Kannatatko metsätaloutta alitajuisesti? Tee testi!

Mikään ei herätä niin paljon intohimoja suomalaisessa ilmastokeskustelussa, kuin metsien käytön oikea taso. Siksi onkin hyvä pysähtyä miettimään, minkälaisia valintoja itse tekee, eli kannattaako hakkuita vai ei. On helpompi mennä asian taakse, kun ei itse toimi ajamiaan tavoitteita vastaan.

Kannatatko metsätaloutta alitajuisesti, vaikka julkisesti olisitkin sitä vastaan? Kyselin aiemmin eri asiantuntijoilta, poliitikoilta ja jopa yliopistoilta, mitä materiaaleja he suosittelisivat. Kysyilmastosta lopulta kertoi puun olevan turvallinen valinta. Aika moni asialla politikoiva jätti vastaamatta. Niin vaikea kysymys oli. Siksi onkin syytä mennä kuluttajatasolle ja miettiä, mitä heidän mielestään ovat ekologiset valinnat.

Metsäquizz

Nyt kun olet tehnyt testin, tiedät, mitä mieltä olet suomalaisen metsätalouden ekologisuudesta ja ilmastoystävällisyydestä. Onneksi olkoon!

Jaa testi myös ystävillesi, jotka kamppailevat oikeiden valintojen tekemisen kanssa!

Mainokset

Elämänkatsomus vai uskonto?

Ihmisten käyttäytymistä on pohdittu varmaan aina. Itsekin olen välillä suorastaan tuskaillut ymmärtämättömyyden alla, kun olen pyrkinyt ymmärtämään kehityksen vastustajien toimintamalleja ja motiiveja. Erityisesti olen pohtinut sitä, mikä saa muuten ihan järkeviltä vaikuttavat ihmiset pitämään kiinni uskomuksista, jotka eivät pidä paikkansa. Ja miksi näiden uskomusten oikeaksi tekemiseen käytetään niin paljon aikaa, rahaa ja energiaa?

Törmäsin YLE:n toimittaja Johanna Vehkoon kirjoittamaan artikkeliin, joka selittää asiaa. Lukemisen helpottamiseksi kopioin Johannan tekstistä nämä neljä ihmisten käyttäytymistä selittävää kohtaa.

1. Lähteiden valikoiminen

Ihmiset välttävät tietoa, joka sotii heidän uskomuksiaan vastaan.

Ihmiset hakeutuvat sellaisen tiedon pariin, joka vahvistaa heidän maailmankuvaansa ja välttävät tietoa, joka sotii heidän uskomuksiaan vastaan. Tätä kutsutaan vahvistusharhaksi.

Nyhanin ja Reiflerin tutkimus osoittaa, että poliittisesti valveutuneimmilla ihmisillä on vähiten politiikkaan liittyviä harhaluuloja. Silti he tapaavat lukea uutisia ja mielipidetekstejä, jotka ovat omiaan vahvistamaan heidän jo omaksumiaan poliittisia käsityksiä. Tämä on usein tiedostamatonta.

Ilmiö korostuu niin sanotussa informaatiokuplassa, eli samanmielisten muodostamassa sosiaalisen median verkostossa, jonne erilaiset näkemykset eksyvät harvoin.

2. Mielipide vaikuttaa faktojen omaksumiseen

Ihmiset ovat erittäin puolueellisia asioissa, jotka ovat heille tärkeitä. Ihmiset tapaavat arvioida uutta informaatiota oman arvomaailmansa mukaan. Jos tieto ei sovi ihmisen ennakkokäsityksiin, hän saattaa alkaa sovitella ja järkeillä asiaa uudelleen niin, että uskomukset säilyvät ennallaan uudesta tiedosta huolimatta. Tällöin ihminen myös alkaa aktiivisesti etsiä omiin mielipiteisiinsä sopivia asiantuntijoita ja tietolähteitä.

Rokotusvastainen ihminen ei hevin ala uskoa, että rokotukset eivät aiheuta autismia.

Vääristeltyyn tietoon on helpompi uskoa, kun asiaan liittyy voimakkaita mielipiteitä. Rokotusvastainen ihminen ei hevin ala uskoa, että rokotukset eivät aiheuta autismia, vaikka hänelle näyttäisi kaikki tieteelliset todisteet aiheesta. Ilmastonmuutoksen kieltäjät uskovat vakaasti, että alan tutkijoiden valtava enemmistö on väärässä.

