Tutkijat erimielisiä

Metsien ilmastovaikutukset ovat osoittautuneet erittäin hankalaksi tieteenalaksi ilmastotutkimuksen ja metsäntutkimuksen yhteensovittamisen osalta. Yhtenä syynä voi olla, että ilmastotutkimusta tekevissä ryhmissä on jostian syystä hyvin vähän metsäntutkijoita tai metsäasiantuntijoita. Tärkein syy saattaa kuitenkin löytyä tieteenalojen erilaisesta lähestymiskulmasta asiaan.

Ilmastotutkija lähestyy asiaa hiilivarastojen ja niiden muutosten kautta. Metsäasiantuntija taas metsän kasvatuksen kautta. Molemmat ovat tavallaan oikeassa, mutta näkemys käsittelyjen seurauksista täysin päinvastainen. Tässä yksi teoria, mistä erimielisyys voi johtua.

Ilmastotutkimuksen kannalta merkityksellistä on sillä, kuinka paljon metsiin on varastoitunut hiiltä. Hakkuut luonnollisesti pienentävät tätä hiilivarastoa, koska hakattavat puut ovat käytännössä sitoutunutta hiiltä. Eli hakkuiden yhteydessä metsästä pois viety puu pienentää metsän hiilivarastoa. Se on helppo todistaa tieteellisesti (tai oikeastaan matemaattisesti). Metsien lisähakkuutavoitteet ovat siis selvästi ilmastolle negatiivisia, kun asiaa pohditaan tältä kantilta. On hyvä muistaa, että lisähakkuut kohdistuvat pääosin harvennusta tarvitseviin metsiin. Tällöinkin metsien hiilivarasto laskee, sitä ei käy kieltäminen.

Metsäalan tutkijat ja asiantuntijat kiistävät tämän näkökulman. Mutta miksi? Simppeli hommahan tuo on. Metsäalalla tavoitteena on hyvä tuotto hyvän metsänhoidon kautta. Tavoitteena on kasvattaa arvokasta puuta, joka on metsätalouden kannattavuuden edellytys. Siinä, kun ilmastotutkija perehtyy taulukoihin ja laskee varaston muutoksia, metsäammattilainen seisoo metsässä miettien, millä toimenpiteillä metsä saadaan pidettyä kasvukunnossa ja mahdollisesti parannettua kasvua, sekä tietysti varmistaa laadukkaan puun kasvaminen.

Metsien harventamisella luodaan jäljelle jätettäville puille paremmat kasvuedellytykset. Harvennus vähentää kilpailua valosta, ravinteista ja vedestä ja saa puut kasvattamaan myös järeämpää runkoa, joka kestää myrskyt ja tykyt. Ilman harvennusta metsä tihenee läpitunkemattomaksi tikkuviidakoksi, josta ei ikinä kasva järeää puuta. Sellaisessa alkaa myös kilpailu, jossa on vain häviäjiä. Eli osa puista kuolee hävittyään kilpailussa. oikein hyvällä kasvupaikalla hiilivarastokin saattaa nousta mittavaksi, mutta ei sellaisella metsällä muuta virkaa enää olekaan. Siellä ei ole monimuotoisuutta, virkistysarvoja, eikä juuri mitään muutakaan hiilivaraston lisäksi.

Siksi metsäammattilainen suosittelee metsänomistajalle oikean aikaisia harvennuksia. Ei hän mieti hiilivarastoa, vaan sitä, minkälaiseksi metsä kasvaa tulevaisuudessa. Harvennettu männikkö on jonain päivänä komea petäjikkö, josta metsänomistaja saa hyvät rahat. Sellaisesta metsästä lähtevä puu päätyy rakennusteollisuuteen pitkäaikaisiin hiilivarastoihin. Samalla harventaessa metsänomistaja saa tuloja hakatusta puusta. Vaikka siitä olisikin vain osa tukkipuuta, myös kuidulla on taloudellistakin arvoa.

Mutta olipa puu tukkia tai kuitua, ei sen hiilivarasto taivaalle tupsahda. Metsän hiilivarasto toki pienenee, mutta vain sen verran, kuin sieltä siirretään varastoitunutta hiiltä toiseen paikkaan. Jatkojalostettavaksi erilaisiksi tuotteiksi meille kaikille. Useimmiten kyseiset tuotteet ovat vieläpä kierrätyskelpoisia ja voivat elää monenlaisessa muodossa ennen päätymistään energiaksi. Ja lähes jokaisessa vaiheessa ne vähentävät fossiilisten hiilivarastojen käyttöä osaltaan.

