiksi 2000 -luvulla tehtyjen muutosten vaikutuksia ole vielä edellisen kartoituksen osalta ollut nähtävissä. Muutokset näkyvät lajistossa verrattain hitaasti, koska talousmetsistämme käsitellään vuositasolla vain pari prosenttia, eikä pitkälle aikajänteelle tehdyt toimenpiteet auta kaikkia lajeja välittömästi. Esimerkiksi säästöpuuryhmä tarjoaa kyllä suojaa pienriistalle heti, mutta lahopuuta ne tuottavat vasta kyseisten puiden kuoltua. Tähän voi mennä kymmeniä tai satoja vuosia.

Saha voi olla monimuotoisuudelle myös hyvästä. Uhanalaisten lajien punaisen kirjan 600 uhanalaisesta metsälajista 138 on uhanalaisia metsien umpeutumisen vuoksi. Jostain syystä tästä ei kuitenkaan olla huolissaan luontojärjestöissä. Oletus luonnontilaisen metsän monimuotoisuudesta on myös harhaanjohtava. Luonnontilainen kuusettunut metsä ei päästä valoa kenttäkerroksen kasveille, jotka kuolevat pimeyteen. Valo on tunnetusti elämän tuoja ja se korostuu kasvimaailmassa.

Hoidettu vs luonnontilainen
Luonnontilainen metsä ei välttämättä ole monimuotoinen. Hoitamalla saadaan esimerkiksi mustikka kasvamaan. Kuva: Juri Laurila

Puu on ylivertainen materiaali kestävyyden näkökulmasta. Tästä kertoo myös se, ettei edes luonnonsuojelujärjestöt osaa esittää parempaa vaihtoehtoa. Puun matka kohti kuluttajaa alkaa kuitenkin aina siitä, että puu kaadetaan. Kunnes tiedämme puulle paremman vaihtoehdon, hakkuiden yleinen vastustaminen on kestämätöntä monella tasolla.

Annetaan siis kunnia yli satavuotiselle metsäntutkimukselle ja metsäosaamiselle. Niillä on saavutettu ennätyksellinen puumäärä ja ennätyksellinen puun kasvu metsiimme, sekä monimuotoisuutta lisäävien toimien yleistymisen kaikessa metsänkäytössä. Suomessa metsien käyttö on maailman kestävintä ja voimme näyttää esimerkkiä myös muille maille. Puun käyttö mahdollistaa puhtaamman maailman meille ja tuleville sukupolville. Ollaan ylpeitä maailmanluokan metsätaloudestamme!

Hyvä, paha sellu!

Metsäkeskustelussa tulee usein vastaan tilanne, jossa metsäalan toimintaa arvostellaan sellupuun kasvattamisesta. ”Bulkkisellu” on jo suoranainen solvaus! Mutta onko se sitä?

Metsänomistajat pääsääntöisesti tavoittelevat taloudellisia tuottoja metsältään. Metsänkasvatus on pitkäjänteistä työtä, jossa tulokset korjaa usein joku muu. Mutta oikeanlaisella suunnittelulla tuottoa saa kuitenkin jokainen sukupolvi. Taloudellisesti kannattavan metsänkasvatuksen ainoa päämäärä on tukkipuun kasvattaminen, koska tukkipuun myyntihinta on moninkertainen kuitu- tai energiapuuhun nähden. Eli yhdestä tukkipinosta saatavaan rahamäärään tarvitaan monta samankokoista pieniläpimittaisesta puusta kasattua pinoa.

Tukkipuuta saadaan kaikilla kasvatusmenetelmillä. Ei ole väliä, onko se jatkuvaa kasvatusta vai jaksollista kasvatusta. Jatkuvassa kasvatuksessa tukkia saadaan vähemmän kerralla, mutta jokaisella hakkuulla. Jaksollisessa kasvatuksessa tukkisaanto maksimoidaan uudistusvaiheessa ja sen jälkeen tukkia voidaankin odottaa vasta vuosikymmenten kuluttua tehtävissä harvennuksissa.

Jokaisen hakkuun yhteydessä syntyy myös pieniläpimittaista puuta, jota kutsutaan kuitupuuksi. Ihan pienimmät ovat energiapuuta. Tältä ei voida välttyä, sillä yhdestä puusta menee jopa neljään eri käyttöön osia. Kuitupuuta syntyy eniten ensiharvennuksissa ja muissa harvennuksissa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa kuitupuuta syntyy, kun harvennetaan uutta kasvustoa, joka on pienempää kuin esimerkiksi yläharvennuksessa poistettava vanha puusto. Ilman pienemmän puuston harvennusta ne riukuuntuvat, eivätkä kasvaisi koskaan tukkipuiksi. Yläharvennus onkin nimensä mukaisesti harvennus, jossa jätetään kaikenkokoisia puita, mutta poistetaan isoimmat. Jaksollisen kasvatuksen alaharvennuksessa tehdään isommille puille tilaa kasvaa tukkipuiksi ja nopeuttaa ”sadonkorjuun” toteuttamista. Kasvatusmetodin valitsee maanomistaja, mutta siihen vaikuttaa moni muukin asia, kuin vain halu jatkuvaan peitteisyyteen.

Jokainen suomalainen käyttää joka päivä sellua

Sellua siis tehdään pieniläpimittaisesta puusta, jota syntyy kaikissa hakkuissa. Sellua ei sellaisenaan käytä oikeastaan kukaan. No on joitakin tuotteita, joissa sellu on sellua, mutta suurin osa menee jatkojalostettavaksi. Jos olet joskus törmännyt väitteeseen, että suomalainen metsä myydään alhaisen jalostusasteen tuotteena muualle maailmaan, on hyvä muistaa, että jo vessapaperikin on jalosteen jalostettu muoto. Suomessa tehdään pehmo-(mm. vessapaperi), toimisto- ja aikakauslehtipapereiden lisäksi hyvin monipuolista paperivalikoimaa. Näissä jalostusaste vaihtelee laadun mukaan.

