Suomen lajisto köyhtyy

Juuri paljastettu uhanalaisten lajien Punainen kirja julkaistiin kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Se paljasti koruttomasti, ettei monimuotoisuuden köyhtymistä ole saatu pysähtymään Suomessakaan. Ei siinä ole onnistuttu tiettävästi missään muuallakaan. Sen vuoksi meidän pitää tehdä entistä enemmän töitä, jotta luonnon monimuotoisuus säilyy ja paranee.

Koska metsät ovat minulle tärkeitä, keskityn tässäkin blogissa vain metsälajeihin. Niitä on kuitenkin suurin osa, sillä metsäluontomme on monimuotoinen. Arvioinnissa onkin kartoitettu yli 10.000 metsälajia, joista hieman alle 10 % (1059) luokitellaan uhanalaisiksi. Niistä noin puolet on luokiteltu vaarantuneeksi. Huomioitavaa on, että edelliseen Punaiseen kirjaan verrattuna metsälajien osuus uhanalaisista lajeista on pienentynyt huomattavasti. Kun se vuonna 2010 oli 36,2 %, osuus on nyt 31,2 %. 5 % vähennys on merkittävä ja kertoo onnistuneesta monimuotoisuustyöstä metsissä. Ei silti ole syytä tuulettaa liikaa. Uhanalaisten metsälajien määrä on silti kasvanut, joten ei ole syytä oikaista selkää. Työtä on edelleen tehtävänä, vaikka muutos voi johtua globaaleista muutoksista paikallisten muutosten sijaan.

2010 vs. 2018

Julkisesti saatavilla olevan aineiston vertailua ei ole tehty helpoksi. Vaatii melko paljon askartelua, että kahden eri aineiston tulokset saa vertailtavaan muotoon. Tähän toivoisin parannusta jatkossa. Tein kuitenkin hieman tulkintaa tulosten pohjalta. Analysoin tuloksia ainoastaan uhanalaiseksi (CR-äärimmäisen uhanalaiset, EN-erittäin uhanalaiset, VU-vaarantuneet) luokiteltujen lajien osalta.

Uhanalaisuuden syyt
Uhanalaisten lajien uhanalaisuuden syyt 2010 ja 2018 (Aineisto: Punainen kirja)

Ilmastonmuutoksesta on puhuttu viime aikoina paljon ja se nähdään merkittävänä uhkana myös lajistolle. Nyt julkaistu aineisto on siinä mielessä huojentava, että vielä ei ole merkittäviä muutoksia havaittavista lämpenevän ilmaston vuoksi. Itse asiassa ilmastonmuutosta uhkaavien lajien osuus on pienentynyt lähes puoleen vuodesta 2010.

Metsien uudistamis- ja hoitotoimet ovat yhtenä uhkana 256 lajin osalta, kun se 2010 oli 237. Tämä on yllättävää, sillä kehitys viittaisi siihen, ettei uudistamis- ja hoitotoimiin liittyvät parannukset ole ilmeisestikään tehokkaita. Ironisesti voisikin tulkita, että metsäsektorilla onkin ehkä aihetta miettiä, kannattaako luopua ainakin osasta monimuotoisuuden eteen tehdyistä toimenpiteistä, jos niillä ei ole tehoa. Tehottomien tilalle voisi miettiä uusia menetelmiä. On myös mahdollista, että koska uhanalaisuuden syille ei ole olemassa varsinaista kriteeristöä, arviota tehneet tutkijat ovat vain voineet tällä kertaa tulkita uhanalaisuuden aiheuttajia eri lailla, kuin vuonna 2010. Siitä voinemme olla kuitenkin varmoja, että yhdenkään lajin osalta metsätalous ei jää vahingossakaan pois, jos sille vain keksitään jokin peruste.

Puulajien muutosten vuoksi uhan alla olevat lajit ovat vähentyneet 30 %.

Sen sijaan kun mietitään muita syitä, jotka voidaan olettaa olevan metsätalouden aiheuttamia, nähdäänkin erittäin positiivisia muutoksia. Puulajien muutosten vuoksi uhan alla olevat lajit ovat vähentyneet 30 %. Muutos on helppo yhdistää sekametsien aktiiviseen lisäämiseen. Samoin on kuloalueiden vähenemisen uhkaamien lajien suhteen. Lahopuun vähenemisen vuoksi uhan alla on noin neljänneksen vähemmän lajeja.

Ojitusten ja turpeenoton vuoksi uhan alla on 50 lajia. Lähes sama määrä, kuin vuonna 2010. Hieman yllättävää on, että peltojen raivaus on edellisellä kerralla ollut uhkana vain muutamalle lajille, mutta nyt kasvu on edelliseen verrattuna jopa yli 26 kertainen??

Uhanalaiset avoimien alueiden sulkeutuminen
Metsälajeista 138 lajin kohdalla ensisijainen uhanalaisuuden syy on metsien sulkeutuminen. Määrä on samaa luokkaa kuin metsien uudistamisen ja hoitotöiden aiheuttama uhka.

Metsätalous tekee tulosta – uhanalaisten metsälajien määrä vähentynyt 76 tai 190 lajilla

Metsätalouden monimuotoisuustoimet osoittavat tehokkuutensa. Lähes 200 lajin vähennys uhanalaisten määrässä on todella konkreettinen osoitus tehtyjen toimenpiteiden toimivuudesta.

