Varmistelemalla kohti suurempia ongelmia

Olen huolestuneena seurannut nykyajan uutisia. Passiivisuus ja passiivisuuden vaatiminen saa yhä enemmän palstatilaa. Yksinäisyys ja syntyvyys kasvaa väestön ikääntyessä. Huoltosuhde on kehittymässä todella ikävään suuntaan. Ilmasto- ja ympäristöasiat aiheuttavat yhä enemmän henkisiä ongelmia. Toivottomuus tulevaisuuteen ahdistaa erityisesti nuoria. Poliittinen riitely repii sekä poliitikkoja, että kansaa. Päätöksiä ohjaa historia, ei tavoiteltava tila. Usein huomaa erityisesti paikallispoliitikkojen tunnistavan muutostarpeen, mutta lopulta asetutaan itse muutoksen tielle. Suomi on ehkä neljättä kertaa peräkkäin maailman onnellisin maa, mutta samalla sen talous kehittyy ikävään suuntaan. Taloudessa häviämme kohta kaikille muille länsimaisille maille. Olemme matkalla kohti kansakuntamme lamaantumista.

Tässä blogissa pohdin useita ongelmakohtia, jotka mielestäni toimivat kestävän kehityksen esteenä. Toisenlaisella lähestymistavalla voisimme saavuttaa suunnanmuutoksen, joka johtaisi koko Suomen, ympäristön, ilmaston ja ihmisten kannalta kestävämpään ratkaisuun. Ymmärrän, että mielipiteeni eivät ole kaikkien mielestä hyväksyttäviä ja jotkut niistä todennäköisesti herättävät jonkinasteista defenssireaktiota lukijoissa. Toivon kirjoitukseni toimivan keskustelun avauksena. Vaikka nykyään vallitseva keskustelutapa on ongelmia etsivää, toivoisin keskustelijoiden sisällyttävän kommentteihinsa oma näkemyksensä tulevaisuudesta ja keinoja niihin pääsemiseksi. Henkilökohtaisuudethan tiedämme olevan huonoa käytöstä. Jätetään ne siis pois kokonaan.

Luonto on ainoa lähde ihmisten tarpeiden täyttämiseen

Mitä on kestävä kehitys ja mitä se ei ole

Kestävästä kehityksestä on varmaan yhtä monta näkemystä, kuin on niiden esittäjiäkin. Yleisesti kestävyys määritellään siten, että ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys on tasapainossa. Jossain yhteyksissä myös kulttuurinen kestävyys on yksi osa kestävyyden kokonaisuutta. Itse haluaisin ottaa omaksi kohdakseen ilmastokestävyyden, joka on mielestäni eri asia kuin ekologinen kestävyys. Jos jokin asia vie vain yhtä kestävyyden osa-aluetta muiden edelle, ei enää puhuta kestävyydestä kokonaisuutena. Itse ajattelen kestävyyttä myös tekojen vaihtoehtoisvaikutusten huomioimisen kautta. Elämme globaalissa markkinassa, jossa on huomioitava koko maailman tila. Se, mitä me täällä teemme tai jätämme tekemättä, vaikuttaa aina myös globaalisti. Kysyntä täyttää tyhjiöt! Tyhjiö voi muodostua myös paikallisesti, eikä sitä voida myöskään aliarvioida. Suomi ei voi täyttää koko maailman kasvavia tarpeita, mutta se voi tehdä osansa mahdollisimman hyvin.

Tässä kirjoituksessa onkin siis monta dimensiota, jotka linkittyvät usein toisiinsa. Pohdinnoissani näkökulmana on ratkaisukeskeisyys. On helppo osoitella sormella muita ja vaatia lopettamaan toimintaa. Kutsun tätä passiivisuuden vaatimiseksi, koska sitähän se on. Toiminnan estämistä tavalla tai toisella. Vaikeampaa on esittää osoitetulle ongelmalle realistinen vaihtoehto. Joskus voi olla mahdotonta jopa tarkastella oman vaatimuksensa seurauksia, joilta ei voida välttyä. Tästä esimerkkinä turvetuotannon alasajo. Vaikka asiantuntijat kertoivat etukäteen seurauksena tulevasta puun polttamisen lisääntymisestä, samat tahot jotka paheksuvat puun polttamista, tekivät päätöksiä jotka lisäsivät puun polttamista. Minun mielestäni kestävä kehitys ei ole sitä, että ollaan tekemättä asioita, jos se johtaa entistä ikävämpiin seurauksiin. Kestävyyden tavoittelussa merkityksellistä onkin se, että valitaan paras vaihtoehto. Ei se, että vastustetaan jotain vaihtoehtoa.

Asuminen yksinäisyyden lisääjänä

Kaupungistumisen seurauksena asuminen on kallistunut erityisesti suurissa kaupungeissa. Se taas on vaikuttanut siihen, että rakennetaan yhä pienempiä asuntoja. Pienet yksiöt ovat sijoittajien suosiossa. Yhtälön tuloksena on luonnollisesti se, että ihmiset asuvat yhä enemmän yksin ja perheen perustaminen muuttuu vaikeammaksi. Yksinäisyys ei ole kuitenkaan vain nuorten ongelma. Sitä esiintyy kasvavissa määrin kaikissa ikäryhmissä. Korona vei myös paljon mahdollisuuksia tavata ihmisiä fyysisesti, joka osaltaan kiihdyttää yksinäisyyttä ja sosiaalisen pääoman köyhtymistä.

Suomalaiset haaveilevat omakotitalosta maaseudulla. Jopa kaksi kolmannesta suomalaisista haluaisi asua maalla, mutta eivät syystä tai toisesta pysty toteuttamaan unelmaansa. Maaseudulla on yleensä aktiivinen kyläyhteisö, joka tarjoaa paljon mahdollisuuksia sosiaaliseen elämään. Asuminen ja työ ovat suurimmat haasteet unelman ja nykytilan välillä. Työn osalta etätyö on parantanut monen kohdalla mahdollisuuksia valita asuinpaikkansa entistä vapaammin. Mutta vaikka työ ei sitoisi paikkaan, esteeksi on muodostunut vuosikymmenten ajan kehittynyt vinouma asuntomarkkinoissa. Maaseutukunnissa on usein uudisrakentaminen hyvin pientä. Vuokra-asuntoja muuttotappiokunnat eivät ole rakentaneet 1980 -luvun jälkeen juuri lainkaan. Tarjolla on heikkokuntoisia kohteita, jotka alkavat olla elinkaarensa päässä. Niitä ei haluta vuokrata tai ostaa, eivätkä ne välttämättä edes tule markkinoille. Jokainen voi pohtia mielessään, mitä esteitä yksinäisellä ihmisellä on, jos hän haluaa maalle muuttaa. Itse nostaisin ihan kärkiteemaksi sopivien ja hyväkuntoisten vuokra-asuntojen puuttumisen.

Uudistetaanko kuntaa?

Edellä mainittu liittyy myös paikallispoliittiseen päätöksentekoon sillä tavalla, että tilastojen valossa ei kuntien kannata rakentaa uusia vuokra-asuntoja. Jos tilasto näyttää, että kunnan vuokra-asuntojen täyttöaste on pieni, on helppo tehdä passiivinen päätös olla rakentamatta uusia. Jos tilasto näyttää, että kunnasta muutetaan pois enemmän kuin sinne muutetaan, uudisrakentamiseen tehtävät sijoitukset ovat vaikeita perustella. Eli koska on tyhjiä asuntoja jotka eivät kelpaa enää kellekään, ei tehdä muuttamisen mahdollistavia toimia lainkaan. Jos olet kuntapäättäjä, kehotankin tarkastelemaan oman kuntasi tyhjillään olevien vuokra-asuntojen kuntoa määrän sijasta. Syyt negatiiviseen väestökehitykseen voivat löytyä sieltä.

Väestön väheneminen vaatii uusia toimia. Ilman uudistumiskykyä muutosta ei voi odottaa.

Asuntomarkkinoiden valuvian korjaaminen ja kuntien väestönkehityksen saattaminen kestävään suuntaan vaatii poikkeamista totutusta tavasta toimia. Kunnanvaltuutettujen harteilla lepää vastuu siitä, keskittyykö kunta vain supistamaan toimintojaan ja sitä kautta kiihdyttämään väestön poismuuttoa, vai tehdäänkö päätöksiä uusien asukkaiden houkuttelemiseksi. Helpoin tapa on mennä sieltä missä aita on matalin. Tehdä niin kuin on aina tehty. Tuo tapa ei ole minusta kuitenkaan turvallinen tapa toimia, sillä myös väestökäyrien suunta pysyy samana, jos jatketaan samalla vanhalla tavalla.

Itse lähtisin purkamaan asiaa vaikka siten, että ensin varmistetaan halukkaille tulijoille matala kynnys muuttaa kuntaan. Sen jälkeen lähdetään kehittämään muuttajien tueksi yhteisöllisiä ratkaisuja. Tuetaan sopeutumista paikallisiin asukkaisiin ja tehdään kynnys osallistumiseen olemattomaksi. Näin syntyy sosiaalisia suhteita ja kuka tietää, vaikka ne johtaisivat parisuhteisiin ja neuvolapalveluiden kysynnän kasvuun..

Hiili kiertää globaalissa ekosysteemissä. Tuotantojen siirtely paikasta toiseen voi johtaa negatiivisiin vaikutuksiin.

Ilmasto vai ilmasto

Ilmastokeskustelu on hämmentävää seurattavaa. Kaikki tietävät, että ilmastonmuutos johtuu fossiilisten raaka-aineiden käytöstä. Maan alta otetaan lisää hiiltä ilmakehän kiertoon. Kaikki tietävät myös sen, että ilmastonmuutoksen hillinnässä ratkaisevassa asemassa on puhtaiden energiamuotojen löytäminen ja uusiutuvat raaka-aineet. Luultavasti useimmat tekevät ilmastoviisaana ratkaisuna kuluttajavalintoja siten, että suosivat puutuotteita ja puhtaita energianlähteitä. Sähköautoilu nähdään liikenteen päästöjen pelastajana. Energian tuotannossa aurinko, tuuli ja vesi, sekä ydinvoima ovat ratkaisuja, jotka eivät tuota päästöjä. Investoinnin jälkeen..

Suomessa ilmastokeskusteluissa pääpaino on kuitenkin metsissä ja metsien hiilensidonnassa. Metsien käyttöä halutaan hillitä, koska tutkijat ovat tutkineet, että puun kaatamisen jälkeen kannon yläpuolinen hiilivarasto pienenee. Näin karrikoidusti. Väitteen taustalla oleva kaava on yksinkertainen. Niin kauan kuin puita kaadetaan, pienennetään hiilinielua. Maailman ilmatieteen asiantuntijat ovat täysin eri linjoilla. Sieltä viesti on yhtä lailla yksinkertainen. Jos puuta kasvaa enemmän kuin sitä käytetään, se on suositeltavaa ilmastotaistelussa. Itse olen jälkimmäisen kannalla, koska se on myös maalaisjärjellä ajateltuna oikein.

Ilmastoasioissa on selvästi havaittavissa myös ilmaston ulkopuolisia arvolatautuneita tavoitteita. Puun käytön vastustajat tekevät hirveästi töitä mielipideilmaston muokkaamiseksi siihen suuntaan, että hakkuita pitäisi ilmastosyistä rajoittaa, vaikka oikea tavoite on suojeluhehtaarien lisääminen. Poliitikot taas ajavat sitä agendaa, joka sopii heidän äänestäjilleen. Jotkut puolueet jopa teettävät markkinatutkimuksia, joissa selvitetään agendan vaikutusta äänestyskäyttäytymiseen. Itse kehotan aina suhtautumaan varauksella sellaisen tahon viestiin, jolla voi olla myös muita tavoitteita.

Minun mielestäni ilmaston osalta poliittiset kaikki taloudelliseen ohjaamiseen perustuvat järjestelmät pitäisi aina tehdä pelkästään sillä perusteella, mikä on toimien oikea vaikutus ilmastoon. Energian osalta olemme lähes omavaraisia ja sen mittaaminen myös ilmastovaikutuksiltaan on suhteellisen helppoa. Rakentaminen ja asuminen tuottavat päästöjä pääosin paikallisesti. Liikenteen päästöt on helppo laskea paikallisesti ja polttoaineiden osalta on jo pitkään tiedetty melko tarkasti päästöt. Vaikeaksi homma menee siinä vaiheessa, kun puhutaan kulutustuotteiden päästöistä ja lähes mahdottomaksi, kun puhutaan kotimaisesta puusta valmistetuista kulutustuotteista ja niiden vaikutuksesta globaalisti ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen.

Vain kasvava puusto sitoo hiilidioksidia ja ikääntyessään metsät muuttuvat hiilen lähteiksi.

Kun mietitään paikallisesti hakkuiden vaikutusta ja suljetaan pois globaali näkökulma, on helppoa väittää esimerkiksi että hakkuut pienentävät hakatun alan hiilivarastoa tai että ne vaikuttavat negatiivisesti vanhojen metsien lajistoon. Sitä ei voi kieltää. Näinhän se on. Mutta jo tarkastellessa Suomen metsiä kokonaisuutena, huomataan että kaikki hakattuun puuhun sitoutunut ja metsästä pois kuljetettu hiili sitoutuu alle vuodessa kasvavaan puustoon. Se on fakta, jonka tilastot osoittavat vuosikymmenten ajalta todeksi. Puuta on metsissä joka vuosi enemmän kuin edellisenä vuotena. Ne siis sitovat hiiltä ja tuottavat fossiilisia korvaavia raaka-aineita kestävästi ilmastonäkökulmasta huolimatta siitä, mitä puun käyttöä vastustavat tutkijat väittävät. Hyvällä metsänhoidolla puuston kasvua on saatu paremmaksi ja hakkuita on voitu kestävästi kasvattaa. Vain kasvava puusto sitoo hiilidioksidia ja ikääntyessään metsät muuttuvat hiilen lähteiksi.

Luonnon hyväksi vain luonnon nimissä perse edellä puuhun

Miksi pitäisi kyseenalaistaa ympäristöjärjestöjen viestit? Luontohan voittaa aina, kun hakkuita vähennetään! Vai voittaako?

Tässä kohdassa moni voi lyhytnäköisesti ajatella, että hakkuut eivät ole ekologisesti kestävällä tasolla ja suojelualueiden lisääminen on välttämätöntä. Suojelualueiden lisäämisessä on huomioitava se, että globaali markkina ei pienene Suomessa tehtyjen suojelupäätösten myötä yhtään. Seurauksena on joko hakkuiden voimaperäistyminen talouskäyttöön jäävissä metsissä tai niiden siirtyminen muualle. Kiinalainenkaan ei lopeta takapuolen pyyhkimistä, jos me suojellaan metsää. Monimuotoisuusnäkökulmasta tarkasteltuna kumpikaan seurauksista ei ole mielestäni hyvä. Jos tuotamme vähemmän puuta maailman markkinoille, hakkuut siirtyvät maihin, joissa monimuotoisuutta ei huomioida metsätaloudessa yhtä hyvin. Suomalainen metsätalous on tässä suhteessa maailman parasta ja vaihtoehdot ovat kaikki huonompia luonnon monimuotoisuuden kannalta. Pidän tärkeänä sitä, että suojeluun valikoidaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaita alueita ja vältetään viimeiseen asti tavallisen metsän siirtyminen pois puuntuotannosta.