Harvennus siis pienentää hiilivarastoa. Mutta vain hetkellisesti. Harvennuksen ansiosta metsä alkaa kasvaa nopeammin jouduttaen samalla hiilensidontaa. Jo muutamassa vuosikymmenessä harvennetussa metsässä on enemmän varastoitunutta hiiltä, kuin harventamattomassa olisi koskaan ollut. Ja korostan, että silloin on saatu jo puutakin ihmisten tarpeita täyttämään!

Metsän hiilivarastoa tarkastellessa ilmastontutkijan näkökulmasta näyttää olevan aika yhdentekevää, mitä hiilivarastolle tapahtuu sen jälkeen, kun se metsästä pois viedään. Silläkään ei näytä olevan juuri painoarvoa, minkälaisia hiilenlähteitä ei tarvitse hakkuun ansiosta käyttää. Pitäähän tutkimuksessa osata rajata tutkimusalue.. Tosin tällä lähestymiskulmalla voidaan unohtaa kaikkien uusiutuvien lähteiden käyttö ilmastolle haitallisina.

Hiilinielukeskustelu
Metsien hiilinielukeskustelu kattaa 0,32 %:n näkemyseron metsien hiilivarastosta.

Kiistan alla oleva hiilinieluvaikutuskin on häviävän pieni, jos sen suhteuttaa Suomen metsien hiilivaraston valtavaan kokoon. Tällä hetkellä se on vain 0,32 % ja pienenee vuosi vuodelta kääntyen lopulta toisin päin.

Kiteytettynä voisi sanoa, että ilmastotutkijan laskiessa oletettujen käyttömäärien välisiä erotuksia tilastotietojen pohjalta, metsäammattilainen tekee tulevaisuuteen tähtääviä päätöksiä metsän ehdoilla.

 

Mainokset

Eettisen toiminnan vaatiminen on tuomittavaa?

Teetin yritykseni nimissä kyselytutkimuksen, jossa tiedustelin ihmisten näkemyksiä ja mielikuvia Älykylä:stä. Vastauksia tuli ihan kiitettävästi ja ne olivat pääsääntöisesti asiallisia. Kuitenkin yhteen kommenttiin kiinnitin huomiota. Yksi vastaaja kyseenalaisti ekologisen asumisen kehittämisen, koska yrityksen toimitusjohtaja on voimakkaan luonnonsuojeluvastainen. En ihmettele tätä mielikuvaa, mikä on syntynyt luonnonsuojelijoiden tekemistä tulkinnoista, eikä siitä mitä olen oikeasti kirjoitanut. En ole kirjoittanut koskaan luonnonsuojelua vastustavia kommentteja ja työskennellessäni aiemmin Metsähallituksen suunnittelijana koin suurta iloa aina voidessani suunnitella arvokkaita luontokohteita suojaavia toimenpiteitä. Luontoarvot ovat minulle tärkeitä ja lasteni ja lastenlasteni vuoksi haluan taata myös heille puhtaan paikan asua ja elää. Sen vuoksi kannattaa itsensä asettaa rohkeasti etulinjaan ja kuten edelläkävijöille usein käy, maalitauluksi. Onhan asetelma hieman epätasainen, kun yksityishenkilöä vastassa on kymmenien miljoonien viestintäbudjeteilla varustetut järjestöt. Uskon totuuden kuitenkin olevan vahvempi kuin järjestöjen propagandakoneiston suoltama höttö.

Luonnonsuojelu vai luonnonsuojelujärjestö

Korjataan nyt tämä virheellinen näkemys. Näkemyksen kirjoittaja luultavasti on sekoittanut luonnonsuojelun ja luonnonsuojelujärjestöt keskenään. Ne eivät ole sama asia. Luonnonsuojelu on nimensä mukaisesti luonnon eteen tehtävää työtä ja järjestötoiminta kymmenien miljoonien eurojen liikevaihtoa suojaava liiketoiminnan ala. En ole luonnonsuojelua vastaan millään lailla. Minusta monimuotoinen luonto on tärkeä ja olen ilolla seurannut metsäalan kehittymistä monimuotoisemman luonnon edistämiseksi. Se, mitä toistan sosiaalisen median keskusteluissa, lehtikirjoituksissani ja muissa yhteyksissä ei ole luonnonsuojeluvastaisuutta. Päin vastoin pyrin luonnonsuojelukulttuurin kehittymiseen. En koe millään tavalla sitä, että korjaan luonnonsuojeluaktivistien populistista viestintää, laajennan näkökulmia, tuen uusiutuvien materiaalien kestävää käyttöä, ja kampanjoin puhtaamman ilmaston puolesta olisi luonnonsuojeluvastaisuutta. Toki joku voi olla tästäkin eri mieltä, koska järjestöjen epäeettisen toiminnan esiintuominen voi uhata niiden taloutta. Suvaitsevaisuus eriäviä mielipiteitä ja näkemyksiä kohtaan ei ole aktivistien vahvuus.