Maailmalla liikkuu nettikaupan kasvaessa kartonkia, joka myös on sellun jaloste. Kun kuluttaja tilaa tuotteen, se pitää pakata. Kartonki näyttelee pääroolia pakkauksissa. Kaupan hyllyillä tuotteet on pakattu yleensä joko muoviin tai kartonkiin. Esimerkiksi maitopurkit ovat kartonkia. Muovia valmistetaan perinteisesti fossiilisesta öljystä, mutta nykyään myös kuitupuusta valmistetaan muoveja. On siis lähes mahdotonta valita, ettei tue öljy- tai metsäteollisuutta ostaessaan tuotteita. Kestävämpi vaihtoehto on tietysti puupohjainen pakkaus, jos haluaa ekologisen vaihtoehdon.

Sellusta vaatteita

Puuvillan kasvattaminen aiheuttaa ongelmia maailmalla, koska se vaatii runsaasti kastelua ja torjunta-aineita. Lisäksi puuvillapeltoja voisi käyttää myös ruoan tuottamiseen, jos puuvilla voitaisiin korvata jollakin muulla materiaalilla. Suomessa on jo 1950 -luvulta lähtien tehty tekstiilejä puusta. Liukosellusta tehtävä viskoosi onkin useimmille tuttu materiaali, vaikka harva tietää sen olevan kasvipohjainen tuote. Uusilla suomalaisilla innovaatioilla tehdään aivan uudenlaisia kangasmateriaaleja puusta. Onkin laskettu, että Suomi voisi vaatettaa koko maailman metsillään. Kuvittele, miten suuri vaikutus sillä olisi maailmanlaajuisesti, kun puuvillaa ei enää tarvittaisi.

Sellun valmistuksen yhteydessä tulee myös monia muita tärkeitä ainesosia, joita suomalainen teollisuus osaa jalostaa erittäin korkean asteen tuotteiksi. Joka päivä kehitetään uusia innovaatioita näistä sivutuotteista. Erityisesti puuaineksesta sellunkeiton yhteydessä vapautuva ligniini on osoittautunut äärimmäisen monipuoliseksi raaka-aineeksi. Terveydenhuolto käyttää yhä enemmän puupohjaisia ratkaisuja, koska puulla on luontaisesti kyky parantaa itsensä ja torjua sairauksia. Lääkkeiden sidosaineet ovat pitkälti puupohjaisia ja moneen vaivaan on löytynyt lääke puun ainesosista. Selluloosa (puun osa, ei sama kuin sellu) myös liukenee elimistöön vaarattomasti ja se antaa mahdollisuuden monipuoliseen käyttöön lääketieteessä. Aikakauslehti Duodecim kirjoitti lääkekäytöstä kattavan artikkelin. Kannattaa lukea!

Elintarviketeollisuus käyttää sellua ja sellunteon sivutuotteita. Olet varmasti tietoinen, että hampaiden reikiintymistä ehkäisevä ksylitoli on puusta lähtöisin. Mutta tiesitkö, että jäätelössä ja hammastahnassakin on puuta? Entä tiesitkö, että sellofaani on sellun jaloste? Puusta tehdään myös kelmut ja leivonnassa käytettävät paperit. VTT:n tutkija Tiia-Maria Tenhunen tutki väitöstyössään selluloosapohjaisten komponenttien ominaisuuksia ja mahdollisuuksia. Hän myös kehitti sellukuitujen kehruumenetelmän ja muokkasi selluloosajohdannaisia 3D -tulostukseen soveltuviksi. Suomi voikin olla muovin syrjäyttäjä ja tulevaisuudessa jopa lähes 30 miljardin euron metsäpohjaisten biotuotteiden osaaja.

Sellu on hyvä, kestävä ja uusiutuva

Jo sen esittäminen, että sellu olisi jotenkin arvotonta tai huonoa, osoittaa esittäjänsä tiedontason olevan vähintäänkin kyseenalainen sellun hyödyntämisestä. Mikäli kuitupuu jätettäisiin metsiin, se vain lahoaisi sinne ja joutuisimme käyttämään huonompia vaihtoehtoja. Ilmastomme ei ehkä kestäisi sitä. Ensiharvennusten tekeminen vähenisi ja saisimme ihailla yhä enemmän tiheitä riukumetsikköjä, joiden välistä ei aurinko paista. Suomessa olisi kymmeniä tuhansia työpaikkoja vähemmän ja erityisen kova isku olisi haja-asutusalueille, joissa on muutoinkin pulaa työpaikoista. Kansantaloutemme supistuisi merkittävästi ja yhteiskunnan palvelut kärsisivät.

Sellu on meille kaikille hyvä ratkaisu niin monessa mielessä. Ilolla olen seurannut, miten kiihtyvä metsien kasvu on mahdollistanut uusien tehtaiden perustamisen ja vanhojen päivittämisen, jotta suomalaiset pysyisivät maailman metsäjättinä tulevaisuudessakin. Lisääntyvä metsien käyttö näkyy koko yhteiskunnalle hyvänä ratkaisuna, joka kantaa hyvinvointivaltiotamme vielä pitkään kestävän metsienkäytön avulla!

Pöllögate – ottaako kukaan vastuuta?

Kun Jukka Tanner otti kuvan suloisesta ja pörröisestä pöllönpoikasesta, alkoi sen aikainen mediashow, joka kertoo paljon metsäkeskusteluiden tasosta. Motokuski tuomittiin surutta murhaajaksi. Siis verrallistettiin ihmisen tappajaan. En tiedä, mitä on kuskin mielessä liikkunut, kun on lukenut olevansa ”ihmishirviö”. Itselleni on jo kehittynyt aika paksu nahka, olenhan metsämörkö. Mutta kyseessä on aivan tavallinen työtä tekevä suomalainen, joka todennäköisesti arvostaa luontoa ja haluaa monimuotoisuutta vaalia.

Tanner jakoi kuvan omalla Facebook -tilillään, joka sai heti huomattavan levikin. Luontojärjestöt ottivat kuvan heti markkinointinsa keulakuvaksi ja höystivät kohua sen minkä voivat. Some kuohui raivon partaalla ja kuva levisi satoihin tuhansiin päätelaitteisiin alta aikayksikön aiheuttaen suuttumusta, tunteenpurkauksia ja raivoa koko metsäalaa kohtaan. Kuva oli tehokas ja kannatus kasvoi räjähdysmäisesti. Myös YLE uutisoi ”murhenäytelmästä”

YLE: ”Lintujen rengastaja Jukka Tanner kohtasi viime viikolla Riihimäellä häntä järkyttäneen näyn. Yksinäinen lehtopöllön poikanen kyhjötti valtavan kannon päällä. Ympärillä metsää oli kaadettu sileäksi.”