Hakkaamattomuudellakin on vaikutuksensa. Eivätkä ne ole luonnon kannalta hyviä!

Suomen metsät ovat verrattain köyhiä lajistoltaan, kun niitä verrataan eteläisempiin maihin tai sademetsiin. Mikäli ulkoistamme hakkuut muualle, menetämme taloudellisen hyödyn ja työpaikkojen lisäksi myös arvokasta metsäluontoa muualla. Minun nähdäkseni tämä aiheuttaa vahinkoa ja kiihdyttää globaalia metsä- ja luontokatoa. En halua tukea sellaista!

Luonnon nimissä voidaan tehdä myös muita luonnolle vahingollisia toimia. Usein vaihtoehtoisvaikutukset eivät kestä myöskään eettistä tarkastelua. Sähköautot, aurinko- ja tuulivoimalat, ydinvoima ja elektroniset tuotteet tarvitsevat valmistukseen metalleja. Niitä saadaan kierrätyksen kautta ja kaivoksista. Ei mistään muualta. Kännyköiden ja sähköautojen akkujen valmistus käyttää esimerkiksi merkittävän määrän kobolttia. Maailman suurin koboltin tuottajamaa on Kongo, jossa malmin tuotannosta vastaa pääosin lapset. Koboltti on terveydelle vaarallista ja lapset tekevätkin työtä henkensä vaarantaen. Valmistajat toivoisivat voivansa käyttää eettisesti tuotettua kobolttia, sillä kukapa nyt haluaisi lapsityövoimaa tukea nykyaikana. Kobolttiesiintymiä ei ole ihan missä tahansa. Suomen maaperässä esiintymiä on kuitenkin runsaasti. Maassamme on myös verrattain tiukka ympäristölainsäädäntö ja YVA -prosessi, jolla ympäristön suojelua tarkastellaan hyvinkin tarkasti. Työn tekevät aikuiset. Ydinvoiman tuottamiseen tarvitaan uraania. Sitä voisi ottaa talteen useissa suomalaisissa toiminnassa olevissa ja tulevissa kaivoksissa. En ole kaivosalan asiantuntija, mutta luotan yhteiskuntaamme ja sen pelisääntöihin. Minusta on ehdottomasti parempi vaihtoehto tuottaa malmia täällä sen sijaan että otetaan edes riski huonommasta vaihtoehdosta eettisesti tai ekologisesti.

Vihreä siirtymä

Näimme hiljattain pääministerimme kertovan, että Nesteen jalostamon perustaminen Rotterdamiin on osa vihreää siirtymää. Kommentti aiheutti ansaitusti hilpeyttä ja tulee aiheuttamaan. Tapaus kuitenkin konkretisoi kouriintuntuvasti sen, että hallituksemme viherpesu on hyödytöntä ilmastolle ja vahingollista koko kansalle. Tehdas tuottaa päästöjä ihan yhtä paljon Hollannissakin, mutta saimmepa sen pois maataseesta. Hintaa ei kukaan uskalla edes arvata, mutta elinkaarensa aikana puhuttanee useista miljardeista euroista pois kansantaloudesta.

Metsäkeskustelussa ollaan saman tavoitteen äärellä. Halutaan tuotanto pois Suomesta, jotta oma pesä pysyisi puhtaana. Vaikutukset ovat tavallaan kestäviä. Nehän ovat taloudellisia, ekologisia ja sosiaalisia tasapuolisesti. Kaikki kärsivät! Kaivoshankkeissa puhutaan ihan samoista asioista. Tuote on eri, eikä uusiudu, mutta vaihtoehtoisvaikutukset ovat aina totta!

Kun joku siis vaatii jonkin toimen lopettamista tai estämistä, vaadi sinä vaihtoehtoa vertailtavaksi! Kestävä tulevaisuus on sellainen, kuin me sen yhdessä teemme. Mutta jos suunta on hukassa, vaihtoehtojen vertailu on mahdotonta.

Mielikuvia metsästä

Metsäkeskustelu on usein metsäammattilaisen silmin turhauttavaa. Luulen, että se on sitä myös luonnonsuojelijoille ja puun käytölle rajoituksia ajaville, mutta eri syistä. Tuhansia ja taas tuhansia kertoja on keskusteluita käyty selvästi sillä virheellisellä oletuksella, ettei luonto ja metsien monimuotoisuus merkitse metsäalalla työskenteleville juuri mitään. Metsäalan ihmiset joutuvatkin tuon tuosta syytetyn penkille ilman että syyttäjällä olisi ymmärrystä syytetyn maailmankatsomuksesta, tavoitteista tai arvoista, mutta tuomio on annettu juuri niiden pohjalta. Vastaavasti luonnosta huolissaan olevat ihmiset näyttävät turhautuvan siihen, ettei metsäalan edustajat osta heidän mielikuvia metsäluonnon tilasta ja metsien käytöstä.

Pahoittelen jo etukäteen suhteellisen pitkää tekstiä. Se on valitettavasti välttämätöntä, jos yrittää saada kokonaiskuvaa metsäkeskustelusta ja sen haasteista. Keskustelun käyminen on vaikeaa, kun argumentoinnissa lähtöoletus on pielessä ja toisen keskustelijan otsaan lyödään luonnonvihaajan leima, jos hän puolustaa metsätaloutta, vesivoimaa tai kaivostoimintaa. Tämä olettamus on niin väärä, kuin se voi olla. Useimmat metsäalalle hakeutuvat hakeutuvat alalle nimenomaan rakkaudesta luontoon. Itse olen vauvasta asti viettänyt paljon aikaa luonnossa. Kun ammatinvaihto tuli ajankohtaiseksi, minun oli helppo tehdä valinta metsäalalle lähtemisestä. Koulutus antaisi entistä paremman ymmärryksen luonnosta ja saisin työkseni viettää aikaa siellä, missä viihdyn parhaiten, luonnossa. Nykyään kehitän päätoimisesti ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää asumista ja luontoelämykset jäävät viikonloppuihin, mutta edelleen tänä päivänä käytän jokaisen tilaisuuden hyväkseni päästäkseni luontoon.

Metsäalan henkilöstölle luonto ja metsä on kaikkea sitä, mitä se on luontoaktivistillekin, mutta sen lisäksi se antaa myös leivän ja suojan perheelle.

Metsäalan henkilöstölle luonto ja metsä on kaikkea sitä, mitä se on luontoaktivistillekin, mutta sen lisäksi se antaa myös leivän ja suojan perheelle. Kaikki alalla ymmärtävät, että luontoa tulee käyttää vain sen verran, että sillä on mahdollisuus toipua ihmisen aiheuttamista häiriöistä. Jos metsästäjä metsästää alueen riistan yhdettömiin ahneuksissaan, hän maksaa siitä kallista hintaa monta vuotta. Sama pätee metsien käyttöön. Jos hakkuita tehdään liikaa, se kostautuu myöhemmin. Siksi kestävä hakkuutaso on koko sektorin punainen lanka.

Myönnän, että itsekin joskus teen olettamuksia sen perusteella, että keskustelun osapuoli aktiivisesti jättää vastaamatta hänelle esitettyihin kysymyksiin. Ja myönnän senkin, että kysymykset ovat joskus sellaisia, jotka vaatisivat metsätalouden tuntemusta paremmin, kuin maallikko yleensä voi ymmärtää. Silloin aiheen vaihtaminen tai vaikeneminen ovat ihan ymmärrettäviä seurauksia. Mutta useimmin kysymäni kysymys on hyvin yksinkertainen ja siihen pitäisi kenen tahansa pystyä vastaamaan, jos uskoo suomalaisen metsätalouden rajoittamisen olevan ratkaisu ilmastonmuutokseen tai luontokatoon. Silloin pitäisi mielestäni pystyä esittämään parempi vaihtoehto ilmaston tai luonnon monimuotoisuuden kannalta. Näinkin yksinkertainen asia on osoittautunut kuitenkin maailman vaikeimmaksi kysymykseksi.

Jokainen suojeluhehtaari pois kestävästä käytöstä

Itse olen vannoutunut luonnon suojelija. Teen kaiken mahdollisen luonnon monimuotoisuuden ja kestävän kehityksen eteen. Minulle se on selviö, joka tulee selkärangasta. Se ei välttämättä aina välity ihmisille, kun tuon ympäristöaktivistien viestien ongelmakohtia määrätietoisesti esiiin. Valitettavasti olen joutunut todistamaan liiankin läheltä, miten kestämättömällä pohjalla järjestöjen toiminta on. Ne antavat itsestään kuvaa ”maailmanpelastajina”, mutta itse asiassa Suomessa ne ovat toimineet jo pitkää luonnon kannalta haitallisella tavalla. Lisäksi toiminta on epäeettistä ja perustuu valheen ylläpitämiseen. Kaikesta olemassa olevasta tiedosta järjestöt poimivat sen, minkä kokevat parhaiten auttavan kassavirtaa ja jäsenhankintaa. En tiedä onko koko sektorin alkuperäinen tarkoitus ollutkin vain rahan ja vallan hankkiminen, mutta sitä se on ainakin tänä päivänä. En arvosta mafian lailla toimivia aktivistijärjestöjä, koska se sotii minulle tärkeää rehellisyysperiaatetta vastaan. Mikään yhteiskunnan sektori ei ole enää turvassa ja jopa perustuslailliset oikeudet vaaraantuvat järjestöjen toiminnan seurauksena. Joudumme ehkä hylkäämään jopa jokamiehen oikeudet, jos järjestöt jatkavat toimintaansa nykyisellä tavalla. Lisäksi on huomattava, että järjestöjen mitään toimintaa ei valvota millään lailla. Niillä ei ole ainoatakaan sertifikaattia, joka osoittaisi niiden toimivan eettisesti, vaikka ne ovat kaupallistaneet useita. Avoimuus ja laatuvaatimukset eivät koske niitä itseään, vaikka vaativat niitä muilta erittäin painokkaasti. Luonnon suojeleminen ei ole mielestäni sama asia enää tänä päivänä, kuin luonnonsuojelu, josta on kehittynyt oma konflikteihin perustuvat teollisuuden ala.

#Pöllögate oli vain yksi esimerkki ympäristöjärjestöjen rehellisyydestä. Pöllö nostettiin pesästään, joka oli rauhoitettu hakkuissa, kannolle kuvattavaksi ja väitettiin pesän tuhoutuneen hakkuissa.

Jos halutaan oikeasti tehdä vaikuttavaa työtä luonnon monimuotoisuuden ja kestävän kehityksen eteen, sen on oltava rakentavaa ja kehittävää. Pelkällä vastustamisella ja alueiden suojelemisella on aina myös vaihtoehtoisvaikutuksensa. Minusta on tärkeää, että voidaan suojella monimuotoisuudelle arvokkaita kohteita. Sen tulee kuitenkin mielestäni perustua kokonaisvaltaiseen tarkasteluun ja tarvittaessa suojelualueita pitäisi pystyä myös purkamaan sujuvasti, jos ne eivät enää ole monimuotoisuuden kannalta merkityksellisiä. Luonto muuttuu jatkuvasti ja siksi myös siihen liittyvän lainsäädännön ja byrokratian tulisi olla joustavaa. Me elämme maailmassa, jossa fossiilisista raaka-aineista tulisi päästä eroon. Suomalaisen metsätalouden tuottama puu on maailman kestävimmin tuotettua uusiutuvaa raaka-ainetta, jolla fossiilitaloudesta luopumista voidaan nopeuttaa.

Suomi on etuoikeutetussa asemassa siksi, että olemme metsäinen maa ja meillä on pitkä historia metsäntutkimuksessa ja metsätalouden monimuotoisuustyössä.

Maailma tarvitsee yhä enemmän raaka-aineita, mutta niitä ei voida kasvattaa aivan missä tahansa. Suomi on etuoikeutetussa asemassa siksi, että olemme metsäinen maa ja meillä on pitkä historia metsäntutkimuksessa ja metsätalouden monimuotoisuustyössä. Olemme valovuoden edellä muita metsäisiä maita, eikä tilannettamme voi edes verrata maihin, joissa metsiä ei yksinkertaisesti ole. Meillä on siis myös moraalinen vastuu puuraaka-aineen tuottamisesta globaaleille markkinoille. Ilmastonäkökulmasta Suomen hiilensidonta voittaa jopa Kanadan ja Venäjän, sekä koko muun Euroopan, sillä meillä puusto kasvaa hyvän metsänhoidon ansiosta hyvin, laajoja metsäpaloja ei esiinny ja olemme toistaiseksi säästyneet massiivisilta hyönteistuhoiltakin terveiden metsien ansiosta. Luonnonsuojelualueiden perustaminen ja alueiden siirtäminen pois puuntuotannosta tarkoittavat aina myös sitä, että ihmiskunnan tarvitsema uusiutuva raaka-aine tulee tuottaa yhä pienemmillä alueilla ja siten ne ohjaavat luonnon käyttöä yhä voimaperäisempään suuntaan käytössä olevilla alueilla. On suorastaan tekopyhää vaatia suojelualueita lisää ja samalla arvostella toiminnan voimakkuutta. Ne menevät käsi kädessä.

Hakkaamattomuudellakin on vaikutuksensa. Eivätkä ne ole luonnon kannalta hyviä!

Metsätalous tuottaa hyvinvointia kaikille

Metsäsektorilla on ollut äärettömän suuri merkitys Suomen hyvinvoinnin kasvussa aina sotien jälkeiseltä ajalta asti. Ilman metsäteollisuutta ja metsätaloutta painisimme samassa sarjassa muiden entisten Venäjän vallan alla olleiden maiden kanssa. Sen sijaan nyt olemme erittäin monella mittarilla maailman kärjessä. Sotakorvausten maksaminen oli Suomelta näin jälkiviisaasti sanottuna lottovoitto. Korvausten maksamiseksi maahan syntyi teollisuutta, joka toimii edelleen tänä päivänä vaurautemme perustana ja hyvinvointimme tukijalkana. Pelkästään metsäteollisuudessa työskentelee 74.000 suomalaista. Kaikkiaan metsä työllistää n. 140.000 suomalaista ja tuo lähes neljänneksen Suomen vientituloista. Puhumattakaan sadoista tuhansista metsänomistajista, jotka saavat puunmyyntituloja. Vaikutus koko yhteiskuntaan on valtava ja sen ansiosta meillä on näinkin hyvät mahdollisuudet tuottaa palveluita vanhuksille, sairaille, lapsille ja muille suomalaisille. Sitä ei pidä väheksyä.

Metsäautotiet ovat puun kuljettamista varten tehtyjä väyliä, jotka ovat enimmäkseen virkistyskäyttäjien käyttämiä.

