Metsä, monipuolinen aitta!

Viime päivinä metsien vaikutus ilmastonmuutokseen on puhuttanut paljon. Osa ilmastotutkijoista todistelee, että metsien käyttö on ilmastolle haitallista ja sitä pitäisi rajoittaa. Oletuksena on, että lisähakkuut pienentävät metsien hiilivarastoa ja hiili tupsahtaa taivaalle hetkessä hakkuiden jälkeen. Tutkimukset ovat rajattu koskemaan tehtävien hakkuiden lyhytaikaisia vaikutuksia pelkästään metsien hiilivarastojen muutosta tarkastellen.

Näen tässä jonkinasteista metsiensuojelullista tavoitteellisuutta. Esimerkiksi Suomen Ympäristökeskuksen asiantuntija kertoi, ettei vaikutuksilla fossiilisen hiilen kulutukseen ole merkitystä, jos metsien hiilivarasto pienenee. Itse olen ollut tähän asti siinä uskossa, että nimenomaan fossiilisen hiilen vapautuminen on aiheuttanut ilmiön nimeltä ilmastonmuutos. Eikö tällöin fossiilisten varastojen käyttämättä jättäminen ole tärkein asia? Vaikka laskelmilla saadaan kaikki uusiutuvat näyttämään ilmastolle negatiivisina, minusta niiden vaikutus ilmastoon on vähäinen, koska ne kasvaessaan ovat jo sitoneet hiilen ilmakehästä ja tekevät sen uudelleen. En ole vielä törmännyt sellaiseen laskelmaan, jossa olisi huomioitu myös toisen tai kolmannen hakkuukierroksen vaikutus tai kumulatiisisuus.

En ole vielä törmännyt sellaiseen laskelmaan, jossa olisi huomioitu myös toisen tai kolmannen hakkuukierroksen vaikutus tai kumulatiivisuus.

Myöskään historiaa ei voida ohittaa. Suomessa metsien kasvu ja puumäärä on saatu ennätyslukemiin hyvällä metsänhoidolla ja niitä voidaan parantaa entisestään. Se mahdollistaa entisestään kasvavat mahdollisuudet uusiutuvien käyttöön, mutta myös paljon muuta. Ilmastovaikutukset eivät ole ainoa asia, mitä suomalaisella metsäosaamisella ja puun jalostuksella voidaan saada aikaiseksi. vaikka sitäkään ei tulisi väheksyä.

Ympäristö kiittää

Puukuidun muuntautuvuus mahdollistaa yhä parempien raaka-aineiden tuottamisen, joilla voidaan korvata ympäristöä kuormittavia tuotantomuotoja maailmalla. Esimerkiksi Spinnovan ja Aalto -yliopiston kehittämällä menetelmällä saadaan valmistettua tekstiilikuituja täysin ilman kemikaaleja. Tällä on suora vaikutus puuvillan tarpeeseen. Puuvillan tuotanto on raskaasti ympäristöä kuormittavaa. Sen kasvattamiseen tarvitaan suuria määriä ympäristömyrkkyjä ja vettä. Sitä kasvatetaan alueilla, joissa kärsitään kuivuudesta, joten vähäiset vesivarannot joudutaan käyttämään kasteluun ja ihmiset kärsivät puhtaan veden puutteesta.

Puukuitua ja biomuovia yhdistämällä voidaan vähentää tuotteiden hiilijalanjälkeä jopa 80 % neitseelliseen muoviin verrattuna. Orthex ja Stora Enso toivat markkinoille keittiötarvikkeita, joissa yhdistyvät puun ja muovin parhaat ominaisuudet, kestävyys, pestävyys ja hygieenisyys.

Asumisessa puuta voidaan pitää terveyttä ja elpymistä parantavana materiaalina, kerrotaan Puuinfo.fi sivuilla. Puu on todettu rauhoittavaksi, sisäilmaa parantavaksi ja miellyttäväksi. Se siis lisää asumisen mukavuutta.

Lääketeollisuus, elintarviketeollisuus ja moni muu ala käyttää puuta sen hyvien ominaisuuksien ja uusiutuvuuden vuoksi. Nykyään myös tuotantoeläinten rehua valmistetaan sellusta.

Kiertotalous tarvitsee neitseellistä materiaalia

Paljon puhutaan myös kiertotaloudesta. Resurssiviisauteen kuuluu, että pyritään käyttämään resurssit mahdollisimman moneen kertaan ja tietysti pyritään selviämään mahdollisimman vähällä resurssien tarpeella. Kierrätys ja tuotteiden jatkokäsittely tulee vähentämään neitseellisen raaka-aineen tarpeen osuutta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että uutta ei tarvita. Kaikki materiaali kuluu käytössä ja menettää ominaisuuksiaan. Tarvitaan siis lisää neitseellistä materiaalia.

Puun on todettu olevan hyvä raaka-aine kiertotalouteen. Puukuidun ominaisuudetkin muuttuvat, mutta se mahdollistaa laajan valikoiman erilaisia käyttökohteita. Ja voidaan tietysti lopuksi muuttaa energiaksi, jos muuta järkevää käyttöä ei löydy.

Pysyvää on vain muutos

Ehkä vielä näemme myös muutoksen pitkäjänteisempään suuntaan ajattelutavoissa. Metsäalalla kestävyys on ollut keskeinen arvo vuosikymmenet. Nyt tehdään lyhyen ajan vaikutusarvioita, jotka ovat paitsi nähdyn esimerkin (puuston kasvun kehitys) vastaisia, myös lyhytnäköisiä. Metsänkasvatuksessa katse on kiertoajan, eli käytännössä jopa sadan vuoden päässä. Alle 30-vuoden suunnitelmia tehdään yleensä uudistamisen ja taimikonhoidon, sekä tietysti jo seuraavien harvennusten osalta. Tavoitteena on tuottaa hyvänlaatuista tukkipuuta, jolla metsätalouden kannattavuus tehdään. Matkalla tulee myös kuitua ja energiaksi menevää puuta, olipa kasvatustapa mikä tahansa.

Minä luottaisin yli satavuotiseen metsäosaamiseen, jolla on vankat näytöt metsien hiilivarastojen kasvattamisesta, puuntuotannosta, puun jalostamisesta ja toiminnan jatkuvasta kehittämisestä.

Metsien käyttöä miettivien poliitikoiden ja muiden tahojen on syytä kysyä itseltään, kenee sanomaan luottaa. Onko se ilmastontutkija vai luonnonsuojelujärjestö, joka tietää eniten metsäalasta? Minä luottaisin yli satavuotiseen metsäosaamiseen, jolla on vankat näytöt metsien hiilivarastojen kasvattamisesta, puuntuotannosta, puun jalostamisesta ja toiminnan jatkuvasta kehittämisestä.

Puutuotteiden kehitys on hurjaa. Erityisesti suomalaiset metsäjätit ovat tämänkin vuoden puolella tuoneet markkinoille ison määrän uusia tuotteita. Toki vieläkin tehdään vessapaperia ja sitä viedään myös kiinalaisille, mutta minua kiinnostaa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jo nyt on saatavilla mieletön määrä erilaisia puutuotteita, mutta jatkossa tullaan varmasti näkemään vielä futuristisempia innovaatioita. Ehkä menemme avaruuteen puisella raketilla tai matkustamme puisilla junilla. Puinen auto onkin jo nähty..

Ja lopuksi pyyntö niin ilmastontutkijoille, poliitikoille ja järjestöille, jotka haluavat rajoittaa puunkäyttöä. Voisitteko ystävällisesti antaa sellaisen konkreettisen ja realistisen vaihtoehdon, jolla puusta ja fossiilisista raaka-aineista tehdyt materiaalit voidaan syrjäyttää kestävästi. Jopa minä, metsien mahdollisuuksiin sydänjuuria myöten uskova ihminen, olen valmis vaihtamaan mielipidettäni, jos tilalle annetaan parempi vaihtoehto. Kehitys ei tapahdu pelkästään osoittamalla, että kaikki on kestämätöntä. Kuluttajien, päättäjien ja yritysten on tehtävä valintoja ja valinnat tehdään olemassa olevien vaihtoehtojen välillä. Niitä kaipaan..

 

Mainokset

Tutkijat erimielisiä

Metsien ilmastovaikutukset ovat osoittautuneet erittäin hankalaksi tieteenalaksi ilmastotutkimuksen ja metsäntutkimuksen yhteensovittamisen osalta. Yhtenä syynä voi olla, että ilmastotutkimusta tekevissä ryhmissä on jostian syystä hyvin vähän metsäntutkijoita tai metsäasiantuntijoita. Tärkein syy saattaa kuitenkin löytyä tieteenalojen erilaisesta lähestymiskulmasta asiaan.

Ilmastotutkija lähestyy asiaa hiilivarastojen ja niiden muutosten kautta. Metsäasiantuntija taas metsän kasvatuksen kautta. Molemmat ovat tavallaan oikeassa, mutta näkemys käsittelyjen seurauksista täysin päinvastainen. Tässä yksi teoria, mistä erimielisyys voi johtua.

Ilmastotutkimuksen kannalta merkityksellistä on sillä, kuinka paljon metsiin on varastoitunut hiiltä. Hakkuut luonnollisesti pienentävät tätä hiilivarastoa, koska hakattavat puut ovat käytännössä sitoutunutta hiiltä. Eli hakkuiden yhteydessä metsästä pois viety puu pienentää metsän hiilivarastoa. Se on helppo todistaa tieteellisesti (tai oikeastaan matemaattisesti). Metsien lisähakkuutavoitteet ovat siis selvästi ilmastolle negatiivisia, kun asiaa pohditaan tältä kantilta. On hyvä muistaa, että lisähakkuut kohdistuvat pääosin harvennusta tarvitseviin metsiin. Tällöinkin metsien hiilivarasto laskee, sitä ei käy kieltäminen.

Metsäalan tutkijat ja asiantuntijat kiistävät tämän näkökulman. Mutta miksi? Simppeli hommahan tuo on. Metsäalalla tavoitteena on hyvä tuotto hyvän metsänhoidon kautta. Tavoitteena on kasvattaa arvokasta puuta, joka on metsätalouden kannattavuuden edellytys. Siinä, kun ilmastotutkija perehtyy taulukoihin ja laskee varaston muutoksia, metsäammattilainen seisoo metsässä miettien, millä toimenpiteillä metsä saadaan pidettyä kasvukunnossa ja mahdollisesti parannettua kasvua, sekä tietysti varmistaa laadukkaan puun kasvaminen.

Metsien harventamisella luodaan jäljelle jätettäville puille paremmat kasvuedellytykset. Harvennus vähentää kilpailua valosta, ravinteista ja vedestä ja saa puut kasvattamaan myös järeämpää runkoa, joka kestää myrskyt ja tykyt. Ilman harvennusta metsä tihenee läpitunkemattomaksi tikkuviidakoksi, josta ei ikinä kasva järeää puuta. Sellaisessa alkaa myös kilpailu, jossa on vain häviäjiä. Eli osa puista kuolee hävittyään kilpailussa. oikein hyvällä kasvupaikalla hiilivarastokin saattaa nousta mittavaksi, mutta ei sellaisella metsällä muuta virkaa enää olekaan. Siellä ei ole monimuotoisuutta, virkistysarvoja, eikä juuri mitään muutakaan hiilivaraston lisäksi.