Koska kartoitusta tehneet asiantuntijat eivät edelleenkään tehneet merkittävyys- tai vaikuttavuusarviointia eri syiden suhteen, ei raportti kerro suoraan, miten lajistoa voisi tukea. Tulokset eivät myöskään suoraan kerro, onko kerrottu aiheuttaja yksin aiheuttamassa uhanalaisuutta, vai osana kokonaisuutta.

Tarkemman analyysin tekeminen julkisista materiaaleista olisi ollut kohtuuton tehtävä. Sen vuoksi käytän tässä samaa suhdetta, joka on ollut 2010 aineistossa arvioidessani, kuinka monen lajin osalta metsätalouden toimenpiteet ovat olleet ensisijainen uhanalaisuuden aiheuttaja kartoittajien mielestä (tämä ei ole tieteellisesti arvioitu, vaan arvioijien keskustelun tulos).

Näin saadaan oletus, että uhanalaisuuden ensisijainen syy on eri luokituksissa (lajia/luokka):

  • Metsien uudistamis- ja hoitotoimet, 142 lajia (2010, 131 lajia) +11 lajia
  • Metsien puuljaisuhteiden muutokset, 89 lajia (2010, 126 lajia) -37 lajia
  • Vanhojen metsien väheneminen, 114 lajia (2010, 110 lajia) +4 lajia
  • Kuloalueiden väheneminen, 33 lajia (2010, 47 lajia) -14 lajia
  • Lahopuun väheneminen, 131 lajia (2010, 172 lajia) -41 lajia
  • Ojitus ja turpeenotto, 5 lajia (2010, 4 lajia) +1 laji
  • Kaikki yhteensä -76 lajia

Kun otamme mukaan kaikki uhanalaisuuden aiheuttajat, tulokset ovat:

  • Metsien uudistamis- ja hoitotoimet, 256 lajia (2010, 237 lajia) +19 lajia
  • Metsien puuljaisuhteiden muutokset, 253 lajia (2010, 357 lajia) -104 lajia
  • Vanhojen metsien väheneminen, 326 lajia (2010, 315 lajia) +11 lajia
  • Kuloalueiden väheneminen, 99 lajia (2010, 141 lajia) -42 lajia
  • Lahopuun väheneminen, 311 lajia (2010, 408 lajia) -93 lajia
  • Ojitus ja turpeenotto, 70 lajia (2010, 51 lajia) +19 lajia
  • Kaikki yhteensä -190 lajia

Pitää vielä huomauttaa, että koska tilastojen lukeminen on tehty nätisti sanoen haasteelliseksi, on todennäköistä, että tilastossa olisi myös näiden luokitusten  osalta ristiin meneviä lajeja. Ts. on mahdollista, että sama laji voi esiintyä useammassa luokassa ja tällöin lajimäärät ovat niiltä osin liian suuria. Tämä sama harha olisi myös vähentyneiden uhanalaisten määrässä, mutta on linjassa esitettyjen lajimäärien kanssa.

Metsänhoitotöiden aiheuttama uhanalaisuus -13 %

Edellä olevista luvuista voidaan myös laskea, että metsänhoitotöiden aiheuttama lajiston uhanalaisuus on vähentynyt 10 vuodessa jopa 13 prosenttia. Muutos on todella merkittävä, kun huomioidaan että uhanalaisten lajien kokonaismäärä on kasvanut lähes parilla kymmenellä prosentilla.

Ei suomalaista metsätaloutta suotta kutsuta maailman parhaaksi myös monimuotoisuuden huomioimisessa!

 

 

 

Mainokset

Eettisen toiminnan vaatiminen on tuomittavaa?

Teetin yritykseni nimissä kyselytutkimuksen, jossa tiedustelin ihmisten näkemyksiä ja mielikuvia Älykylä:stä. Vastauksia tuli ihan kiitettävästi ja ne olivat pääsääntöisesti asiallisia. Kuitenkin yhteen kommenttiin kiinnitin huomiota. Yksi vastaaja kyseenalaisti ekologisen asumisen kehittämisen, koska yrityksen toimitusjohtaja on voimakkaan luonnonsuojeluvastainen. En ihmettele tätä mielikuvaa, mikä on syntynyt luonnonsuojelijoiden tekemistä tulkinnoista, eikä siitä mitä olen oikeasti kirjoitanut. En ole kirjoittanut koskaan luonnonsuojelua vastustavia kommentteja ja työskennellessäni aiemmin Metsähallituksen suunnittelijana koin suurta iloa aina voidessani suunnitella arvokkaita luontokohteita suojaavia toimenpiteitä. Luontoarvot ovat minulle tärkeitä ja lasteni ja lastenlasteni vuoksi haluan taata myös heille puhtaan paikan asua ja elää. Sen vuoksi kannattaa itsensä asettaa rohkeasti etulinjaan ja kuten edelläkävijöille usein käy, maalitauluksi. Onhan asetelma hieman epätasainen, kun yksityishenkilöä vastassa on kymmenien miljoonien viestintäbudjeteilla varustetut järjestöt. Uskon totuuden kuitenkin olevan vahvempi kuin järjestöjen propagandakoneiston suoltama höttö.