Harva virkistyskäyttäjä tulee ajatelleeksi niitä hyötyjä, joita metsätalous tuottaa meille kaikille. Kun metsästäjä kulkee metsässä ja seuraa koiransa sijaintia tai marjastaja soittaa kotiin, että meneekin vähän myöhempään, he eivät luultavasti ajattele käyttämänsä matkapuhelinverkon toimivan metsässä metsätalouden ansiosta. Nykyaikaiset metsäkoneet ovat pitkälti näiden verkkojen varassa, kun leimikkotietoja siirretään koneeseen ja koneesta ja sen vuoksi verkot toimivat lähes kaikkialla. Sienestäjä ei myöskään useinkaan ajattele ajellessaan metsäautotietä sieniapajille, miksi tie on metsään tehty. Kaikki metsäautotiet ovat puun korjuuta ja kuljetusta varten tehtyjä. Mikäli siis ajellessasi metsäautotietä näet hakkuita, sinun on hyvä ymmärtää, että olet itse asiassa tehnyt reittivalinnan yhteydessä päättänyt mennä katsomaan hakkuita tai niiden jälkiä. Koskematonta erämaata hamuavan onkin syytä välttää kaikkia metsäautoteitä. Ne metsät löytyvät kävelemällä, mutta onneksemme niitäkin on kaikkialla Suomessa saatavilla suhteellisen helposti.

Ilmastovaikutukset kiistattomia kiistoista huolimatta

Suomen metsät kasvavat enemmän kuin niitä hyödynnetään. Joka vuosi metsiemme puumäärä ja samalla hiilivarasto kasvaa. Siitä on helppo tehdä johtopäätös! Metsien käyttö on kestävällä tasolla! Puusto myös järeytyy ja talousmetsien aktiivinen luonnonhoitotyö tuottaa tulosta. Lajisto pärjää talousmetsissä muita alueita paremmin. Lahopuu lisääntyy erityisesti Etelä-Suomessa, puusto järeytyy koko maassa, avohakkuualojen keskikoko on painunut jo 1,3 hehtaariin ja suunta on alaspäin. Vaikka Suomen Ilmastopaneeli ja Suomen ympäristökeskuksen ryhmäpäällikkö muuta väittääkin, metsien hiilivarasto kartuu koko ajan. Kiitos siitä kuuluu metsätaloudelle ja metsänomistajille. Sen lisäksi, että metsien hiilivarasto kartuu, maailman ihmiset saavat yhä enemmän puupohjaisia tuotteita fossiilisten tilalle. Edes sillä argumentilla ei ole kaikupohjaa, että suuri osa on lyhytikäisiä. Sama puumäärä, mitä niiden valmistamiseen on käytetty, kasvaa metsiimme alle vuodessa. Ja vaikka me emme tuottaisi sellua kiinalaisten vessapaperia varten, kiinalaiset eivät lopeta vessapaperin käyttämistä. Sellu vain tuotetaan sitten jossain muualla. Ilmastoa ei kiinnosta, mistä puustoa kaadetaan, jos tilalle kasvatetaan uusi puusto. Näin tapahtuu Suomessa, mutta ei ole mitenkään varmaa, että sama tapahtuisi kaikkialla.

Ymmärrän kyllä laskukaavan, jolla argumentoidaan hakkuiden vähentävän päästöjä. Aina kun hakataan joltain alueelta vähemmän ja kuskataan puuta (siirretään hiilivarastoa) vähemmän sieltä pois, sillä alueella lyhyellä aikajänteellä on isompi hiilivarasto. Ihan järkeenkäyvä, jos ei tiedä metsien kasvatuksesta mitään tai ei ymmärrä vaihtoehtoisvaikutuksia. Emme kuitenkaan elä kuplassa, eikä ilmastomme lopu valtakunnan rajalle. Tällaisen yksinkertaisen laskentatavan ongelmat ovat kuitenkin yleistämisessä, mutta ennen kaikkea politisoinnissa ja jopa jossain määrin egosta. Kerran sanottua pitää yrittää puolustaa, vaikka faktat näyttävät päinvastaista. Valtaosa Suomessa jalostettavasta puusta on harvennushakkuilta kertyvää puuta. Jo sen ymmärtäminen, miksi harvennushakkuita tehdään, sekoittaa em. laskukaavan.

Metsätalouden perusidea on tuottaa laadukasta tukkipuuta sahoille. Juuri sitä puuta, josta voidaan rakentaa puurakennuksia ja tehdä pitkäikäisiä hiilivarastoja. Jotta tällaista laadukasta sahapuuta saadaan, on tehtävä monenlaisia metsänhoitotöitä. Jaksollisessa metsänkasvatuksessa pyritään tasaikäisyyteen. Metsätiede on osoittanut sen olevan taloudellisesti ja puuntuotannollisesti paras ratkaisu lähes kaikilla kasvupaikoilla. Poikkeuksiakin on ja jossain voi esimerkiksi erilaiset jatkuvan kasvatuksen hakkuut toimia paremmin. Jaksollisessa kasvatuksessa tehdään kuitenkin avohakkuu, jota seuraa metsän perustamistyöt, kuten maanmuokkaus ja istutus. Sen jälkeen tehdään tarvittaessa taimikonhoitotöitä, nuoren metsän harvennuksia, ensiharvennus ja 1-2 harvennusta ennen seuraavaa uudistamisvaihetta. Nuoren metsän harvennuksessa saadaan energiapuuta ja mahdollisesti kuitua (sellun valmistukseen). Ensiharvennuksessa kertyy pääosin kuitua. Seuraavissa harvennuksissa tukin (sahapuu) osuus kasvaa kaadettavien puiden järeytyessä. Vasta päätehakkuusta saadaan merkittävä määrä sahapuuta. Kun ilmastokeskustelussa puhutaan vain kokonaishakkuumääristä, ei voida oikeasti arvioida hakkuumäärien vaikutuksia ilmastoon lainkaan. Pitäisi tarkemmin määritellä, minkälaisista hakkuista ja minkälaisilla kasvupaikoilla puhutaan. Jotta voidaan oikeasti väittää hakkuutason vaikuttavan metsien hiilivarastoon millään tasolla, pitäisi huomioida hakkuiden vaikutukset jäävän puuston kasvuun. Niiden ehdoilla hakkuita tehdään ja niiden kasvua hakkuilla parannetaan.

Vaikka siis ilmastopolitiikan keskustelijat yrittävät vääntää metsien hiilivarastoja eri suuntiin ja selvästi on havaittavissa myös arvopohjaista metsien käytön vastustamista, ainoa merkitsevä fakta on se, että metsien kasvatus on metsäammattilaisten osaamisalaa ja heille tulee antaa päätösvalta, jotta metsämme kasvavat tulevaisuudessakin mahdollisimman hyvin. Utopiat koskemattomista metsistä ja fossiilittomasta maailmasta tulisi haudata välittömästi. Molempia ei voi saada.

Talousmetsämme ovat muuttuneet viimeisten 30 vuoden aikana hyvin monimuotoisiksi. Sekapuusto lisääntyy ja aluskasvillisuuden tarpeetonta raivaamista vältetään.

Luonto on suomalaisten sydämessä

Mutta ymmärrän kyllä luonnonsuojelijoitakin. Heistä suuri osa on aidosti huolissaan maailman ekosysteemeistä ja niiden selviytymisestä. Onhan uutisotsikot jatkuvasti täynnä otsikoita, joissa maailman tuhoutumista julistetaan. Ilmastolakot, uutiset maailman lajikadosta ja yksittäisten lajien ahdingosta saavat monet varmasti tuntemaan voimattomuutta ja tekemään omasta mielestään arvokasta työtä maailman pelastamiseksi. Heille viestini on, että älkää ahdistuko. Avatkaa mielenne ja etsikää tietoa positiivisista kehityssuunnista. Kehitys menee Suomessa kovaa vauhtia kestävämpään suuntaan ja samalla näytämme mallia muulle maailmalle. Kun puhutaan metsien käytöstä, maailman katseet ovat jo tiukasti Suomessa, koska täällä on saatu aikaiseksi tilanne, johon muut haluaisivat. Kaikkien teollisuudenalojen selkeä suunta on kehittää toimintojaan entistä puhtaammiksi ja vähemmän ympäristöä kuormittavaksi. Hyviä uutisia tulee jatkuvasti. Tiedossa olevien lajien määräkin kasvoi 10 vuoden seurantajaksolla 3000 lajilla.

Ala on täynnä ihmisiä, joille luonto on erityisen tärkeä ja mukaan mahtuu hyvin.

Se ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, että kaikilla lajeilla menee hyvin. Evoluutio on jatkuvaa ja lajien välinen kilpailu on armotonta. Kasvaneet pienpeto ja petolintukannat tekevät selvää pikkulinnuista ja tilannetta pahentaa valosaasteen aiheuttama hyönteiskato. Ruokaa on vähemmän saatavilla ja populaatiot kärsivät. Aiemmin väitettiin, että lahopuun väheneminen on syy monen lajin taantumiseen. Nyt on huomattu, että lahopuun lisääntyminenkään ei kuitenkaan ole parantanut tilannetta monen lajin kohdalla. Kaikkia lajeja ei ole myöskään auttanut sekapuuston, suojapaikkojen tai puustoisuuden lisääntyminen. Paljon puhutaan myös metsien pirstaloitumisesta. Erityisesti Etelä-Suomessa infran rakentaminen pirstoo metsiä ja vaikeuttaa joidenkin lajien leviämistä. Aika moni laji kuitenkin kävelee tai lentää teiden ja rautateiden yli ihan sujuvasti. Viimeaikoina on myös saatu tuloksia esimerkiksi uhanalaisten kääpien istuttamisesta. Ihminen voi keinollisestikin auttaa lajeja löytämään uusia kasvupaikkoja. Tällä yritän sanoa sitä, että vaikka jotkin asiat tuntuvat tuskaiselta ja toivottomalta, ei kannata yksioikoisesti yrittää syyttää yhtä alaa, kun todelliset syyt voivat olla aivan muualla ja että ongelmiin voidaan löytää ratkaisuja, kun annetaan kehitykselle aikaa. Jos haluat tehdä oikeasti muutosta, hakeudu metsäalalle ja pääset vaikuttamaan suoraan alan kehitykseen ja luonnon monimuotoisuuden suojeluun konkreettisesti. Ala on täynnä ihmisiä, joille luonto on erityisen tärkeä ja mukaan mahtuu hyvin. Jos suomalaisista 95 % välittää luonnosta ja haluaa sen parasta, metsäalalla työskentelevien osalta tämä on ainakin 99 %. Tämä kannattaa muistaa, kun metsäkeskustelua käydään joskus erittäinkin kärjekkäästi somessa.

Päivitetty 16.3.2021

Aktivistin elämää – ilman sääntöjä

Olen monesti pohtinut, minkälaista olisi elää elämäänsä tosielämän salatuissa elämissä, eli osana luonnonsuojelukonsernia. Ei vastuuta mistään ja lähes rajattomat resurssit tehdä mitä tahtoo.

Aktivistin maailma on kiehtova ja epäilemättä erittäin mielenkiintoinen. Jo pelkästään kaikille yhteiskunnan tasoille levittäytyvät lonkerot muodostavat maailman, josta kenelläkään ei ole todellista kuvaa. Se maailma on vähän kuin Googlen hakukoneen algoritmit. Kukaan ei enää tiedä, miten se toimii. Näkyvää vaikuttamista tehdään lehtien kautta. Koska oman lehden kustantaminen oli kallista, Vihreä lanka korvattiin verovaroin toimivalla Yleisradiolla, jonka toimittajakaartin enemmistö on nykyään vihreiden lasien läpi maailmaa katsovaa järjestöjen lähipiiriä. Lisäksi eri mediataloja hyväksikäytetään tuottamalla propaganda-aineistoa julkaistavaksi. Toinen näkyvä paikka on tietysti politiikan kenttä. Siellä kansanedustajat laukovat populistisia vaatimuksia ja syytöksiä, joihin tarttuvat kaikki maailman mediat. Ehkä jonain päivänä toimittajat myös tajuavat, mitä vaatimukset oikeasti tarkoittavat. Poliittista tukea varten riittänee, että pitää Suomea pilkkanaan.

Kuten parisuhteissa monesti on kuultu käyvän, pettämisestä epäilevä usein pettää itse. Samaa vikaa taitaa olla luonnonsuojelubisneksessäkin. Salaliittoteorioita levitetään siihen tahtiin, että ne taitavat olla todella tuttuja oman toiminnan kautta. Tähän epäilyyn tuli hieman lisää virtaa, kun Greenpeace päätti hyökätä Värriön yhteismetsän kimppuun. Yksityisten ihmisten omistamalla alueella kun oli Greenpeacen mukaan säästetty liikaa lahopuuta ja sen vuoksi alueet pitäisi aktivistien mukaan suojella. Liika monimuotoisuustyö on siis riski omaisuuden sosialisoinnin aiheuttajaksi. Sosiaalisen median keskusteluissa epäiltiin, että ympäristöjärjestöjen kanssa erittäin hyvissä väleissä oleva Arvometsä Oy olisi suorittanut lahopuumittauksia Värriössä. Sen liiketoiminnan tueksi kun on käynnistetty ihan lakihankkeita, jonka markkinointiin työnnetään älyttömiä kasoja rahaa, yhtiön omistaja on kampanjan asiantuntijana ja sen (ainakin) yksi toimihenkilö jopa asuu samassa osoitteessa ympäristöaktivistin kanssa. Piirit ovat pienet, kuten jo aiemmin toin muun muassa rahoituksen osalta esiin.

Professori Puuronen on sitä mieltä, että koska luonto ei pysty puolustautumaan, hänen on sotkettava toisten omaisuutta. (Kuva:YLE)

Lakitupa on ympäristöaktivistin märkä päiväuni. Jos joku yhteiskunnan kannalta merkittävä hanke halutaan viedä maaliin, se vaatii aina sarjan tuomioistuinkäsittelyitä. Nykyään toimijat laskevat jo hankesuunnitelmaa tehdessään, että Suomen Luonnonsuojeluliitto valittaa koko valituspolun läpi, jos investointi vaatii jonkin ympäristöluvan. Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on nykyään aktivistien mukaan yhtiöiden viherpesuväline. Ne kun tekevät pääosan selvitystyöstä omalla kustannuksellaan. Aktivistille YVA tarkoittaa lukuisia tilaisuuksia osoittaa tuohtumuksensa, kirjoittaa määrättömän määrän tuomitsevia mielipidekirjoituksia ja syyttää viattomia ihmisiä luonnon tuhoajiksi. Lakitupa on harvinainen vieras niin päin, että aktivisti olisi syytettynä jostain. Näinkin joskus käy, mutta silloin lakia rikkonut itse ja kaikki luonnonsuojeluväkeä edustavat pyrkivät synnyttämään marttyyri-ilmiön. ”Oli pakko, kun luonto ei itse pysty”, on aika käytetty perustelu. Itse en juuri arvosta sitä, että joku ottaa lain omiin käsiinsä aina, kun siltä tuntuu. Muistaa vain kutsua lain rikkomista ”kansalaistottelemattomuudeksi”, niin saa kuplan sisällä hyväksynnän.

Koulu on aktivistille vähän sellainen muna – kana -ilmiö. Siellä aktivisteja syntyy ja myöhemmin he palaavat aivopesemään lapsia, kuten heidätkin on aivopesty. Vai mitä sanotte siitä, että aktivistit kouluttavat alakouluikäisiä aktivismiin ensin peloteltuaan heidät maailman tuhoutumisella? Tähän toimintaan osallistuu jopa kirkko ja partiotoiminta WWF pandamerkkiin piilotetulla aktivistiosiolla. Edes kansainväliset lasten oikeudet eivät paina korissa kovinkaan paljon.. Mutta ei koululaiset ihan noin pienellä selviä, kun yrittävät muodostaa maailmankuvaansa. Opettajissa on paljon vihreitä, jotka tukevat aktivistiviestintää luokkahuoneissa. Järjestöt jopa tekevät oppikirjoja ja osallistuvat oppimateriaalien laadintaan. Niiden sisältöjä ei edes Opetushallitus tarkista.