Siksi metsäammattilainen suosittelee metsänomistajalle oikean aikaisia harvennuksia. Ei hän mieti hiilivarastoa, vaan sitä, minkälaiseksi metsä kasvaa tulevaisuudessa. Harvennettu männikkö on jonain päivänä komea petäjikkö, josta metsänomistaja saa hyvät rahat. Sellaisesta metsästä lähtevä puu päätyy rakennusteollisuuteen pitkäaikaisiin hiilivarastoihin. Samalla harventaessa metsänomistaja saa tuloja hakatusta puusta. Vaikka siitä olisikin vain osa tukkipuuta, myös kuidulla on taloudellistakin arvoa.

Mutta olipa puu tukkia tai kuitua, ei sen hiilivarasto taivaalle tupsahda. Metsän hiilivarasto toki pienenee, mutta vain sen verran, kuin sieltä siirretään varastoitunutta hiiltä toiseen paikkaan. Jatkojalostettavaksi erilaisiksi tuotteiksi meille kaikille. Useimmiten kyseiset tuotteet ovat vieläpä kierrätyskelpoisia ja voivat elää monenlaisessa muodossa ennen päätymistään energiaksi. Ja lähes jokaisessa vaiheessa ne vähentävät fossiilisten hiilivarastojen käyttöä osaltaan.

Harvennus siis pienentää hiilivarastoa. Mutta vain hetkellisesti. Harvennuksen ansiosta metsä alkaa kasvaa nopeammin jouduttaen samalla hiilensidontaa. Jo muutamassa vuosikymmenessä harvennetussa metsässä on enemmän varastoitunutta hiiltä, kuin harventamattomassa olisi koskaan ollut. Ja korostan, että silloin on saatu jo puutakin ihmisten tarpeita täyttämään!

Metsän hiilivarastoa tarkastellessa ilmastontutkijan näkökulmasta näyttää olevan aika yhdentekevää, mitä hiilivarastolle tapahtuu sen jälkeen, kun se metsästä pois viedään. Silläkään ei näytä olevan juuri painoarvoa, minkälaisia hiilenlähteitä ei tarvitse hakkuun ansiosta käyttää. Pitäähän tutkimuksessa osata rajata tutkimusalue.. Tosin tällä lähestymiskulmalla voidaan unohtaa kaikkien uusiutuvien lähteiden käyttö ilmastolle haitallisina.

Hiilinielukeskustelu
Metsien hiilinielukeskustelu kattaa 0,32 %:n näkemyseron metsien hiilivarastosta.

Kiistan alla oleva hiilinieluvaikutuskin on häviävän pieni, jos sen suhteuttaa Suomen metsien hiilivaraston valtavaan kokoon. Tällä hetkellä se on vain 0,32 % ja pienenee vuosi vuodelta kääntyen lopulta toisin päin.

Kiteytettynä voisi sanoa, että ilmastotutkijan laskiessa oletettujen käyttömäärien välisiä erotuksia tilastotietojen pohjalta, metsäammattilainen tekee tulevaisuuteen tähtääviä päätöksiä metsän ehdoilla.

 

Öljystä on päästävä eroon

Kuluva kesä on ollut mittaushistoriamme kuumin. Joku voi tykätä pitkistä hellejaksoista, jollaisesta olemme saaneet nauttia, mutta säätilojen ääri-ilmiöt aiheuttavat merkittäviä haasteita eläimille, kasveille ja ihmisille. Vastuu on ennen kaikkea kuluttajilla. Vain he voivat valinnoillaan vaikuttaa siihen, minkälaiset ilmastovaikutukset ostetuilla hyödykkeillä on.

Pitkittynyt kuivuus on vaikeuttanut maatalouden tuotantoa ja Luonnonvarakeskuksen arvioiden mukaan tämän vuoden kokonaistuotanto onkin pienempi, kuin mitä se on ollut 2000 -luvulla. Kuivuus on aiheuttanut tuhoisia metsäpaloja ympäri Eurooppaa, emmekä mekään ole jääneet osattomiksi niistä. Kun jossain vaiheessa aletaan arvioimaan kuivuuden aiheuttamien tuhojen euromääräistä arvoa, puhutaan kymmenistä miljardeista euroista.

Metsäpalo

Ihmisten valinnoilla on merkitystä

Kuluttajien keskuudessa on aika tavallista ajatella, ettei minun valinnoilla ole merkitystä, kun Kiina ja Intia saastuttaa kuitenkin niin paljon. Juuri tällainen ajattelutapa on omiaan varmistamaan maapallon tuhoutumisen. Jokaisen kuluttajan tekemillä valinnoilla on merkitystä ja kun miljardi ihmistä valitsee ilmastoystävällisemmät vaihtoehdot, vaikutus on todella merkittävä.

Kuluttaja kohtaa päivittäin paljon valintatilanteita, joissa hän voi vaikuttaa. Valitsemalla uusiutuvista raaka-aineista valmistetun tuotteen, hän ei pelkästään vaikuta sen tuotteen osalta kehityskulkuun. Valinta lisää uusiutuvien tuotteiden menekkiä, eli kysyntää ja vähentää fossiilisista raaka-aineista tuotettujen tuotteiden kysyntää. Tämä taas vaikuttaa siihen, että teollisuuden kannattaa lisätä uusiutuvia materiaaleja tuotannoissaan, koska markkinat ovat kasvavat. Tuotantomäärien kasvaessa hinnat tulevat alas. Jokaisella ostopäätöksellä vaikutetaan kehityksen suuntaan!

Mitkä ovat kestäviä valintoja?

Kuluttaja ei välttämättä tiedä, mikä on kestävä valinta. Esimerkiksi Aamulehden pääkirjoituksessa ainoa vaihtoehto, joka kuluttajalle annettiin, oli lihansyönnin vähentäminen. Tätä virheellistä käsitystä jaetaan aktiivisesti, mutta ilmastoon lihansyönnillä on pienet vaikutukset. Suomalaisen kuluttajan hiilijalanjälki on vuositasolla noin 10 000 kg CO2E, josta noin 18 % tulee elintarvikkeista. Erityisesti Suomen oloissa muutos lihattomaan ruokavalioon on merkityksetön, koska ilmastovaikutukset eivät ole suuria suomalaisessa lihantuotannossa.

Globaalisti ylilaidunnus ja lihakarjan kasvattaminen aiheuttaa ongelmia ja ilmastovaikutuksia. Tästä tiedeyhteisö on hyvin yksimielinen. On kuitenkin virhe tuomita kaikki lihantuotanto maailmassa tällä perusteella tai uskotella itselleen, että elää ilmastoystävällisesti, kun ei syö lihaa. Suomalainen maatalous on menossa suuntaan, jossa karjan tuottama metaani otetaan yhä useammin talteen ja hyödynnetään biokaasuna. Ts. tarjotaan kuluttajille kestävämpi vaihtoehto maakaasun tilalle.

Suurimmat päästöt syntyvät asumisesta, autoilusta ja muusta (lähinnä palveluista) kulutuksesta. Suomen päästöistä 53 % syntyy autoilusta. Hiilijalanjäljen alentamiseksi onkin merkittävää, millä autot liikkuvat. Sähköautoja pidetään puhtaana vaihtoehtona. Siinä mielessä se sitä onkin, ettei sähköautoilu synnytä esimerkiksi pienhiukkaspäästöjä. Kuitenkin on syytä muistaa, että sähkön tuotantokin aiheuttaa päästöjä. Jos se tehdään fossiilisista raaka-aineista, sähköauton ilmastovaikutukset ovat jopa suuremmat, kuin polttomoottoriautoilla. Onneksi tavoitteet puhtaaseen ja uusiutuvaan sähköntuotantoon tulevat muuttamaan tilanteen tulevaisuudessa. Jos ajat bensiinikäyttöisellä autolla, voit suhteellisen pienellä investoinnilla muuttaa autosi etanolia käyttäväksi. Dieselillä ajelevien kannattaa katsoa, että tankkiin menee biopohjaista dieseliä.

Suomalainen metsätalous on kasvattanut samaan aikaan puun kasvua, käyttöä, monimuotoisuutta ja puuston kokonaismäärää.

Jokainen meistä käyttää joka päivä puuta elämässään. Se on ekologinen vaihtoehto, jolla voidaan konkreettisesti vaikuttaa fossiilisten raaka-aineiden käyttöön. Valitsemalla puupohjaisia tuotteita kuluttaja tukee uusiutuvien raaka-aineiden yleistymistä markkinoilla. Puusta tehdään taloja, joilla on muita raaka-aineita pienempi hiilijalanjälki. Esimerkiksi betonin valmistuksessa syntyy merkittäviä päästöjä. Puusta tehdään hygieniatuotteiden (paperit, kuukautissuojat, hammastahna ym.) lukematon määrä erilaisia tuotteita. (kts. kuva). Biopolttoaineet korvaavat suoraan raakaöljyn ja puupohjaisiin muoveihin sitoutunut hiili on säästänyt saman määrän fossiilista hiiltä vapautumasta kiertoon. Suomalainen metsätalous on kasvattanut samaan aikaan puun kasvua, käyttöä, monimuotoisuutta ja puuston kokonaismäärää. Kaadettujen puiden tilalle voidaan kasvattaa vielä enemmän puuta jalostuksen ansiosta. Aika hyvä saavutus minun mielestäni.

What a tree can do
Puu on monipuolinen ja uusiutuva raaka-aine.

Vaateostoksilla kuluttaja voi tehdä kestäviä valintoja. Paras valinta on jättää turhat ostokset tekemättä, mutta jos on pakko ostaa, kannattaa vilkaista käytettyjä materiaaleja ennen ostamista. Puuvillan tuotanto aiheuttaa suuria päästöjä ympäristömyrkkyjen vuoksi ja kuluttaa paljon vettä yleensä alueilla, joissa siitä on muutenkin pulaa. Synteettiset materiaalit ovat useimmiten fossiilisesta öljystä lähtöisin. Kierrätyskuidut eivät lisää hiilijalanjälkeä merkittävästi ja esimerkiksi viskoosi, raion ja modaali ovat uusiutuvaa luonnonkuitua.

Spinnova kehitti tuotantomenetelmän, jossa puukuidusta voidaan tehdä kangasta ilman kemiallista käsittelyä. Aalto -yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteistyössä kehittämällä Ioncell -menetelmällä tehdään niin ikään puusta kangasta. Mm. Marimekko käyttää tätä biohajoaa ja uusiutuvaa materiaalia omassa tuotannossaan.