Mielestäni on moraalisesti ja eettisesti väärin syöttää metsäasioita tuntemattomille ihmisille virheellistä mielikuvaa nykymetsätaloudesta ja siihen pitäisi jokaisen metsäasiantuntijan reagoida. On väärin, että mediatalot sitoutuvat #vastuujournalismi:in, mutta unohtavat sen ympäristöjärjestöjen kohdalla. Siitäkin huolimatta, että ne ovat tunnetusti yhden asian ja yksipuolisten tulkintojen ajajia. Aina löytyy kesätoimittajia ja muita, jotka eivät ole ehtineet tutustua JSN:n journalistin ohjeisiin tai omaavat niin vahvan henkilökohtaisen mielipiteen, etteivät uskalla ottaa riskiä sen horjuttamisesta haastattelemalla nykymetsätalouden tuntijoita. Toimittajalla on vapaus tehdä omannäköisiä juttuja ja niin sen pitääkin olla. Mutta jos toimittaja valikoi omaa mielipidettänsä tukevia haastateltavia juttuihin ilman toista näkökulmaa, ei voida enää puhua journalismista. Ympäristöasioissa tämä on valitettavasti arkipäivää.

Elä kuten opetat

Olen sitä mieltä, että järjestöjen olisi aika alkaa elämään niin kuin opettavat. Jos vaaditaan moraalia, olisi syytä itsekin toimia moraalisesti. Jos vaaditaan avoimuutta, olisi itsekin oltava avoin. On aivan uskomatonta, että järjestöjen metsäasiantuntijoina esiintyvät henkilöt eivät tunne nykymetsätaloutta alkuunkaan. Ainakin sellaisen kuvan saa, kun he kritisoivat metsätaloutta vuosikymmeniä sitten vallinneeseen toimintamalliin peilaten. He eivät tunnusta metsäalalla tapahtuneita muutoksia, eikä niiden oletettavia positiivisia seurauksia. Luontoarvojen eteen tehtävät parannukset kun eivät näy heti kaikkialla. He eivät tunnusta myöskään hyvällä metsänhoidolla saavutettuja hyötyjä. Metsien suojelu on moninkertaistunut, monimuotoisuustyö arkipäiväistynyt kaikissa metsäorganisaatioissa, metsien kasvu kiihtynyt, metsien puumäärä kasvanut ja puusto on järeytynyt. Tästä huolimatta nämä järjestöjen ”metsäasiantuntijat” julistavat paatoksella, miten Suomen metsät ovat häviämässä, vanhat metsät katoamassa ja monimuotoisuus uhattuna metsäalan takia. Muita mahdollisia syitä ei juuri edes mietitä, vaikka sieltä voisi saada parempia tuloksia luonnon kannalta.

Tietojen pimittäminen uhkaa uhanalaisia lajeja, koska yksikään järjestö ei kykene seuraamaan kaikkea metsäalan toimintaa aukottomasti ympäri vuoden ja reagoimaan kaikkiin metsänkäyttöilmoituksiin.

Järjestöt kouluttavat ihmisiä etsimään uhanalaisia lajeja metsistä, jotta voivat tarpeen tullen käynnistää konflikteja niiden avulla. (Greenpeace kutsuu heitä vahtikoiriksi. No ainakin he ovat kovia räksyttämään, joten tuollainen haukkumanimi on kai ihan paikallaan) Avoimuuden ja monimuotoisuuden nimissä olisi vähintään kohtuullista, että uhanalaisten lajien esiintymät ilmoitettaisiin välittömästi kansalliseen rekisteriin tai maanomistajille, jotta metsätalouden toimijat voisivat ne saada ajoissa käyttöönsä. Metsäalan organisaatiot suojaavat uhanalaiset lajit mielellään ja tekevät suunnitelmat lajit huomioiden, jos heillä vain on tieto niistä. Tietojen pimittäminen uhkaa uhanalaisia lajeja, koska yksikään järjestö ei kykene seuraamaan kaikkea metsäalan toimintaa aukottomasti ympäri vuoden ja reagoimaan kaikkiin metsänkäyttöilmoituksiin. Olisi luontoarvojen kannalta tärkeämpää, kun tiedot olisi ajoissa käytettävissä.