”Kun aktivisti jotain vaatii ja saa mitä pyytää, ympäristö ja luonto yleensä kärsii vähän enemmän.”

Ympäristöaktivismi on myös siitä kiitollinen elämäntapa, että minkä tahansa aiheen voi vääntää itselleen mieluisaksi. Se on mahdollista keskittymällä aina vain yhteen kokonaisuuden osaan kerrallaan. Voi vastustaa ydinvoimaa, turpeen käyttöä, metsien hakkuita, kaivoksia, vesistöjen käyttöä, autoilua, lentämistä, rahtilaivoja, ruoan tuotantoa, ruoan tuontia, ilmastonmuutosta, puuvillan kasvatusta, vaatteiden valmistusta intiassa, vesivoimaa, tuulivoimaa, kalastusta, syömistä tai oikeastaan käytännössä mitä vain. Ongelmalliseksi vastustus muuttuu vasta, kun yhtälöön lisätään ihminen ja/tai toisiinsa liittyvät asiat kytketään toisiinsa. Turpeen käytön vähentäminen lisäsi puun ja fossiilisten raaka-aineiden polttamista, ydinvoiman vastustus sai aikaiseksi mittavia investointeja ruskohiilen hyödyntämiseen ja hakkuiden vähentäminen Euroopassa lisää sademetsien hakkuita Brasiliassa, Borneossa ja muualla. Ilmastonmuutos huutaa fossiilisten käytön lopettamista, mutta ympäristöaktivisti voi kampanjoida ilmastotyönä vaikka uusiutuvien raaka-aineiden hyödyntämistä. Kun aktivisti jotain vaatii ja saa mitä pyytää, ympäristö ja luonto yleensä kärsii vähän enemmän.

Aktivistin elämä tekee hyvää myös itsetunnolle. Aktivisti ei ole koskaan väärässä. Jos joku sellaista epäileekään, tukijoukot astuvat peliin mukaan. He tuomitsevat epäilijän tai asian korjaajan luonnon vihaajaksi ja tukevat kaveriaan ja hänen itsetuntoaan. Yleensä ihan somelynkkaus porukalla riittää, mutta kaikki tarvittavat keinot ovat käytössä. Työnantaja on hyvä kohde, joka on myös yleinen ja tehokas tapa vaientaa epämieluisia totuuksia kertovia henkilöitä. Itsekin olen tämän kokenut ollessani Metsähallituksen leivissä. Aktivistin ei tarvinnut kuin tehdä väärä tulkinta ja viestiralli oli käynnissä. Pitää olla ylpeä siitä, että tietääkseni kuulun siihen harvinaiseen ihmisjoukkoon, jonka mielipiteen- ja sananvapauksia on vaiennettu ihan ministeritasolta asti. Eikä vain yhden, vaan kahden ministeriön toimin. Molemmat Metsähallituksen ohjaavia ministeriöitä. Olisin kovin naiivi, jos en osaisi yhdistää saman vaientamistavan olevan käytössä kaikissa metsäyhtiöissä. Aktivistille epämieluisa ammattilainen hiljennetään yhtiön johtoa kiristämällä. Yksikään niistä ei halua ylimääräistä mainekriisiä, jonka ympäristömafia voi halutessaan järjestää vaikka ilman syytä. Täsä erinomaisena esimerkkinä esimerkiksi Greenpeacen 2002 Saksassa käymä kampanja, jossa pelastettiin viimeisiä suomalaisia sademetsiä joutumasta kirjekuoriksi. Mutta takaisin asiaan. Jäätyäni pois Metsähallitukselta halusin oikoa virheellisiä ja valheellisia viestejä, joita aktivistit välittivät. Kolme kuukautta minua yritettiin saada yhdistettyä Metsähallitukseen, vaikka kaikki tiesivät hyvin minun jääneen sieltä pois. Kun aktivistit viimein ymmärsivät, etteivät voi kampanjoida Metsähallitusta vastaan sanomisillani, alkoi vyörytys. Greenpeacen, Suomen Luonnonsuojeluliiton ja Luontoliiton aktivistit yhdistivät voimansa ja aloittivat yhteishyökkäyksen. Hyökkäyksen tavoite oli selvä. Joko vaientaa yksityishenkilö tai viedä hänen ammatillinen uskottavuutensa herjauksilla ja panettelulla. Nykyään tuota kutsutaan vainoamiseksi. Silloin se oli syyttäjän mielestä ihan ok hommaa, eikä poliisi viitsinyt edes tutkia asiaa. Tämä tapaus sattui 2017, mutta pääkiusaajana toiminut aktivisti jostain syystä haluaa edelleen jatkaa episodia julkisuudessa. Se jo todistaa, kuinka vaikea aktivistin on ymmärtää tehneensä virheen.

Nyt kun Värriöön liitettiin epäilyjä kytköksiä Arvometsä Oy:yn, epäilyjen esittäjä on joutunut toisenlaisen toimintamallin todistajaksi. Häntä on uhkailtu poliisilla (ilman aihetta), hänen kotiaan on käyty tarkastelemassa useaan kertaan hitaasti ohi ajaen ja varoiteltu jatkamasta asian ruotimista. Aktivistin silmin aktivisteilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että yhteismetsä ei saa puuta kaupaksi. Se kun käyttää Ylä-Lapin tapauksesta voimaantuneena FSC:tä rakkikoiranaan. Kummassakin tapauksessa Greenpeace ilmoitti hakkuiden keskeyttämisestä ja kohta syy oli FSC. Aktivistit sitten kiertelevät vastuuta somessa..

Mikkola on edustanut useita ympäristöjärjestöjä eri konflikteissa 2000 -luvulla

Olen nyt vuodesta 2017 asti aktiivisesti yrittänyt saada metsien hakkuita vastustavilta tahoilta esitystä suomalaista puuta kestävämmästä raaka-aineesta. Tuloksetta. Esimerkiksi Luonto-liiton Lauri Kajander kertoi, ettei vastaa koska keskustelu kanssani on vaikeaa. Ihan kuin yhden konkreettisen vaihtoehdon kertominen vaatisi kovinkin suuria keskustelutaitoja. Vaihtoehdottomuus onkin koko aktivistikentän ainoa tapa perustella toimiaan. Jos pitää esittää vaihtoehto tai tunnustaa toimien seuraukset, kupla hajoaa. Mutta koska aktivistin ei tarvitse tehdä mitään epämieluisaa, hän voi uskotella itselleen toisenlaisen maailman.

Itse olen jopa jossain määrin kateellinen aktivisteille. Itselläni on ollut aina korkea moraali, huolehtiminen ja rehellisyys rajoitteena, jonka vuoksi olen kokenut ehkä sellaista vastuuntuntoa, jota minulla ei tarvitsisi välttämättä olla. Välitän ihmisistä, luonnosta, oikeudenmukaisuudesta, oikeudesta tehdä työtä ja oikeudesta koskemattomuuteen. Siksi minusta ei voisi koskaan tulla aktivistia, joka sulkee silmänsä elämän reaaliteeteiltä, aiheuttaa vahinkoa toisille ihmisille, ei arvosta muiden panoksia paremman tulevaisuuden rakentamiseksi tai kunnioita toisten omaisuutta. Olisi varmasti vapauttavaa, kun voisi vain olla välittämättä. Tehdä mitä mieleen juolahtaa ja aina selittää asiat itselle parhain päin. No matter what!

Silmät auki, maailma on pelastettava

Maailman ympäristön tila on heikkenemässä. Biodiversiteettikriisi koettelee lajistoa rankalla kädellä. Lajikato, hyönteiskato, lintukato, eläinten väheneminen, metsäkato, metsäpalo, hyönteistuhot, hiekkapula, aavikoituminen, rehevöityminen, ympäristön pilaantuminen, muovilautat, merien ja jokien saastuminen.. Lähes kaikki seurausta ihmisen toiminnasta suoraan tai välillisesti. Elinympäristöjen muuttuminen kiihdyttää myös evoluutiota ja lajeja katoaa uusien vallatessa yhä pienemmäksi käyvää elintilaa. Ympäristön suojeleminen on välttämätöntä, mutta isoa kuvaa ei ole varaa sivuuttaa. On täysin vastuuton ajatus, että kulutuksen väheneminen olisi ratkaisu, kun katsoo maailman megatrendejä ja meneillään olevia muutoksia.

Jokainen ihminen käyttää maapallon resursseja. Niin teollisuuden henkilöstö, poliitikot, kuin luonnonsuojelijatkin. Asuivatpa he Mongolian tasangoilla, Aasian slummeissa tai Helsingin keskustassa. Resursseja käyttävät nekin, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella, vaikkakin vähemmän kuin paremmin toimeen tulevat. Jokainen ihminen tarvitsee ruokaa, lämpöä ja suojaa. Maapallon väestö kasvaa ja pelkästään välttämätön tarve lisää resurssien käyttöä ja teollista tuotantoa.

Kehittyvien maiden keskiluokkaistuminen lisää osaltaan kulutusta merkittävästi. Jos perheen taloudellinen tilanne paranee ja sillä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus hankkia vaikkapa pesukone, kuka länsimainen ihminen voi tuolle perheelle kirkkain silmiin sanoa, että et voi sitä hankkia, koska maapallo tuhoutuu? Kulutuksen kasvu on fakta, joka on hyväksyttävä.

Kaikki tuotanto tehdään ihmisille. Teollisuuden syyllistäminen siitä, että se valmistaa ihmisille tuotteita, on sulaa hulluutta ja pimeässä hapuilua. Tuotannolle on sosiaalinen hyväksyntä, mikäli tuotteille on ostaja. Ei mikään teollisuuden ala valmista tuotteita, joita ei saa myytyä. Ainakaan kovin pitkään.

Lajien välinen kilpailu on koko ajan käynnissä. Ilmastonmuutos muuttaa pelisääntöjä. Aiemmin vahvoilla olleet lajit heikkenevät muutoksen myötä ja heikot vahvistuvat. Sen myötä lajit vaihtuvat. Uhanalaisia lajeja tulee ja menee. Se on osa luonnon normaalia kiertoa. Kaikkien lajien ei ehkä ole tarkoitettukaan säilyvän kuin lyhyen matkan maapallon evoluutiossa.

Historiaa ei voi muuttaa. On kiistatonta, että ihmisten tarpeiden täyttämiseksi ihmiskunta on tehnyt pieniä ja suuria virheitä. Osa peruuttamattomia ja osan luonto paikkaa. Todettujenkaan virheiden jatkumista ei voida pysäyttää vain sormea heristämällä. Tärkeämpää on tehdä jatkossa paremmin.

Päällä olevat farkkusi voivat aiheuttaa pahoja ympäristöongelmia.

Esimerkiksi Intian tekstiiliteollisuus aiheuttaa merkittäviä ympäristöongelmia monella tavalla. Puuvillan kasvatus vaatii paljon vettä alueilla, joissa sitä ei liiaksi ole. Se vaatii ympäristömyrkkyjä, jotka jäävät luontoon. Teollisuuden alkeellinen taso näkyy muun muassa tekstiilien väriaineiden laskemisena suoraan vesistöön. Samaa vettä paikalliset käyttävät pesemiseen, ruoanlaittoon ja juomiseen. Toisaalta koko alueen vaatimaton talous voi pyöriä tekstiiliteollisuuden varassa. Ihmisten elanto on kiinni teollisuudesta, vaikka se samalla tuhoaa heidän elinympäristön ja tappaa. Kumman sinä valitsisit, nopean nälkäkuoleman perheellesi, vai perheen elättämisen?

Uusiutuvienkaan hyödyntäminen ei ole ongelmatonta. Esimerkiksi Suomen metsien käytössä on nähty kaskitalouden, tervanpolton, ojitusten, aurausten ja koivuvihan aikakausia. Jokainen on myöhemmin todettu kestämättömäksi suuressa mittakaavassa. Kuvaavaa on, että kaikissa tapauksissa on toimittu siten, kuin silloin on nähty parhaaksi. Ongelmien huomaamisen jälkeen toimintaa on korjattu, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi silloinkaan.

Ympäristön suojelussa tehdään virheitä siinä missä muillakin sektoreilla. Ydinvoiman vastustus on aiheuttanut hiilivoiman lisääntymistä ja tuulivoimaloiden osalta on jo törmätty kierrätysongelmiin. Vanhojen voimaloiden kierrätys on osoittautunut haastavaksi. Aika näyttää tuleeko siihen ratkaisua lainkaan, vai päätyvätkö ne romuvarastoksi jonnekin. Tuotannon vastustaminen ei vielä tänä päivänä huomioi vaihtoehtoisvaikutuksia lainkaan. Suojelun nimissä tehdään tulevaisuuden historiaa, joka saattaa hyvinkin osoittautua suureksi virheeksi.

Betonirakentaminen aiheuttaa hiekkasotia maissa, joissa rakentamiseen soveltuvaa hiekkaa ei ole tarjolla. Aavikkovaltioissakin esiintyy hiekkasotia ja joissakin maissa mafia hallitsee hiekkabisnestä. Jopa Suomessa on alueita, joissa rakentamiseen kelpaavaa hiekkaa ei ole tarjolla. Silti ihmisille on saatava asuntoja.

Puuta ei kasva kaikkialla. Maailmassa on paljon maita, joissa puuta ei kasva lainkaan. Lisäksi suuressa osassa maailman maita hakkuut aiheuttava metsäkatoa ja metsäpinta-ala pienenee sen seurauksena. Nekin maat, joissa puuta ei kasva, kuitenkin käyttävät puuta ja puu nähdään myös ilmastotaistelussa ratkaisuna. Globaalissa mittakaavassa tarkasteltuna tarve on kuitenkin suurempaa, kuin kestävästi voitaisiin käyttää. Suomessa ollaan onnellisessa tilanteessa, koska pitkän metsäperinteen seurauksena puuta kasvaa enemmän kuin sitä käytetään. Voimme tuottaa merkittävän määrän puuta kansainvälisille markkinoille. Sinne, missä suomalaisella puulla voidaan vähentää paikallista metsäkatoa.

Kestävä metsätalous ei ole itsestäänselvyys. Puuta tarvitaan kuitenkin kaikkialla.

Ruoantuotanto vaatii alaa, jota maapallolla on vain rajatusti. Kun ihmiskunnan ravinnontarve kasvaa, tarvitaan myös uusia alueita ruoan tuottamiseksi. Teknologian avulla ruokaa voidaan nykyään tuottaa myös kaupungeissa, mutta sekin tarvitsee tilaa. Eikä vielä tässä vaiheessa näytä siltä, että maailman ruoantuotanto tulisi kovin nopeasti siirtymään sisätiloihin. Metsiä raivataan pelloiksi edelleen kovaa vauhtia. Lähes kaikki ruoka, mitä mekin syömme, on tuotettu alueilla, joissa menneinä aikoina on kasvanut metsää. Ei ole väliä, syökö soijaa, lihaa tai kasviksia. Poikkeuksena lähinnä meren antimet.

Mullan väheneminen pelloilla tehotuotannon myötä aiheuttaa omia haasteita ympäri maailmaa. Sadot pienenevät ja jossain vaiheessa loppuvat kokonaan, kun ravinteikasta maata ei ole jäljellä.