Uusipuu -hanke 2014 järjestämä innovaatiokilpailu oli varsin mielenkiintoinen kuluttajan näkökulmasta. Se toi parempaan tietoisuuteen erilaisia kestäviä vaihtoehtoja. Maataloudelle on muovisten viljelykatteiden sijasta tarjolla paperisia vaihtoehtoja. Maailmalla muovikatteita käytetään vuosittain 15 miljoonalla hehtaarilla, joten potentiaalia on paljon. Onbone Oy valmistaa puusta kipsiä korvaavaa Woodcast -kipsausmateriaalia, joka voidaan käyttää vaikka useampaan kertaan. Absorbex Eco on kierrätyskuidusta valmistettava kosteutta ja kulutusta kestävä pinnoitusmateriaali esimerkiksi laminaattipintoihin. VTT:n kehittämä biopohjainen ja läpinäkyvä pakkausmateriaali taas voi muuttaa elintarvikepakkaukset ekologisemmiksi. Ja pakko sanoa, että hankkeen sivuilta löytyy melkoisen mielenkiintoisia juttuja paljon lisääkin.

Hyvää omaatuntoa kaupan!

Markkinoille on tullut melkoinen joukko erilaista tarjontaa, jossa ihmisille myydään hyvää omaatuntoa ilmastotyön nimissä. He tarjoavat tilaisuuden maksaa ”omantunnonsuojelurahaa”, eli tilin, jolle voit maksaa vaikkapa ylimääräistä lentomatkoista tai laittaa rahaa soiden suojelemiseksi. Jokaisen on hyvä kuitenkin tunnustaa itselleen, että ei rahalla voi vähentää ilmastovaikutuksia, joita omat teot aiheuttaa. Lentomatkasta maksamasi lisämaksu ei vähennä yhtään lennon aiheuttamaa hiilidioksidipäästöä. Suojeltavaksi ostettu suo ei vähennä tai lisää yhtään soihin sitoutunutta hiiltä, koska niitä ei useimmiten muutenkaan uhkaa mikään. Ja tosiasiassa Suomessa on soita niin paljon, ettei se vaikuta edes turvetuotantoon millään lailla. No ehkä turve tuotetaan vain toiselta suolta, mutta lopputulos on aivan sama hiilivarastojen suhteen. Keinotekoiset maksut eivät ympäristöämme auta. Korvaa mieluummin päästöt valistamalla ja muuttamalla omaa kulutustasi kestävämmäksi.

Paperilla voidaan osoittaa lähes mitä vain, mutta todellisuudessa vaikutukset ovat henkisellä puolella. Maksaja voi paukuttaa henkseleitään ”ilmastotyöstä” ja jatkaa ilmastolle vahingollista kuluttamista hyvällä omatunnolla. Vaikutus voi olla ilmaston kannalta aika ikävä..

Luontomme on uhattuna ilmaston muuttuessa. Sen suojelemiseksi meidän on keskityttävä ensisijaisesti öljystä eroon pääsemiseksi. Paras hiilivarasto on maan uumenissa koskemattomana oleva fossiilinen hiilivarasto. Käytetään siis enemmän uusiutuvia ja kierrätettyjä materiaaleja, jotta olosuhteiden muuttuminen ei tappaisi sukupuuttoon lajeja turhaan.

Jokaisen valistuneen ja ympäristöä arvostavan tulisikin levittää sanomaa uusiutuvien materiaalien puolesta, jotta voisimme tehdä edes sen, mitä meidän tehtävissä on maapallon pelastamiseksi. Ilmaston pelastamiseksi kaikkien siitä huolissaan olevien pitäisikin lisätä kuluttajien valistamista ja antaa heille vaihtoehtoja ostotilanteisiin. Olen vakuuttunut siitä, että suomalaisista suurin osa haluaa tehdä hyviä valintoja. Heille pitää vain kertoa, mitä ne ovat. Osallistu sinäkin tähän työhön, jos ilmasto ja luonto on sinulle tärkeä!

 

 

Metsätalous on puhtaan tulevaisuuden mahdollistaja

Metsäkeskustelut ovat aika usein yksipuolisten näkemysten värittämiä. Ja miksi ei olisi, sillä metsät ovat lähellä suomalaisia sydämiä. Metsät nähdään niin monesta näkökulmasta, että mielipiteet eivät voi ollakaan muuta kuin monipuoliset. Myös tunteilla on vahva osuus metsäkeskusteluissa. Joillakin on ikäviä kokemuksia vuosikymmenten takaa, kun ojitus on värjännyt mökkijärven veden ruskeaksi. Toisilla taas avohakkuu on muuttanut tuttua maisemaa, joka aiemmin oli komeaa hongikkoa. Metsästäjäkin on voinut joutua vaihtamaan tuttua aluetta lintujen perässä, kun kasvunsa päähän tullut metsä on uudistettu. Koivuvihan aikana metsien monimuotoisuus kärsi, eikä luontoarvoja muutenkaan osattu huomioida ennen 1980 -lukua. 1900-luvun puolivälin jälkeen ojitettiin suot ja maat. Aurauskin lopetettiin valtion mailla vasta 1990 -luvun alkupuolella. Eihän niitä voi hyvällä katsoa varsinkaan jos ei tiedä miksi niitä tehdään. Tunteisiin vetoaa myös vuosikymmeniä metsien käytön rajoittamisella elävät järjestöt ammattimaisella markkinointiosaamisellaan.

Ajat ja toiminta muuttuvat

Nykyään metsänhoidossa huomioidaan vesistönsuojelu, uhanalaiset lajit, riistan piilopaikat, lahopuun säästäminen, metsäkanalinnut, virkistyskäyttäjät, marjastajat, sienestäjät ja monet, monet eri tekijät. Eihän se poista sitä tosiasiaa, että aikanaan on toimittu nykytietämyksen mukaan ihan päin honkia. Nykymetsätalous tuottaa uusiutuvaa puuta meidän kaikkien käyttöön. Rakennamme, pakkaamme, puemme päällemme, huolehdimme hygieniastamme, lääkitsemme itseämme ja jopa syömme puusta lähtöisin olevia raaka-aineita. Kuluttajina metsä tarjoaa meille ekologisen vaihtoehdon. Muuten käyttäisimme monessa kohdassa fossiilisia raaka-aineita ja lämmittäisimme turhaan ilmastoa.

Ilmastovaikutuksilta kuulee sanottavan, että hakkuu pienentää hiilivarastoa. Näin voi ollakin, jos tarkastellaan ainoastaan kyseistä hakkuualaa lyhyellä aikajänteellä, eikä huomioida hakkuussa saadun puun elinkaarta tai vaikutuksia muihin raaka-aineisiin. Mutta jos ajatellaan aluetasolla tai pitkäjänteisesti (kestävästi), hakkuut ovat ehdottomasti hyväksi ilmastolle. Niiden ansiosta metsät pysyvät kasvussa sitomassa hiiltä. Samalla me saamme lisää uusiutuvaa raaka-ainetta ja entistä paremmin kasvavat metsät jalostuksen myötä.

Avohakkuukieltoakin on esitetty. On sanottu, että metsäomistaja saa yhtä hyvät tuotot jatkuvalla kasvatuksella, kun tukin osuus kasvaa ja tuloa tulee useammin. Tämä voi pitää paikkansakin, jos metsä on oikeanlaista, eikä luontaiselle uudistumiselle ole luonnon asettamia esteitä. Ihan joka paikkaan menetelmä ei ole sovelias. Kieltoa on pönkitetty demonisoimalla kuitupuuta, jota jaksollisessa kasvatuksessa syntyy enemmän kiertoajan kuluessa. On hyvä tiedostaa, että myös kuitupuulla on suuri merkitys ilmastolle. Siitä tehdään sellua, josta jalostetaan fossiilisia korvaavia tuotteita. Rakennuksissa hiili on sitoutuneena kuitua pidempään, mutta fossiilisessa öljyssä puhutaan miljoonista vuosista. Jos voimme jättää nuo varastot koskemattomaksi kuitupuun ansiosta, rakennuksiinkin sitoutunut hiili vapautuu aika paljon nopeammin.

Uhkia liioitellaan, vaikutuksia vähätellään

Uhanalaisten lajien seurantaa tehdään kansainvälisen luonnonsuojelujärjestön IUCN:n ohjeiden mukaan. Kysyin Ympäristöministeriöstä ja lajikartoituksia tekeviltä, miten metsätalouden vaikutusta arvioidaan näiden lajien osalta. Arviointi tehdään ryhmäkeskusteluissa ja merkintä tehdään joko/tai menetelmällä. Arvioinnissa ei mietitä vaikutusten vakavuutta, joten emme tiedä mikä on metsätalouden todellinen vaikutus. Tiedämme vain, kuinka moneen lajiin metsien käyttö vaikuttaa. Mielenkiintoista nähdä, joko ensi vuonna julkistettavassa Punaisessa kirjassa on myös uhan vakavuus arvioitu. Ainakin tämä oleellinen puute on kartoituksia tekevien tahojen tiedossa. Edellinen Punainen kirja on julkaistu 2010. Muutokset metsien käsittelyssä ovat hitaita, eikä esimerkiksi 2000 -luvulla tehtyjen muutosten vaikutuksia ole vielä edellisen kartoituksen osalta ollut nähtävissä. Muutokset näkyvät lajistossa verrattain hitaasti, koska talousmetsistämme käsitellään vuositasolla vain pari prosenttia, eikä pitkälle aikajänteelle tehdyt toimenpiteet auta kaikkia lajeja välittömästi. Esimerkiksi säästöpuuryhmä tarjoaa kyllä suojaa pienriistalle heti, mutta lahopuuta ne tuottavat vasta kyseisten puiden kuoltua. Tähän voi mennä kymmeniä tai satoja vuosia.

Saha voi olla monimuotoisuudelle myös hyvästä. Uhanalaisten lajien punaisen kirjan 600 uhanalaisesta metsälajista 138 on uhanalaisia metsien umpeutumisen vuoksi. Jostain syystä tästä ei kuitenkaan olla huolissaan luontojärjestöissä. Oletus luonnontilaisen metsän monimuotoisuudesta on myös harhaanjohtava. Luonnontilainen kuusettunut metsä ei päästä valoa kenttäkerroksen kasveille, jotka kuolevat pimeyteen. Valo on tunnetusti elämän tuoja ja se korostuu kasvimaailmassa.

Hoidettu vs luonnontilainen
Luonnontilainen metsä ei välttämättä ole monimuotoinen. Hoitamalla saadaan esimerkiksi mustikka kasvamaan. Kuva: Juri Laurila

Puu on ylivertainen materiaali kestävyyden näkökulmasta. Tästä kertoo myös se, ettei edes luonnonsuojelujärjestöt osaa esittää parempaa vaihtoehtoa. Puun matka kohti kuluttajaa alkaa kuitenkin aina siitä, että puu kaadetaan. Kunnes tiedämme puulle paremman vaihtoehdon, hakkuiden yleinen vastustaminen on kestämätöntä monella tasolla.

Annetaan siis kunnia yli satavuotiselle metsäntutkimukselle ja metsäosaamiselle. Niillä on saavutettu ennätyksellinen puumäärä ja ennätyksellinen puun kasvu metsiimme, sekä monimuotoisuutta lisäävien toimien yleistymisen kaikessa metsänkäytössä. Suomessa metsien käyttö on maailman kestävintä ja voimme näyttää esimerkkiä myös muille maille. Puun käyttö mahdollistaa puhtaamman maailman meille ja tuleville sukupolville. Ollaan ylpeitä maailmanluokan metsätaloudestamme!