Luonnonsuojelu vai luonnonsuojelujärjestö

Korjataan nyt tämä virheellinen näkemys. Näkemyksen kirjoittaja luultavasti on sekoittanut luonnonsuojelun ja luonnonsuojelujärjestöt keskenään. Ne eivät ole sama asia. Luonnonsuojelu on nimensä mukaisesti luonnon eteen tehtävää työtä ja järjestötoiminta kymmenien miljoonien eurojen liikevaihtoa suojaava liiketoiminnan ala. En ole luonnonsuojelua vastaan millään lailla. Minusta monimuotoinen luonto on tärkeä ja olen ilolla seurannut metsäalan kehittymistä monimuotoisemman luonnon edistämiseksi. Se, mitä toistan sosiaalisen median keskusteluissa, lehtikirjoituksissani ja muissa yhteyksissä ei ole luonnonsuojeluvastaisuutta. Päin vastoin pyrin luonnonsuojelukulttuurin kehittymiseen. En koe millään tavalla sitä, että korjaan luonnonsuojeluaktivistien populistista viestintää, laajennan näkökulmia, tuen uusiutuvien materiaalien kestävää käyttöä, ja kampanjoin puhtaamman ilmaston puolesta olisi luonnonsuojeluvastaisuutta. Toki joku voi olla tästäkin eri mieltä, koska järjestöjen epäeettisen toiminnan esiintuominen voi uhata niiden taloutta. Suvaitsevaisuus eriäviä mielipiteitä ja näkemyksiä kohtaan ei ole aktivistien vahvuus.

Mielestäni on moraalisesti ja eettisesti väärin syöttää metsäasioita tuntemattomille ihmisille virheellistä mielikuvaa nykymetsätaloudesta ja siihen pitäisi jokaisen metsäasiantuntijan reagoida. On väärin, että mediatalot sitoutuvat #vastuujournalismi:in, mutta unohtavat sen ympäristöjärjestöjen kohdalla. Siitäkin huolimatta, että ne ovat tunnetusti yhden asian ja yksipuolisten tulkintojen ajajia. Aina löytyy kesätoimittajia ja muita, jotka eivät ole ehtineet tutustua JSN:n journalistin ohjeisiin tai omaavat niin vahvan henkilökohtaisen mielipiteen, etteivät uskalla ottaa riskiä sen horjuttamisesta haastattelemalla nykymetsätalouden tuntijoita. Toimittajalla on vapaus tehdä omannäköisiä juttuja ja niin sen pitääkin olla. Mutta jos toimittaja valikoi omaa mielipidettänsä tukevia haastateltavia juttuihin ilman toista näkökulmaa, ei voida enää puhua journalismista. Ympäristöasioissa tämä on valitettavasti arkipäivää.

Elä kuten opetat

Olen sitä mieltä, että järjestöjen olisi aika alkaa elämään niin kuin opettavat. Jos vaaditaan moraalia, olisi syytä itsekin toimia moraalisesti. Jos vaaditaan avoimuutta, olisi itsekin oltava avoin. On aivan uskomatonta, että järjestöjen metsäasiantuntijoina esiintyvät henkilöt eivät tunne nykymetsätaloutta alkuunkaan. Ainakin sellaisen kuvan saa, kun he kritisoivat metsätaloutta vuosikymmeniä sitten vallinneeseen toimintamalliin peilaten. He eivät tunnusta metsäalalla tapahtuneita muutoksia, eikä niiden oletettavia positiivisia seurauksia. Luontoarvojen eteen tehtävät parannukset kun eivät näy heti kaikkialla. He eivät tunnusta myöskään hyvällä metsänhoidolla saavutettuja hyötyjä. Metsien suojelu on moninkertaistunut, monimuotoisuustyö arkipäiväistynyt kaikissa metsäorganisaatioissa, metsien kasvu kiihtynyt, metsien puumäärä kasvanut ja puusto on järeytynyt. Tästä huolimatta nämä järjestöjen ”metsäasiantuntijat” julistavat paatoksella, miten Suomen metsät ovat häviämässä, vanhat metsät katoamassa ja monimuotoisuus uhattuna metsäalan takia. Muita mahdollisia syitä ei juuri edes mietitä, vaikka sieltä voisi saada parempia tuloksia luonnon kannalta.

Tietojen pimittäminen uhkaa uhanalaisia lajeja, koska yksikään järjestö ei kykene seuraamaan kaikkea metsäalan toimintaa aukottomasti ympäri vuoden ja reagoimaan kaikkiin metsänkäyttöilmoituksiin.

Järjestöt kouluttavat ihmisiä etsimään uhanalaisia lajeja metsistä, jotta voivat tarpeen tullen käynnistää konflikteja niiden avulla. (Greenpeace kutsuu heitä vahtikoiriksi. No ainakin he ovat kovia räksyttämään, joten tuollainen haukkumanimi on kai ihan paikallaan) Avoimuuden ja monimuotoisuuden nimissä olisi vähintään kohtuullista, että uhanalaisten lajien esiintymät ilmoitettaisiin välittömästi kansalliseen rekisteriin tai maanomistajille, jotta metsätalouden toimijat voisivat ne saada ajoissa käyttöönsä. Metsäalan organisaatiot suojaavat uhanalaiset lajit mielellään ja tekevät suunnitelmat lajit huomioiden, jos heillä vain on tieto niistä. Tietojen pimittäminen uhkaa uhanalaisia lajeja, koska yksikään järjestö ei kykene seuraamaan kaikkea metsäalan toimintaa aukottomasti ympäri vuoden ja reagoimaan kaikkiin metsänkäyttöilmoituksiin. Olisi luontoarvojen kannalta tärkeämpää, kun tiedot olisi ajoissa käytettävissä.