Tanner kertoi YLE:n jutussa, kuinka oli löytänyt yksinäisen pöllön keskeltä avohakkuuta kannolta nököttämästä. Jo samassa jutussa hän kertoi, miten oli korjannut metsäkoneen tuhoaman pesän ja nostanut linnun takaisin pesäänsä. Linnun sisar oli hänen mukaansa todennäköisesti menehtynyt hakkuiden yhteydessä.

Huom! Juttua korjattu myöhemmin.

MTV: ”Liikuttava kuva: Piittaamattomat hakkuut murskaavat lentokyvyttömät poikaset hengiltä pesiinsä – rengastaja todistaa surullisia lintukohtaloita”

Ilta-sanomat: ”Kuvan lehtopöllö menetti pesänsä hakkuiden myötä. Tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu, sillä pöllö pääsi asustelemaan varapönttöön. (KUVA: Jukka Tanner)” Huom! Juttua korjattu myöhemmin.

Iltalehti: ”Aukiolla mies oli kohdannut muutenkin lohduttoman näyn: kaikki rehevän metsän puut oli jyrätty maahan, ja muiden lintujen tavoin pieni lehtopöllö oli menettänyt kotinsa.”

Myös julkisuuden henkilöt osallistuivat kuvan levitykseen somessa.

Jari Tervo: ”Lehtopöllön poikanen kotinsa raunioilla. Näin käy kun ihminen menee metsään”

Emma Kari (Vihr.) otti jyrkästi kantaa ja lobbasi avohakkuukieltoa ja pesintäaikaista hakkuiden keskeytystä.

Lavastettu kuva

Ei mennyt kauaa, kun paljastuikin, että kuva olikin lavastettu. Tanner oli nostanut pöllönpoikasen itse kannolle kuvattavaksi. Hänen puuhiaan oli todistamassa kaksi silminnäkijää, jotka kertoivat nähneensä kolmannen miehen hakkuissa suojatulla pöllönpesällä.

Harvinaista kyllä, tällä kertaa metsäalan vastustamiseksi nostettujen väitteiden paljastuttua huuhaaksi, asiaa ei haudattukaan kaikessa hiljaisuudessa. Some käy edelleen kuumana. Pöllö ei ollutkaan vaarassa, mikä oli helpotus kaikille. Metsänomistaja ja metsäyhtiön edustaja olivat merkanneet pesäpuun ja säästäneet pesän ympärilläkin olevat puut hakkuilta, kuten asiaan kuuluu. Mutta kohu jatkuu.. Miksi?

Lavastuksen paljastuttua Tanner muuttikin tarinaansa. Nyt hän kertoi olleensa rengastamassa pöllöä ja oli nostanut pöllön kannolle kuvattavaksi. Tämän toimintatavan tuomitsi Suomen Luontokuvaajien puheenjohtaja Kari Wallgren täysin Maaseudun tulevaisuuden tulevaisuudelle antamassaan lausunnossa. ”Eettisissä ohjeissa kielletään myös levittämästä valheellista tai harhaanjohtavaa informaatiota.”, kertoo Wallgren.

Muuttuvat lehtiartikkelit

Pian Tannerin tarina oli taas muuttunut ja niin myös alkuperäiset artikkelit lehdissä. Yksi säilyi ennallaan. Luontojärjestöt markkinoivat avohakkuiden vastaista kampanjaansa edelleen #pöllögate:n avulla ja vähättelevät levittämäänsä #disinformaatiota.

Pöllögate YLE korjaus
YLE ei kerro koko korjausta ja kyseenalaistaa oman korjauksensakin

YLE: Alkuperäiset väitteet on pitkälti poistettu ja tilalle on haastateltu avohakkuita kieltävää kampanjaa ajavan Bird Life Suomen asiantuntijaa, joka markkinoi kampanjaa ja paisuttelee metsien käsittelyvoimakkuutta vanhaan tapaan.

Iltasanomat sentään kertovat jutun lopussa tekemistään muutoksista toisin kuin YLE.

Media puolustelee

Median korjaavat liikkeet ovat järjestään luonteeltaan sellaisia, jotka yrittävät tyynnytellä luontoväkeen kohdistunutta paheksuntaa. Suomen Kuvalehden toimittaja Mikko Niemelä menee tässä ehkä kaikista pisimmälle kolumnissaan. Hän vierittää syyn kokonaan toimitusten niskaan, kun eivät tarkistaneet taustoja jutusta. Luontojärjestöillehän tämä kelpaa ja jokainen jakaakin nyt Niemelän kirjoitelmaa innoissaan. Onhan se kuin taivaasta tipahtanut pelastusrengas hukkuvalle.

”on myöhäistä itkeä kun paska on jo housuissa”

Niemelä kirjoittaa kohun vaiheista tiivistelmän. Jostain syystä hän unohtaa kokonaan ehkä sen suurimman uutisen koko kohussa. Tanner sai koko kohun aikaiseksi. Hän useissa lehdissä kertoi, miten hakkuukone oli hakannut pesäpuun. Hän ei myöskään oikaissut vääriä juttuja ennen silminnäkijöiden julkituloa. Tässä pätee vanha viisaus ”on myöhäistä itkeä kun paska on jo housuissa”.

Kuinka moni aidosti uskoo, että neljän eri lehden toimittajat olisivat keksineet samanlaisen väärän tarinan pöllökuvan yhteyteen, jos Tanner olisi kertonut nostaneensa pöllön kuvattavaksi? Kuinka moni uskoo, että kaikki jutut kertoivat hänen löytäneen pöllönpoikasen kannolta keskeltä hakkuuaukeaa, eikä Tannerilla olisi osuutta tähän viestiin?

Kenellä vastuu?