Hyvä, paha sellu!

Metsäkeskustelussa tulee usein vastaan tilanne, jossa metsäalan toimintaa arvostellaan sellupuun kasvattamisesta. ”Bulkkisellu” on jo suoranainen solvaus! Mutta onko se sitä?

Metsänomistajat pääsääntöisesti tavoittelevat taloudellisia tuottoja metsältään. Metsänkasvatus on pitkäjänteistä työtä, jossa tulokset korjaa usein joku muu. Mutta oikeanlaisella suunnittelulla tuottoa saa kuitenkin jokainen sukupolvi. Taloudellisesti kannattavan metsänkasvatuksen ainoa päämäärä on tukkipuun kasvattaminen, koska tukkipuun myyntihinta on moninkertainen kuitu- tai energiapuuhun nähden. Eli yhdestä tukkipinosta saatavaan rahamäärään tarvitaan monta samankokoista pieniläpimittaisesta puusta kasattua pinoa.

Tukkipuuta saadaan kaikilla kasvatusmenetelmillä. Ei ole väliä, onko se jatkuvaa kasvatusta vai jaksollista kasvatusta. Jatkuvassa kasvatuksessa tukkia saadaan vähemmän kerralla, mutta jokaisella hakkuulla. Jaksollisessa kasvatuksessa tukkisaanto maksimoidaan uudistusvaiheessa ja sen jälkeen tukkia voidaankin odottaa vasta vuosikymmenten kuluttua tehtävissä harvennuksissa.

Jokaisen hakkuun yhteydessä syntyy myös pieniläpimittaista puuta, jota kutsutaan kuitupuuksi. Ihan pienimmät ovat energiapuuta. Tältä ei voida välttyä, sillä yhdestä puusta menee jopa neljään eri käyttöön osia. Kuitupuuta syntyy eniten ensiharvennuksissa ja muissa harvennuksissa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa kuitupuuta syntyy, kun harvennetaan uutta kasvustoa, joka on pienempää kuin esimerkiksi yläharvennuksessa poistettava vanha puusto. Ilman pienemmän puuston harvennusta ne riukuuntuvat, eivätkä kasvaisi koskaan tukkipuiksi. Yläharvennus onkin nimensä mukaisesti harvennus, jossa jätetään kaikenkokoisia puita, mutta poistetaan isoimmat. Jaksollisen kasvatuksen alaharvennuksessa tehdään isommille puille tilaa kasvaa tukkipuiksi ja nopeuttaa ”sadonkorjuun” toteuttamista. Kasvatusmetodin valitsee maanomistaja, mutta siihen vaikuttaa moni muukin asia, kuin vain halu jatkuvaan peitteisyyteen.

Jokainen suomalainen käyttää joka päivä sellua

Sellua siis tehdään pieniläpimittaisesta puusta, jota syntyy kaikissa hakkuissa. Sellua ei sellaisenaan käytä oikeastaan kukaan. No on joitakin tuotteita, joissa sellu on sellua, mutta suurin osa menee jatkojalostettavaksi. Jos olet joskus törmännyt väitteeseen, että suomalainen metsä myydään alhaisen jalostusasteen tuotteena muualle maailmaan, on hyvä muistaa, että jo vessapaperikin on jalosteen jalostettu muoto. Suomessa tehdään pehmo-(mm. vessapaperi), toimisto- ja aikakauslehtipapereiden lisäksi hyvin monipuolista paperivalikoimaa. Näissä jalostusaste vaihtelee laadun mukaan.

Maailmalla liikkuu nettikaupan kasvaessa kartonkia, joka myös on sellun jaloste. Kun kuluttaja tilaa tuotteen, se pitää pakata. Kartonki näyttelee pääroolia pakkauksissa. Kaupan hyllyillä tuotteet on pakattu yleensä joko muoviin tai kartonkiin. Esimerkiksi maitopurkit ovat kartonkia. Muovia valmistetaan perinteisesti fossiilisesta öljystä, mutta nykyään myös kuitupuusta valmistetaan muoveja. On siis lähes mahdotonta valita, ettei tue öljy- tai metsäteollisuutta ostaessaan tuotteita. Kestävämpi vaihtoehto on tietysti puupohjainen pakkaus, jos haluaa ekologisen vaihtoehdon.

Sellusta vaatteita

Puuvillan kasvattaminen aiheuttaa ongelmia maailmalla, koska se vaatii runsaasti kastelua ja torjunta-aineita. Lisäksi puuvillapeltoja voisi käyttää myös ruoan tuottamiseen, jos puuvilla voitaisiin korvata jollakin muulla materiaalilla. Suomessa on jo 1950 -luvulta lähtien tehty tekstiilejä puusta. Liukosellusta tehtävä viskoosi onkin useimmille tuttu materiaali, vaikka harva tietää sen olevan kasvipohjainen tuote. Uusilla suomalaisilla innovaatioilla tehdään aivan uudenlaisia kangasmateriaaleja puusta. Onkin laskettu, että Suomi voisi vaatettaa koko maailman metsillään. Kuvittele, miten suuri vaikutus sillä olisi maailmanlaajuisesti, kun puuvillaa ei enää tarvittaisi.

Sellun valmistuksen yhteydessä tulee myös monia muita tärkeitä ainesosia, joita suomalainen teollisuus osaa jalostaa erittäin korkean asteen tuotteiksi. Joka päivä kehitetään uusia innovaatioita näistä sivutuotteista. Erityisesti puuaineksesta sellunkeiton yhteydessä vapautuva ligniini on osoittautunut äärimmäisen monipuoliseksi raaka-aineeksi. Terveydenhuolto käyttää yhä enemmän puupohjaisia ratkaisuja, koska puulla on luontaisesti kyky parantaa itsensä ja torjua sairauksia. Lääkkeiden sidosaineet ovat pitkälti puupohjaisia ja moneen vaivaan on löytynyt lääke puun ainesosista. Selluloosa (puun osa, ei sama kuin sellu) myös liukenee elimistöön vaarattomasti ja se antaa mahdollisuuden monipuoliseen käyttöön lääketieteessä. Aikakauslehti Duodecim kirjoitti lääkekäytöstä kattavan artikkelin. Kannattaa lukea!

Elintarviketeollisuus käyttää sellua ja sellunteon sivutuotteita. Olet varmasti tietoinen, että hampaiden reikiintymistä ehkäisevä ksylitoli on puusta lähtöisin. Mutta tiesitkö, että jäätelössä ja hammastahnassakin on puuta? Entä tiesitkö, että sellofaani on sellun jaloste? Puusta tehdään myös kelmut ja leivonnassa käytettävät paperit. VTT:n tutkija Tiia-Maria Tenhunen tutki väitöstyössään selluloosapohjaisten komponenttien ominaisuuksia ja mahdollisuuksia. Hän myös kehitti sellukuitujen kehruumenetelmän ja muokkasi selluloosajohdannaisia 3D -tulostukseen soveltuviksi. Suomi voikin olla muovin syrjäyttäjä ja tulevaisuudessa jopa lähes 30 miljardin euron metsäpohjaisten biotuotteiden osaaja.

Sellu on hyvä, kestävä ja uusiutuva

Jo sen esittäminen, että sellu olisi jotenkin arvotonta tai huonoa, osoittaa esittäjänsä tiedontason olevan vähintäänkin kyseenalainen sellun hyödyntämisestä. Mikäli kuitupuu jätettäisiin metsiin, se vain lahoaisi sinne ja joutuisimme käyttämään huonompia vaihtoehtoja. Ilmastomme ei ehkä kestäisi sitä. Ensiharvennusten tekeminen vähenisi ja saisimme ihailla yhä enemmän tiheitä riukumetsikköjä, joiden välistä ei aurinko paista. Suomessa olisi kymmeniä tuhansia työpaikkoja vähemmän ja erityisen kova isku olisi haja-asutusalueille, joissa on muutoinkin pulaa työpaikoista. Kansantaloutemme supistuisi merkittävästi ja yhteiskunnan palvelut kärsisivät.

Sellu on meille kaikille hyvä ratkaisu niin monessa mielessä. Ilolla olen seurannut, miten kiihtyvä metsien kasvu on mahdollistanut uusien tehtaiden perustamisen ja vanhojen päivittämisen, jotta suomalaiset pysyisivät maailman metsäjättinä tulevaisuudessakin. Lisääntyvä metsien käyttö näkyy koko yhteiskunnalle hyvänä ratkaisuna, joka kantaa hyvinvointivaltiotamme vielä pitkään kestävän metsienkäytön avulla!

Kuinka minusta tuli metsämörkö?

Metsämörkö, tuo mystinen taruolento, joka kertoo mitä on mieltä. Metsäkeskusteluihin aktiivisesti osallistuva metsämörkö on ikävä otus. Se kyseenalaistaa metsistä vieraantuneiden näkemyksiä ja arvomaailmaa tuomalla keskusteluun aiemmin vaiettuja tekijöitä ja vaikutuksia. Metsämörkö pilaa aiemmin niin autuaan yksipuolisen syyttelyn nostamalla esiin myös luonnonsuojelijoiden kestämättömän toiminnan. Luonnonsuojelun vahtikoirien luontaisena vihollisena se uhkaa mikroskooppisen tarkastelun pohjalta tehtäviä suuria vaatimuksia katsomalla suurempia kokonaisuuksia..

Kun lukee kommentteja minusta ja kommenttieni vastauksia, ei voi kuin ihmetellä sitä tahtotilaa antaa kuvaa luontoavihaavasta metsämöröstä, jolle luontoarvoilla ei ole merkitystä. Erityisesti tässä kunnostautuvat luontojärjestöjen ”asiantuntijat” ja aktiivijäsenet, jotka ilmeisesti kokevat asiassa pysyvän dialogin jonkinasteisena uhkana. Leima on täysin perusteeton, joka on tietoisesti muodostettu yksipuolisesti metsien käyttöä vastustavien tahojen toimesta.

Metsämöröksi leimaamista tapahtuu kaikilla kiusaamisen keinoilla. Vähättely, asiantuntemuksen puutteesta syyttely, ulkopuolelle jättäminen, henkilökohtaiset herjaukset, asiantuntemuksen vähättely, keskusteluiden vieminen sivuraiteelle, sensurointi, alentuvat kommentit ja monet muut ovat tulleet tutuiksi tässä viimeisen vuoden aikana. Mutta metsämörkö ei lannistu tällaisesta pikkumaisesta ja lapsellisesta käytöksestä. Jos kymmenien miljoonien eurojen liikevaihdolla pyörivien organisaatioiden henkilöt joutuvat turvautumaan tällaiseen, jokainen lukija ymmärtää miten hataralla pohjalla ne toimivat. Totuus tulee esiin ennemmin tai myöhemmin, vaikka kuinka vihreillä arvoilla ratsastaisikin.