Olen useaan kertaan pyytänyt järjestöjä kertomaan oman ekologisen ja kestävän vaihtoehtonsa puulle, koska ne vastustavat kannattavaan metsäelinkeinoa niin monella rintamalla ja pyrkivät mahdollisimman pieneen metsien käyttöön. Yksikään Suomessa toimiva järjestö ei ole pystynyt esittämään yhtään vaihtoehtoa!

Sertifikaatti varmistamaan yhdistystoiminnan eettisyys

Tällä hetkellä yhdistysten ja järjestöjen toimintaa ei kehitetä ammattimaisesti ja toiminnan laatu onkin monesti erittäin heikkoa. Ulkopuoliset auditoinnit voisivat kehittää yhdistysten toiminnan laatua merkittävästi ja nostaa koko Suomen yhdistystoiminnan tasoa. Minusta olisi pelkästään hyvästä luoda eettisen toiminnan sertifiointijärjestelmä järjestöille ja yhdistyksille. Järjestelmässä puolueettomat ulkopuoliset asiantuntijatahot voisivat tarkastella järjestöjen toimintaa ja tekisivät kehitysehdotuksia. Sertifioinnin kriteerejä voisi olla esimerkiksi eettisyys, avoimuus, tavoitteiden julkisuus, viestinnän rehellisyys ja toiminnan kohtuullisuus tavoitteiden saavuttamiseksi osapuolia kohtaan. Kriteereistä voisi vastata laaja-alainen yhteistyöryhmä. Yhdistysten, liike-elämän, median, viestinnän, tutkimuslaitosten ja muiden vastaavien tahojen edustajista koottu ryhmä voisi määrittää kriteerit ja auditointiperiaatteet.

Jos olen mielestäsi antanut luonnonsuojelua vastustavia kommentteja, pyydän soittamaan numeroon 040-514 5000 ja kertomaan yksityiskohtaisesti, miten olen vastustanut luonnonsuojelua. Keskustelen mielelläni asiasta, kunhan muistetaan asiayhteys ja antamiani kommentteja käsitellään siinä muodossa kuin olen ne kirjoittanut. Ei siis tulkintojen pohjalta.

Pöllögate – ottaako kukaan vastuuta?

Kun Jukka Tanner otti kuvan suloisesta ja pörröisestä pöllönpoikasesta, alkoi sen aikainen mediashow, joka kertoo paljon metsäkeskusteluiden tasosta. Motokuski tuomittiin surutta murhaajaksi. Siis verrallistettiin ihmisen tappajaan. En tiedä, mitä on kuskin mielessä liikkunut, kun on lukenut olevansa ”ihmishirviö”. Itselleni on jo kehittynyt aika paksu nahka, olenhan metsämörkö. Mutta kyseessä on aivan tavallinen työtä tekevä suomalainen, joka todennäköisesti arvostaa luontoa ja haluaa monimuotoisuutta vaalia.

Tanner jakoi kuvan omalla Facebook -tilillään, joka sai heti huomattavan levikin. Luontojärjestöt ottivat kuvan heti markkinointinsa keulakuvaksi ja höystivät kohua sen minkä voivat. Some kuohui raivon partaalla ja kuva levisi satoihin tuhansiin päätelaitteisiin alta aikayksikön aiheuttaen suuttumusta, tunteenpurkauksia ja raivoa koko metsäalaa kohtaan. Kuva oli tehokas ja kannatus kasvoi räjähdysmäisesti. Myös YLE uutisoi ”murhenäytelmästä”

YLE: ”Lintujen rengastaja Jukka Tanner kohtasi viime viikolla Riihimäellä häntä järkyttäneen näyn. Yksinäinen lehtopöllön poikanen kyhjötti valtavan kannon päällä. Ympärillä metsää oli kaadettu sileäksi.”

Tanner kertoi YLE:n jutussa, kuinka oli löytänyt yksinäisen pöllön keskeltä avohakkuuta kannolta nököttämästä. Jo samassa jutussa hän kertoi, miten oli korjannut metsäkoneen tuhoaman pesän ja nostanut linnun takaisin pesäänsä. Linnun sisar oli hänen mukaansa todennäköisesti menehtynyt hakkuiden yhteydessä.

Huom! Juttua korjattu myöhemmin.

MTV: ”Liikuttava kuva: Piittaamattomat hakkuut murskaavat lentokyvyttömät poikaset hengiltä pesiinsä – rengastaja todistaa surullisia lintukohtaloita”

Ilta-sanomat: ”Kuvan lehtopöllö menetti pesänsä hakkuiden myötä. Tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu, sillä pöllö pääsi asustelemaan varapönttöön. (KUVA: Jukka Tanner)” Huom! Juttua korjattu myöhemmin.

Iltalehti: ”Aukiolla mies oli kohdannut muutenkin lohduttoman näyn: kaikki rehevän metsän puut oli jyrätty maahan, ja muiden lintujen tavoin pieni lehtopöllö oli menettänyt kotinsa.”

Myös julkisuuden henkilöt osallistuivat kuvan levitykseen somessa.

Jari Tervo: ”Lehtopöllön poikanen kotinsa raunioilla. Näin käy kun ihminen menee metsään”

Emma Kari (Vihr.) otti jyrkästi kantaa ja lobbasi avohakkuukieltoa ja pesintäaikaista hakkuiden keskeytystä.