Tanner ei ota vastuuta. Lehdistö ei ota vastuuta. Luontojärjestöt eivät edes pahoittele ja markkinoivat virheelläkin avohakkuunvastaista kampanjaansa. Itse olen kasvatettu siihen, että jokainen tekee virheitä joskus. Virheen sattuessa pyydetään anteeksi. Se on ihan perusoppeja käytössäännöistä. Omasta mielestäni kaikki edellämainitut voisivat asiallisesti kantaa oman vastuunsa koko kohussa. Tanner on muutellut tarinaansa ja epäilys on suuri, että kohu on kokonaan hänen vastuullaan. Olisi suoraselkäistä tunnustaa ja pyytää anteeksi. Media ei tarkistanut jutun taustoja metsänomistajalta tai metsäyhtiöltä. Se voisi pahoitella virhettään valemedian levittämisestä. Luontojärjestöt löivät koko metsäalaa kuin vierasta sikaa. Se voisi kantaa vastuunsa ja tunnustaa, että heillekin voi tapahtua virheitä. Nähtäväksi jää, ottaako kukaan vastuuta..

Jotain hyvääkin

Jokaisessa jutussa on myös hopeareunus. Metsähallituksen tiedottajana työskennellessäni huomasin konkreettisesti erittäin nopeasti, miten luontojärjestöjen tiedotteet menevät sellaisenaan toimitusten seulan läpi lähes poikkeuksetta. Koska usein Metsähallitus oli syytösten kohteena ”kasvottomana valtion rahasampona”, usein tiesin myös asioiden todellisen tilan. Se ei yleensä ollut lähellekään lehdestä luettua.

Oli varsin yleistä, että luontojärjestöltä lähtenyt uutisaihe päätyi lehtiin PELKÄSTÄÄN luonnonsuojelijoiden haastatteluilla varustettuna. Metsähallituksella oli sitten mahdollisuus oikaista juttua jälkikäteen. Sen verran höveleitä olivat kuitenkin toimituksissa. Mutta jos itse laitoin tiedotteita lehtiin Metsähallituksen toiminnasta, oli aivan tavallista, että samaan juttuun sisällytettiin jonkun luontojärjestön ”asiantuntijan” metsätalousvastaista paheksuntaa höystettynä väitteellä vanhojen metsien loppumisesta ja ehkä itse aiheestakin.

Ehkä #pöllögate toi esiin sen, minkä metsäala on tiennyt jo pitkään. Luontojärjestöt eivät toimi rehellisesti viestinnässään. Ne käyttävät #valemedia:a ja ”disinformaatio:ta häikäilemättömästi hyväkseen saadakseen julkisuutta kapeakatsontaisille tavoitteilleen. Ehkä viimein media ottaa opikseen ja alkaa selvittämään yhden asian järjestöjen levittämiä tietoja myös toisesta näkökulmasta. Tätä olen toivonut koko metsäalalla oloni ajan. Se on vastuullista journalismia!

Lisäksi metsäala on saanut erinomaisen syyn jakaa ihmisille tietoa erilaisista ohjeista ja suosituksista, joita pöllöjen ja muiden luontokappaleiden suojelemiseksi metsätalouden arkitoimissa on aktiivisessa käytössä. Ja se kirjo on valtava!

Ja mitä opimme siis kohusta. Opimmeko lähdekriittisyyttä? Opimmeko kuulemaan myös toista osapuolta?

(Lisätty 17.6.2018)

Iltalehti teki laajan jutun 17.6., jossa äänessä olivat kuvan ottaja ja luontojärjestöt. Ihan käsittämätön tarina saa siis jatkoa. Jutun otsikointi oli kohuun viittaava, mutta sisältö oli ihan pelkkää luontoaktivistien metsätalousvastaista propagandaa. Ja mitä opimme siis kohusta. Opimmeko lähdekriittisyyttä? Opimmeko kuulemaan myös toista osapuolta? Jos Iltalehden mielestä kohukuvaajan tarinaan toisen puolen tuo Bird Life Suomi ja Suomen Luonnonsuojeluliitto, ei opittu yhtään mitään..

Paloma Hannonen (SLL) kertoo, kuinka 25 % puutavaralajeista tulee hakkuilta kesällä neljän kuukauden aikana. Eli kesällä hakataan selvästi muita aikoja vähemmän. Pesimäaikaiset hakkuut kattavat n. 0,2% Suomen metsistä. Tämä on merkitsevä luku, joka asettaa vaatimukset, uhan ja seuraukset mielestäni kohtuullisen hyvin mittakaavaan.

(Lisätty 11.7.2018)

YLE on alkanut mainostaa avohakkuukieltoa tosissaan. Lähes jokaisessa metsiin liittyvässä jutussa aloitetta nostetaan ylös. Greenpeacen Sini Harkki oli Päivän kasvona. Sinin tarina oli tuttua höttöä, jolla ei tosielämään ollut paljoakaan yhtymäkohtia. Pöllögate tuotiin esiin toimituksellisesti oudossa valossa. Toimittaja kyllä kertoi alkuperäisestä kuvasta ja kuvaili miten se toi buustia aloiteelle. Jostain syystä ei kuitenkaan lavastuksesta puhuttu sanallakaan, vaikka olisi ollut juuri oikea henkilö vastaamaan lavastetun kuvan käytöstä markkinoinnissa.

Kansainvälisen luonnonsuojelubiologien konferenssista tehdyssä jutussa arvosteltiin metsätaloutta, joka vallitsi 1980 -luvulla. Nykymetsätaloudesta ei puhuttu juuri mitään. Mutta tässäkin yhteydessä lakialoite kyllä nostettiin esiin, vaikka se ei konferenssiin liity mitenkään.

Kuinka minusta tuli metsämörkö?

Metsämörkö, tuo mystinen taruolento, joka kertoo mitä on mieltä. Metsäkeskusteluihin aktiivisesti osallistuva metsämörkö on ikävä otus. Se kyseenalaistaa metsistä vieraantuneiden näkemyksiä ja arvomaailmaa tuomalla keskusteluun aiemmin vaiettuja tekijöitä ja vaikutuksia. Metsämörkö pilaa aiemmin niin autuaan yksipuolisen syyttelyn nostamalla esiin myös luonnonsuojelijoiden kestämättömän toiminnan. Luonnonsuojelun vahtikoirien luontaisena vihollisena se uhkaa mikroskooppisen tarkastelun pohjalta tehtäviä suuria vaatimuksia katsomalla suurempia kokonaisuuksia..

Kun lukee kommentteja minusta ja kommenttieni vastauksia, ei voi kuin ihmetellä sitä tahtotilaa antaa kuvaa luontoavihaavasta metsämöröstä, jolle luontoarvoilla ei ole merkitystä. Erityisesti tässä kunnostautuvat luontojärjestöjen ”asiantuntijat” ja aktiivijäsenet, jotka ilmeisesti kokevat asiassa pysyvän dialogin jonkinasteisena uhkana. Leima on täysin perusteeton, joka on tietoisesti muodostettu yksipuolisesti metsien käyttöä vastustavien tahojen toimesta.