3. Takaisku-efekti

Kun ihmisen syvimpiä uskomuksia haastetaan, tämä usein vahvistaa näitä uskomuksia. Tästä syystä faktantarkistus ja huhujen alasampuminen on usein vaikeaa. ’

Kun ihmisen syvimpiä uskomuksia haastetaan, tämä usein vahvistaa näitä uskomuksia.

Takaisku-efekti saattaa syntyä, jos väärää väitettä yritetään kumota kieltämällä se, esimerkiksi sanomalla “Martti ei ole rikollinen”. Hetken kuluttua kuulija muistaa vain lauseen ytimen, “Martti” ja “rikollinen”. Voi siis olla tehokkaampaa sanoa, että “Obama on kristitty” kuin “Obama ei ole muslimi”.

4. Todellisuuden illuusio

Tutut hokemat alkavat vaikuttaa tosilta, kun niitä kuulee tarpeeksi usein. Varo toistoa. Kun tiedotusvälineet toistavat poliitikkojen väitteitä ja iskulauseita kyseenalaistamatta niiden todenperäisyyttä, ne alkavat ajan myötä vaikuttaa tosilta.

Tutun kuuloista?

Kun edellä olevia käyttäytymismalleja peilaa joidenkin toimittajien, ympäristöjärjestöjen, luontoaktivistien ja Vihreän puolueen väitteisiin, väitteet alkavat kuulostaa huomattavasti helpommin ymmärrettäviltä. Ne ovat usein kiteytys näistä kaikista. Sen lisäksi, että nämä henkilöt valikoivat lähteitään, on myös vapaa media tiedemaailma valjastettu tuottamaan sisältöä, johon voi tarttua. On aivan toinen keskustelu, miten se uhkaa lehdistönvapautta, vastuujournalismia ja tiedettä.

Greenpeacella on oma ”tutkimuslaitos” ja Suomessa aktivistit toimivat pääasiassa tutkimuslaitosten suojissa. Näiden laitosten tehtävä on tuottaa ideologian tueksi materiaalia, joka ”todistaa” sen oikeaksi. Tässä kohdassa on hyvä myös todeta, että samat tieteelliset totuudet eivät päde aina koko maailmassa, jotka ovat valtakunnan rajojemme sisäpuolella ”vertaisarvioituja tieteellisiä faktoja”. Näitä tutkimuksia leimaa se, että tutkimushypoteesi ja tutkimuksen rajaus tehdään siten, että voidaan jättää huomiotta niitä seikkoja, jotka muuttaisivat tutkimuksen tuloksen tavoitteen vastaiseksi. Esimerkiksi ilmastokeskustelussa metsien hiilinieluvaikutuksia lasketaan vain käsittelyalan osalta lyhyellä aikajänteellä. Huomioimatta jää, että metsistämme käsitellään vain 2 % vuosittain ja 98 % on käsittelyiden ulkopuolella, käsittelyiden vaikutus puuston tulevaan kasvuun, puuhun sitoutuneen hiilen liikkeet hakkuiden jälkeen, korvaavuusvaikutukset, hakkuiden siirtyminen, globaalin markkinan muuttumattomuus hakkuutasosta huolimatta (uusiutuvien tarjonta markkinoille) jne. Tällä lailla on helpompi tehdä ”tutkimus” ja saadaan haluttu tulos.

Mielipiteen vaikutusta ei kannata väheksyä. Onhan suuri osa aktivisteista saanut kuulla koko ikänsä, miten ”metsätalous tuhoaa luontoamme”. Viimeaikaiset uutiset ja uhanalaisarviot uhkaavat pahimmassa tapauksessa romuttaa pohjan, johon ihminen on rakentanut koko maailmankatsomuksensa. Niiden uskominen voi olla jopa mahdotonta. Jos rokotevastaisen vakuuttelu rokotteiden turvallisuudesta onkin haastavaa, metsäalan hyvien tulosten vakuuttelu ympäristöaktivistille voi olla yhtä helppo tehtävä, kuin yhdyskunnan perustaminen Marsiin. Tehtävissä, mutta vaatii aikaa ja työtä.

Asioiden kieltäminen on varsin tyypillistä metsäkeskustelussa.