Lavastettu kuva

Ei mennyt kauaa, kun paljastuikin, että kuva olikin lavastettu. Tanner oli nostanut pöllönpoikasen itse kannolle kuvattavaksi. Hänen puuhiaan oli todistamassa kaksi silminnäkijää, jotka kertoivat nähneensä kolmannen miehen hakkuissa suojatulla pöllönpesällä.

Harvinaista kyllä, tällä kertaa metsäalan vastustamiseksi nostettujen väitteiden paljastuttua huuhaaksi, asiaa ei haudattukaan kaikessa hiljaisuudessa. Some käy edelleen kuumana. Pöllö ei ollutkaan vaarassa, mikä oli helpotus kaikille. Metsänomistaja ja metsäyhtiön edustaja olivat merkanneet pesäpuun ja säästäneet pesän ympärilläkin olevat puut hakkuilta, kuten asiaan kuuluu. Mutta kohu jatkuu.. Miksi?

Lavastuksen paljastuttua Tanner muuttikin tarinaansa. Nyt hän kertoi olleensa rengastamassa pöllöä ja oli nostanut pöllön kannolle kuvattavaksi. Tämän toimintatavan tuomitsi Suomen Luontokuvaajien puheenjohtaja Kari Wallgren täysin Maaseudun tulevaisuuden tulevaisuudelle antamassaan lausunnossa. ”Eettisissä ohjeissa kielletään myös levittämästä valheellista tai harhaanjohtavaa informaatiota.”, kertoo Wallgren.

Muuttuvat lehtiartikkelit

Pian Tannerin tarina oli taas muuttunut ja niin myös alkuperäiset artikkelit lehdissä. Yksi säilyi ennallaan. Luontojärjestöt markkinoivat avohakkuiden vastaista kampanjaansa edelleen #pöllögate:n avulla ja vähättelevät levittämäänsä #disinformaatiota.

Pöllögate YLE korjaus
YLE ei kerro koko korjausta ja kyseenalaistaa oman korjauksensakin

YLE: Alkuperäiset väitteet on pitkälti poistettu ja tilalle on haastateltu avohakkuita kieltävää kampanjaa ajavan Bird Life Suomen asiantuntijaa, joka markkinoi kampanjaa ja paisuttelee metsien käsittelyvoimakkuutta vanhaan tapaan.

Iltasanomat sentään kertovat jutun lopussa tekemistään muutoksista toisin kuin YLE.

Media puolustelee

Median korjaavat liikkeet ovat järjestään luonteeltaan sellaisia, jotka yrittävät tyynnytellä luontoväkeen kohdistunutta paheksuntaa. Suomen Kuvalehden toimittaja Mikko Niemelä menee tässä ehkä kaikista pisimmälle kolumnissaan. Hän vierittää syyn kokonaan toimitusten niskaan, kun eivät tarkistaneet taustoja jutusta. Luontojärjestöillehän tämä kelpaa ja jokainen jakaakin nyt Niemelän kirjoitelmaa innoissaan. Onhan se kuin taivaasta tipahtanut pelastusrengas hukkuvalle.

”on myöhäistä itkeä kun paska on jo housuissa”

Niemelä kirjoittaa kohun vaiheista tiivistelmän. Jostain syystä hän unohtaa kokonaan ehkä sen suurimman uutisen koko kohussa. Tanner sai koko kohun aikaiseksi. Hän useissa lehdissä kertoi, miten hakkuukone oli hakannut pesäpuun. Hän ei myöskään oikaissut vääriä juttuja ennen silminnäkijöiden julkituloa. Tässä pätee vanha viisaus ”on myöhäistä itkeä kun paska on jo housuissa”.

Kuinka moni aidosti uskoo, että neljän eri lehden toimittajat olisivat keksineet samanlaisen väärän tarinan pöllökuvan yhteyteen, jos Tanner olisi kertonut nostaneensa pöllön kuvattavaksi? Kuinka moni uskoo, että kaikki jutut kertoivat hänen löytäneen pöllönpoikasen kannolta keskeltä hakkuuaukeaa, eikä Tannerilla olisi osuutta tähän viestiin?

Kenellä vastuu?

Tanner ei ota vastuuta. Lehdistö ei ota vastuuta. Luontojärjestöt eivät edes pahoittele ja markkinoivat virheelläkin avohakkuunvastaista kampanjaansa. Itse olen kasvatettu siihen, että jokainen tekee virheitä joskus. Virheen sattuessa pyydetään anteeksi. Se on ihan perusoppeja käytössäännöistä. Omasta mielestäni kaikki edellämainitut voisivat asiallisesti kantaa oman vastuunsa koko kohussa. Tanner on muutellut tarinaansa ja epäilys on suuri, että kohu on kokonaan hänen vastuullaan. Olisi suoraselkäistä tunnustaa ja pyytää anteeksi. Media ei tarkistanut jutun taustoja metsänomistajalta tai metsäyhtiöltä. Se voisi pahoitella virhettään valemedian levittämisestä. Luontojärjestöt löivät koko metsäalaa kuin vierasta sikaa. Se voisi kantaa vastuunsa ja tunnustaa, että heillekin voi tapahtua virheitä. Nähtäväksi jää, ottaako kukaan vastuuta..