Metsämörkö -leimaa pyritään antamaan kaikissa kommenteissa. Ei ole väliä, mitä mieltä itse olen asioista ja kuinka painokkaasti olen tuonut mielipiteitäni keskusteluissa esiin, kun leimaa tarjotaan. Otetaan esimerkkinä #avohakkuuthistoriaan -lakialoite. Itse olen monessa yhteydessä tuonut jatkuvan kasvatuksen hyviä puolia esiin ja olen itsekin toteuttanut valtion maille metsäsuunnitelmia, joissa jatkuva kasvatus on ollut merkittävässä roolissa. En siis vastusta jatkuvan kasvatuksen menetelmiä. #avohakkuuthistoriaan -aloitteessa ei ole kyse tästä ja kritiikkini on kohdistunut ehdottomuuteen, jota aloite edustaa. Olen koulutukseltani metsätalousinsinööri ja minulla on vuosien kokemus metsien käytön suunnittelusta. Olen nähnyt konkreettisesti, miten uudistamistoimet ovat menneet pieleen ja näitä syitä on lukuisissa tilaisuuksissa ja tutkimuksissa pohdittu. Selvää on, että jokainen kohde on omanlaisensa ja haasteet myös.

Kannatan jatkuvaa kasvatusta – vastustan avohakkuukieltoa

Koulutus ja kokemus on antanut minulle osaamista metsien tulevan kehittymisen arviointiin, sekä riskien arviointiin. On kiistatonta, että jatkuva kasvatus ei ole joka paikassa ja jokaisella kasvupaikkatyypillä relevantti vaihtoehto. Ja tätä puolta olen pyrkinyt tuomaan esiin keskusteluissa.

Mutta kuten sanoin, jatkuva kasvatus voi olla erinomainen vaihtoehto. Se voi olla oikein toteutettuna ja oikeanlaiseen metsään suunniteltuna taloudellisesti erittäinkin kilpailukykyinen avohakkuiden kanssa. Tämä näkökulma tuntuu unohtuvan metsämörkökriittisiltä keskustelijoilta kokonaan. He valikoivat suotuisiin olosuhteisiin tehtyjä tutkimuksia argumentointinsa perusteeksi ja yleistävät tulokset kaikkialle. Tutkimusten väärinkäyttö onkin metsäkeskustelun suurin eripuraa aiheuttava tekijä ilman todellista syytä käynnistettyjen hakkuiden vastaisten kampanjoiden lisäksi. Tutkimuksia tulkitaan erittäin vapaamuotoisesti ja monesti jopa tutkimuksen tulosten vastaisesti mielikuvien luomiseen.

Myös avohakkuilla on metsäluonnon monimuotoisuutta lisääviä vaikutuksia.

Peräänkuulutan asiasta argumentointia

Metsäkeskustelussa pitäisi alkaa jakamaan keltaisia ja punaisia kortteja niille keskusteluiden osallistujille, joilla on vaikeuksia pysyä asiassa menemättä henkilökohtaisuuksiin. Ei ole asiallista tuoda keskustelijoista mielikuvia, joiden tarkoitus on alentaa keskustelijan argumenttien painoarvoa, asiantuntemuksen tasoa, väärää tulkintaa tavoitteista tai mitään muutakaan mielikuvaa, joka kohdistuu henkilöön. Mikäli keskustellaan asiapohjaisesti, pitäisi kasvaa ulos hiekkalaatikkoleikeistä ja arvostaa keskusteltavaa asiaa sen verran, että nousee henkilökohtaisuuksien yläpuolelle.

Olen hyvin harvoin saanut asiallisia vastauksia esittämiini kysymyksiin, jotka olen pyrkinyt perustelemaan huolellisesti ja jotka ovat keskeisiä metsäkeskustelussa. Yleensä metsämörköä pelkäävät keskustelijat ovat tarttuneet johonkin sinänsä epäolennaiseen asiaan ja tarvittaessa irroittaneet sen asiayhteydestä kokonaan viedäkseen keskustelua sivuraiteelle. Mielestäni tämä osoittaa sen, että kysymykset ovat sellaisia, joihin vastaamalla keskustelijat joutuisivat myöntämään asioiden todellisen nykytilan.

Olisi myös hedelmällistä tehdä johtopäätöksiä avoimin mielin. Tutkimuksia ja tutkimustuloksia on joka lähtöön. Useimmiten jo tutkimushypoteesi jää kuitenkin puutteelliseksi, jos halutaan tulokseksi metsien käytön vähentämistä tukevia tuloksia. Valikoiva tutkimusten käyttö ei edistä metsäkeskustelua, eikä luonnon monimuotoisuutta tai ilmastonmuutoksen vastaista taistelua. Talousasioiden välttely on myös omasta mielestäni vastuunpakoilua ja harhauttamista.

Myös virkistysarvoja on käytetty runsaasti porkkanana metsäsodissa. Oletusarvona on tietysti ollut pelkästään omiin mielikuviin nojaava näkemys metsästä virkistyspaikkana. Kuitenkin aihetta on tutkittu erittäin vähän. Harri Silvennoinen teki aiheesta väitöskirjatyön, jonka perusteella ihmiset kaikista lähtömaista pitävät enemmän hoidetusta (lue talous-) metsästä, kuin hoitamattomista metsistä.

Luontoarvot ovat minulle ja koko metsäsektorille tärkeitä

Keskusteluissa luontojärjestöt pyrkivät säännönmukaisesti tuomaan metsäalan toimijat esiin ahneina ja luonnosta välinpitämättöminä rahantekokoneina. Metsäalan asiantuntijana tuollaiset syytökset kuulostavat hyvinkin henkilökohtaisilta, eivätkä pidä lainkaan paikkaansa. Lähes poikkeuksetta tuntemani lukuisat metsäasiantuntijat pitävät luonnon monimuotoisuutta tärkeänä ja ottavat sen mielellään huomioon omassa työssään. Riistan hyvinvointikin on tärkeä heille. Suuri osa metsäammattilaisista viettääkin runsaasti vapaa-aikaansa metsästäen hirveä, vesi- ja kanalintuja, sekä muuta riistaa.

Järjestöjen edustajat eivät julkisten kommenttiensa perusteella arvosta yhtään metsäsektorin tekemää kehitystyötä metsäluonnon monimuotoisuuden eteen. Niiltä ei kiitosta kuulu, vaikka tulokset puhuvatkin puolestaan. Kuitenkin jo 30 vuoden ajan metsäsektori on tehnyt vapaaehtoisesti kehitystyötä, jolla on pyritty parantamaan eliöiden elinvoimaisuutta. Useimmiten tämä on tarkoittanut pienempiä metsätuloja. Myös laajasti käytössä oleva PEFC -sertifiointijärjestelmä vaatii jatkuvaa parantamista ympäristönäkökulmien osalta.

DCIM101MEDIA
Riistanhoidollisessa eli ns. donitsiharvennuksessa lisätään kerroksellisuutta tasaikäiseen metsään. Jalankulkijaa näky ei häiritse.

Paras tulos saavutetaan silloin, kun uusi menetelmä on metsäluonnon monimuotoisuuden lisäksi myös taloudellisesti kannattava. Esimerkkinä Metsähallituksen suunnittelija Timo Pelkosen kehittämä riistanhoidollinen harvennus, jossa tasarakenteiseen kasvatusmetsään tehdään harvennuksen yhteydessä riistaa suosivaa kerroksellisuutta, reunametsää, pakoreittejä ja parannetaan pensaskerroksen tilaa. Toisena taloudellisesti kannattavana esimerkkinä voidaan pitää hallitun hoitamattomuuden periaatetta, jossa metsänhoidossa raivataan vain tarpeellinen osa ja loput pienpuustosta jää suojapaikoiksi metsän eläimille.

Metsätalouden arkipäivää on tärkeiden luontokohteiden tunnistaminen ja niiden säästäminen toiminnan yhteydessä. Lajirikkaimmat paikat ovat varsin hyvin suojassa tuhoutumiselta, vaikka joskus inhimillisiä erehdyksiä sattuukin. Vaikkapa talvella tehty leimikkosuunnitelma ja korjuun toteutus aiheuttaa riskitekijän tällaisen kohteen osalta. Pitää kuitenkin muistaa, että suurin osa tärkeistä elinympäristöistä on metsätietojärjestelmiin merkittynä paikkatietoina ja ne osataan huomioida pääsääntöisesti talvellakin.

Säästöpuita on jätetty hakkuiden yhteydessä jo vuosikymmenet. Säästöpuiden tarkoitus on parantaa lahopuujatkumoa pitkäjänteisesti. Usein jätettävät puut ovat eläviä, mutta odotusarvo on, että ne kuolevat aikanaan ja muodostavat lahopuuta. Ennen kuolemista säästöpuut lisäävät vanhaa puustoa tarvitsevien lajien elinvoimaisuutta.

Suojavyöhykkeitä ei hakata soiden ja vesistöjen reunoilta. Niiden tehtävä on monipuolinen ja usein suojavyöhykkeen lajisto on sellaista, joka vaatii omanlaisensa ympäristön. Näitä kahden erilaisen ympäristön rajapintoja kutsutaan vaihettumisvyöhykkeiksi, jotka ovat sekoitus kahdentyyppistä ympäristöä.

Lahopuut ja kuolleet pystypuut jätetään metsään. Joskus kuollutta puustoa on niin paljon, että metsätuholaki edellyttää niiden poistamista. Lisäksi joskus runsan pystykuollut puusto haittaa merkittävästi uudistamistoimia ja sen vuoksi niitä vähennetään hakkuiden yhteydessä. Aina kuvioille jää kuitenkin näissäkin tapauksissa määrätty määrä (vaihtelee maantieteellisesti) kuollutta puuta.

Tekopökkelöt ovat nopea tapa lisätä lahopuuta metsätaloustoimenpiteiden yhteydessä. Noin 3 metrin korkeudesta katkaistut pökkelöt alkavat lahota nopeasti ja tuovat oman lisänsä lahopuun määrän kasvattamiseen yhdessä muiden menetelmien kanssa. Jostain syystä tämäkin luontopiireissä tyrmättiin ja laskettiin, että kahden pökkelön sijasta pitäisi olla 200 pökkelöä hehtaarilla. Ei ole ollut tarkoituskaan, että pelkästään tekopökkelöillä korjataan lahopuuvaje kokonaan. Koko metsäkeskustelua vaivaa sama ongelma. Suurin osa asioista jää keskusteluiden ulkopuolelle, kun aktivistit keksivät syitä riitelylle.

Suojelualue- ja alue-ekologinen verkosto

Monimuotoisuutta pyritään lisäämään myös kansainvälisestikin mittavalla luonnonsuojelualueverkostolla. Suomessa tämä tarkoittaa lähes poikkeuksetta tiukkaa metsätalouskieltoa. Esimerkiksi Keski-Euroopan suojelualueille on usein tehty hakkuu- ja hoitosuunnitelma ja niiden hyödyntäminen puuntuotannossa on arkipäiväistä.