Metsämöröksi leimaamista tapahtuu kaikilla kiusaamisen keinoilla. Vähättely, asiantuntemuksen puutteesta syyttely, ulkopuolelle jättäminen, henkilökohtaiset herjaukset, asiantuntemuksen vähättely, keskusteluiden vieminen sivuraiteelle, sensurointi, alentuvat kommentit ja monet muut ovat tulleet tutuiksi tässä viimeisen vuoden aikana. Mutta metsämörkö ei lannistu tällaisesta pikkumaisesta ja lapsellisesta käytöksestä. Jos kymmenien miljoonien eurojen liikevaihdolla pyörivien organisaatioiden henkilöt joutuvat turvautumaan tällaiseen, jokainen lukija ymmärtää miten hataralla pohjalla ne toimivat. Totuus tulee esiin ennemmin tai myöhemmin, vaikka kuinka vihreillä arvoilla ratsastaisikin.

Metsämörkö -leimaa pyritään antamaan kaikissa kommenteissa. Ei ole väliä, mitä mieltä itse olen asioista ja kuinka painokkaasti olen tuonut mielipiteitäni keskusteluissa esiin, kun leimaa tarjotaan. Otetaan esimerkkinä #avohakkuuthistoriaan -lakialoite. Itse olen monessa yhteydessä tuonut jatkuvan kasvatuksen hyviä puolia esiin ja olen itsekin toteuttanut valtion maille metsäsuunnitelmia, joissa jatkuva kasvatus on ollut merkittävässä roolissa. En siis vastusta jatkuvan kasvatuksen menetelmiä. #avohakkuuthistoriaan -aloitteessa ei ole kyse tästä ja kritiikkini on kohdistunut ehdottomuuteen, jota aloite edustaa. Olen koulutukseltani metsätalousinsinööri ja minulla on vuosien kokemus metsien käytön suunnittelusta. Olen nähnyt konkreettisesti, miten uudistamistoimet ovat menneet pieleen ja näitä syitä on lukuisissa tilaisuuksissa ja tutkimuksissa pohdittu. Selvää on, että jokainen kohde on omanlaisensa ja haasteet myös.

Kannatan jatkuvaa kasvatusta – vastustan avohakkuukieltoa

Koulutus ja kokemus on antanut minulle osaamista metsien tulevan kehittymisen arviointiin, sekä riskien arviointiin. On kiistatonta, että jatkuva kasvatus ei ole joka paikassa ja jokaisella kasvupaikkatyypillä relevantti vaihtoehto. Ja tätä puolta olen pyrkinyt tuomaan esiin keskusteluissa.

Mutta kuten sanoin, jatkuva kasvatus voi olla erinomainen vaihtoehto. Se voi olla oikein toteutettuna ja oikeanlaiseen metsään suunniteltuna taloudellisesti erittäinkin kilpailukykyinen avohakkuiden kanssa. Tämä näkökulma tuntuu unohtuvan metsämörkökriittisiltä keskustelijoilta kokonaan. He valikoivat suotuisiin olosuhteisiin tehtyjä tutkimuksia argumentointinsa perusteeksi ja yleistävät tulokset kaikkialle. Tutkimusten väärinkäyttö onkin metsäkeskustelun suurin eripuraa aiheuttava tekijä ilman todellista syytä käynnistettyjen hakkuiden vastaisten kampanjoiden lisäksi. Tutkimuksia tulkitaan erittäin vapaamuotoisesti ja monesti jopa tutkimuksen tulosten vastaisesti mielikuvien luomiseen.

Myös avohakkuilla on metsäluonnon monimuotoisuutta lisääviä vaikutuksia.

Peräänkuulutan asiasta argumentointia

Metsäkeskustelussa pitäisi alkaa jakamaan keltaisia ja punaisia kortteja niille keskusteluiden osallistujille, joilla on vaikeuksia pysyä asiassa menemättä henkilökohtaisuuksiin. Ei ole asiallista tuoda keskustelijoista mielikuvia, joiden tarkoitus on alentaa keskustelijan argumenttien painoarvoa, asiantuntemuksen tasoa, väärää tulkintaa tavoitteista tai mitään muutakaan mielikuvaa, joka kohdistuu henkilöön. Mikäli keskustellaan asiapohjaisesti, pitäisi kasvaa ulos hiekkalaatikkoleikeistä ja arvostaa keskusteltavaa asiaa sen verran, että nousee henkilökohtaisuuksien yläpuolelle.

Olen hyvin harvoin saanut asiallisia vastauksia esittämiini kysymyksiin, jotka olen pyrkinyt perustelemaan huolellisesti ja jotka ovat keskeisiä metsäkeskustelussa. Yleensä metsämörköä pelkäävät keskustelijat ovat tarttuneet johonkin sinänsä epäolennaiseen asiaan ja tarvittaessa irroittaneet sen asiayhteydestä kokonaan viedäkseen keskustelua sivuraiteelle. Mielestäni tämä osoittaa sen, että kysymykset ovat sellaisia, joihin vastaamalla keskustelijat joutuisivat myöntämään asioiden todellisen nykytilan.

Olisi myös hedelmällistä tehdä johtopäätöksiä avoimin mielin. Tutkimuksia ja tutkimustuloksia on joka lähtöön. Useimmiten jo tutkimushypoteesi jää kuitenkin puutteelliseksi, jos halutaan tulokseksi metsien käytön vähentämistä tukevia tuloksia. Valikoiva tutkimusten käyttö ei edistä metsäkeskustelua, eikä luonnon monimuotoisuutta tai ilmastonmuutoksen vastaista taistelua. Talousasioiden välttely on myös omasta mielestäni vastuunpakoilua ja harhauttamista.

Myös virkistysarvoja on käytetty runsaasti porkkanana metsäsodissa. Oletusarvona on tietysti ollut pelkästään omiin mielikuviin nojaava näkemys metsästä virkistyspaikkana. Kuitenkin aihetta on tutkittu erittäin vähän. Harri Silvennoinen teki aiheesta väitöskirjatyön, jonka perusteella ihmiset kaikista lähtömaista pitävät enemmän hoidetusta (lue talous-) metsästä, kuin hoitamattomista metsistä.