Turpeen käyttö tuomitaan laajasti julkisuudessa, vaikka suurin osa menee kasvuturpeeksi ruoantuotantoon. Onhan ihmiset jossain vaiheessa päättäneet, että turva on fossiilinen raaka-aine, jonka määrä lisääntyy joka vuosi rahkasammalen kasvaessa ja maatuessa.

Kulutus ei vähene rajoittamalla hakkuita ja vastuullinen toimija tunnistaa ja tunnustaa vaihtoehtoisvaikutukset. Tyhjiö korvautuu muilla raaka-aineilla.

Ilmastonmuutos johtuu fossiilitaloudesta, kuten olemme saaneet lukea. Toki myös luontaista lämpötilan vaihtelua on ollut kautta historian, mutta luotetaan tutkijoiden sanomaan tässä asiassa. Maailma pyörii fossiilitaloudella. Olisiko öljy jäänyt hyödyntämättä, jos 150 vuotta aiemmin ihmiset olisivat ymmärtäneet, mitä se tulee aiheuttamaan? Öljyhanojen sulkeminen ei kuitenkaan ole mahdollista sormia napsauttamalla. Liian moni asia on öljyn varassa. Fossiilitaloudesta luopuminen vaatii, että tilalle tulee jotain muuta. Pelkkä luopuminen ei ole vaihtoehto!

Varmin tapa tuhota maailma on kieltää kestävimmät ratkaisut ja uskotella itselleen, että kulutuksen väheneminen korjaa tilanteen!

Yhteenvetona voidaan todeta, että mikäli tehdään kestävää tulevaisuutta, on otettava kaikki globaalit ja paikalliset tekijät huomioon. Maapallon elinvoimaisena säilyminen voidaan tehdä vain, jos kaikki tekijät otetaan huomioon ja uskalletaan katsoa vaikutuksia myös rajojen ulkopuolelle. Väestönkasvu, kehittyvien maiden keskiluokkaistuminen, biodiversiteettikriisi, hiekkasodat, ilmastonmuutos ja evoluutio kulkevat käsi kädessä. Sulkemalla alueita käytön ulkopuolelle edistetään käytössä olevien alueiden käytön intensiteetin kasvattamista. Tarkastelemalla vaikutuksia vain rajatuilta sektoreilta, voidaan päätyä tuloksiin, jotka ovat päinvastaisia globaalin tarkastelun kannalta.

Koska kaikki liittyy kaikkeen, meidän on tarkasteltava käytettäviä tuotteita ja raaka-aineita. Laitettava ne hyvyysjärjestykseen tuotantotavan ja paikan mukaan, sekä ymmärrettävä isossa mittakaavassa, mitä meidän tulee suosia, mitä menetelmiä voidaan parantaa ja mitä välttää. Vain siten voidaan edes toivoa, että käännämme kurssia oikeaan suuntaan, emmekä tee ihmiskunnan kalleinta virhettä tuhlaamalla aikaa politikointiin ja vääriin ratkaisuihin. Varmin tapa tuhota maailma on kieltää kestävimmät ratkaisut ja uskotella itselleen, että kulutuksen väheneminen korjaa tilanteen!

Jokainen voi pohtia itse mielessään, mitkä ovat omat valinnat, joita tekee ekologisin perustein.

Lisätty 29.11.2020

Kuinka kauan meillä on varaa pitää silmät kiinni?

Vihreät vaativat jälleen tänään hakkuiden vähentämistä. Kun keskustelin Twitterissä vihreän kansanedustajan, Atte Harjanteen kanssa, olin jälleen kohtuullisen hölmistynyt. Samana päivänä, kun vaaditaan hakkuiden vähentämistä, kansanedustaja Harjanne julistaa toisaalla, kuin hieno materiaali puu on. Onko todella niin, että hallituspuolue tekee metsäpolitiikkaa ymmärtämättä hakkuiden ja puun hyödyntämisen yhteyttä?

Vaihtoehdon esittäminen on vihreille ”epäselvä” haaste. Tarkennus konkreettiseen, vertailtavaan raaka-aineeseen sai tutusti aikaiseksi keskustelusta vetäytymisen.

Myös Suomen Ympäristökeskuksen ryhmäpäällikkö Sampo Soimakallio on viime vuodet aktiivisesti todistellut, että metsässä olevan hiilen määrä vähenee, kun rekka vie puun sieltä pois. Sillä ei tunnu olevan merkitystä, että puuta kasvaa koko ajan enemmän, kuin harvesterit niitä kaatavat ja rekat tehtaille kuskaavat. Myös Sampo vaikenee määrätietoisesti vaihtoehdoista edelleen, vaikka niitä on häneltä tiedusteltu usean vuoden ajan.

Entinen Kokoomusministeri Pertti Savolainen, biologi Panu Halme, Greenpeacen, WWF Suomen, Suomen luonnonsuojeluliiton ja Ympäristöministeriön KAIKKI edustajat vaikenevat, kun pitäisi esittää kestävämpiä vaihtoehtoja. Jokainen kuitenkin esiintyy julkisesti tekevänsä töitä kestävämmän maailman eteen!? Sitran Jyrki Katainen heitti epäonnistuneen kommentin avohakkuista. Olin ilahtunut siitä, kuinka aktiivisesti Sitra irtisanoutui Kataisen kommentista.

Se jo itsessään todistaa, että suomalainen puu on ylivoimaisesti maailman kestävimmin tuotettu uusiutuva raaka-aine!

Ihmettelen, miten toimittajat eivät oikeasti vaadi hakkuiden vastustajia esittämään parempia vaihtoehtoja. Pelkästään suomalaisella puulla ei maailmaa pelasteta, mutta on se aivan pöyristyttävää vastustaa sitä vaihtoehtoa, jolle EI KUKAAN halua edes esittää vaihtoehtoa. Se jo itsessään todistaa, että suomalainen puu on ylivoimaisesti maailman kestävimmin tuotettu uusiutuva raaka-aine!

Antisampo ja näkymättömyysviitta

Kalevalassa seppä Ilmarisen takoma kosiolahja, sampo, oli vaurauden lähde. Mylly, joka tuotti rikkauksia tyhjästä jauhamalla rahaa, viljaa ja suolaa. Pohjolan emäntä Louhi otti lahjan vastaan, mutta ei luovuttanut tytärtään. Sampo jäi jauhamaan vaurautta Pohjolan väelle.

Maailma on muuttunut melkoisesti, sillä nykyään tyhjästä vaurautta tekevät toimet pyritään tuomitsemaan ahneuden ja välinpitämättömyyden synkällä varjolla. Ei siinä vielä kaikki. Meille on kehittynyt antisampo. Antisampo syö vaurautta tuottamatta mitään ja on optimoinut vaurauden vastustamisen kaikille yhteiskunnan tasoille. Se kertoo ihmisille satuja ja saa heidät lahjoittamaan rahojaan hävitettäväksi. Samoilla saduilla se saa yhteiskunnalta rahaa yhtä lailla hävitettäväksi. Satujen pahis on usein se, joka tuottaa vaurautta käytännössä tyhjästä kasvattamalla käyttämänsä raaka-aineen yhä uudelleen käytettäväksi.

Näkymättömyysviitta suojana

Antisammolla on myös näkymättömyysviitta. Näkymättömyysviitta piilottaa ihmisten silmistä toiminnan todellisen luonteen ja saa heidät keskittymään itse luomaansa mielikuvitusmaailmaan. Näkymättömyysviitan ansiosta se voi markkinoida avoimesti aivopesevänsä lapsia tuleviksi tukijoikseen. Sen tukijat toimivat opettajina, jotka pelottelevat lapset uskomaan antisammon tarinat. Tukijat toimivat kerhojen vetäjinä, jossa yhdessä antisammon kanssa lapset pakotetaan kirjoittamaan saneltuja viestejä päättäjille. Se voi vaikka järjestää mielenosoituksia missä tahansa ja mitä tahansa vastaan ilman, että tukijat huomaisivat mitään epäilyttävää toiminnassa. Se on soluttanut tukijoitaan tutkimuslaitoksiin, yliopistoihin ja mediaan, josta käsin ne tuottavat haluttuja tutkimustuloksia ja taatun julkisuuden. Onpa antisammolla myös oma tutkimuslaitos, jotta ulkopuoliset eivät varmasti sotke tutkimuksia. Näkymättömyysviitta on kätevä tapa toimia yhteiskunnan perusperiaatteiden vastaisesti.

Median hallinnointi on kätevä tapa muokata ihmisten ajatusmaailmaa. Antisampoa arvostelevat eivät saa äänelleen kuuluvuutta ja antisammon satujen uskottavuutta haastaviin uutisiin voidaan aina varmistaa antisammon kosketus. Antisampo ei välitä, mitä maailmalle oikeasti tapahtuu. Se välittää vain siitä, miten maailman ilmiöt voi parhaiten hyödyntää vaurauden hävittämiseen. Antisampo on erityisen taitava kääntämään hyvätkin asiat huonoiksi. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen olisi ratkaisuna uusiutuvien materiaalien käyttö. Varmuuden vuoksi antisampo käyttää kaikki resurssit, joihin sillä on valta, kestävimmän uusiutuvien materiaalien tuottamisen demonisointiin. Sillä on helppo linjata, ettei mikään tuotanto kelpaa sille.

Antisampoja on useita. Jokaisella on oma, spesifi toimintatapansa. Ne näyttävät eriltä, mutta toimivat usein yhdessä. Antisammot käynnistävät kampanjoitaan vuorotellen, joihin muut sitten yhtyvät lauman tavoin. Lopulta antisampo toimii yhtenä tuhovoimana, joka maksimoi tuhovoiman muuntumalla monen näköiseksi.

Antisampoa on haastettu kertomaan, mitä se suosittelee. Onhan antisampo monen ihmisen mielissä jumalaan verrattavissa oleva ylihahmo. Antisampo toimii kuitenkin vain tuhoavalla tavalla ja ihmiset jäävät vuodesta toiseen ilman kehitysehdotuksia. Kehitysehdotukset antaisivat ihmisille toivoa. Ja toivo tuhoaisi antisammon polttaen näkymättömyysviitan ja paljastaen todellisen hirviön viitan alta.

Mutta kuten sammolle kävi kalevalaisten sammon ryöstössä, sama tulee käymään myös antisammolle. Pahaa pelkään, että antisammon todellisen luonteen paljastuessa ihmiset ovat raivostuneita. Heihin kohdistunut petos on toteutettu ihmisten hyvää tahtoa hyväksikäyttämällä ja uhriluku on valtava. Jos olisin antisampo, olisin peloissani. Mutta antisampo ei ole. Se jatkaa satujaan ja petoksiaan niin kauan, kuin voi. Paljastuminen vaatii, että ihmiset lakkaavat uskomasta satuja ja vaativat vastauksia.

Maailma on muuttunut aina, ja tulee muuttumaan vastaisuudessakin..

Luonto pitää lajit hengissä – ihmisenkin

Koko 2000 -luvun on vaadittu jos jonkinlaista suojelua maalle, merille ja ilmastolle. Minusta on hienoa, että epäkohtiin puututaan ja pyritään tekemään asiat ilman turhaa ympäristön rasittamista. Jos jokin asia voidaan tehdä paremmin, miksi ei sitä tehtäisi paremmin. Olen kuitenkin huolissani siitä, miten ihmiset vieraantuvat todellisuudesta vaatiessaan koko ajan lisää alueita pois tuotannollisesta käytöstä. Vain suojeluhehtaareilla tuntuu olevan arvoa ja unohdetaan, että maailmassa ei elä ainoatakaan lajia, joka ei eläisi luonnosta. Ihminenkään ei ole sellainen.

Maapallo on kooltaan rajallinen. Sinne mahtuu alueita, joita ihminen ei hyödynnä. Niitä onkin paljon erityisesti boreaalisella havumetsävyöhykkeellä, johon Suomen metsät kuuluvat. Venäjän, Kanadan ja Alaskan metsät ovat suurimmaksi osaksi alueita, joissa ihmistoimintaa ei sanottavassa määrin ole. Suomessakin on miljoonia hehtaareita suojelualueita turvaamassa vanhojen metsien lajistoa. Ja toivottavasti saadaan hieman lisää erityisesti Etelä-Suomesta, jossa vapaaehtoisella suojelulla pyritään lisäämään erityisen tärkeitä luontoarvoja omaavia metsiä suojeluun. Mutta yhtälöstä ei voida poistaa tuotannollisessa käytössä olevia alueita ilman, että käytettävien alueiden käsittelyn intensiteettiä lisätään.

Ihmisten määrä ja kulutus kasvaa

Kaikki, mitä ihminen käyttää, on peräisin luonnosta. Tavalla tai toisella. Kun ihminen syö, pukeutuu, asuu, lämmittää tai käyttää kulutustuotteita, hän käyttää luontoa. Ihmisten määrä kasvaa koko ajan ja samalla keskiluokka vaurastuu. Tämä tekee tyhjäksi haaveet globaalin kulutuksen vähentämisestä.

Yksikään asiantuntija, tutkija, luontoaktivisti tai organisaatio ei ole pystynyt esittämään edes vertailuun toista maata, vaikka asiaa on kysytty jo vuosia.

Me suomalaiset voimme vähentää omaa kulutustamme ja päästöjä, mutta sen vaikutus maailman tilaan on hyvin pieni. Lähes olematon. Sen sijaan osaamme tehdä asioita kestävämmin, kuin monessa muussa maailman maassa. Metsätaloutemme on panostanut kestävyyteen jo 30 vuoden ajan ja on maailman mittakaavassa ylivoimainen ykkönen kestävässä metsien käytössä. Yksikään asiantuntija, tutkija, luontoaktivisti tai organisaatio ei ole pystynyt esittämään edes vertailuun toista maata, vaikka asiaa on kysytty jo vuosia. Cleantech -yritykset tuottavat mitä hienoimpia ratkaisuja kiertotalouden ja puhtaan teknologian saralla. Metsäteollisuudelta tulee jatkuvasti uusia tuotteita, joilla korvataan fossiilisia ja muita ympäristöä rasittavia raaka-aineita. Meidän paras mahdollisuutemme vaikuttaa maailman tilaan onkin lisätä tuotekehitys- ja vientipanostuksia.

Vastustaminen on helppoa – vaihtoehdot ovat välttämättömiä

Maailman helpoin asia on vastustaa jotain olemassa olevaa asiaa. Keksi asia, mitä haluat vastustaa ja ala levittämään asioita, joilla vastustuksen kohdetta väheksytään ja paheksutaan. Jokainen osaa sen halutessaan. Mutta ei sitä kehittämiseksi voi sanoa. Mikäli halutaan tehdä asioita paremmin, voidaan esittää parempia vaihtoehtoja.

Vastustaminen on usein myös populistista siinä mielin, että markkinaehtoisesti toimivat sektorit toimivat vain, jos niiden tuotteita ostetaan. Tämä korostuu erityisesti nyt, kun ilmastonmuutos tuottaa päänvaivaa ympäri tellusta. Fossiilisista pitäisi päästä eroon, mutta ihmiset maksavat fossiilisten käytöstä. Uusiutuvilla raaka-aineilla ja materiaaleilla voidaan korvata fossiilisia. Ja niin tehdäänkin jatkuvasti enenevissä määrin. Suomalaisella metsäosaamisella on siis kysyntää.