Asioiden kieltäminen on varsin tyypillistä metsäkeskustelussa. Samoin yleistykset ja tunnepohjaiset olettamukset. Metsäalan hyviä vaikutuksia ei haluta tunnustaa, eikä puun merkitystä tuotteiden materiaalina. Tämänlainen takaiskuefekti korostuu silloin, kun vihreänä itseään pitäviltä kysytään konkreettisia esityksiä siitä, miten he haluaisivat ratkaista maailmaa vääjäämättä kohtaavat ongelmat, jotka johtuvat väestönkasvusta ja kehittyvien maiden vaurastumisen aiheuttamasta kulutuksen lisäämisestä. Edes Vihreän puolueen johto tai suurimpien ympäristöjärjestöjen parhaat asiantuntijat eivät esitä mitään ratkaisua, vaan piiloutuvat kuluneen ”kulutusta pitää vähentää” -fraasin taakse. Tosiasiassa varmasti tietävät sen olevan vain haavekuva, josta voi uneksia. Vastaamisen välttely kertoo joko siitä, että he todella uskovat epärealistisen unelman toteutumiseen, tai siitä, että he tietävät parhaan vaihtoehdon uhkaavan omaa maailmankuvaa. Kolmas vaihtoehto on vähän raadollisempi. Se on liiketoiminnan suojaaminen ja kannatuspohjan säilyttäminen.

Mitä enemmän metsäalan positiivisia uutisia tulee, sitä enemmän myös viherväki toistaa mantrojaan ja pyrkii estämään muita esittämästä itselleen epämieluisia uutisia. Toimittajista valtaosa on nykyään vihervasemmiston kannattajia. Jopa 95 % YLE:n ja Hesarin toimittajista kuuluu tähän ryhmään. Ei siis ole ihme, että näemme koko ajan enemmän totuuden illuusiota ylläpitäviä juttuja. Illuusion ylläpitäminen näkyy konkreettisesti myös keskusteluissa. Ei ole mitenkään harvinaista, että illuusiota ylläpitäviä mielipiteitä esitetään ”todisteena”, vaikka keskusteltaisiin illuusion juuri murskanneesta tutkimuksesta.

Vihervasemmistossa vallalla oleva käyttäytymismalli muistuttaa läheisesti uskontoja ja fanaattisimpien aktivistien osalta on jopa lahkomaisia piirteitä. Kuten raamattukin, myös aktivistien ja vihreiden argumentit ovat menneisyydessä kirjoitettuja. Metsätalouden leimaamisessa käytettävistä argumenteista suurin osa kohdistuu sellaiseen toimintaan, tai volyymiin, jota ei ole käytetty enää tällä vuosituhannella. Niistä halutaan pitää kiinni, koska ne vahvistavat omaa uskoa ja oikeassa olemisen tunnetta. Siksi ei olekaan outoa, että esimerkiksi Greenpeace on lähentynyt kirkon kanssa ja järjestää tilaisuuksiaan kirkon tiloissa. Onhan se hurskas ympäristö kokoontumiselle. Hieman kirkon roolia ihmettelen, miksi se haluaa lähentyä laista piittaamatonta, toisia ihmisiä kohtaan iskuja tekevän järjestön kanssa, mutta tutkimattomia ovat herran tiet.

Joka tapauksessa voidaan varmaan olla yhtä mieltä siitä, että ympäristöaktivistit ja heidän ajatusmaailmansa jakaviin ihmisiin kuuluu eri tavoin metsäalan positiivisiin vaikutuksiin suhtautuvia henkilöitä. Osa ei tule varmaan milloinkaan antamaan yhtään periksi uskostaan, osa on valmis harkitsemaan kantaansa ja osa tulee olemaan vihaisia siitä petoksesta, jonka uhreiksi ovat joutuneet, kun huomaavat todellisen tilanteen. Näihin vihaisiin olenkin jo törmännyt muutaman kerran..

Tarvitaan lisää tutkimusta

Ilmeisesti asia on joko liian vähäpätöinen tai arkaluontoinen ratkaistavaksi, kun sitä ei ole tehty. Keskustelua on käyty vuosikymmeniä, mutta vieläkään ei ole saatu luotua monialaista puolueetonta arviointiryhmää, joka tekisi selkeän auditointikriteeristön luonnonvara-alojen luontovaikutusten arvioimiseksi. Kaikki tarvittava tieto on saatavilla. Ei tarvita kuin määritykset sille, miten vaikutuksia arvioidaan. Ryhmän rooli tulisi olemaan neuvoa antava. Se antaisi konkreettisia esityksiä tavoitteista, joita kohti pitäisi mennä nykytietojen valossa. Se vertailisi eri materiaalien ympäristö-, ja ilmastovaikutuksia paikallisesti ja globaalisti. Se myös arvioisi julkisuudessa esitettäviä argumentteja, kuten ”metsätalous uhkaa lajistoa” tai ”Kemin tehdas on ilmastolle haitallinen” ja antaisi arvionsa niiden todenmukaisuudesta.