Luontoarvot ovat minulle ja koko metsäsektorille tärkeitä

Keskusteluissa luontojärjestöt pyrkivät säännönmukaisesti tuomaan metsäalan toimijat esiin ahneina ja luonnosta välinpitämättöminä rahantekokoneina. Metsäalan asiantuntijana tuollaiset syytökset kuulostavat hyvinkin henkilökohtaisilta, eivätkä pidä lainkaan paikkaansa. Lähes poikkeuksetta tuntemani lukuisat metsäasiantuntijat pitävät luonnon monimuotoisuutta tärkeänä ja ottavat sen mielellään huomioon omassa työssään. Riistan hyvinvointikin on tärkeä heille. Suuri osa metsäammattilaisista viettääkin runsaasti vapaa-aikaansa metsästäen hirveä, vesi- ja kanalintuja, sekä muuta riistaa.

Järjestöjen edustajat eivät julkisten kommenttiensa perusteella arvosta yhtään metsäsektorin tekemää kehitystyötä metsäluonnon monimuotoisuuden eteen. Niiltä ei kiitosta kuulu, vaikka tulokset puhuvatkin puolestaan. Kuitenkin jo 30 vuoden ajan metsäsektori on tehnyt vapaaehtoisesti kehitystyötä, jolla on pyritty parantamaan eliöiden elinvoimaisuutta. Useimmiten tämä on tarkoittanut pienempiä metsätuloja. Myös laajasti käytössä oleva PEFC -sertifiointijärjestelmä vaatii jatkuvaa parantamista ympäristönäkökulmien osalta.

DCIM101MEDIA
Riistanhoidollisessa eli ns. donitsiharvennuksessa lisätään kerroksellisuutta tasaikäiseen metsään. Jalankulkijaa näky ei häiritse.

Paras tulos saavutetaan silloin, kun uusi menetelmä on metsäluonnon monimuotoisuuden lisäksi myös taloudellisesti kannattava. Esimerkkinä Metsähallituksen suunnittelija Timo Pelkosen kehittämä riistanhoidollinen harvennus, jossa tasarakenteiseen kasvatusmetsään tehdään harvennuksen yhteydessä riistaa suosivaa kerroksellisuutta, reunametsää, pakoreittejä ja parannetaan pensaskerroksen tilaa. Toisena taloudellisesti kannattavana esimerkkinä voidaan pitää hallitun hoitamattomuuden periaatetta, jossa metsänhoidossa raivataan vain tarpeellinen osa ja loput pienpuustosta jää suojapaikoiksi metsän eläimille.

Metsätalouden arkipäivää on tärkeiden luontokohteiden tunnistaminen ja niiden säästäminen toiminnan yhteydessä. Lajirikkaimmat paikat ovat varsin hyvin suojassa tuhoutumiselta, vaikka joskus inhimillisiä erehdyksiä sattuukin. Vaikkapa talvella tehty leimikkosuunnitelma ja korjuun toteutus aiheuttaa riskitekijän tällaisen kohteen osalta. Pitää kuitenkin muistaa, että suurin osa tärkeistä elinympäristöistä on metsätietojärjestelmiin merkittynä paikkatietoina ja ne osataan huomioida pääsääntöisesti talvellakin.

Säästöpuita on jätetty hakkuiden yhteydessä jo vuosikymmenet. Säästöpuiden tarkoitus on parantaa lahopuujatkumoa pitkäjänteisesti. Usein jätettävät puut ovat eläviä, mutta odotusarvo on, että ne kuolevat aikanaan ja muodostavat lahopuuta. Ennen kuolemista säästöpuut lisäävät vanhaa puustoa tarvitsevien lajien elinvoimaisuutta.

Suojavyöhykkeitä ei hakata soiden ja vesistöjen reunoilta. Niiden tehtävä on monipuolinen ja usein suojavyöhykkeen lajisto on sellaista, joka vaatii omanlaisensa ympäristön. Näitä kahden erilaisen ympäristön rajapintoja kutsutaan vaihettumisvyöhykkeiksi, jotka ovat sekoitus kahdentyyppistä ympäristöä.

Lahopuut ja kuolleet pystypuut jätetään metsään. Joskus kuollutta puustoa on niin paljon, että metsätuholaki edellyttää niiden poistamista. Lisäksi joskus runsan pystykuollut puusto haittaa merkittävästi uudistamistoimia ja sen vuoksi niitä vähennetään hakkuiden yhteydessä. Aina kuvioille jää kuitenkin näissäkin tapauksissa määrätty määrä (vaihtelee maantieteellisesti) kuollutta puuta.

Tekopökkelöt ovat nopea tapa lisätä lahopuuta metsätaloustoimenpiteiden yhteydessä. Noin 3 metrin korkeudesta katkaistut pökkelöt alkavat lahota nopeasti ja tuovat oman lisänsä lahopuun määrän kasvattamiseen yhdessä muiden menetelmien kanssa. Jostain syystä tämäkin luontopiireissä tyrmättiin ja laskettiin, että kahden pökkelön sijasta pitäisi olla 200 pökkelöä hehtaarilla. Ei ole ollut tarkoituskaan, että pelkästään tekopökkelöillä korjataan lahopuuvaje kokonaan. Koko metsäkeskustelua vaivaa sama ongelma. Suurin osa asioista jää keskusteluiden ulkopuolelle, kun aktivistit keksivät syitä riitelylle.

Suojelualue- ja alue-ekologinen verkosto

Monimuotoisuutta pyritään lisäämään myös kansainvälisestikin mittavalla luonnonsuojelualueverkostolla. Suomessa tämä tarkoittaa lähes poikkeuksetta tiukkaa metsätalouskieltoa. Esimerkiksi Keski-Euroopan suojelualueille on usein tehty hakkuu- ja hoitosuunnitelma ja niiden hyödyntäminen puuntuotannossa on arkipäiväistä.

Suojelualueverkosto koostuu pääasiassa luonnonsuojelualueista, luonnonpuistoista, kansallispuistoista ja erämaa-alueista. Virallisesti suojeltuja metsiä on n. 12 %. Näiden lisäksi on kaavoituksella, metsänomistajien omilla päätöksillä ja muilla päätöksillä siirretty metsätalouden ulkopuolelle merkittävästi tilastoimattomia metsäalueita.