Jotain hyvääkin

Jokaisessa jutussa on myös hopeareunus. Metsähallituksen tiedottajana työskennellessäni huomasin konkreettisesti erittäin nopeasti, miten luontojärjestöjen tiedotteet menevät sellaisenaan toimitusten seulan läpi lähes poikkeuksetta. Koska usein Metsähallitus oli syytösten kohteena ”kasvottomana valtion rahasampona”, usein tiesin myös asioiden todellisen tilan. Se ei yleensä ollut lähellekään lehdestä luettua.

Oli varsin yleistä, että luontojärjestöltä lähtenyt uutisaihe päätyi lehtiin PELKÄSTÄÄN luonnonsuojelijoiden haastatteluilla varustettuna. Metsähallituksella oli sitten mahdollisuus oikaista juttua jälkikäteen. Sen verran höveleitä olivat kuitenkin toimituksissa. Mutta jos itse laitoin tiedotteita lehtiin Metsähallituksen toiminnasta, oli aivan tavallista, että samaan juttuun sisällytettiin jonkun luontojärjestön ”asiantuntijan” metsätalousvastaista paheksuntaa höystettynä väitteellä vanhojen metsien loppumisesta ja ehkä itse aiheestakin.

Ehkä #pöllögate toi esiin sen, minkä metsäala on tiennyt jo pitkään. Luontojärjestöt eivät toimi rehellisesti viestinnässään. Ne käyttävät #valemedia:a ja ”disinformaatio:ta häikäilemättömästi hyväkseen saadakseen julkisuutta kapeakatsontaisille tavoitteilleen. Ehkä viimein media ottaa opikseen ja alkaa selvittämään yhden asian järjestöjen levittämiä tietoja myös toisesta näkökulmasta. Tätä olen toivonut koko metsäalalla oloni ajan. Se on vastuullista journalismia!

Lisäksi metsäala on saanut erinomaisen syyn jakaa ihmisille tietoa erilaisista ohjeista ja suosituksista, joita pöllöjen ja muiden luontokappaleiden suojelemiseksi metsätalouden arkitoimissa on aktiivisessa käytössä. Ja se kirjo on valtava!

Ja mitä opimme siis kohusta. Opimmeko lähdekriittisyyttä? Opimmeko kuulemaan myös toista osapuolta?

(Lisätty 17.6.2018)

Iltalehti teki laajan jutun 17.6., jossa äänessä olivat kuvan ottaja ja luontojärjestöt. Ihan käsittämätön tarina saa siis jatkoa. Jutun otsikointi oli kohuun viittaava, mutta sisältö oli ihan pelkkää luontoaktivistien metsätalousvastaista propagandaa. Ja mitä opimme siis kohusta. Opimmeko lähdekriittisyyttä? Opimmeko kuulemaan myös toista osapuolta? Jos Iltalehden mielestä kohukuvaajan tarinaan toisen puolen tuo Bird Life Suomi ja Suomen Luonnonsuojeluliitto, ei opittu yhtään mitään..

Paloma Hannonen (SLL) kertoo, kuinka 25 % puutavaralajeista tulee hakkuilta kesällä neljän kuukauden aikana. Eli kesällä hakataan selvästi muita aikoja vähemmän. Pesimäaikaiset hakkuut kattavat n. 0,2% Suomen metsistä. Tämä on merkitsevä luku, joka asettaa vaatimukset, uhan ja seuraukset mielestäni kohtuullisen hyvin mittakaavaan.

(Lisätty 11.7.2018)

YLE on alkanut mainostaa avohakkuukieltoa tosissaan. Lähes jokaisessa metsiin liittyvässä jutussa aloitetta nostetaan ylös. Greenpeacen Sini Harkki oli Päivän kasvona. Sinin tarina oli tuttua höttöä, jolla ei tosielämään ollut paljoakaan yhtymäkohtia. Pöllögate tuotiin esiin toimituksellisesti oudossa valossa. Toimittaja kyllä kertoi alkuperäisestä kuvasta ja kuvaili miten se toi buustia aloiteelle. Jostain syystä ei kuitenkaan lavastuksesta puhuttu sanallakaan, vaikka olisi ollut juuri oikea henkilö vastaamaan lavastetun kuvan käytöstä markkinoinnissa.

Kansainvälisen luonnonsuojelubiologien konferenssista tehdyssä jutussa arvosteltiin metsätaloutta, joka vallitsi 1980 -luvulla. Nykymetsätaloudesta ei puhuttu juuri mitään. Mutta tässäkin yhteydessä lakialoite kyllä nostettiin esiin, vaikka se ei konferenssiin liity mitenkään.

SLL uhkaa monimuotoisuutta

Suomen Luonnonsuojeluliitto jaksaa yllättää. Jos asia ei olisi niin vakava, olisin varmaan purskahtanut nauruun heidän uusien vaatimusten vuoksi. Voihan tietenkin olla, että heidän aprillipila julkaistiin vain hieman myöhässä ja uutinen on vitsiksi tarkoitettu.. Mietin myös, voisivatko he mahdollisesti varautua jo mahdollisesti tuleviin maakuntavaaleihin? Vai onko tämä vain liiketoimintasuunnitelman päivitys? On niin epätodellinen paperi, että sitä on vaikea suhteuttaa mihinkään todelliseen.