Ryhmän tulisi koostua eri alojen huippuasiantuntijoista, joilla on myös kansainvälinen näkemys. Ryhmään ei voi ottaa etujärjestöihin tai niiden lähipiiriin kuuluvia jäseniä, eikä sellaisia asiantuntijoita, jotka ovat julkisuudessa ottaneet kantaa tavalla, jonka voidaan katsoa estävän puolueettoman arvioinnin tekemisen. Ryhmän jäsenten tiedot eivät olisi julkisia muutoin kuin osaamisen ja jäsenen valinneen tahon osalta. Näin vältetään jäseniin kohdistuva mielipidevaikuttaminen ja oman edun tavoitteleminen. Ryhmän kokoamisesta voisi vastata ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, sekä työ- ja elinkeinoministeriö.

Oikean tiedon arvonpalautus

Meidän pitää tehdä kaikkemme, jotta ihmisten oikeus oikeaan tietoon varmistetaan. Lähes kaikki suomalaiset ovat luonnonsuojelijoita, vaikka eivät järjestöihin kuuluisikaan. Luonnonosuojelutyötä tekeekin ironisesti eniten metsäalan ammattilaiset, jotka arvostavat työpaikkaansa, eli luontoa. He tekevät joka päivä konkreettisia luonnonsuojelupäätöksiä, joilla on todellinen ja suora vaikutus lajiston elinvoimaisuuteen. Ei heitä kovin paljoa kuitenkaan julkisuudessa kehuta, vaikka tuore uhanalaisuusarviokin osoitti juuri heidän työllään olevan vaikutusta. On aika päättää vihreä valhe, joka vääristää ihmisten maailmankuvaa koko yhteiskuntaa vahingoittavalla tavalla. Luonnonsuojelu ei ole sama asia, kuin luontoaktivismi, eikä luontojärjestöille annettu almu paranna luonnon tilaa, vaan kiihdyttää epätervettä ja  epärehellistä vastakkaisasettelua. Jätetään se aikakausi taaksemme ja suunnataan katseemme kohti tulevaisuutta. Se on sellainen, jollaiseksi me sen teemme!

”..emme elä maailmassa, jossa tuotteet voisi vain ostaa kaupasta tai tehdä ilmasta sidotusta hiilestä..”

Aina on myös hyvä pohtia omaa lähestymistapaa ja oman maailmankatsomuksen perusteita. Itse olen aina ollut rationaalinen ja joskus raivostuttavan ratkaisukeskeinen, kun pohdin pieniä ja isoja haasteita. Siksi pyrinkin luomaan mielessäni mahdollisimman realistisen kuvan, jossa ongelmat nyansseineen olisi mietittynä. Ymmärrän täysin sen, että metsien käyttö ei ole ongelmatonta. Jokainen hakkuu jättää jälkensä metsään ja vaikuttaa sillä kohteella luontoon. Mutta emme elä maailmassa, jossa tuotteet voisi vain ostaa kaupasta tai tehdä ilmasta sidotusta hiilestä, kuten tässä taannoin esitettiin vaihtoehtona. Jokainen tuote tarvitsee raaka-aineensa ja tekijänsä. On siis oltava realisti ja hyväksyttävä se, ettei raaka-aineet oikeasti vain ilmesty jostain ja että niiden hankkiminen vaikuttaa aina luontoon. Sehän on, jos totta puhutaan, ainoa raaka-aineen lähde, jota ihmiskunta voi hyödyntää. Metsä ja suomalainen metsäosaaminen yhdistettynä on maailman mittakaavassa siinä mielessä ainutlaatuinen, että se mahdollistaa kakun syömisen ja säästämisen. Hakkuilla kasvatetaan puuston kasvua. Puulla myös korvataan fossiilisia. Ja kun vielä tutkimustulokset osoittavat, että myös metsäluonnon lajiston elinolosuhteita voidaan parantaa hakkuiden yhteydessä tehtävällä aktiivisella luonnonhoidolla, näen metsien käytön lisäämisen kestävyyden rajoissa välttämättömänä vaihtoehtona. Olen valmis muuttamaan kantaani, kun minulle esitetään kestävyyden kriteerit täyttävä vaihtoehto, jossa fossiiliset raaka-aineet on korvattu täysin, eikä puulle enää ole tarvetta. Sitä odotellessa tulen puolustamaan suomalaisen metsätalouden erinomaisuutta ratkaisuna globaaleihin haasteisiin.