Metsähallitus ylläpitää luonnonsuojelualueverkostoa täydentävää Alue-ekologista verkostoa. AE-verkostolla tuetaan lajien liikkumista alueelta toiselle ja eliöiden elinpiiriä. AE-verkostoja päivitetään aika ajoin sen hetkistä tarvetta paremmin huomioivaksi. Esimerkiksi lisääntyneet suojelualueet vähentävät tarvetta AE-kohteiden määrälle sillä alueella. Vaikka AE-verkoston kohteet eivät kaikki ole suoranaisesti suojelussa, niitä käsitellessä otetaan huomattavasti normaalia tarkemmin AE-alueen tai kohteen tarkoituksen säilyminen. AE alueita käsitellään kaiken kaikkiaan hyvin vähän.

DSC_0011_1

Vesiensuojelu

Maanmuokkaus ja ojitukset tuottavat väärin tehtynä merkittäviä ravinnekuormituksia vesistöihin. 1980 -luvulla herättiin vesiensuojelun tärkeyteen, kun monet vesistöt oli jo värjääntyneet humuksen vuvoksi ruskeiksi ja ravinnehuuhtoumat olivat rehevöittäneet niitä. Vesiensuojelua on kehitetty siitä lähtien.

Maanmuokkauksilla vesistökuormitusta pyritään minimoimaan muun muassa pintavalutuskenttien avulla. Ojitusten ja kunnostusojitusten yhteydessä tehdään laskeutusaltaiden ja pintavalutuskenttien yhdistelmiä, suunnataan ojat siten, ettei valuva vesi pääse suoraan vesistöihin, tehdään kaivukatkoja vedenvirtaaman hillitsemiseksi ja vältetään päälaskusuuntaan tehtavien ojien kaivamista. Vesistönsuojelun ykköstavoite onkin, että siinä vaiheessa kun vesi päätyy luonnonpuroon, jokeen, järveen tai muuhun vesistöön, siitä on humus ja kiintoaineet, sekä ravinteet mahdollisimman hyvin suodattuneet maaperään.

Valitettavasti ennen heräämistä tapahtuneiden virheiden vuoksi ravinteita ja kiintoaineksia valuu edelleen vesistöihin vuosikymmentenkin jälkeen. Joillakin alueilla luonto ei korjaa tilannetta ja niille tehdäänkin aktiivisia vesistönhoitotoimenpiteitä, joilla vesistövaikutuksia pienennetään.

WP_20141007_010

Ilmastonsuojelu

Suomen metsät kasvavat enemmän kuin koskaan aiemmin historiassa. Syynä tähän on sotien jälkeen tehdyt mittavat hakkuut, metsäntutkimus ja metsänhoidon paraneminen, sekä ilmastonmuutos itsessään. Sotakorvausten maksamiseksi valtavat savotat olivat arkipäivää. Avohakkuualueet saattoivat olla kymmeniä neliökilometrejä. Myös Suomen teollistuminen ja nykyinen hyvinvointi on pitkälti näiden hakkuiden peruja. Tämän jäljiltä samoilla alueilla on nyt erittäin hyvin kasvavaa nuorta ja varttunutta kasvatusmetsää, jota pitää harventaa ja niitä voidaan jopa uudistaa. Ilmaston lämpeneminen on pidentänyt kasvukautta ja voimistanut metsien kasvua. Lisäksi istutettavan puuston laatua on parannettu ja jo pelkästään paremmalla taimilaadulla voidaan saavuttaa jopa 20 % nopeampaa puuston kasvua luonnon ”kylvöön” nähden.

Vaikka metsien ilmastovaikutuksista ollaan selvästi montaa mieltä, itse ajattelen asian suurinpiirtein seuraavasti: hakkuiden yhteydessä saadaan tukkia, kuitua ja energiapuuta.

Tukeista tehdään muun muassa rakennuksia, käyttötavaroita ja huonekaluja. Vaihtoehtona näille olisi ilmastoon negatiivisesti vaikuttavien raaka-aineiden käyttö, kuten betoni, teräs tai muovit. Rakennuksissa ja huonekaluissa hiili pysyy sitoutuneena pitkään. Jopa pidempään kuin uuden vastaavan puuston kasvaminen kestää. Kun rakennus joskus puretaan, siinä olleesta puusta voidaan tehdä muita puujalosteita, kuten vaikkapa huonekaluja tai uusia rakennuksia. Puu voi mennä myös kierrätettäväksi sellutehtaalle ja viimeisenä se päätyy energiakäyttöön.

Kuitupuu menee biotuote- tai sellutehtaille, josta siitä jalostetaan jatkojalostuksen kannalta oikeanlaista sellua. Lisäksi sivutuotteena tulee esimerkiksi mäntyöljyä, ligniiniä, terpeenejä tai muita kemiallisia raaka-aineita, sekä lämpöä ja sähköä. Näistä jalosteista valmistetaan papereita, pehmopapereita, muovia korvaavia esineitä, puuvillaa korvaavia tekstiilikuituja, kartonkia tai vaikkapa lääkkeitä. Useimmat raaka-aineet korvaavat fossiilisesta öljystä valmistettuja raaka-aineita. Näistäkin tuotteista suuri osa on kierrätettäviä. Parhaimmillaan puuaines ehtii täyttää useita erilaisia ihmisten tarpeita ennen päätymistään energiakäyttöön.

Energiapuusta jalostetaan lähinnä biopolttoaineita, lämpöä ja sähköä. Biopolttoaineet korvaavat suoraan fossiilista öljyä jättäen saman verran hiiltä maan sisään. Ne voivat olla myös raaka-aineita jatkojalostusta varten, jolloin niistä tulee korkeamman jalostusasteen tuotteita. Energiapuu lämmittää koteja ja suihkuvesiä kautta Suomen. Yleisesti käytetään niin sanottuja CHP -laitoksia, jotka tuottavat lämmöstä myös sähköä. Energiapuuksi päätyy hakkuilta yleensä latvaosat ja pieniläpimittainen puu, jota ei kannattavasti voida hyödyntää muualla. Ja huomautan nyt vielä, että esimerkiksi #LULUCF -keskustelussa suomen tavoittelema lisähakkuu ei olisi ollut energiapuuhakkuiden lisäämistä, vaikka ympäristöjärjestöt näin viestivätkin. Energiapuu on lähes aina hakkuiden yhteydessä tulevaa sivutuotetta, jonka kasvattamiseen ei metsätaloudessa pyritä, mutta jolla voidaan metsätalouden kannattavuutta lisätä.