Harvesteri tekee töitä vain, jos puulle on käyttöä. Turhaan ei puita kaadeta.

Kuitenkin metsätaloutta vastustetaan kiivaasti erityisesti kaupungeissa, joissa metsiä ei juuri ole. Ikään kuin puiden kaataminen olisi jokin kansallisharrastus. Mutta ei! Yhtään puuta ei metsätaloudessa kaadeta, mikäli sillä ei ole käyttötarkoitusta. Eli ihmistä, joka tarvitsee puuta jossain muodossa. Useimmat ekologiset tuotteet kaupan hyllyillä ovat peräisin näistä hakkuista, joita ostamalla itse asiassa rahoittaa hakkuut. En ole vielä nähnyt tai kuullut luonnon ystävästä, joka ei ostaisi puutuotteita. Pahinta laatua on ihmiset, jotka saavat palkkaa metsätalouden vastustamisesta ja niillä rahoilla ostaa puisia huonekaluja ja kulutustuotteita (esim. WC-paperi), asuu puusta tehdyssä talossa, joka mahdollisesti vieläpä lämpenee puusta tuotetulla energialla. Tekopyhyyden määrällä ei ole rajaa.

Maailman muuttaminen vaatii vaivannäköä

Kun mietimme ratkaisuja ihmiskunnan aiheuttamiin haasteisiin, keskeistä on uudet innovaatiot. Paremmat tavat toimia, paremmat tuotteet, paremmat raaka-aineiden tuotantomuodot. Jonkin asian kieltäminen aiheuttaa aina jonkin vaihtoehtoisvaikutuksen. Ennen kieltoja olisikin aina syytä pohtia, onko se parempi vai huonompi, kuin kiellettävä asia. Tämä koskee myös suojeluhehtaarien lisäämistä ja hakkuiden vastustamista.

Jotta minkään tuotannon vastustaminen olisi uskottavaa, on välttämätöntä esittää parempi realistinen vaihtoehto vastustettavalle asialle. Muuten voidaan aika lailla suoraan todeta, että kyseessä on todennäköisesti hölmöläisen homma. Kyllä kaikkea voidaan vastustaa, mutta ilman vaihtoehtoa on erittäin suuri riski siitä, että vaihtoehtoisvaikutus on huonompi. Kannattaa siis aina kysyä tilalle esitettyä asiaa, jos halutaan kehittää parempaa maailmaa!

Musta päivä ympäristölle

Torstai 19.12.2019 oli synkkä päivä ympäristö- ja ilmastotyölle. Maailma vaikeroi tuskissaan, kun saastuttava teollisuus tuottaa pikamuotia ja härpäkkeitä kuluttajille. Globaali biodiversiteettikriisi huolettaa ihmisiä kaikkialla. Ilmastonmuutos on keskusteluiden ytimessä lähes kaikkialla ja nuoret vaativat tekoja. Aikuiset olisivat niitä halunneet tehdä. Olisi haluttu perustaa maailman puhtain tehdas korvaamaan maailman markkinoilla saastuttavaa tuotantoa. Suomen Luonnonsuojeluliitto oli toista mieltä! Se halusi estää tämän ympäristö- ja ilmastotyön KHO:n avustuksella ja onnistui siinä.

Gagnes vaahtoaa! Kiitos tekstiiliteollisuuden, jota Kuopion tehdas olisi myös korvannut.

Kuopioon suunnitteilla ollut Finnpulpin biotuotetehdas olisi ollut ympäristöteko parhaasta päästä. Sellun tuotantoa olisi saatu energiatehokkaammaksi ja uudella teknologialla tuotannon yhteydessä olisi saatu korkeampaan jalostusasteeseen vaadittavia raaka-aineita. Nämä raaka-aineet olisivat olleet suuressa roolissa korvatessa ilmastonmuutosta aiheuttavaa fossiilitaloutta. Suomen metsätalous on kiistatta maailman kestävintä. Luultavasti ainoana maailmassa talousmetsien hakkuut, puumäärä ja monimuotoisuus kasvaa samaan aikaan. Lista asiantuntijoista, jotka eivät ole pystyneet esittämään parempaa ja kestävämpää vaihtoehtoa suomalaiselle puulle on pitkä. Siihen porukkaan mahtuu myös Suomen Luonnonsuojeluliitto, Greenpeace, Luonto-Liitto, BIOS-ryhmä, Suomen Ilmastopaneeli, Markku Ollikainen ja Sampo Soimakallio. Eli Suomen johtavat ilmastopolitiikan tekijät. Voikin hyvällä omatunnolla sanoa, että kyseiset tahot vastustavat tietoisesti maailman parasta. Koska he esiintyvät asiantuntijoina, heidän on tiedettävä.

SLL valinta tuli selväksi. Ilmasto ja ympäristö jäi rahan ja vallan jalkoihin.

Puuvillan kasvatus vaatii paljon vettä. Usein siellä, missä vedestä on muutenkin pulaa. Puhumattakaan ympäristömyrkyistä. Puukuitu onkin paljon ympäristöystävällisempi vaihtoehto, mutta SLL valitsi myös puuvillan.

Suomessa hakkuut ovat kestäviä ja lisähakkuut olisivat kohdistuneet harvennuksiin. Eli hiilensidontaa tehostaviin toimiin. Metsänomistajat olisivat saaneet tuloja ja metsät hyvään kasvuun. SLL esti myös metsänomistajien ansainnan ja metsien hoitamisen. Riukuuntunutta puustoa onkin tulossa lisää ja muistetaan silloin kenelle kiitos kuuluu.

Ympäristöjärjestöt voivat juhlia omissa piireissään, kunhan muistavat unohtaa hakkuu- ja hiilivuodon. Asiantuntijat tietävät, että täältä hakkaamatta jäävä puu tullaan hakkaamatta lähes täysimääräisesti muualta. Brasilia, Burma.. Eli päätös lisää myös Golbaalia metsäkatoa.

Puhtaamman teknologian tekeminen on ainoa tie saada puhtaampaa teknologiaa! Nyt SLL ja KHO vain pitkittävät kehitystä ja vanhojen laitosten käyttöä!

Ollaanko me ihmisiä?

Maailmamme uhkaa muuttua ilmaston lämpenemisestä huolimatta jäätäväksi paikaksi elää. Ainakin, jos nykyinen kehityssuunta jatkuu. Ja nyt ei puhuta ilmastonmuutoksesta, vaan muutoksesta ihmisyydessä. Somen keskustelukanavilla on meneillään täysimittainen propagandasota, joka riisuu kaiken häveliäisyyden ja toisten ihmisten kunnioituksen, tappaa sananvapauden ja mielipiteen vapauden, sekä nostaa kansojen johtoon ne ihmiset, jotka ovat kaikkein kärkkäimpiä ja äärimmäisimpiä mielipiteissään ja toiminnassaan.

Jo pitkään on puhuttu populistipuolueiden noususta, joka on seurausta siitä, etteivät perinteiset puolueet ole kyenneet kuuntelemaan äänestäjiään ja heidän huoliaan. Välimereltä alkanut pakolaisvirta toimi oikeastaan starttina liikkeen nousulle, joka on aina ollut olemassa. Kun kansan huolestuneet äänet vaiennettiin kutsumalla huolensa ääneen sanovia rasisteiksi ja solvaamalla muilla tavoilla, heidän ainoaksi vaihtoehdoksi jäi äänestää perussuomalaisia. Tämä toimii kuin luonnon laki yleensä. Jos jonkin jurottavan kasvin elinolosuhteet muuttuvat suotuisammaksi, se pärjää kilpailussa paremmin ja valtaa tilaa muilta lajeilta. Samalla Perussuomalaiset saivat populistipuolueen leiman ja parrasvalopaikan aina populismista puhuttaessa. Se ei kuitenkaan ole suinkaan ainoa populistipuolue Suomessa. Vihreät ovat vahvassa nosteessa nimenomaisesti äärimmäisyyksiin viedyn populismin ansiosta. Heidän ”maahanmuuttajat” on vain ”luonnon tuhoutuminen”.

Onko kansainvälisesti toimivan järjestön sopivaa käyttää tällaista retoriikkaa yksityishenkilöitä kohtaan?

Populistinen ympäristöliike taas toimii toisella tavalla. Se uskottelee kaikille olevansa ainoa, joka välittää korvaamattoman arvokkaasta luonnostamme ja tekee ainoana töitä sen eteen. Sanomahan on viestinnällisesti nerokas. Se saa ihmiset lahjoittamaan rahaa luonnon pelastamiseen ja äänestämään sen puolesta. Mutta kyseessä on kuitenkin illuusio. Lähes kaikki puolueet ja niiden jäsenet arvostavat luontoa ja haluavat tehdä oikeita ratkaisuja kestävän elämän turvaamiseksi myös jälkipolville. Erona protektionistien ja muiden välillä on se, että esim. Vihreät puolueena ei näytä välittävän kansan toimeentulosta tai hyvinvoinnista tuon taivaallista, mutta muut puolueet haluavat myös ihmisten voivan hyvin. Vihreä populismi on sanomana tehokas, mutta ei voi koskaan toteutua mahdottomana. Itse asiassa vihreän aatteen edustajat kieltäytyvät aktiivisesti edes esittämästä tavoiteltavia vaihtoehtoja.

Ilmastonmuutos muutti ihmiset

Sosiaalisen median kannalta ilmastonmuutos on ollut melkoinen koettelemus. Ilmastonmuutoksesta on tullut sellainen ilmiö, jonka uhan alla ihmiset näyttävät olevan valmiita luopumaan demokratiasta, hyvistä tavoista ja ihmisyydestä.

Vaikka meillä on aina ollut vähemmistönä aktivisteja, ilmastonmuutos synnytti aktivisteja ympäri maailmaa ennennäkemättömästi. Aktivisteja syntyi moneen lähtöön. Extinction Rebellion haluaa kaataa yhteiskunnan käyttämällä ilmastonmuutosta yhtenä työkalunaan. Ympäristöliikkeet hamuavat rahaa ja valtaa vaatimalla lähes kaiken kieltämistä. Heidän mielestään pitää lopettaa metsien käyttö, peltojen raivaus, kaivostoiminta, kalastus, öljynporaus, eläinten kasvattaminen, lentäminen, autoilu ja kuluttaminen. Sinänsä hyviä vaatimuksia, mutta väestönkasvu, kehittyvien maiden kulutuksen kasvu, sekä ihmisten tarpeet liikkua, syödä ja suojata itseään tekevät vaatimukset mahdottomiksi. Ilmastonmuutoksen kieltäjät ovat yksi aktivistiryhmä. Osa heistä ei aidosti usko ilmiöön, osa tekee sillä rahaa. Myös ilmastonmuutokseen vakavasti, mutta realistisesti suhtautuvat aktivoituivat. He yrittävät löytää tehokkaita ja toteutettavissa olevia ratkaisuja, joilla ilmastonmuutos voidaan pysäyttää. Ja sitten on ilmiö nimeltä Greta Thunberg..

Mitä mieltä sinä olet Ilkka Kiven sananvalinnasta? Onko se hyvien tapojen mukaista?

Gretan sanoma on väkevä. En edes ota kantaa ilmiön luomiseen. Minusta Gretan sanoma on hyvä ja kannatettava. Meillä Suomessa voi olla vaikea suhtautua Gretan sanomaan, koska täällä tehdään edistyksellistä ilmastotyötä ja lähes kaikki kansalaiset ovat samaa mieltä. Meidän on tehtävä asioita paremmin. Mutta näin ei ole kaikkialla maailmassa ja siksi on tärkeää, että Greta vie viestiä kaikkialle. Toivottavasti koko maailma herää ajatukseen, että nyt on oikea aika tehdä muutos.

Greta on saanut haluamaansa huomiota ja noussut supertähdeksi, jolla on vankkumaton kannattajakunta. Valitettavasti epäilen, ettei Greta ole toivonut sitä lieveilmiötä, joka hänen ympärilleen on syntynyt. Nimittäin ihmisyyden hylkäämistä hänen sädekehänsä kiillottamiseksi. Jo lähes kultinomaisia piirteitä saavuttanut Greta –uskovaisuus ei välttämättä ole hyväksi lapselle, jota jalustalle nostetaan. Greta on vielä lapsi ja monet ihmiset ovat huolissaan hänen harteillaan olevan taakan painosta, jota Greta kantaa. Ihmiskunnan tulevaisuus ei voi levätä yhden nuoren harteilla monenkaan mielestä. Monet pelkäävät Gretan henkisen kasvun ja kehittymisen puolesta. Tätä huolta ei kuitenkaan saisi ääneen sanoa. Greta voi nauttia valokeilassa olemisesta ja olla erittäin tyytyväinenkin tilanteeseen. Voi olla kuitenkin myös niin, että hän ei uskalla sanoa tarvitsevansa lepoa siinä pelossa, että hänen työnsä valuisi hukkaan sen vuoksi. On suorastaan pelottavaa, miten hänen kannattajansa reagoivat pienimpäänkin kritiikkiin Greta -ilmiössä. Greta pakotetaan tällä tavalla pysymään koko ajan esillä, eikä hänelle jätetä mahdollisuutta pienimpäänkään vetäytymiseen. Siksi hän varmaan tuleekin kaipaamaan Atlantilla vietettyä aikaa.

Mitä mieltä olet toisten ihmisten juhlapäivien pilaamisesta tällaisilla heitoilla? Onko tämä sivistynyttä?

Vihapuhe, vihainen puhe, solvaaminen

Vihapuheesta puhutaan paljon. Yleensä tähän liitetään jokin vähemmistöryhmä, jota kohtaan tehdään vääryyttä. Joskus olisi kuitenkin paikallaan miettiä, tarvitseeko vihapuhe vähemmistön kohteekseen. Nykyään vallalla tuntuu olevan tarkoitushakuinen mielensäpahoittamisen aikakausi. Eri ryhmät etsivät aktiivisesti syitä mielensä pahoittamiselle. Olipa kyse sitten rikoksen täyttävä vihapuhe tai vain omaan arvomaailmaan soveltumaton argumentti. Aivan liian helposti asiat tulkitaan henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi ja siihen reagoidaan sen mukaisesti. Ei vain puolustautumalla ja argumentoimalla, vaan avoimella hyökkäyksellä henkilöä kohtaan.

Sanavapautta koetellaan tosissaan. Koska poliisilla ja syyttäjällä ei ole riittäviä resursseja tutkia somessa tapahtuvia solvauksia, ne jäävät useimmiten tutkimatta. Ellei kyseessä ole korkean proiilin henkilö, kuten kansanedustaja. Sananvapauteen ei tästä huolimatta kuulu solvaaminen, mistä muistuttaa myös valtakunnansyyttäjänviraston valtionsyyttäjä Anu Mantila Helsingin sanomissa 7.9.2019.

Ihmiset unohtavat sivistyksen somessa

Sosiaalinen media on pullollaan ilmasonmuutokseen liittyviä postauksia ja kommentteja. Niiden äänenpainot ovat kuitenkin muuttumassa äärimmäisen huolestuttaviksi. Monesti huomaa, ettei kyseessä ole enää keskustelu laisinkaan. Enää ei haluta keskustella asiallisesti tai argumentoida itse asiasta, vaan keskusteluissa aina vain helpommin mennään tasolle, jota ei voida enää kutsua sivistyneeksi. Yhä herkemmin asialliseenkin keskustelunavaukseen liittyy joku osapuoli, joka syyllistää henkilön, vääristää keskusteltavaa aihetta tai suoranaisesti herjaa toista osapuolta. Vastauksista on selvästi havaittavissa pyrkimys sananvapauden ja mielipiteenvapauden rajoittamiseen mitä mielikuvituksellisimmin sanankääntein. Asialliselle keskustelulle ei jää enää tilaa.