 

Vastustamisen aikakausi päättyy

Olemme eläneet puoli vuosisataa vastustamisen aikakautta. Tänä aikana meille on kehittynyt merkittävää #konfliktiteollisuutta. Tämän teollisuudenhaaran alku voidaan lukea niihin aikoihin, kun aiemmin spontaanit mielenilmaukset kehittyivät järjestäytyneeksi toiminnaksi. Suomessa Suomen Luonnonsuojeluliitto juhli juuri 50 -vuotista taivaltaan. Se voidaankin lukea uranuurtajaksi konfliktiteollisuuden kehittämisessä.

Alkuaikoina luonnonsuojeluvaatimukset olivat ehdottomasti paikallaan. Olihan sen aikainen metsien käsittely nykymittapuulla tarkasteltuna melkoisen ronskia. Avohakkuualat mitattiin neliökilometreissä ja koivu luettiin lähinnä haittapuuksi. Soita ojitettiin urakkahinnoittelulla kilometriperusteisesti, jonka seuruaksena ojia nähdään edelleen myös kangasmailla. Eihän sitä viivotinta välillä voinut nostaa kartalta. Suomi maksoi sotavelkansa metsällä ja se näkyi.

Sittemmin tutkimus osoitti, että homma ei mene ihan putkeen, eikä samalla kaavalla voi jatkaa. 1980 -luvulla luonnonsuojelijoiden vaatimukset otettiin tosissaan myös metsäalalla. Tästä alkoi nopea muutos kohti monimuotoisuutta tukevaa metsätaloutta. Ala oli mukana valmistelemassa uusia metsä- ja luonnonsuojelulakeja, joiden tarkoitus oli turvata olemassa olevaa monimuotoisuutta, sekä pitkässä juoksussa lisätä sitä. Samoihin aikoihin suomalaisessa metsätaloudessa otettiin käyttöön myös PEFC -sertifiointijärjestelmä, jolla varmistettiin kehityksen suunnan pysyvän tulevaisuudessakin metsäluontoa tukevana. Myös kahlekuninkaat, eli aktivistit otettiin mukaan valmistelemaan lainsäädäntöä ja vaikuttamaan kaikkeen luonnon hyödyntämiseen.

Ylä-lappi
Metsäsodilla Greenpeace repi paikallisten välit pysyvästi. Paikkakunnalla ei ole vieläkään unohdettu silloin syntyneitä erimielisyyksiä.

Dialogi kehittyy

2000 -luvulla käytiin voimakkaita metsäsotia pääasiassa kansainvälisen megajärjestön, Greenpeacen masinoimana. Meno oli aika hurjaa ja metsäala oli helisemässä uudessa tilanteessa. Kun aiemmin riidat olivat kotimaisia, nyt ne olivatkin maailmanlaajuisia. Greenpeace kampanjoi joka puolella maailmaa arvostellen milloin Metsähallitusta, milloin metsäyhtiöitä. Argumenteissa ei pidätelty yhtään ja siinä meni mukana muun muassa Suomen viimeiset sademetsät, kun viestintäkampanjaa käytiin Euroopassa. Saksan postilaitos lopetti suomalaisten kirjekuorten ostamisen tämän vuoksi. Metsäalan oli opittava uuteen tilanteeseen. Kun aiemmin oli ajateltu, että alalla tiedetään mitä siellä tehdään, nyt havahduttiin siihen, että myös alan ulkopuolisten pitäisi tietää, mitä metsäalalla tehdään.

Inarissa käytyjen metsäsotien aikana Greenpeace repi paikalliset asukkaat kahteen ryhmään. Sota pakotti jotkut luopumaan työstään ja jopa kauppojen kassoilla huudeltiin törkeyksiä metsistä elantonsa saaville. Arvet ovat syviä, eivätkä ne ole vieläkään parantuneet kaikilta osin. (Tätä kirjoittaessa Greenpeace on repinyt sodan arvet uudelleen, kun se FSC -sertifiointiin vaikuttamalla pysäytti paikallisen puukaupan kokonaan.)

Alkoi dialogien kehittämisen aika. Lapin metsäsotien aikana käytiin lukuisia keskusteluita, joissa sovittiin pelisäännöistä. Lopulta rauha saavutettiin ja toiminnan piti olla myös aktivistien ja paikallisten elinkeinojen hyväksymää. Kestihän sitä hetken.

Tällaiset kommentit halventavat tehtyä uhanalaisuusarviointia ja monimuotoisuuden eteen tehtäviä panostuksia.