Suomen Luonnonsuojeluliiton aktiivi Esa Hankonen perusteli juuri Maaseudun tulevaisuuden sivuilla, miten hakkuut pienentävät hiilivarastoa metsässä. Hän ikäänkuin alleviivasi näkemyseroa, joka minulla ja ympäristöjärjestöillä on tässä asiassa. Kun järjestöt tekevät laskelmia, he usein olettavat puuhun varastoituneen hiilen katoavan kuin pieru saharaan. Esa perusteli metsään jätetyn puun hiilivarastoa juuri sillä, että hiili vapautuu kuolleesta puusta hitaasti. He myös laskevat hiilinieluvaikutuksia tarkoituksenmukaisesti siltä ajalta, joka sattuu olemaan uudistetussa metsässä taimikkovaiheeksi laskettavaa aikaa. Tämän jälkeen hiilinieluvaikutukset kasvavat merkittävästi. Tutkijoiden mukaan vertailu uudistetun ja hakkaamattoman metsän hiilivarastojen väliltä menee suurin piirtein siten, että hakkaamaton voittaa lyhyellä aikavälillä, mutta vähänkään pidemmän ajanjakson vaikutukset ovat hakkuun jälkeen paremmat. Koska minulle on opetettu, että metsätalous on pitkäjänteistä työtä ja näen kestävän kehityksen olevan pitkällä aikavälillä paras ratkaisu, minun on vaikea tässäkään asiassa hyväksyä ympäristöjärjestöjen tavoittelemien pikavoittojen ottamista. Mieluummin pitäisi kehittää myös muiden valtioiden metsätaloutta kestävämpään suuntaan.

LULUCF for Dummies
Suojelualueet eivät sido puuta sen jälkeen, kun ovat kasvaneet tiettyyn pisteeseen. Eikä niistä saada uusiutuvaa raaka-ainetta..

Sen enempää yksikään ympäristöjärjestö, kuin Esa Hankonenkaan ei huomioi sitä että metsään jätetty puu ei vähennä muiden raaka-aineiden tarvetta yhtään! Toisin sanoen se tarjotin, kauha tai polttoainelitra, joka olisi voitu valmistaa tuosta puusta ja jonka joku ihminen tarvitsee, pitääkin tehdä fossiilisesta öljystä, kaivannaistuotteista tai muusta ilmastolle usein negatiivisesta raaka-aineesta. Tämä on se tärkein puuttuva argumentti ilmastokeskustelussa metsiä koskien, jota ei saisi milloinkaan unohtaa puhtaamman ja terveellisemmän tulaveisuuden rakentamisessa. Itse näen puun käytön lisäämisen ilmastonsuojelun perustana.

Metsämörkö tykkää metsistä monipuolisesti

Itselleni metsillä on ollut aina tärkeä rooli elämässä. Lapsena asuin metsän laidassa ja naapureiden kanssa metsissä seikkailtiin, pelattiin piilosta, luisteltiin metsälammen jäällä ja kerättiin marjoja. Metsä oli monipuolinen, kiinnostava ja jännittäväkin paikka, jonne meni aina ihan mielellään.

Kun ikää kertyi, tuli mukaan vaeltaminen, retkeily, ammattimainen marjojen poiminta, suunnistaminen ja metsästys. Myös kalastamaan mentiin usein metsien kautta ja polkupyöräilymaastokin oli aika usein sammalmättäikkö pyörätien sijasta.

Aina metsät ovat tarjonneet myös puuta arjen tarpeisiin ja olen oppinut arvostamaan lämmintä kotia, jonka rakentamisessa puuta on käytetty. Puun hankkiminen on ollut kovaa työtä nuorelle miehelle, mutta siitä huolimatta sahahommiin mentiin ihan mielellään. Se oli jotenkin niin konkreettista ja palkitsevaa, ettei sitä osannut huonona pitää.

Aikuisiällä elämässä tuli vastaan ammatinvaihto ja metsäala oli ehdoton ykkösvalinta. Minusta oli todella mielenkiintoista oppia syvemmin tuntemaan metsien elämää, lajistoa ja ihmisen toimien vaikutuksia. Monimuotoisuus oli jo tuolloin tärkeässä osassa koulutusta ja asiaa käsiteltiin varmaan eniten koko kurssitarjonnasta.

Minut tuntevat tietävät, että muiden etu menee helposti oman etuni edelle. Minulle on tärkeää säilyttää elinmahdollisuudet myös maaseudulla, mutta metsäkeskustelussa on kyse elinmahdollisuuksien säilyttämisestä maapallolla. Metsäkeskustelu irrallisena siitä kokonaisuudesta, jota se edustaa, on kestämätöntä. Jos ei tunnusteta nykymenetelmiä, uusiutuvien raaka-aineiden tärkeyttä, puupohjaisten tuotteiden substituutiovaikutuksia, kiertotaloutta ja materiaalien monivaiheista elinkaarta ennen energiakäyttöä, ilmastovaikutuksia hiilen määrään kokonaiskierrossa, taloudellisia vaikutuksia yhteiskunnallemme tai metsäalalla työskenteleville ihmisille, sosiaalisia vaikutuksia haja-asutusalueille ja niin edelleen, ei pitäisi ottaa kantaa yksityiskohtiinkaan. Osaoptimoinnilla ei luontoarvoja paranneta, eikä lyhytnäköisellä ja kapeakatsontaisella päätöksenteolla voidaan tehdä hyvää tulevaisuutta. Päin vastoin se voi aiheuttaa huomattavan suurta vahinkoa metsien monimuotoisuudelle. Tätä en halua olla todistamassa, enkä sitä miten järjestöaktiivit vierittävät kuitenkin syyn muiden niskaan tunnustamatta omaa rooliaan kehityksessä.

Metsämörkö menee mielellään edelleen metsään joka tutkitustikin virkistää mieltä ja kehoa. Oli se sitten talousmetsää tai jotain muuta..

Päivitetty 12.6. Lisätty tekopökkelöistä kertova kappale