Olen huolissani siitä, mihin suuntaan ihmisten välinen kanssakäyminen on menossa. Nimimerkkien takaa huutelu tuntuu hävittävän viimeisetkin ihmisyyden rippeet ja hyvät tavat tehokkaammin ja nopeammin, kuin atomipommi ihmiset Nagasakissa ja Hiroshimassa. On aivan yleistä, että asialliseenkin viestiin vastataan tavalla, joka ei juuri edes liity alkuperäiseen viestiin, jos viesti ei ole mieluisa itselle tai haastaa oman ajatuksen asiasta. Enää ei monikaan edes pyri keskustelmaan asiasta, vaan polkemaan ikävästi argumentoinut henkilö syvimpään suohon, mitä maailmasta löytyy. Sen sijaan, että uskallettaisiin tarkastella tilannetta toisesta näkökulmasta, tyrmätään tuon näkökulman esittäjä. Liian herkästi unohdetaan asioiden kompleksisuus ja yhden asian vaikutus toiseen. Ratkaisukeskeiset ihmiset jyrätään, eikä edes haluta antaa realistisia vaihtoehtoja tilalle. On paljon helpompi vain pitää yhdestä totuudesta kiinni ja puolustaa sitä kaikin mahdollisin keinoin.

Minkä aatteen puolesta on oikein haluta ”kärventää” ja lähettää nurkkaan häpeämään toinen ihminen?

Haluan haastaa ihmisiä miettimään, onko heidän oma käyttäytymisensä sellaista, jollaisena he haluavat somekeskusteluiden näkyvän lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Viekö oma tyyli asioita eteenpäin vai pysäyttääkö kommentointi asian kehittymisen? Onko kommentit kommentoijan mielestä oikeutettuja ja kunnioittavatko ne keskustelun toista ihmistä? Esittäisikö henkilö samanlaisen kommentin kasvokkain?

Jokainen somen keskustelija kehittää keskustelun tasoa johonkin suuntaan. Onkin hyvä miettiä, mihin suuntaan oma kommentointi vie sosiaalisen median keskustelun tasoa. Ja ennen kaikkea sitä, onko suunta sellainen, jota itse haluaa edistää? Vai olemmeko mieluummin vain korppikotkia haaskalla?

Ilmastokeskusteluun realismia

Ilmastokeskustelu velloo metsien ympärillä. Tehdään tutkimuksia ja laskelmia, joilla ilmastontutkijat, poliitikot ja järjestöt pyrkivät perustelemaan metsien käytön rajoittamista. Perusidea on yksinkertainen, jos hakataan vähemmän, metsiin jää enemmän hiiltä varastoon. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Jo se, että laskelmat tehdään pelkästään hakkuumäärien mukaan, on vain pintaraapaisu metsien käytöstä ja alleviivaa metsien kasvatuksen asiantuntijoiden tarvetta ilmastovaikutusten todelliseen arviointiin.

Perusasiat pitää huomioida paremmin

1. Kaikki puut kuolevat

Hakkuiden ilmastovaikutuksia arvioidessa on kriittistä ymmärtää, ettei yksikään puu ole ikuisesti metsässä, vaikka niitä ei kaadeta. Mänty voi hyvissä olosuhteissa elää jopa satoja vuosia, mutta kuusi ja koivu ovat lyhytikäisiä puulajeja. 100 -vuotias koivu on lähes varmasti lahoamassa ja kuusikin kuolee usein alle 200 -vuotiaana. Kuolleisuutta voi nopeuttaa taudit, hyönteiset, myrsky tai lumi. On metsän terveydentilasta kiinni, kuinka nopeasti kuoleminen tapahtuu.

2. Hiilivarasto ei kasva loputtomasti

Vanhojen metsien hiilensidontakyky on olematon puiden kasvun hiipumisen jälkeen. Puiden kuoleminen vapauttaa sinne jo sitoutunutta hiiltä ja iän karttuessa kuolleisuus kasvaa. Samalla metsän hiilitase kääntyy negatiiviseksi, eikä sitä voida enää pitää hiilinieluna.

Suurilla puuyksilöillä on myös kyky pitää nuoremmat kaukana. Kookkaan männyn ympärillä voi olla useiden metrien alue, jossa näkyy vain vaihtuvaa taimiainesta. Eli taimia, jotka itävät, kasvavat muutaman vuoden ja kuolevat. Ne eivät pärjää kilpailussa suuren yksilön juuristolle, eivätkä saa riittävästi ravinteita kasvaakseen suureksi. Hiilivaraston kasvamiseen käytettävissä oleva pinta-ala siis pienenee. Tämä voidaan ehkäistä kasvattamalla puita tasaikäisinä, jolloin yksikään yksilö ei pääse dominoimaan.

3. Hakkuiden lisäys harvennuksilla

Tavoiteltu hakkuiden lisäys kohdistuu pääasiassa kasvatus- eli harvennushakkuisiin. Harvennushakkuilla parannetaan metsän kasvua ja terveydentilaa, sekä varmistetaan laadukkaan tukkipuun kasvaminen. Tukki on se osa puusta, josta tehdään rakentamisen materiaaleja pitkäaikaisen hiilivaraston kasvattamiseksi ja paljon päästöjä aiheuttavan betonirakentamisen pienentämiseksi.

Suomen metsien tila on sellainen, että ylitiheitä kasvatusmetsiä on joka puolella Suomea koko ajan enemmän. Harvennuksia ei voi suorittaa, ellei puulle ole jatkojalostuspaikkaa. Toisin sanoen suomalaiseen metsätalouteen kuuluu kiinteästi periaate, ettei yhtään puuta kaadeta ilman että sen osien tuleva käyttö tiedetään ennen hakkuuta. Mikäli ylitiheää metsikköä ei harvenneta ajoissa, metänomistaja tekee karhunpalveluksen itselleen taloudellisesti, monimuotoisuudelle estäen kenttäkerroksen kasvien valon saannin, puuston terveydelle, puuston laadulle ja kansantaloudelle. Ilmastovaikutus on myös suuri. Ylitiheänä kasvanut metsikkö riukuuntuu ja puu kelpaa sen jälkeen käytännössä vain lyhytikäisten tuotteiden valmistamiseen tai polttoon.

Hakkuiden rajoittaminen lisää ylitiheiden metsien määrää entisestään!

4. Yksi ratkaisu toimii vain yhdessä paikassa

Metsätalouden asiantuntijat pohtivat hakkuusuunnitelmien teossa, mikä on juuri sille paikalle oikea toimenpide. He tietävät, miten kasvupaikan tekijät ja puuston vallitseva tila vaikuttavat kunkin toimenpiteen kanssa metsän tulevaisuuteen. Heillä on kyky nähdä tulevaisuuteen, eli he osaavat tehdä ratkaisuja, jotka ovat metsälle hyväksi jopa sadan vuoden periodilla aina juuri sillä paikalla ja niillä muuttujilla, jotka kohdistuvat juuri siihen metsikköön. Esimerkiksi Suomen Ilmastopaneeli on koko olemassaolonsa ajan kyllä laskenut hiilinieluvaikutuksia, mutta laskelmissa ei oteta huomioon erilaisissa vaiheissa olevien metsien hoidon tarvetta ja vaikutusta tulevaan kasvuun (hiilinieluun). He eivät ole metsien kasvatuksen ammattilaisia, vaikka esittävätkin tietävänsä, miten metsien puuston määrää parhaiten kasvatetaan. Valitettavasti..

5. Hakkuut siirtyvät

Ilmasto ja metsätalous toimivat globaaleilla pelikentillä. Puun käyttöä lisätään kansainvälisesti, koska kestävä metsätalous on YK:n Ilmastopaneelinkin mukaan ilmaston kannalta kriittisen tärkeä elementti. Mikäli Suomen metsiin jätetään enemmän puuta lahoamaan metsiin, sama puumäärä hakataan jossain muualla. Monessa maassa tämä tarkoittaa metsäkadon kiihtymistä, toisin kuin Suomessa.

Ilmaston kannalta ei ole merkitystä, mistä hakattu puu on peräisin. Mutta sillä on, mitä tapahtuu hakkuun jälkeen. Suomessa voidaan luottaa siihen, että metsä pidetään kasvussa ja päätehakkuun jälkeen perustetaan uusi metsä. Hakkuiden rajoittamisella ulkoistetaan myös metsien käytön kestävyys.

6. Metsätalouden luonnonhoitotyö

Suomen metsätalous on jo vuosikymmeniä tehnyt työtä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi metsätalouskäytössä olevilla alueilla. Tämän työ tulokset näkyivät selvästi juuri julkaistussa uhanalaisarviossa, jossa talousmetsissä elävien uhanalaisten lajien kehittymisessä oli selvä ero muihin alueisiin. Talousmetsien lajisto menestyi huomattavasti paremmin, kuin muualla elävät lajit. Metsien käytöllä voidaan siis parantaa lajiston elinmahdollisuuksia. Suomalainen metsätalous nähdään maailmalla maailman parhaana monimuotoisuuden kannalta. Hakkuiden siirtyminen aiheuttaa monimuotoisuuskatoa muualla ja vaihtoehto on aina huonompi luonnon kannalta.

7. Metsäkato

Samalla, kun luemme Brasilian massiivisesta metsäntuhoamisesta, ilmastokeskustelussa aina välillä esiintyy myös Suomen metsäkato. On helppoa ajatella, että näillä on jotain yhteistä. Mutta ei ole! Suomen metsäkato johtuu rakentamisesta. Uusia väyliä ja rakennuksia rakennetaan ja niiden alta on tietysti metsä poistettava. Metsätalous sen sijaan ei aiheuta metsäkatoa. Päin vastoin se metsittää uusiakin alueita vahvistaen niiden hiilensidontaa ja uusiutuvan materiaalin kasvatusta. Amazon on maailman keuhkot. Rajoittamalla hakkuita Suomessa, isketään reikiä maailman keuhkoihin.

8. Fossiilisista eroon

Fossiilisten raaka-aineiden käytön lopettaminen vaatii erityishuomiota. Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että fossiilisen hiilen vapauttaminen on ilmastonmuutoksen aiheuttaja. Sen käyttö pitäisi saada loppumaan. Minulle riittäisi, että se saadaan tasolle, jossa maapallo voi sitoa saman verran hiiltä (tai vähän enemmän), kuin fossiilista hiiltä vapautuu. Energia on merkittävin ongelma, mutta ei suinkaan ainoa. Suomessa metsien ilmastovaikutuksista puhuttaessa ei voida tehdä laskelmia pelkästään energiakäytön osalta, jos halutaan tulokseksi jotain käyttökelpoista. Pääosa hakatusta puusta menee jalostettavaksi materiaaleiksi. Energiakäyttöön päätyy lähinnä se osa puusta, jota ei voida muuhun käyttöön jalostaa. Suomalaisen puun vaikutuksia fossiilisiin pitääkin pohtia materiaalien kautta. Puusta voidaan tehdä mikä tahansa tuote, joka valmistetaan raakaöljystä. Suomalaisen metsätalouden tuotokset menevät rakentamisen lisäksi lähes yksi yhteen pienentämään raakaöljyn tarvetta.

9. Puusta ravintoa

Puuta on ikiaikaisesti käytetty myös ravintona. Pettuleipä oli tuttu kaikille suomalaisille sotien aikaan. Meille jokaiselle tutut purukumit, jäätelöt ja monet muut suuhunpantavat sisältävät pieniä määriä puuta. Hiljattain kehitettiin menetelmä valmistaa puusta rehua karjalle. Tästä ei liene pitkä askel tuottaa ihmisille ruokaa puusta ilman välissä olevaa karjaa. Ilmastolle maatalous on haaste ja erityisesti turvemaille tehdyt pellot aiheuttavat päästöjä. Silläkin saralla tehdään voimakasta kehitystyötä päästöjen vähentämiseksi, mutta tätäkin painetta voidaan vähentää metsiä käyttämällä.

10. Metsät ovat varastoitunutta aurinkoenergiaa

Tuulivoima ja aurinkovoima nähdään ratkaisuna puhtaan energian tuottamiseksi. Niiden tuottaminen vaatii kaivannaistuotteita, joita maailmassa on rajallisesti ja joiden tuottaminen on kovan vastustuksen alla ympäristöjärjestöjen toimesta. Tuulivoimalan perustaminen alkaa kippaamalla 100.000 tonnia betonia monttuun. Kummankin osalta on välttämätöntä, että on myös säätövoimaa tarjolla. Aina ei tuule tai paista. Sähkön varastoinnissa on myös haasteita, jotka metsät ovat ratkaisseet jo maailman alussa. Fotosynteesissä auringon energia varastoituu puiden soluihin. Tuotos tunnetaan puuna. Se voidaan ottaa käyttöön silloin, kuin sille on tarvetta. Varastointi ei maksa, eikä vaadi massiivista akkujen valmistamista tai varalla olevia vaihtoehtoisia energianlähteitä.

11. Hiilen sitominen ilmasta

Yhtenä ratkaisuna ilmakehän hiilen vähentämiseksi ollaan kehittämässä teknologioita, joilla hiilidioksidi voidaan napata ilmasta ja muuttaa kiinteään muotoon. Mielenkiintoista nähdä, miten tässä onnistutaan, mutta hieno lisä se olisi nyt tapahtuvaan hiilensidontaan, jota metsät tekevät tällä hetkellä paljon tehokkaammin ja ilman tarvetta teknologialle, joka tarvitsee taas ilmastoa rasittavia investointeja.

Metsät ovatkin päästöttömiä aurinkovoimaloita, jotka energian lisäksi sitovat myös hiiltä ilmasta ja maasta.

12. Puu on kierrätettävää

Puukuitu on helposti kierrätettävää materiaalia. Sama puukuitu voidaan käyttää jopa 7-8 kertaa ennen sen päätymistä energiaksi. Kiertotaloudessa puukuidulla on merkittävä rooli sen kestävyyden, kierrätettävyyden ja jalostettavuuden vuoksi. Vaikka puu onkin kierrätettävää, ei sitä voida loputtomiin käyttää. Tarvitaan myös neitseellistä kuitua, jota voidaan lisätä kierrätystuotteisiin oikeiden ominaisuuksien saamiseksi. Kierrätystuotteiden valmistaminen ja kehittäminen onkin kovassa nosteessa ja monet kehittäjistä haluavatkin kehittää uusia tapoja kierrättää puukuitua.

13. Suomen metsät ovat hiilinielu

Ilmastokeskustelussa voi helposti hämärtyä metsien vaikutus hiilen kiertoon. Termejä käytetään väärin ja myös monesti tarkoitushakuisesti sekoittamaan lukijan ajatuksia. Metsät ovat hiilinielu, kun ne sitovat enemmän hiiltä kuin mitä ne päästävät. Metsien hiilinielu on suoraan kasvun ja poistuman erotus. Se voidaan laskea vähentämällä vuosittaisesta kasvusta hakatun puun ja luontaisen poistuman erotus.