Jo vuonna 2010 julkistettu uhanalaisten lajien punainen kirja antoi viitteitä siitä, että metsäalan monimuotoisuustyö alkaa kantaa hedelmää. Vaikutukset ovat hitaita, koska vain pari prosenttia talousmetsistä on vuosittain hakkuiden piirissä ja niistäkin valtaosa on kasvatushakkuita. Rakennepiirteiden paraneminen siis ottaa aikaa ja sen jälkeen vielä aikaa menee lajiston elpymiseen. Puhutaan vuosikymmenistä, ei vuosista. Tuore uhanalaisarviointi taas kertoi, että uhanalaiset metsälajit jatkavat kasvuaan. Mutta talousmetsien lajistossa muutosta ei tapahtunutkaan. Uhanalaistuminen oli siis saatu pysähtymään siitäkin huolimatta, että kaikkialla muualla maailmassa kaikissa kasvupaikoissa uhanalaistumiskehitys voimistuu. Edelleen kuitenkin viljellään mielikuvaa, jossa metsätalous on suurin uhka lajistolle. Tällaiset kommentit halventavat tehtyä uhanalaisuusarviointia ja monimuotoisuuden eteen tehtäviä panostuksia.

Ilmastonmuutos sekoittaa pakkaa

Samanaikaisesti ilmastonmuutos nousi kaikkien tietoisuuteen. Vihdoin se otettiin tosissaan. Tutkijat kaikkialla maailmassa ovat yhtä mieltä siitä, että ilmastonmuutos johtuu fossiilisten raaka-aineiden käytöstä. Ympäristöjärjestöille iski hätä! Koska he eivät ole ihan täysiä tampioita, he ymmärsivät nopeasti, että nyt on tulevaisuus vaakalaudalla. Fossiilisten korvaamiseksi tarvitaan luonnollisesti uusiutuvia raaka-aineita. Suomessa ja maailmalla se tarkoittaa aivan suoraan painetta käyttää metsiä tehokkaammin.

Alkoi armoton viestintäkampanjointi, jolla keskustelu johdettiin vain yhteen asiaan. Hakattavan metsäkuvion hiilivaraston muutokseen. Tällä voitiin laskea, että metsikön hiilinielu pienenee, kun sen hiilivarastoa pienennetään. Ja luonnollisesti tämän varaston annettiin ymmärtää päätyvän saman tien taivaalle ilmastoa lämmittämään. Aktiivisesti vältettiin aiheita, jotka viittasivat fossiilisten korvaamiseen, hakkuiden siirtymiseen, hiilivarastojen todellisiin päämääriin, globaalin kysynnän kasvuun tai metsien kasvun nopeutumiseen. Hakkuut oli saatava näyttämään huonolta vaihtoehdolta, mutta samalla oli saatava ilmastonmuutos osaksi omaa markkinointia. Oli siis vastustettava ilmastonmuutosta ja ratkaisua sen hillitsemiseksi, jotta oma olemassaolon perusta säilyisi. Ei helppo tehtävä.

Pelkkä vastustaminen ei enää riitä

Käydessään hurjaa viestintäsotaa oman perustansa säilyttämiseksi myös metsäväki aktivoitui. Viimeiset vuodet on saanut lehtien palstoilta lukea äärimmäisen paljon tietoa metsäalasta ja metsien käytöstä. Metsäisen kansan ainakin pitäisi periaatteessa tietää, mikä on metsien merkitys yhteiskunnalle, ilmastolle ja luonnolle. Mielikuvan luomista sekoittaa lehdistö ja konfliktiteollisuus. YLE, Hesari ja Suomen kuvalehti ovat ansioituneesti kirjoittaneet juttuja, jotka sekä tuovat faktoja luettavaksi, mutta sitten aivan vihreää ideologiaa tukevia kirjoituksia vastapainoksi. No Suomen Kuvalehti ainoastaan pyrkii lyttäämään metsäalaa faktoista välittämättä. Mutta yhtä kaikki, tietoa on tarjolla runsaasti.

Kollega aikoinaan tuumasi, kun olin Metsähallituksen tiedottajana, ettei ole helppoa taistella faktoilla mielikuvia vastaan. Tässä mediasodassa on aivan samasta kyse. Konfliktiteollisuuden on saatava illuusio metsäalasta luontoa tuhoavana julmurina säilytettyä oman rahoituksensa säilymiseksi. Siksi keinoja ei kaihdeta, eikä totuudella ole väliä. Valitettavasti ympäristö, luonto ja ilmasto on tässä häviäjän osassa.