Olen useaan kertaan pyytänyt järjestöjä kertomaan oman ekologisen ja kestävän vaihtoehtonsa puulle, koska ne vastustavat kannattavaan metsäelinkeinoa niin monella rintamalla ja pyrkivät mahdollisimman pieneen metsien käyttöön. Yksikään Suomessa toimiva järjestö ei ole pystynyt esittämään yhtään vaihtoehtoa!

Sertifikaatti varmistamaan yhdistystoiminnan eettisyys

Tällä hetkellä yhdistysten ja järjestöjen toimintaa ei kehitetä ammattimaisesti ja toiminnan laatu onkin monesti erittäin heikkoa. Ulkopuoliset auditoinnit voisivat kehittää yhdistysten toiminnan laatua merkittävästi ja nostaa koko Suomen yhdistystoiminnan tasoa. Minusta olisi pelkästään hyvästä luoda eettisen toiminnan sertifiointijärjestelmä järjestöille ja yhdistyksille. Järjestelmässä puolueettomat ulkopuoliset asiantuntijatahot voisivat tarkastella järjestöjen toimintaa ja tekisivät kehitysehdotuksia. Sertifioinnin kriteerejä voisi olla esimerkiksi eettisyys, avoimuus, tavoitteiden julkisuus, viestinnän rehellisyys ja toiminnan kohtuullisuus tavoitteiden saavuttamiseksi osapuolia kohtaan. Kriteereistä voisi vastata laaja-alainen yhteistyöryhmä. Yhdistysten, liike-elämän, median, viestinnän, tutkimuslaitosten ja muiden vastaavien tahojen edustajista koottu ryhmä voisi määrittää kriteerit ja auditointiperiaatteet.

Jos olen mielestäsi antanut luonnonsuojelua vastustavia kommentteja, pyydän soittamaan numeroon 040-514 5000 ja kertomaan yksityiskohtaisesti, miten olen vastustanut luonnonsuojelua. Keskustelen mielelläni asiasta, kunhan muistetaan asiayhteys ja antamiani kommentteja käsitellään siinä muodossa kuin olen ne kirjoittanut. Ei siis tulkintojen pohjalta.

Metsätalous on puhtaan tulevaisuuden mahdollistaja

Metsäkeskustelut ovat aika usein yksipuolisten näkemysten värittämiä. Ja miksi ei olisi, sillä metsät ovat lähellä suomalaisia sydämiä. Metsät nähdään niin monesta näkökulmasta, että mielipiteet eivät voi ollakaan muuta kuin monipuoliset. Myös tunteilla on vahva osuus metsäkeskusteluissa. Joillakin on ikäviä kokemuksia vuosikymmenten takaa, kun ojitus on värjännyt mökkijärven veden ruskeaksi. Toisilla taas avohakkuu on muuttanut tuttua maisemaa, joka aiemmin oli komeaa hongikkoa. Metsästäjäkin on voinut joutua vaihtamaan tuttua aluetta lintujen perässä, kun kasvunsa päähän tullut metsä on uudistettu. Koivuvihan aikana metsien monimuotoisuus kärsi, eikä luontoarvoja muutenkaan osattu huomioida ennen 1980 -lukua. 1900-luvun puolivälin jälkeen ojitettiin suot ja maat. Aurauskin lopetettiin valtion mailla vasta 1990 -luvun alkupuolella. Eihän niitä voi hyvällä katsoa varsinkaan jos ei tiedä miksi niitä tehdään. Tunteisiin vetoaa myös vuosikymmeniä metsien käytön rajoittamisella elävät järjestöt ammattimaisella markkinointiosaamisellaan.