Suomen ilmastotaseen hiilinieluvaikutus on vertailua Suomen päästöjen ja metsien hiilensidontakyvyn välillä. Lähinnä kyseessä on luonnontieteistä vahvasti erossa oleva poliittinen asia. Hakkuiden vähennystä perustellaan mielestäni haluttomuudella tehdä oikeita asioita siellä, missä päästöjä aiheutetaan. Siksi on aidan matalin paikka selitellä metsien hiilivaraston kasvattamista hetkellisesti ratkaisuna ilmastonmuutokseen. Peruste toimii, jos oletetaan ilmastonmuutoksen loppuneen 2030 mennessä. Muuten ei. Nopeilla muutoksilla tehtäisiin kuitenkin tulevaisuuden kannalta korvaamattomia vaihinkoja. Metsäteollisuuden alasajo lyhytaikaisten hyötyjen saavuttamiseksi olisi hyttysen tappamista tykillä sisätiloissa. Hyttynen ehkä kuolisi, jos sattuisi osumaan, mutta tykinkuulan vahingot ympäristölle olisivat pysyviä.

Metsien kasvun on arvioitu kasvavan 150 miljoonaan kuutioon vuodessa, jos metsiä hoidetaan hyvin, kuten tähänkin asti. Metsäteollisuuden alasajon kanssa tämä näkyisi ylitiheiden riukumetsien massiiviseen lisääntymiseen, uusiutuvien materiaalien osuuden vähenemisessä kaikista kulutustuotteista, työttömyyden lisääntymisenä, kansantalouden heikkenemisenä, monimuotoisuuden vähenemisenä ja virkistysarvojen laskuna. Mutta ilmasto ei tosiaankaan hyötyisi yhtään hakkuiden siirtymisen vuoksi. Kierretään siis tämä ansa suosiolla ja keskitytään hyviin ratkaisuihin.

14. Hiilivaraston muutos

Metsien hiilivarasto muuttuu hakkuiden seurauksena. Se on selvä. Kun metsästä viedään x tonnia puuta pois, pienenee hiilivarasto saman verran. Aineen pysyvyyden perusteella voidaan jo tehdä oletus, ettei hiili kuitenkaan tupsahda tässä tilanteessa taivaalle, vaan hiilivarasto siirtyy toiseen paikkaan.

Ensin hiilivarasto menee jatkojalostettavaksi. Usein sen jälkeen se menee toiseen paikkaan edelleen jalostettavaksi. Sivutuotteista jalostetaan tuhansia erilaisia aineita, raaka-aineita ja tuotteita, joita me käytämme hyvällä omatunnolla niiden ekologisuuden vuoksi.

Osa hiilestä varastoituu rakennuksiin, osa muiksi tuotteiksi. Osa on pitkäaikaista hiilen varastointia, osa lyhytaikaista. Lapsellinen heitto vessapaperin lyhytaikaisesta hiilensidonnasta pitää sisällään vähän totuuttakin. Paperi kun hajoaa nopeasti jouduttuaan kosketuksiin veden kanssa. Mutta siihen tämän heiton vaikutukset loppuvatkin. Loput on kiinni jäteveden jatkokäsittelystä. Rovaniemellä sai pitkään ostaa multaa, joka koostui jäteveden käsittelyn tuotteena. Eli vessapaperia multana, jota voi käyttää esimerkiksi pihanrakennukseen hiiltä sitovan nurmen kasvatusalustana. (Onko vessapaperin hiilivarasto siis itse asiassa ensikäytön jälkeen kasvava?)

Osa hiilestä korvaa fossiilisia varastoja, osa ei. Mutta se osa, joka korvaa, säilyttää miljoonia vuosia vanhaa hiilivarastoa. Jopa lyhytaikainen hiilivarasto voikin siis olla vaikutuksiltaan miljoonia vuosia pitkän varaston pysyminen varastona. Tarvitaan siis uusi termi pitkäaikaisen ja lyhytaikaisen hiilivaraston lisäksi, joka on ikiaikainen.

Metsien käytön suhteen pitää muistaa arvovalinta. Sillä, lähennytäänkö meillä kestävää hakkuutasoa vai ei, on merkitystä.

15. Meillä on globaali vastuu

Maailman maat eivät ole homogeenisiä. Meillä on onni asua maassa, jossa metsät kasvavat ja luonto tarjoaa meillä mielettömät olosuhteet elämiseen. Kaikkialla ei näin ole. Silti ihmisten tarpeet ovat hyvin samanlaisia joka puolella. Hygieniatuotteiden, kuten vessapaperi, käyttö lisääntyy maailman väestön vaurastuessa ja kasvaessa. Nettikauppa lisää pakkausten tarvetta. Puuvillan kasvatuksen ympäristö- ja sosiaaliset ongelmat vaativat vaihtoehtoista tekstiilin raaka-ainetta. Ruoantuotanto on murroksessa ja vaatii pikaisia toimenpiteitä. Metsien käyttöä ei voida ajatella pelkästään Suomen rajojen sisällä laskettavien ilmastovaikutusten perusteella. Meillä on vastuu maailman ihmisten tarpeiden täyttämisestä omalla kestävällä osuudellamme. Onneksemme Suomessa metsätalous on tehnyt jo yli sadan vuoden ajan kestävää ilmastotyötä, jonka hedelmillä meillä on koko ajan kasvavat resurssit vastata globaaleihin haasteisiin.

Metsä on mahdollisuus

Ilmastotutkijoilla on oma kapea katsontakantansa metsien ilmastovaikutuksiin. Se ei suinkaan tarkoita, ettei suomalainen ilmastotiede voisi kehittyä. Olisi jo aika perustaa työryhmä, joka pohtisi suomalaisten metsien mahdollisuuksia ottaen kaikki vaikutukset huomioon. Ehkä työryhmä voisi  myös tehdä esityksiä puhtaamman maailman saavuttamiseksi.

Joku hullu voisi antaa hammaskalustonsa siivoojan korjattavaksi, mutta suurin osa ymmärtää ammattilaisen olevan ammattilainen vain omalla alallaan.

Kaikkiin metsien käyttöön lausuntoja antaviin työryhmiin, valiokuntiin ja tutkijaryhmiin, joiden perusteella tehdään päätöksiä metsien käytöstä, tulisi välttämättä lisätä metsätalouden asiantuntija, joka toisi metsänkasvatuksen osaamista valmisteltaviin lausuntoihin. Tällä vältytään kehitystä hidastavalta poliittiselta nokittelulta, jota vaikutuksiltaan ristiriitaiset lausunnot aiheuttavat. Joku hullu voisi antaa hammaskalustonsa siivoojan korjattavaksi, mutta suurin osa ymmärtää ammattilaisen olevan ammattilainen vain omalla alallaan. Ilmastontutkijat, taiteilijat ja kirjailivat eivät ole metsäasiantuntijoita. Metsäammattilaiset ovat metsäammattilaisia. Metsien käytön linjaukset ilman metsäammattilaisten vahvaa konsultaatiota on pyllistys suomalaiselle koulutusjärjestelmälle ja ammattitaidon kunnioitukselle.

Muualla ymmärretään suomalaisen metsätalouden erinomaisuus ja sitä kadehditaan. Ollaan avoimesti ylpeitä siitä ja pyritään viemään osaamista myös muihin maihin, jotta sadan vuoden kuluttua muutkin voivat olla yhtä hyviä tai parempia. Lapsenlapsemme kiittäisivät, kun suomalainen metsäosaaminen pelastaisi maaailman elinkelpoisuuden. Tähän sillä on hyvät edellytykset ja näytöt olemassa.

 

Ylikulutuspäivä olikin alikulutuspäivä

30.7.2019 ei uutisia seuranneet voineet välttyä uutisoinnilta, jossa ympäristölobby hehkutti maailman ylikulutuspäivää ja että suomalaisten elintavoilla tarvitaan 3,8 maapalloa. Uutisaihe on jo tavanomainen ja kaikki mediat siihen mielellään tarttuvat. Ei ehkä kannattaisi tai ainakin kannattaisi muistaa journalistinen ammattiylpeys, joka nyt unohtui aivan täysin.

Ylikulutuspäivä on Global Footprint Networkin laskennallinen tulos, joka tehdään maakohtaisesti. Päivän Byrokraatti laski, että GFN:n tulosten mukaan Suomen ylikulutuspäivä vuodelle 2019 on 8. helmikuuta 2021, eikä suinkaan saman vuoden huhtikuussa.

Forbes taas tarkasteli laskennassa käytettyjä osioita, joita on kaikkiaan kuusi. Näistä kuudesta suurimmalla osalla maista 5 näytti positiivista tulosta ja ainoastaan hiilidioksidipäästöt veivät ne negatiivisiksi.

Mistä siis puhutaan ja mihin uskoa?

Ylikulutuspäivä on viestintätuote

Jos halutaan ymmärtää paremmin ylikulutuspäivän uutisoinnin ristiriitaisuutta, on ihan ensimmäiseksi tarkasteltava Global Footprint Networkin taustavaikuttajia. Verkostoa johtaa WWF. Suomessa ympäristölobby on helisemässä, koska sen toiminnan perusta uhkaa murentua metsätalouden ja teollisuuden tuloksekkaan kestävyystyön myötä. En muista 2000 -luvulta yhtään ympäristöjärjestöjen metsäkampanjaa, jossa väitteet olisivat pitäneet täysin paikkaansa. Useimmiten ne ovat tuulesta temmattuja, jotta saadaan aikaiseksi mahdollisimman suuri konflikti.

Tällä uutiskärjellä olisi ollut uutuusarvoa ja se olisi herättänyt toivoa maailman pelastumisesta.

Ylikulutuspäivän suurin uutinen on se, että suomalaisella mallilla voidaan tuottaa erittäin tuloksekkaasti enemmän biomassaa. Tästä saa kiittää lähes yksinomaan metsätaloutta, joka on saanut Suomen metsät ennennäkemättömään kasvuun. Tällä uutiskärjellä olisi ollut uutuusarvoa ja se olisi herättänyt toivoa maailman pelastumisesta. Miksi siis uutisointi on negatiivista, kun aihetta olisi juhlia?

Ympäristöliiketoiminta on valtavan suurta bisnestä. Pelkästään järjestöissä pyörii kymmenien miljoonien eurojen liikevaihto. Sen lisäksi tulevat tämän, kieltämättä nerokkaan ja taitavasti rakennetun, ympäristövaikuttamisen verkoston muut osat. Lonkerot ovat laajat ja ulottuvat kaikille yhteiskunnan tasoille. Tämän verkoston suojaamiseksi eettisyys, faktapohjaisuus ja moraali on unohdettava suomalaisten läheisen luontosuhteen vuoksi. Ei ole yllätys, että ympäristöliiketoiminnan raha liikkuu kaupungeissa. Muualla ei tarvitse kuin katsoa ulos ikkunasta, niin tunnistaa paskanjauhannan. Siksi myös uutiskärki on negatiivinen. Miksi kukaan antaisi rahaa toiminnalle, joka arvostelee maailman kestävintä ja kehittyvintä toimintaa?

Ilman syvempää opiskelua paskanjauhannan tunnistaminen ei onnistu, joten useimmille on helpointa luottaa maailmanlopun ennustajaan, huolestua tulevaisuudestaan ja antaa rahaa, jotta joku muu pelastaisi kaiken meille rakkaan.

Ympäristöviestintä on ammattimaisesti ja pitkäjänteisesti rakennettua ihmisten mielikuvien muokkaamista. Valitettavasti se ei Suomessa ole perustunut todellisuuteen enää 30 vuoteen. Nyt on kasvanut uusi sukupolvi, jolle kauhukuvien maalailun tulos on ainoa totuus. Onhan se syötetty heille käyttäen hyväksi ihmisten luontaista halua toimia oikein. Kohderyhmän on usein täysin mahdotonta tunnistaa vedätystä, kun kerrotaan maailman tuhoutuvan ja luonnon monimuotoisuuden katoavan milloin mistäkin syystä. Ilman syvempää opiskelua paskanjauhannan tunnistaminen ei onnistu, joten useimmille on helpointa luottaa maailmanlopun ennustajaan, huolestua tulevaisuudestaan ja antaa rahaa, jotta joku muu pelastaisi kaiken meille rakkaan.

Ylikulutuspäivässä on kyse tästä. Mielikuvan luomisesta liiketoiminnan tukemiseksi. Pelko on vahva motivaattori. Se estää ihmistä toimimasta rationaalisesti ja madaltaa kynnystä raottaa kukkaroa pelastuakseen. Tämän vuoksi ympäristöfanaatikot keskittyvät kaaoksen lietsomiseen. Ei heillä ole minkäänlaista suuntaa olemassakaan. Tämä tuli selväksi, kun heiltä kysyttiin vaihtoehtoa puulle (jonka käyttöä ratkaisuna ilmastonmuutokseen he vastustavat). Yhtään vaihtoehtoa ei tullut vastaukseksi, vaikka vastaajia oli riviaktivisteista aina ministereihin saakka.

Maailma ei pelastu pelkäämällä

Maailma ei pelastu pelkäämällä, eikä myöskään valehtelemalla. Väärien mielikuvien määrätietoinen levittäminen voidaan tulkita petokseksi ihmiskuntaa vastaan. Uusituvia luonnonvaroja kestävästi käyttävät yritykset, puhtaampia teknologioita kehittävät yritykset, kehitystä tukevat päättäjät ja jopa yksittäiset ihmiset joutuvat käyttämään valtavia resursseja vain valheiden oikaisemiseen. Eikä se silti täysin onnistu, koska pelko edelleen estää ihmisiä ajattelemasta rationaalisesti. Tämän juupas-eipäs -viestinnän lopputulos on suuri joukko hämmentyneitä ihmisiä, jotka eivät tiedä miten voisivat tehdä osuutensa. Resursseja hukataan täysin turhaan ja se kaikki on poissa maailman tekemisestä elinkelpoisemmaksi.

Tämän juupas-eipäs -viestinnän lopputulos on suuri joukko hämmentyneitä ihmisiä, jotka eivät tiedä miten voisivat tehdä osuutensa.

Tehokkainta ympäristötyötä olisi muuttaa viestinnän sävy täysin toiseksi. Nostamalla hyviä esimerkkejä kaikkien tietoisuuteen tuetaan parhaiten niiden yleistymistä. Viestimällä positiivisista saavutuksista kansainvälisesti saadaan cleantech -vientiä kasvatettua ja myös muut maat mukaan Suomen johtamaan kehitykseen kohti puhtaampaa ja monimuotoisempaa maailmaa.

Haaste ympäristöprotektionisteille

Tehkää esiselvitys kuinka paljon enemmän voisitte samalla rahalla saada aikaiseksi maailman muuttamisessa, jos uudistatte 50-vuotta vanhan toimintamallinne ja alatte levittämään maailmaa pelastavia hyviä esimerkkejä kansainvälisesti.

Ja pieni vinkki lopuksi. Suomalaiset ostavat kulutuksen vähentämisen ilman pelotteluakin. Olemme koulutettua kansaa ja ymmärrämme erittäin hyvin luonnon ja ympäristön arvon puolueesta riippumatta. Puhdas ympäristö nostaa elämisen laatua ja onnellisuutta. Halume puhdasta ja hyvinvoivaaa ympäristöä itsekkäistä syistä jälkipolviemme lisäksi.