Enää ei riitä, että vastustetaan. Se on helppoa, mutta ei johda mihinkään. Olen nyt parin vuoden ajan kysynyt metsien käyttöä vastustavilta, mitä he esittäisivät hakkaamatta ja jalostamatta jätettävän suomalaisen puun tilalle. En ole saanut ainoatakaan esitystä. Olen myös kysynyt, mistä suomen metsätalous voisi käydä ottamassa mallia. Ei vastausta. Oletettavasti voidaan sanoa, että Suomen metsätalous on kestävintä maailmassa, sillä voitte olla varmoja siitä, että jos parempi vaihtoehto olisi, se kyllä sanottaisiin ääneen. Ja kovaan ääneen. Enää ei riitä, että vastustetaan, riidellään ja valehdellaan. Nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Lopun alkua

Konfliktiteollisuus on pisteessä, jossa ihmisiä on opetettu tarkistamaan lähteensä ja metsäala on tuonut faktoja hirvittävän määrän saataville. Edes kymmenien miljoonien budjeteilla ei loputtomiin saada vihreää näyttämään mustalta. Viimeistä episodia käydään, jossa muutama tiedemies esiintyy kertomassa faktoina omaa mielikuvaansa. Näistä pari on jopa metsäntutkijoita, mutta heidänkin naamat alkavat kulumaan ja jäänevät muiden metsäntutkijoiden vyörytyksen alle aivan pian.

Suomalaiset ovat fiksua kansaa. Ei heitä pysty loputtomiin kusemaan silmään ja sanomaan, että vessassa kävin. On konfliktiteollisuuden vuoro opetella dialogia tai heidät syrjäytetään kaikista piireistä. On aktivistien vuoro nöyrtyä, ja palata samaan todellisuuteen muiden kanssa. Maailma tarvitsee tekijöitä ja suunnannäyttäjiä. Ikuisten jarrujen aikakausi tulee päätökseen ennen kuin ilmasto lämpenee 1,5 astetta.

Yhteiskuntarauha uhattuna

Pyrin tässä blogissa pidättäytymään metsäaiheissa ja siihen liittyvissä aiheissa. Niin absudilta kuin se kuulostaakin, tämäkin kirjoitus on kiinteästi yhteydessä metsiin. Luettuasi ymmärrät miten, jos olet seurannut yhteiskuntamme tapahtumia.

Suomalainen yhteiskunta on turvallinen, koska meillä ei ole tapana hyökätä kaduille osoittamaan mieltä aina, kun joku asia ei mene niin kuin halutaan. Poliitikkojen päätöksistä jupistaan kahvipöydissä ja pitsikerhoissa, sillä kaikki suomalaiset tietävät poliitikkoja paremmin, miten asiat tulisi hoitaa. Suurin osa meistä on jopa niin viisaita, että ymmärtää pitää opit pienen piirin tiedossa. Tämän ominaisuuden ansiosta Suomi on maailman turvallisin ja monella mittarilla paras maa asua ja elää.

Toisin on muualla. Saamme lähes joka päivä lukea suurista mielenosoituksista, joissa vaaditaan johtajien eroa, politiikan muutosta tai muun epäkohdan korjaamista. Brexitin myötä Irlannissa pelätään rauhan rikkoutuvan ja sisällissodan syttyvän uudelleen. Lontoossa miljoona ihmistä osallistui marssille Brexitiin liittyen. Ranskassa keltaliivit mellakoivat säännöllisesti jonkin asian puolesta. Kööpenhaminassa osoitetaan mieltä maahanmuuton vastustamiseksi. Indonesiassa ja monessa muussa maassa osoitetaan mieltä vaalituloksiin vaikuttamiseksi. Suuria mielenosoituksia on viime aikoina ollut myös Tukholmassa, Venetsiassa, Saksassa, Haitissa..

Olen viime aikoina huolestuneena seurannut, että myös Suomeen on rantautumassa mielenosoituksilla vaikuttaminen osaksi arkea. Maailmalla mielenosoituksia masinoiva Extinction Rebellion rantautui myös Suomeen. Suomessa se toimii Elonkapina nimellä. Se ei ole ainoa konfliktiteollisuuden kansainvälinen organisaatio, vaan niitä on ollut maassamme jo pitkään muitakin. Myös kotimaisia organisaatioita on usein nähty järjestämässä mielenosoituksia. Mielenosoitukset alkavatkin olla jo osa normaalia viikkorytmiä. On maahanmuuton puolesta ja maahanmuuttoa vastaan olevia mielenosoituksia, homojen oikeuksia vaativia, tasa-arvon puolesta järjestettyjä, pakkopalautuksia vastustavia, eläinten oikeuksia vaativia ja muita marsseja.