Ajat ja toiminta muuttuvat

Nykyään metsänhoidossa huomioidaan vesistönsuojelu, uhanalaiset lajit, riistan piilopaikat, lahopuun säästäminen, metsäkanalinnut, virkistyskäyttäjät, marjastajat, sienestäjät ja monet, monet eri tekijät. Eihän se poista sitä tosiasiaa, että aikanaan on toimittu nykytietämyksen mukaan ihan päin honkia. Nykymetsätalous tuottaa uusiutuvaa puuta meidän kaikkien käyttöön. Rakennamme, pakkaamme, puemme päällemme, huolehdimme hygieniastamme, lääkitsemme itseämme ja jopa syömme puusta lähtöisin olevia raaka-aineita. Kuluttajina metsä tarjoaa meille ekologisen vaihtoehdon. Muuten käyttäisimme monessa kohdassa fossiilisia raaka-aineita ja lämmittäisimme turhaan ilmastoa.

Ilmastovaikutuksilta kuulee sanottavan, että hakkuu pienentää hiilivarastoa. Näin voi ollakin, jos tarkastellaan ainoastaan kyseistä hakkuualaa lyhyellä aikajänteellä, eikä huomioida hakkuussa saadun puun elinkaarta tai vaikutuksia muihin raaka-aineisiin. Mutta jos ajatellaan aluetasolla tai pitkäjänteisesti (kestävästi), hakkuut ovat ehdottomasti hyväksi ilmastolle. Niiden ansiosta metsät pysyvät kasvussa sitomassa hiiltä. Samalla me saamme lisää uusiutuvaa raaka-ainetta ja entistä paremmin kasvavat metsät jalostuksen myötä.

Avohakkuukieltoakin on esitetty. On sanottu, että metsäomistaja saa yhtä hyvät tuotot jatkuvalla kasvatuksella, kun tukin osuus kasvaa ja tuloa tulee useammin. Tämä voi pitää paikkansakin, jos metsä on oikeanlaista, eikä luontaiselle uudistumiselle ole luonnon asettamia esteitä. Ihan joka paikkaan menetelmä ei ole sovelias. Kieltoa on pönkitetty demonisoimalla kuitupuuta, jota jaksollisessa kasvatuksessa syntyy enemmän kiertoajan kuluessa. On hyvä tiedostaa, että myös kuitupuulla on suuri merkitys ilmastolle. Siitä tehdään sellua, josta jalostetaan fossiilisia korvaavia tuotteita. Rakennuksissa hiili on sitoutuneena kuitua pidempään, mutta fossiilisessa öljyssä puhutaan miljoonista vuosista. Jos voimme jättää nuo varastot koskemattomaksi kuitupuun ansiosta, rakennuksiinkin sitoutunut hiili vapautuu aika paljon nopeammin.

Uhkia liioitellaan, vaikutuksia vähätellään

Uhanalaisten lajien seurantaa tehdään kansainvälisen luonnonsuojelujärjestön IUCN:n ohjeiden mukaan. Kysyin Ympäristöministeriöstä ja lajikartoituksia tekeviltä, miten metsätalouden vaikutusta arvioidaan näiden lajien osalta. Arviointi tehdään ryhmäkeskusteluissa ja merkintä tehdään joko/tai menetelmällä. Arvioinnissa ei mietitä vaikutusten vakavuutta, joten emme tiedä mikä on metsätalouden todellinen vaikutus. Tiedämme vain, kuinka moneen lajiin metsien käyttö vaikuttaa. Mielenkiintoista nähdä, joko ensi vuonna julkistettavassa Punaisessa kirjassa on myös uhan vakavuus arvioitu. Ainakin tämä oleellinen puute on kartoituksia tekevien tahojen tiedossa. Edellinen Punainen kirja on julkaistu 2010. Muutokset metsien käsittelyssä ovat hitaita, eikä esimerkiksi 2000 -luvulla tehtyjen muutosten vaikutuksia ole vielä edellisen kartoituksen osalta ollut nähtävissä. Muutokset näkyvät lajistossa verrattain hitaasti, koska talousmetsistämme käsitellään vuositasolla vain pari prosenttia, eikä pitkälle aikajänteelle tehdyt toimenpiteet auta kaikkia lajeja välittömästi. Esimerkiksi säästöpuuryhmä tarjoaa kyllä suojaa pienriistalle heti, mutta lahopuuta ne tuottavat vasta kyseisten puiden kuoltua. Tähän voi mennä kymmeniä tai satoja vuosia.