Suojelualueverkosto koostuu pääasiassa luonnonsuojelualueista, luonnonpuistoista, kansallispuistoista ja erämaa-alueista. Virallisesti suojeltuja metsiä on n. 12 %. Näiden lisäksi on kaavoituksella, metsänomistajien omilla päätöksillä ja muilla päätöksillä siirretty metsätalouden ulkopuolelle merkittävästi tilastoimattomia metsäalueita.

Metsähallitus ylläpitää luonnonsuojelualueverkostoa täydentävää Alue-ekologista verkostoa. AE-verkostolla tuetaan lajien liikkumista alueelta toiselle ja eliöiden elinpiiriä. AE-verkostoja päivitetään aika ajoin sen hetkistä tarvetta paremmin huomioivaksi. Esimerkiksi lisääntyneet suojelualueet vähentävät tarvetta AE-kohteiden määrälle sillä alueella. Vaikka AE-verkoston kohteet eivät kaikki ole suoranaisesti suojelussa, niitä käsitellessä otetaan huomattavasti normaalia tarkemmin AE-alueen tai kohteen tarkoituksen säilyminen. AE alueita käsitellään kaiken kaikkiaan hyvin vähän.

DSC_0011_1

Vesiensuojelu

Maanmuokkaus ja ojitukset tuottavat väärin tehtynä merkittäviä ravinnekuormituksia vesistöihin. 1980 -luvulla herättiin vesiensuojelun tärkeyteen, kun monet vesistöt oli jo värjääntyneet humuksen vuvoksi ruskeiksi ja ravinnehuuhtoumat olivat rehevöittäneet niitä. Vesiensuojelua on kehitetty siitä lähtien.

Maanmuokkauksilla vesistökuormitusta pyritään minimoimaan muun muassa pintavalutuskenttien avulla. Ojitusten ja kunnostusojitusten yhteydessä tehdään laskeutusaltaiden ja pintavalutuskenttien yhdistelmiä, suunnataan ojat siten, ettei valuva vesi pääse suoraan vesistöihin, tehdään kaivukatkoja vedenvirtaaman hillitsemiseksi ja vältetään päälaskusuuntaan tehtavien ojien kaivamista. Vesistönsuojelun ykköstavoite onkin, että siinä vaiheessa kun vesi päätyy luonnonpuroon, jokeen, järveen tai muuhun vesistöön, siitä on humus ja kiintoaineet, sekä ravinteet mahdollisimman hyvin suodattuneet maaperään.

Valitettavasti ennen heräämistä tapahtuneiden virheiden vuoksi ravinteita ja kiintoaineksia valuu edelleen vesistöihin vuosikymmentenkin jälkeen. Joillakin alueilla luonto ei korjaa tilannetta ja niille tehdäänkin aktiivisia vesistönhoitotoimenpiteitä, joilla vesistövaikutuksia pienennetään.

WP_20141007_010

Ilmastonsuojelu

Suomen metsät kasvavat enemmän kuin koskaan aiemmin historiassa. Syynä tähän on sotien jälkeen tehdyt mittavat hakkuut, metsäntutkimus ja metsänhoidon paraneminen, sekä ilmastonmuutos itsessään. Sotakorvausten maksamiseksi valtavat savotat olivat arkipäivää. Avohakkuualueet saattoivat olla kymmeniä neliökilometrejä. Myös Suomen teollistuminen ja nykyinen hyvinvointi on pitkälti näiden hakkuiden peruja. Tämän jäljiltä samoilla alueilla on nyt erittäin hyvin kasvavaa nuorta ja varttunutta kasvatusmetsää, jota pitää harventaa ja niitä voidaan jopa uudistaa. Ilmaston lämpeneminen on pidentänyt kasvukautta ja voimistanut metsien kasvua. Lisäksi istutettavan puuston laatua on parannettu ja jo pelkästään paremmalla taimilaadulla voidaan saavuttaa jopa 20 % nopeampaa puuston kasvua luonnon ”kylvöön” nähden.

Vaikka metsien ilmastovaikutuksista ollaan selvästi montaa mieltä, itse ajattelen asian suurinpiirtein seuraavasti: hakkuiden yhteydessä saadaan tukkia, kuitua ja energiapuuta.

Tukeista tehdään muun muassa rakennuksia, käyttötavaroita ja huonekaluja. Vaihtoehtona näille olisi ilmastoon negatiivisesti vaikuttavien raaka-aineiden käyttö, kuten betoni, teräs tai muovit. Rakennuksissa ja huonekaluissa hiili pysyy sitoutuneena pitkään. Jopa pidempään kuin uuden vastaavan puuston kasvaminen kestää. Kun rakennus joskus puretaan, siinä olleesta puusta voidaan tehdä muita puujalosteita, kuten vaikkapa huonekaluja tai uusia rakennuksia. Puu voi mennä myös kierrätettäväksi sellutehtaalle ja viimeisenä se päätyy energiakäyttöön.

Kuitupuu menee biotuote- tai sellutehtaille, josta siitä jalostetaan jatkojalostuksen kannalta oikeanlaista sellua. Lisäksi sivutuotteena tulee esimerkiksi mäntyöljyä, ligniiniä, terpeenejä tai muita kemiallisia raaka-aineita, sekä lämpöä ja sähköä. Näistä jalosteista valmistetaan papereita, pehmopapereita, muovia korvaavia esineitä, puuvillaa korvaavia tekstiilikuituja, kartonkia tai vaikkapa lääkkeitä. Useimmat raaka-aineet korvaavat fossiilisesta öljystä valmistettuja raaka-aineita. Näistäkin tuotteista suuri osa on kierrätettäviä. Parhaimmillaan puuaines ehtii täyttää useita erilaisia ihmisten tarpeita ennen päätymistään energiakäyttöön.

Energiapuusta jalostetaan lähinnä biopolttoaineita, lämpöä ja sähköä. Biopolttoaineet korvaavat suoraan fossiilista öljyä jättäen saman verran hiiltä maan sisään. Ne voivat olla myös raaka-aineita jatkojalostusta varten, jolloin niistä tulee korkeamman jalostusasteen tuotteita. Energiapuu lämmittää koteja ja suihkuvesiä kautta Suomen. Yleisesti käytetään niin sanottuja CHP -laitoksia, jotka tuottavat lämmöstä myös sähköä. Energiapuuksi päätyy hakkuilta yleensä latvaosat ja pieniläpimittainen puu, jota ei kannattavasti voida hyödyntää muualla. Ja huomautan nyt vielä, että esimerkiksi #LULUCF -keskustelussa suomen tavoittelema lisähakkuu ei olisi ollut energiapuuhakkuiden lisäämistä, vaikka ympäristöjärjestöt näin viestivätkin. Energiapuu on lähes aina hakkuiden yhteydessä tulevaa sivutuotetta, jonka kasvattamiseen ei metsätaloudessa pyritä, mutta jolla voidaan metsätalouden kannattavuutta lisätä.

Suomen Luonnonsuojeluliiton aktiivi Esa Hankonen perusteli juuri Maaseudun tulevaisuuden sivuilla, miten hakkuut pienentävät hiilivarastoa metsässä. Hän ikäänkuin alleviivasi näkemyseroa, joka minulla ja ympäristöjärjestöillä on tässä asiassa. Kun järjestöt tekevät laskelmia, he usein olettavat puuhun varastoituneen hiilen katoavan kuin pieru saharaan. Esa perusteli metsään jätetyn puun hiilivarastoa juuri sillä, että hiili vapautuu kuolleesta puusta hitaasti. He myös laskevat hiilinieluvaikutuksia tarkoituksenmukaisesti siltä ajalta, joka sattuu olemaan uudistetussa metsässä taimikkovaiheeksi laskettavaa aikaa. Tämän jälkeen hiilinieluvaikutukset kasvavat merkittävästi. Tutkijoiden mukaan vertailu uudistetun ja hakkaamattoman metsän hiilivarastojen väliltä menee suurin piirtein siten, että hakkaamaton voittaa lyhyellä aikavälillä, mutta vähänkään pidemmän ajanjakson vaikutukset ovat hakkuun jälkeen paremmat. Koska minulle on opetettu, että metsätalous on pitkäjänteistä työtä ja näen kestävän kehityksen olevan pitkällä aikavälillä paras ratkaisu, minun on vaikea tässäkään asiassa hyväksyä ympäristöjärjestöjen tavoittelemien pikavoittojen ottamista. Mieluummin pitäisi kehittää myös muiden valtioiden metsätaloutta kestävämpään suuntaan.

LULUCF for Dummies
Suojelualueet eivät sido puuta sen jälkeen, kun ovat kasvaneet tiettyyn pisteeseen. Eikä niistä saada uusiutuvaa raaka-ainetta..

Sen enempää yksikään ympäristöjärjestö, kuin Esa Hankonenkaan ei huomioi sitä että metsään jätetty puu ei vähennä muiden raaka-aineiden tarvetta yhtään! Toisin sanoen se tarjotin, kauha tai polttoainelitra, joka olisi voitu valmistaa tuosta puusta ja jonka joku ihminen tarvitsee, pitääkin tehdä fossiilisesta öljystä, kaivannaistuotteista tai muusta ilmastolle usein negatiivisesta raaka-aineesta. Tämä on se tärkein puuttuva argumentti ilmastokeskustelussa metsiä koskien, jota ei saisi milloinkaan unohtaa puhtaamman ja terveellisemmän tulaveisuuden rakentamisessa. Itse näen puun käytön lisäämisen ilmastonsuojelun perustana.

Metsämörkö tykkää metsistä monipuolisesti

Itselleni metsillä on ollut aina tärkeä rooli elämässä. Lapsena asuin metsän laidassa ja naapureiden kanssa metsissä seikkailtiin, pelattiin piilosta, luisteltiin metsälammen jäällä ja kerättiin marjoja. Metsä oli monipuolinen, kiinnostava ja jännittäväkin paikka, jonne meni aina ihan mielellään.

Kun ikää kertyi, tuli mukaan vaeltaminen, retkeily, ammattimainen marjojen poiminta, suunnistaminen ja metsästys. Myös kalastamaan mentiin usein metsien kautta ja polkupyöräilymaastokin oli aika usein sammalmättäikkö pyörätien sijasta.

Aina metsät ovat tarjonneet myös puuta arjen tarpeisiin ja olen oppinut arvostamaan lämmintä kotia, jonka rakentamisessa puuta on käytetty. Puun hankkiminen on ollut kovaa työtä nuorelle miehelle, mutta siitä huolimatta sahahommiin mentiin ihan mielellään. Se oli jotenkin niin konkreettista ja palkitsevaa, ettei sitä osannut huonona pitää.

Aikuisiällä elämässä tuli vastaan ammatinvaihto ja metsäala oli ehdoton ykkösvalinta. Minusta oli todella mielenkiintoista oppia syvemmin tuntemaan metsien elämää, lajistoa ja ihmisen toimien vaikutuksia. Monimuotoisuus oli jo tuolloin tärkeässä osassa koulutusta ja asiaa käsiteltiin varmaan eniten koko kurssitarjonnasta.