Yhtä kaikki, SLL:n uusi tavoite on vähentää Suomen osuutta ilmastonmuutoksenvastaisessa taistelussa merkittävästi. Tavoite myös vaarantaa luonnon monimuotoisuuden globaalisti. Sen tavoite on lisätä tiukasti suojeltuja alueita koko maassa 17 prosenttiin. Nykyisinhän tuo tavoite täyttyy Suomen osalta vain Nagoyan sopimuksen laskentatavalla. Tavoitteen perusteluina on Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Höltän mukaan se, että ”Suomessa on edelleen 800 uhanalaista metsälajia ja lukuisia uhanalaisia luontotyyppejä, vaikka metsänhoito-ohjeita on uusittu”.

Järjestövaatimukset
Järjestövaatimukset ja olemassa olevat suojelualueet

Kirjoitinkin uhanalaisuuden tilasta blogissani 2.4.2018. Sen jälkeen on vahvistunut, ettei metsälajien kohdalla mainittu metsätalous uhanalaisuuden syynä perustu mihinkään muuhun kuin epämääräiseen arvioon, josta ei löydy lisätietoja mistään, eikä sille ole asetettu kriteerejä. Uhan vakavuutta tai esitettyjen syiden merkitystä ei siis arvioida. Sillä ei ole merkitystä, onko uhan vakavuus mitätön vai merkittävä.

Höltälle on jäänyt epäselväksi myös metsänhoidon aikajänteet. Kun metsänhoidossa tehdään toimintalinjan muutoksia, on järjetöntä olettaa vaikutusten tulevan näkyville seuraavana päivänä. Uusien ohjeiden mukaisia toimia aletaan toteuttaa sen jälkeen tehtävillä toimenpiteillä kuvio kerrallaan. Metsät eivät muutu toiseksi pelkästään päätöksellä, vaan pitkän aikavälin tavoitteellisella toiminnalla. Eikä uhanalaiset lajitkaan tiedä syöksyä heti uusien ohjeiden mukaisesti käsitellyille alueille. Voi olla, että käsittelyn jälkeen menee vielä muutama vuosi siihen, että on päästy tavoitetilaan. Ja tämän jälkeen vasta lajit pääsevät hyötymään tehdyistä parannuksista. Eli ensi vuonna julkaistavassa uhanalaisten lajien Punaisessa kirjassa näkyy vasta 10-20 vuotta sitten tehdyt muutokset todenteolla. Tähän peilaten SLL:n uudet tavoitteet vuoteen 2030 saakka ovat täysin ennenaikaisia. Fiksua olisi ollut odottaa tulevan arvioinnin tuloksia ennen pitkäaikaisen linjauksen tekemistä.

On huomattava, että Höltän mainitsemien 800 lajin osalta edes 2010 kaikki eivät olleet metsätalouden uhkaamia noidenkaan arvioiden mukaan. Sen sijaan 138:aa lajia uhkaa elinympäristön sulkeutuminen kuusettumisen myötä.

Tässä kohtaa lienee syytä kertoa, mitä kuusettuminen tarkoittaa. Luonnossa esiintyy ns. valopuita ja varjopuita. Valopuut tarvitsevat runsaasti auringonvaloa voidakseen olla elinvoimaisia. Nämä lajit kasvavat usein varjopuita nopeammin ja metsässä tapahtuvan häiriön jälkeen niillä on erinomaiset elinmahdollisuudet. Yleisimpiä valopuita ovat koivu ja mänty. Kuusi sen sijaan kuuluu varjopuihin. Se pärjää erinomaisesti valopuiden suojassa. Kuusi jatkaa pituuskasvuaan, kun valopuiden pituuskasvu hiipuu. Ajan mittaan kuusi peittoaa valopuut kilpailussa erityisesti rehevillä alueilla. Lopulta jäljelle jää vain kuusia, jotka estävät lähes kaiken valon pääsyn maahan. Lehtikarikkeen loppuessa varisevat neulaset happamoittavat maata ja lopulta vain harvat lajit selviytyvät muuttuneissa olosuhteissa. Tämä tapahtuu lähes kaikilla rehevillä eteläisillä suojelualueilla vääjäämättä.

Suojelua ei tunnisteta syyksi. Miksi?

Metsätalouden uhkaa siis liioitellaan surutta. Syynä lienee perinteet ja mediaseksikkyys. Sille on helposti löydettävissä myös ”kasvottomia” yrityksiä kampanjoiden kohteeksi. Sen sijaan yli 12 miljoonan euron liikevaihdolla pyörivä SLL tavoittelee yli sadan uhanalaisten lajien varmaa kuolemaa. Miksi suojelua ei siis tunnisteta uhanalaisuuden syyksi? Itse lähtisin hakemaan syitä peiliin katsomisen vaikeudesta ja liiketoiminnan turvaamisesta. On ihan inhimillistä, ettei omien virheiden myöntäminen ole kaikille helppoa. Ja olen huomannut, että luonnonsuojelijat ovat äärimmäisen herkkiä arvostelulle.

Kultinomaisia piirteitä omaava aatteeseen perustuva toimiala on pystynyt tehokkaasti vaientamaan arvostelun vuosikymmenten ajan. Itse olen henkilökohtaisesti saanut kokea lähes koko repertuaarin. Työnantajan painostaminen, vähättely, liioittelu, uskomattomat tulkinnat, sensurointi, panettelu, kommenttieni vääristely, kysymysten sivuuttaminen, valehtelu, osatotuudet, perusteeton syyttely, herjaukset, asiantuntemuksen kyseenalaistaminen ja monet muut kiusaamisen keinot ovat tulleet tutuiksi. Jopa siinä määrin, että jouduin tekemään poliisille tutkintapyynnön asiasta. Innokkaimmin vaientamisyrityksiin osallistuu yksi SLL:n asiantuntija ja piirien puheenjohtajat. Luonnonsuojelun aatteen omaavia henkilöitä työskentelee kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Heitä on politiikassa, ministeriöissä, virastoissa, tutkimuslaitoksissa, yrityksissä ja kaikkialla muuallakin.