Saha voi olla monimuotoisuudelle myös hyvästä. Uhanalaisten lajien punaisen kirjan 600 uhanalaisesta metsälajista 138 on uhanalaisia metsien umpeutumisen vuoksi. Jostain syystä tästä ei kuitenkaan olla huolissaan luontojärjestöissä. Oletus luonnontilaisen metsän monimuotoisuudesta on myös harhaanjohtava. Luonnontilainen kuusettunut metsä ei päästä valoa kenttäkerroksen kasveille, jotka kuolevat pimeyteen. Valo on tunnetusti elämän tuoja ja se korostuu kasvimaailmassa.

Hoidettu vs luonnontilainen
Luonnontilainen metsä ei välttämättä ole monimuotoinen. Hoitamalla saadaan esimerkiksi mustikka kasvamaan. Kuva: Juri Laurila

Puu on ylivertainen materiaali kestävyyden näkökulmasta. Tästä kertoo myös se, ettei edes luonnonsuojelujärjestöt osaa esittää parempaa vaihtoehtoa. Puun matka kohti kuluttajaa alkaa kuitenkin aina siitä, että puu kaadetaan. Kunnes tiedämme puulle paremman vaihtoehdon, hakkuiden yleinen vastustaminen on kestämätöntä monella tasolla.

Annetaan siis kunnia yli satavuotiselle metsäntutkimukselle ja metsäosaamiselle. Niillä on saavutettu ennätyksellinen puumäärä ja ennätyksellinen puun kasvu metsiimme, sekä monimuotoisuutta lisäävien toimien yleistymisen kaikessa metsänkäytössä. Suomessa metsien käyttö on maailman kestävintä ja voimme näyttää esimerkkiä myös muille maille. Puun käyttö mahdollistaa puhtaamman maailman meille ja tuleville sukupolville. Ollaan ylpeitä maailmanluokan metsätaloudestamme!

Viitteitä, viitteitä..

Tieteelliseen todisteluun kuuluu luonnollisesti argumentteja tukevat viitteet. Niiden avulla voidaan keskustelua käydä asiapohjalta ja esitettyjä faktoja voidaan tarkistaa. Pakko tunnustaa, että itselläni olisi parannettavaa viitteiden käytössä. En vain jaksa aina niitä hakea uudelleen ja uudelleen, kun samoista asioista keskustellaan samojen tahojen kanssa. Mutta ainakin opin, että on syytä aukaista linkit ennen arvostelemista, kun menin twiitin perusteella tyrmäämään väärän tutkimuksen.

Yllättävän paljon on faktoina esitetty asioita, joille ei tunnu löytyvän yhtään tieteellistä näyttöä

Luonnonsuojelujärjestöillä on varmaan ollut jokin yhteinen palaveri lähiaikoin, sillä varsinkin Luonto-Liitto ja Suomen Luonnonsuojeluliitto ovat alkaneet yhä enemmän kyselemään viitteiden perään. Erityisesti silloin, kun heidän omat argumenttinsa eivät oikein tahdo pärjätä keskustelussa. Viitteenä niillä on useimmiten Suomen Luonto tai Vihreä Lanka -lehden jutut, ympäristöjärjestöjen perustamien tutkimusyksiköiden tiedotteet tai ympäristöasioissa selvästi metsätalousvastaisiksi profiloituneiden tutkijoiden tutkimukset tai mielipiteet.

Poimin järjestöjen tekemästä avohakkuiden kieltämiseen tähtäävästä lakialoitteesta otteita, joilla perustellaan Suomen lain muuttamista. Yllättävän paljon on faktoina esitetty asioita, joille ei tunnu löytyvän yhtään tieteellistä näyttöä.