Minut tuntevat tietävät, että muiden etu menee helposti oman etuni edelle. Minulle on tärkeää säilyttää elinmahdollisuudet myös maaseudulla, mutta metsäkeskustelussa on kyse elinmahdollisuuksien säilyttämisestä maapallolla. Metsäkeskustelu irrallisena siitä kokonaisuudesta, jota se edustaa, on kestämätöntä. Jos ei tunnusteta nykymenetelmiä, uusiutuvien raaka-aineiden tärkeyttä, puupohjaisten tuotteiden substituutiovaikutuksia, kiertotaloutta ja materiaalien monivaiheista elinkaarta ennen energiakäyttöä, ilmastovaikutuksia hiilen määrään kokonaiskierrossa, taloudellisia vaikutuksia yhteiskunnallemme tai metsäalalla työskenteleville ihmisille, sosiaalisia vaikutuksia haja-asutusalueille ja niin edelleen, ei pitäisi ottaa kantaa yksityiskohtiinkaan. Osaoptimoinnilla ei luontoarvoja paranneta, eikä lyhytnäköisellä ja kapeakatsontaisella päätöksenteolla voidaan tehdä hyvää tulevaisuutta. Päin vastoin se voi aiheuttaa huomattavan suurta vahinkoa metsien monimuotoisuudelle. Tätä en halua olla todistamassa, enkä sitä miten järjestöaktiivit vierittävät kuitenkin syyn muiden niskaan tunnustamatta omaa rooliaan kehityksessä.

Metsämörkö menee mielellään edelleen metsään joka tutkitustikin virkistää mieltä ja kehoa. Oli se sitten talousmetsää tai jotain muuta..

Päivitetty 12.6. Lisätty tekopökkelöistä kertova kappale

Populismin tunnistamisen vaikeus

Politiikan tutkija, Vaasan innolabin johtaja Mari K. Niemi pohti populismin asemaa (LK 22.5.2018) poliittisesta näkökulmasta. Lukiessani juttua, huomasin monen kohdan kuvailevan ympäristökeskustelun kärjekästä osapuolta, eli luontojärjestöjä. Mietinkin, miten ja miksi luontojärjestöjen viestit menevät niin hyvin läpi mediassa, vaikka useimmiten ne poikkeavat tutkitun tiedon yleislinjasta ja järjestöt ovat kuitenkin yhden aatteen poliittisia vaikuttajia.

Tässä kirjoituksessa lainaan jutussa poliittisiin malleihin tehtyjä havaintoja populismista ja pohdin, miten ne vertautuvat luontojärjestöjen toimintaan. Kannattaa avoimesti pohtia, olenko ihan metsässä vai voisiko ajatuksilla olla jotain todellisuuspohjaakin. Kriittisyys on aina suotavaa, kun populismi on läsnä. Lainauksissa otteita lehtijutusta ja perässä pohdintaa siihen liittyen.

”Populismin määrittely ei ole ihan helppoa.

Arkikäytössä siitä on tullut leimakirves, haukkumasana, jolla usein sivalletaan ja vähätellään toisin ajattelevaa.”

Kuten poliittisessa retoriikassa usein nähdään, poliitikot antavat vaikeissa kysymyksissä ympäripyöreitä vastauksia, jätettävät vastaamatta tai vastaavat kokonaan toiseen kysymykseen. Erityisesti konkaripoliitikko Paavo Väyrynen on tässä suorastaan kadehdittavan mestarillinen. Luontojärjestöjen mieltäminen populistiksi ei myöskään ole helppoa, mutta väittäisin, että vahvat viitteet on olemassa, kuten ehkä tulet huomaamaan jatkaessasi lukemista.

”Politiikassa oikeistopopulistiset liikkeet tunnistaa eräänlaisesta kansallismielisyydestä ja vastakkainasettelusta: he kertovat olevansa aina kansan asialla ja eliittiä eli vallanpitäjiä vastaan.”

Metsäkeskustelussa kenellekään ei pitäisi olla epäselvyyttä siitä, että luontojärjestöt  suorastaan elävät vastakkainasettelusta. Ne ovat nykynuorison tapaan erittäin tietoisia oikeuksistaan, mutta velvollisuuksia niillä ei ole. Koska on totuttu siihen, ettei luontojärjestöjä oikeastaan kunnolla haasteta, järjestöjen viestinnästä on kadonnut moraali ja etiikka lähes olemattomiin. Jos keksitte kenelle järjestöt olisivat vastuussa, please, kertokaa se minullekin. Järjestöt myös ratsastavat meille kaikille suomalaisille tärkeällä asialla, jonka varaan on helppo nostattaa suuria tunteita. Olemmehan metsäkansaa ja metsät ja luonto on meille kaikille erittäin tärkeä. Koska luonto on myös monimuotoinen, sen ymmärtäminen vaatii perehtymistä. Enkä nyt puhu retkeilystä silloin tällöin, vaan vuosikausien opiskelusta ja seuraamisesta. Tämä taas johtaa siihen, että suurin osa meistä ei ymmärrä todella, mistä keskusteluissa edes keskustellaan. Usein osoittautuu, että myöskään järjestöt eivät ymmärrä metsätalouden toimintaa, vaikka ovat kymmeniä vuosia hyökänneetkin sitä vastaan. Luontojärjestöt suuntaavat kampanjansa tietoisesti suuria metsätoimijoita vastaan. ”Kasvottomat” korporaatiot on helppo leimata, eikä niillä ole intressiä aloittaa kansainvälisiä selkkauksia vastaamalla samalla mitalla. Selusta on siis turvattu. Eli he kertovat olevansa aina LUONNON asialla ja eliittiä eli METSÄYHTIÖITÄ vastaan.

”Populistipuolueiden poliittinen ideologia on löyhää, viestintä kansankielistä ja tunteisiin vetoavaa.”

Luontojärjestöt käyttävät retoriikassaan kansaan vetoavia lausahduksia ja kekseliäästi luovat uusia termejä, jotka ovat mielikuviin vetoavia ja kohdetta alentavia. Ideologia on selkeä. Ne esiintyvät ”hyviksinä”, jotka yrittävät pelastaa maailmaa. Yleistä on kuitenkin, että kokonaisvaltainen ajattelu on tietoisesti jätetty toisarvoiseen asemaan. Ne taistelevat ilmastonmuutosta, fossiilista energiaa, öljynporausta, ydin- ja vesivoimaloita, kaivoksia ja metsien käyttöä vastaan, mutta varovat näiden liittämistä yhteen. Tosiasia kuitenkin on, että nämä kaikki ovat tiiviisti toisiinsa yhteydessä. Metsätaloudella voidaan vähentää tarvetta porata öljyä, käynnistää uusia kaivoksia ja korvata tuotteita uusiutuvilla raaka-aineilla. Puun korjuussa tulee aina sivutuotteena energiaksi hyödynnettävissä olevaa puuta, jolle ei ole muuta käyttöä. Metsäteollisuus myös tuottaa energiaa ja polttoaineita. Viime vuonna kiivaana käynyt LULUCF keskustelu oli malliesimerkki siitä, miten väärää kuvaa voidaan helposti syöttää ihmisille, jotka eivät tunne metsäalaa tai metsien tilaa. Luontojärjestöt viestivät määrätietoisesti, että lisääntyvä puun käyttö olisi avohakkuiden lisämisen ja puun polton lisäämisen aiheuttaja. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen, kuten järjestöt hyvin tietävät. Kannattavan metsätalouden edellytys on hyvänlaatuisen tukkipuun kasvattaminen. Sen tuottamiseksi metsissä tehdään harvennushakkuita, joita Suomen metsissä olisi kipeästi tarvekin lisästä. Monella alueella harvennusrästit ovat mittavat, koska pieniläpimittaiselle puulle ei ole ollut kysyntää. Hakkuiden lisääminen kohdistuisikin juuri näihin kasvatusmetsiin, jotka ovat läpitunkemattomia monimuotoisuudeltaan köyhtyviä ja virkistäytymiseen soveltumattomia tureikkoja.

pelkkaafeikkia_print

Avohakkuiden osalta järjestöt tekivät lakialoitteen, jolla pyritään avohakkuiden kieltämiseen. Viesti on sellainen, että avohakattu metsä on ikiaikaisesti tuhottu. Ironisesti syytökset kohdistuvat metsiin, jotka on avohakattu ja joihin on kasvatettu uusi metsä. Lakialoitteessa oli näennäisesti pohdittu myös taloudellisia vaikutuksia. Ne kuitenkin kohdistuivat Yleisiin yhteiskunnallisiin velvoitteisiin, joita Metsähallitukselle on asetettu. Nykyään Metsähallitus on laskenut, että vuosittain monikäytön edistämiseksi metsistä jää saamatta hakkuutuloja n. 55 miljoonaa euroa. Lakialoitteessa esitettiin, että taloudellista tuloa laskiessa tämän summan kasvattaminen olisi taloudellista tuottoa. Hekin siis ymmärtävät, että avohakkuiden lisääminen vähentää valtion tuloja merkittävästi, koska ovat osanneet ottaa tämän huomioon. Euromääräisiä vaikutuksia ei ole kuitenkaan arvioitu, jotka ovat vähimmillään kymmeniä miljoonia euroja vuodessa. Mahdollisesti jopa yli sata miljoonaa euroa. Ja nuo rahat ovat pois yhteiskunnan palveluiden tuottamisesta. Viestinnässä he toistavat, kuinka jatkuva kasvatus on taloudellisesti yhtä kannattavaa, kuin avohakkuut. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen, kuten tästä Luonnonvarassa.fi:n jutussa aika seikkaperäisesti kerrotaan.

Itse työskentelin johtavana neuvojana avohakkuutonta metsänkäsittelyä markkinoivassa yrityksessä. Minun moraalini ei kuitenkaan kestänyt sitä, millä lailla laskelmia tehtiin kannattavuuden osoittamiseksi tai miten metsänomistajille annettiin epärealistisia mielikuvia metsän uudistumisesta ilman toimenpiteitä. Aika nopeasti vaihdoinkin työpaikkaa. Luulen, että luontojärjestöjen laskentatapa on periytynyt samalta yritykseltä ja olettamukset vaikutuksista ovat epärealistisia. Mutta pureudutaanpa tähän vielä hieman enemmän. Kun järjestöt mainostavat avohakkuuttomuutta luontoarvoilla ja kannattavuudella, he markkinoivat metsän hakkuuta, josta metsänomistaja ei saa kovin hyvää tuottoa. (Tässä tapauksessa siis valtio menettää merkittävät tulot heti ja tulevaisuudessa menetys vain kasvaa suuremmaksi. Puuta kertyy vähemmän ja puusta maksettava hinta on alhaisempi korjuukustannusten nousun vuoksi. Metsän kasvu hidastuu ja tuottavuus romahtaa. )

Uudistamiskustannukset jäävät siis metsänomistajalta moninkertaisesti saamatta, jotta hän välttää ne. Jälki on hakkuun jälkeen aika hurjaa ja puustoa jää yleensä aika vähän uudistumisen mahdollistamiseksi. Kannattavuutta laskiessa käytetään mahdollisimman suurta korkoa tulojen ja menojen diskonttaamisessa, jotta taloudellinen kannattavuus voidaan osoittaa. Korkoa korolle -laskennassa summa kasvaa sitä nopeammin, mitä suurempi korko on. Seuraava hakkuukierros arvioidaan ylioptimistiseksi ja tulot yhtä hyviksi kuin täyden puuston hakkuussa. Siten eroa kasvatetaan laskennallisesti vielä lisää. Vertailussa avohakkuuseen jätetään kuitenkin tulot huomioimatta. Metsänomistajalle useimmiten on merkitystä silläkin, paljonko jää viivan alle avohakkuun ja uudistamisen jälkeen. Ja tämän vuoksi jatkuva kasvatus ei ole saavuttanut siltä toivottua suosiota.