Twitter Sensuuri
Tämä näkymä on vastassa Greenpeace Suomen Twitterissä

Itse olen huomannut, että useimmat sähköpostikyselyni Ympäristöministeriön kirjaamoon jäävät vaille vastausta, vastaukset viipyvät tai kysymykset levitetään asiaan kuulumattomille henkilöille ministeriössä ja muissa organisaatioissa. Esimerkiksi laitoin muutama vuosi sitten sähköpostilla kyselyn luontojärjestöille maksettavista tuista. Vastausta ei kuulunut kuukausiin, joten tiedustelin asiaa uudelleen. Tämän jälkeen silloiseen työhuoneeseeni Metsähallituksella tuli korkeassa asemassa oleva metsätalouden henkilö, joka oli saanut viestiä Luontopalveluiden vastaavassa asemassa olevalta henkilöltä, joka taas oli saanut tiedon pääkonttorin Luontopalveluiden johdosta, joka taas oli saanut tiedon ministeriöstä (jossa tiedustelu oli aika laajalla jakelulla). Kysymys kuului ”Mitä hel***iä sie teet?” Ministeriössä ja Luontopalveluissa oli tiedustelu tulkittu sodanjulistukseksi metsätalouden ja Luontopalveluiden välille, koska toimin Metsätalouden palveluksessa. Ja tiedustelun motiivina oli auttaa nuoria Helsingin yliopiston opiskelijoita luonnonsuojelujärjestön perustamisessa Viikin metsien suojelemiseksi. Kukaan ei vaivautunut kysymään minulta, koska on niin paljon helpompaa vetää herne nenään syystä, jota ei edes ole olemassa. Tähän samaan törmään jatkuvasti keskusteluissa. Kyseenalaistaminen tulkitaan aina hyökkäykseksi!

Kiusaaminen on määritelmän mukaan tahallista, toistuvaa ja heikommassa asemassa olevaan henkilöön kohdistuvaa. Koska katson olevani SLL:ää ja muita miljoonien liikevaihdolla toimivia organisaatioita heikommassa asemassa, kaikki määritelmän kohdat täyttyvät kirkkaasti.

Jos taas kampanjan kohteena oleva taho lähtisi ajamaan oikeuksiaan lakiteitse, seurauksena on kansainvälinen mediakampanja, jossa kyseistä tahoa syytetään kansalaisoikeuksien pokemisesta, sananvapauden rajoittamisesta ja muista mielikuvituksellisista eettisistä rikkomuksista. Kampanja kohdistetaan kyseisen tahon asiakkaille, medialle ja kannattajille, jolloin vahinko maksimoidaan. Siksi ei kampanjan kohteilla ole tosiasiallista mahdollisuutta puolustautua valheellisilta syytöksiltä. Tästä on meneillään parhaillaan esimerkkitapaus, kun Kanadalainen metsäyhtiö Resolute Forest nosti kanteen Greenpeacea vastaan. Greenpeace syyttää voimakkaasti yhtiötä sananvapauden rajoittamisesta. Samaan aikaan sama järjestö Suomessa estää kriittisen keskustelun käymisen omilla kanavillaan. Kriittinen keskustelu estetään monin tavoin. Omalla kohdallani sensuroimalla blogien kommentointia, estämällä somekanavien keskusteluihin osallistuminen tai estämällä järjestön kommenttien näkemisen kokonaan. Tämä ei estä kyseistä organisaatiota kommentoimasta minun kommentteja muiden kanavilla. Minä en vain näe, mitä he ovat kommentoineet. Samaa kohtaa myös esimerkiksi poliitikot, jotka kritisoivat järjestöjen toimintaa. Tämä kyseenalaistaa mielestäni koko organisaation etiikan ja moraalin.

DCIM101MEDIA
Talousmetsää Rovaniemellä

Edellä mainitut toimet johtavat siihen, ettei suojelun negatiivisia vaikutuksia haluta tuoda keskusteluihin mukaan.

Suomessa käytävää monimuotoisuuskeskustelua värittää järjestöjen kapea katsontakanta. Useissa tutkimuksissa Suomen metsätalous on todettu monimuotoisuuden parhaiten huomioivaksi maailmassa! Se tarkoittaa sitä, että lisärajoitukset lisäävät painetta käyttää metsiä enemmän muissa maissa, jotka kaikki ovat monimuotoisuusasioissa Suomea heikompia. Lisäksi vaatimusten olettamus on, ettei Suomen luonnosta löytyvää lajistoa löydy muualta. Edes Venäjän rajan tuntumaan perustetuilla luonnonsuojelualueilla ei ole heille merkitystä, vaikka lajisto ja luontotyypit ovat aivan vastaavia Suomen lajiston kanssa. Lajit eivät tunnista ihmisen tekemiä rajoaja ja liikkuvat sujuvasti raja-aidan ohi. Suomi ei ole saari monimuotoisuuden näkökulmasta!

Luonnonsuojelu Venäjällä