1. Jatkuva kasvatus suojelee ja vahvistaa metsien hiilinieluja

En tiedä, miten hakkuutapa voi suojella tai vahvistaa hiilinieluja, mutta olisin tähän kyllä toivonut vähän tarkennusta. Jos lakialoitteen mukaisesti avohakkuut kiellettäisiin, se ei tarkoittaisi ihmisten tarvitseman puumäärän alenemista. Seuraus olisi, että vuosittaiset hakkuualat kasvaisivat. Koska lakialoitteessa esitetään avohakkuiden kieltämistä kokonaan, on syytä tarkastella vaikutuksia juuri kokonaisuuden osalta. Avohakkuisiin perustuva kuviometsätalous on saanut aikaiseksi nykyisen metsien kasvun. Kasvu on nopeampaa kuin koskaan Suomen historiassa, vaikka suojelualueiden määrä on noussut viime vuosikymmeninä huomattavasti. Puuta kasvaa n. 110 miljoonaa kuutiota vuosittain. Tämä on aika lähellä myös hiilitonnien määrää. Kasvu lasketaan lähinnä metsätalousalueiden osalta, koska suojelualueilla kasvu pysähtyy puiden tullessa vanhoiksi. Lisäksi Suomen metsissä on enemmän puuta kuin koskaan historiassa. Puun määrä on kuviometsätalouden ansiosta kaksinkertaistunut. Saavutus on aika mieletön, kun huomioidaan yli 2000 miljoonan kuution hakkuut samana sadan vuoden ajanjaksona. Jatkuvaan kasvatukseen siirtymisen on arvioitu laskevan metsien puuntuottokykyä 20-30 %. Itselleni ei aivan aukea, miten tämä suojelee tai vahvistaa hiilinieluja. Minusta se tulee vähentämään kestävästi käytössä olevan puun määrää. Tämä taas tarkoittaa ilmaston osalta sitä, että emme saa uusiutuvaa raaka-ainetta niin paljoa ja joudumme ehkä jatkamaan fossiilitaloutta paljon pidempään kuin olisi muuten tarvetta.

2. Jatkuva kasvatus parantaa mahdollisuutta metsien monikäyttöön, kuten retkeilyyn, marjastukseen, sienestykseen ja metsästykseen

Metsäkeskustelussa ei tältä argumentilta voi välttyä. Tosin pakko myöntää, etten ole nähnyt juuri väitettä tukevia tutkimuksia. Juuri viime keväänä Itä-Suomen yliopiston tutkija Harri Silvennoinen julkaisi väitöskirjansa tuloksia, jonka mukaan ihmisten mieltymykset ovat aikaan ja paikkaan sidottuja. Kaikki pitävät kuitenkin hoidetuista metsistä ja suojelualueen hoitamaton metsikkö ei ole kovin kaunis tai houkutteleva.

Metsäautotiet valtion mailla ovat kaikkien käytössä hakkuutavasta riippumatta. Tosin metsätalouden kannattavuutta tullaan mahdollisesti hakemaan metsäautotieverkoston kustannuksella, jos metsätalouden kannattavuus tippuu ja silloin kärsisi kaikki käyttäjät. Itse harrastan kalastusta, metsästystä, marjastusta ja sienestystä. Pääasiassa olen liikkunut alueella, jossa on sekä avohakkuisiin perustuvaa metsätalousaluetta, että vanhojen metsien suojelualueita. Alueella on myös toteutettu jatkuvan kasvatuksen hakkuita. Metsästäessä metsätalouden menetelmillä ei juuri ole väliä, sillä riistaa on löytynyt ihan kaikenlaisista paikoista. Tietysti kävely juuri veltatulla hakkuuaukolla voi olla tympeää, mutta olisihan aina mahdollisuus kiertää aukko. Itse kuitenkin usein valitsen aukon laiskuuttani..

Olen etsinyt avohakkuualoja sienestystarkoituksessa tänäkin keväänä ja aikanaan olen kerännyt suhteellisen kovat marjanmyyntitulot aurausalueelta. Mustikan ja puolukan kerääminen on siellä selkäystävällistä ja usein marjaa löytyy erittäin hyvin. Liekkö taustalla juuriston rikkoutuminen maanmuokkauksessa, jota on seurannut kasvien reagointi kilpailutilanteen muuttumiseen muihin lajeihin verrattuna. Jatkuvan kasvatuksen kuvioilla en ole marjastanut, enkä sienestänyt. En ole tehnyt tietoista valintaa, mutta ehkä alitajuntaisesti olen etsinyt isompaa samanlaatuista paikkaa, josta voi kerätä hyvän saaliin etsimättä välillä uutta paikkaa.

Kalaankin menen usein käyttäen metsäautoteitä. Eniten harmittaa vesistöjen viereen jätetyt suojakaistaleet, jotka ovat täysin villiintyneitä pusikkoja. Virkistyskäytöllisin perustein toivoisin, että niitä edes raivattaisiin virksityskäyttöarvojen lisäämiseksi.