Minusta on ihan hienoa, että tuodaan epäkohtia julki. Sillä saadaan huomiota itselle tärkeille asioille. Mutta rajansa kaikella. Jos meillä on samojen tahojen masinoimia mielenosoituksia lähes viikoittain, en pidä sitä enää oikeana tapana vaikuttaa demokraattiseen päätöksentekoon. Meillä on kansalaisaloite.fi -palvelu, johon voi tehdä aloitteita. Meillä on edustuksellinen poliittinen järjestelmä, jossa jokainen kansanedustaja voi viedä aloitteita parlamentaariseen käsittelyyn. Meillä on enemmistön päätökseen pohjautuva demokratia, jossa enemmistön tahto toteutuu. Se tarkoittaa myös sitä, että kaikkien ryhmien tahtotila ei toteudu.

Sen lisäksi, että yhteiskuntaamme istutetaan barrikadeille lähtemisen arkipäiväistämistä, meillä kasvatetaan myös äärimmäisen huolestuttavaa vastamielenosoitusten kulttuuria. Vastamielenosoitus on jo lähtökohtaisesti monella tavalla tuomittavaa toimintaa. Se sotii sananvapautta ja mielipiteenvapautta vastaan. Se on osoitus siitä, ettei hyväksytä muita, kuin oma mielipide. Sanomattakin lienee selvää, että kokoamalla vastamielenosoitusryhmän, tietoisesti nostetaan konfliktiherkkyys räjähdysherkkyyden tasolle. Jos on eri mieltä, voi minusta järjestää oman mielenosoituksen eri aikaan tai ainakin eri paikassa. Ei missään tapauksessa lähelläkään toista mielenosoitusta tai sen reittiä.

Minkälaisen yhteiskunnan haluamme?

Haluammeko me muuttua yhteiskunnaksi, jossa ääriliikkeet ovat jatkuvasti kiristämässä tunnelmaa kaduilla? Haluammeko seurata maailman esimerkkiä ja uhrata hyvä ja turvallinen yhteiskunta, jotta voimme uskotella itsellemme sen olevan välttämätön osa sananvapautta? Meillä on yksi maailman vapaimmista lehdistöistä ja kansanedustajien puhelinnumerot julkisia. Sananvapaus ei ole uhattuna, vaikka mielenosoituksia olisi vähemmän.

”Minusta mielenosoitusten järjestäminen on noloa ja lapsellista, jos samat tahot ovat jatkuvasti barrikadeilla”

Minusta mielenosoitusten järjestäminen on noloa ja lapsellista, jos samat tahot ovat jatkuvasti barrikadeilla. Se on tapa kiukutella, kun ei oma maailmankatsomus olekaan sellainen, joka uppoaisi kaikille muille. Mutta se on myös tapa osoittaa, ettei arvosta suomalaista yhteiskuntaa, eikä demokratiaa. Jatkuessaan kansalaistottelemattomuus muuttuu vain piittaamattomuudeksi yhteiskunnan normeista. Siinä ei ole mitään kunnioitettavaa ja se pitäisi tuomita yksioikoisesti. Jatkuva pikkurikkeiden hyväksyminen johtaa yhä suurempien rikkeiden hyväksymiseen. Yhteiskunnan normien määrittely ei saisi olla pienen piirin käsissä milloinkaan, jos sitä ei ole demokraattisilla vaaleilla valittu.

Nykymenolla mielenosoitusten määrä tulee vain kasvamaan ja ne tulevat muuttumaan vääjäämättä väkivaltaisemmiksi. Suomalaisten sietokyky on korkealla tasolla, mutta nyt ollaan kasvattamassa uutta sukupolvea, jolle mellakoinnista tehdään uutta normaalia. Kun olet nuori idealisti, on helppo lyöttäytyä mukaan porukkaan, joka näennäisesti ajaa sinulle tärkeitä asioita kovaäänisesti. Siinä tilanteessa voi olla vaikeampaa hahmottaa suomalaisuuden perusolemusta, jossa asioita hoidetaan keskustelemalla ja kuuntelemalla kaikkia osapuolia.

Kunnioitetaan Suomalaista yhteiskuntaa ja kerrotaan se muillekin! Oletko messissä? Jos olet, jaa tätä kirjoitusta eteenpäin. Varjellaan maailman parasta yhteiskuntaa yhdessä!