”Demokratian kannalta on kestämätön tilanne, jos media ei tunnista, kun sitä viedään kuin mätää kukkoa – Timo Soinin kuolematonta vertausta lainatakseni, Niemi sanoo”

Metsäkeskusteluissa mediaa viedään kuin pässiä narussa. Luontojärjestöjen viestintä on vahvaa ja se menee helposti läpi medioissa. Ihmettelen suuresti miten nykyaikana, jolloin puhutaan disinformaatiosta ja valemediasta, ei vastuullista journalismia tekevät mediatalot ole millään lailla kriittisiä luontojärjestöjen viestintää kohtaan. Kyseessä on kuitenkin yhden asian kannattajat, jotka ovat osoittaneet viestiensä kiistanalaisuuden lähes joka kerta, kun jotain on julkaistu. Liian usein toimintamalli onkin sellainen, että ensin julkaistaan järjestöjen tiedote ja jälkikäteen annetaan toiselle osapuolelle mahdollisuus vastineelle. Julkisen sanan neuvoston hyvän journalismin perusajatus on, että toimitus kuulee myös toista osapuolta mahdollisuuksien mukaan. Jokaisella toimituksella on suorat numerot metsätoimijoiden edustajille ja jos ei ole, yhteystiedot löytyvät helposti netistä. Puhelinsoitto useimmiten riittäisi laadukkaan journalismin tekemiseksi.

pelkkaafeikkia_print

”Populistit provosoivat mielellään, mutta puheista ei kannattaisi provosoitua.

Ne voivat Niemen mukaan viedä kansalaiskeskustelua tulehtuneeseen suuntaan, ja rakentava keskustelu itse asiasta jää kaiken äläkän jalkoihin.

Tavoitteena populisteilla on päästä otsikoihin, saada näkyvyyttä ja tuoda siinä sivussa omaa asiaansa esiin.

–Populistit ovat hyvin taitavia iskemään sellaisiin kohtiin, jotka ovat suurelle yleisölle tunteisiin vetoavia. Ja ne ovat myös osalle yleisöstä myönteisiä. Kyllähän populisteihin on Suomessakin ihastuttu”

Järjestöt osaavat mediapelin. Avohakkuut historiaan -lakialoite on viestinnällisesti suorastaan nerokas. Se meni läpi medioissa erittäin hyvin, sitä voidaan rummuttaa seuraavat kuusi kuukautta (aloitteen allekirjoitusajan), siitä voidaan tiedottaa aloiteen luovutuksen yhteydessä (ministerihän on varmasti kuvissa), sen odottaessa eduskuntakäsittelyä ja vielä eduskunnan hylätessä sen (lakialoite on itsensä kanssa ristiriitainen, eikä sitä voi sellaisena hyväksyä). Otsikoita on siis luvassa vielä pitkän aikaa, joka on järjestöjen elinehto. Lahjoitusvaroja ei tule, jos ei toiminta näy lahjoittajille.

pelkkaafeikkia_print

Avaukset järjestöillä on aina provosoivia. Niissä on aina kohde, jokin poimittu pointti ja kekseliäs mielikuvaharjoite. Ei ole väliä, pitääkö väitteet millään tavalla paikkaansa, koska kaikki näkyvys on hyvästä ja kohteena olevan yrittäessä oikoa vääriä väitteitä, näkyvyys vain lisääntyy. Vuosien aikana minulle on tullut erittäin selväksi, että luontojärjestöt eivät itse kestä kritiikkiä kovinkaan hyvin. Heidän väitteisiin vastaaminen tulkitaan henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi erittäin helposti ja vastaus on armoton, tarvittaessa vääristelevä ja aina herjaava. Tosin viime aikoina luontojärjestöt pyrkivät olemaan vastaamatta mihinkään kommenttiini. Heille on ilmeisesti liikaa, että kriittistä keskustelua käydään heitä vastaan ja tuodaan esiin väitteiden moraalittomuus ja epärehellisyys asiantuntijavoimin.

Tässä vaiheessa onkin hyvä miettiä, mitkä ovat luontojärjestöjen motiivit kärjistämiseen. Jos aloitetaan ihan perusteista, niin toiminta vaatii tekijöitä ja rahaa. Ilman näitä ei mikään yhdistys voi toimia. Julkisuudessa näkyminen on aivan kriittistä molempien osalta. Jos ei järjestö näy otsikoissa, se voisi aivan hyvin olla olematta. Ilman näkyvyyttä uusien aktivistien rekrytointi olisi käytännössä mahdotonta. No ei ihan mahdotonta, mutta vaikeampaa. On siis luotava mielikuva yhdistyksestä, että se tekee jotain hyvää. Vaikka mielikuva olisi vääräkin, se on elinvoimaisuuden edellytys. Rekrytoidut aktivistit eivät yleensä ole kovin varoissaan, joten ei voida olettaa heidän kulkevan ristiin rastiin Suomea omalla kustannuksellaan. Myös lentomatkustaminen on kallista, kun aktivistit lentävät ympäri maapalloa benchmarkkaamassa ja osallistumassa kaikkiin kivoihin seminaareihin, joita järjestöt kanvsainvälisesti järjestävätkin paljon. Matkustamista vaatii myös lukuisat luontojärjestöjen yhteenliittymät ja heidän yhteiset tutkimusorganisaatiot. Näkemistäni aktivisteista selvä enemmistö on alle kolmekymppisiä naisia. Siihen mennessä suurin osa on tainnut jo ymmärtää, ettei tilanne olekaan sellainen, jona se on heille esitetty. Jäljelle jää vain ”tosiuskovaiset”, jotka jatkavat saarnaamista ja kieltäytyvät laajentamasta maailmankatsomustaan tai jatkavat taloudellisista syistä työskentelyä järjestön tavoitteiden eteen. Rahoitus pohjautuu lahjoituksiin. Jos ei näkyvyyttä ole, ei ihmiset myöskään avaa kukkaron nyörejä. On siis laitettava teatteri pystyyn katusoittajan tavoin ja alettava almujen keräämiseen. Mitä näyttävämpi esitys, sitä paremmin ihmiset antavat rahaa. Eli taloudellinen kannattavuus on kiinni riitelystä

Niinistö Ville
Tuomas Saloniemi erosi Vihreiden viestinnästä populismin vuoksi. Hänen mukaansa Ville Niinistö on pahin populisti.

Toinen luontojärjestöjen motiivi on poliittinen. Jos ei julkisilla toimijoilla ole pelkoa luontojärjestöjen hampaisiin joutumisesta ja ympäristöasioista keskustellaan kiihkottomasti, ei Vihreät saa vaaleissa ääniä (Luontojärjestöjen kampanjat ovatkin useimmiten ajoitettu siten, että ne ovat käynnissä vaalien alla). Luontojärjestöt onkin otettu moniin työryhmiin mukaan, jotta niiden ei tarvitsisi huudella asiantuntemattomia väitteitään pitkin katuja pelkän tietämättömyyden perusteella. Hyvähän heille on kertoa mahdollisimman paljon metsiin liittyvästä toiminnasta ja toiminnan perusteista. Tosin järjestöt usein poimivat kokonaisuudesta jonkin osan, joka harmittaa heitä ja sitä paukutetaan sitten kaikkialla. Kompromissit tai muiden tavoitteiden yhteensovittaminen ei ole heille tuttua ja vaatimusten esittäminen näyttää olevan järjestöjen yksinoikeus. Vihreiden viestintäsihteeri Tuomas Saloniemi erosi populismin vuoksi. Onpa sieltä tainnut muitakin eturivin poliitikkoja väistyä samasta syystä, vaikka syyksi olisikin ilmoitettu jokin muu.

”Oiva esimerkki populistista on Niemen mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump. Presidenttikampanjan aikaan Trump keräsi amerikkalaismedian huomion erikoisilla lausunnoillaan.

–Hän provosoi taitavasti ja heitti sellaisia juttuja, jotka olivat aivan käsittämättömiä presidenttiehdokkaan sanomiksi. Koska niihin provokaatioihin tartuttiin, Hillary Clinton ei pystynyt käymään edes normaalia kampanjaa. Media juoksi Trumpin provokaatioiden perässä.

Niemen mielestä populistien sanomaa ei pitäisi vain toistaa sellaisenaan mediassa. Sen välttäminen voi olla kuitenkin vaikeaa, koska esimerkiksi poliitikon rasistinen huomautus on uutinen.”

Trumpin lailla luontojärjestöt esittävät sellaisia kommentteja, joita ei voi uskoa asiantuntijoiden lausumiksi. Tosin kuten Yhdysvalloissakin, myös Suomessa provosoivat kommentit löytävät usein oman kohderyhmänsä. Eikä sen tarvitse olla iso, kun sillä saa jo metelin aikaiseksi. Vaarallista on, että metsäkeskustelussa käy kuin USA:n presidentinvaaleissa. Populistisen järjestökentän vaikutus vaalituloksiin voi olla katastrofaalinen koko Suomen yhteiskunnalle. Minun nähdäkseni järjestöjen ja Vihreiden esittämillä vaatimuksilla kaatuu koko maan elinkeinoelämä hetkessä, joka räjäyttää sosiaaliset ongelmat ennenäkemättömän työllisyyden seurauksena.

”Populistien vahvuus on viestinnässä. Siitä voisivat muut puolueet ottaa oppia.”

Ja sen luontojärjestöt todellakin osaavat! Kaikki kunnia siitä heille.

Kuten alussa mainitsinkin, luontojärjestöjen mieltäminen populistiksi ei ole helppoa. Useimmiten sen vuoksi, ettei aihe kiinnosta kuin otsikkotasolla. Ja se on populistille mannaa. Toivon, että lukijat ymmärtävät tämän luettuaan, ettei järjestöillä ole välttämättä ihan puhtaat jauhot pussissa ja asemoivat heidän sanomansa mediakriittisin ottein jatkossa. Asioilla on yleensä kaksi puolta ja kannattaa miettiä toistakin puolta ennen mielikuvapelin uhriksi joutumista.

Pelkkää Feikkiä -juliste on Kansallisen audiovisuaalisen instituutin luomaa materiaalia, jolla pyritään valistamaan ihmisiä käytettävistä harhaanjohtamisen tavoista. Löydät alkuperäisen aineiston täältä.

pelkkaafeikkia_print