3. Jatkuva kasvatus vähentää metsätuhoja ja parantaa metsäluonnon ja metsätalouden mahdollisuuksia sopeutua ilmastonmuutokseen

Tähänkään en löytänyt vahvistusta lueskennellessani aiheeseen liittyviä artikkeleita. Jatkuvan kasvatuksen tekeminen vaatii tarkkuutta suunnittelussa, tai jäljelle jäävä puusto voi tuhoutua myrkyjen tai lumituhojen seurauksena. Avohakkuulla metsätuhoa ei oikein voi tapahtua, kun koko puusto poistetaan. Etelä-Suomessa on isoja ongelmia myös maannouseman eli juurikäävän kanssa. Jatkuva kasvatus on jo ennalta tuhoon tuomittu, jos kuusikkoa käsitellään jatkuvan kasvatuksen menetelmillä.

En ole myöskään selvää viitettä löytänyt väitteelle, että jatkuva kasvatus parantaisi metsäluonnon mahdollisuuksia sopeutua ilmastonmuutokseen. Sen sijaan metsätaloudella on hyvät lähtökohdat sopeutumiseen jo olemassa. Metsien kiihtyvään kasvuun on pyritty sopeutumaan ihan ilman kieltojakin. Siihen sopeutumiseksi metsäsektori pyrkii lisäämään puun jalostuslaitoksia ja parantamaan korjuuketjuja, sekä lisäämään käytettävän puun kokonaismäärää. Luontojärjestöjen vastaus lakialoitteen perusteella tuntuisi olevan kuitenkin puun kasvun hidastaminen. Tällekään en ole mitään järjellistä selitystä keksinyt, kun kuitenkin ilmastonmuutos on joka toisessa lauseessa mukana.

Mutta kuka sitä sellua nyt sitten käyttää? Itse en ainakaan ole koskaan lisännyt kauppalistaan sellua.

4. Tasaikäismetsätalouden hakkuista saatavasta puuaineksesta merkittävä osa on kuitumittaista puuta, josta valmistetaan lyhytikäisiä puutuotteita

Ok. Tätä ei käy kiistäminen ja näinhän se on. Siitä saadaan sellua. Mikro-, liuko-, nano- tai ihan tavallista sellua. Mutta kuka sitä sellua nyt sitten käyttää? Itse en ainakaan ole koskaan lisännyt kauppalistaan sellua. Eli jotain puuttuu tästä ketjusta vielä. Sellusta valmistetaan papereita, kartonkia, tekstiileitä, biokomposiitteja, lääkevalmisteita, muoveja ja jopa niitä paljon puhetta herättäneitä mikromuoveja. Paperia ja kartonkia olen ostanut. Osa ostamistani papereista on päätynyt käytön jälkeen kierrätykseen tai energian tuotantoon, osa huuhtoutunut viemäriverkostoon.

Mutta en muista kauppalistallani olleen myöskään biokomposiittia, biotekstiiliä tai edes sitä mikromuovia. Olen ostanut silti biokomposiitista valmistettuja esineitä ja jopa terassilautaa. Olen myös ostanut viskoosikuituisia vaatteita ja ilmeisesti myös niitä mikromuoveja tyttären meikkien seassa.

Onkohan lakialoitteessa tarkoitettu vessapaperia tai ehkä kertakäyttöastioita lyhytikäisillä puutuotteilla? Ainakin siinä on unohtunut, että samasta puusta tehdään myös pitkäikäisiä tuotteita, jotka korvaavat täysin öljypohjaiset muovit. Ilmastonäkökulmasta minulla on näkemys, ettei kuitenkaan ole juurikaan merkitystä sillä, kuinka pitkäikäinen tuote on, jos sen valmistuksen ansiosta voidaan vähentää maaperän syvyyksissä olevien hiilivarastojen pumppaamista ilmekehän hiilenkiertojärjestelmään. Ja jos lyhytikäiselläkin puutuotteella saadaan vähennettyä muoviroskan määrää luonnossa, koen sen hyväksi vaihtoehdoksi. Puupohjaiset tuotteet kun ovat pääsääntöisesti biohajoavia ja maatuvat osaksi luonnon ravinnejärjestelmää öljypohjaisista muoveista poiketen.

Viitteitä edes pyydettäessä kiitos

On aivan tavallista, että somen keskusteluissa luontojärjestöt tosiaan vaativat viitteitä. He etsivät kuumeisesti pienenpieniäkin syitä tarttua argumentteihin, jotta saisivat minut näyttämään trollilta. Viime keväänä Greenpeacen Facebookissa homma oli paljon rajumpaa. Silloin aktiivit hyökkäsivät avoimesti kimppuuni joukolla ja todella mauttomalla tavalla. Poliisi tutkii asiaa törkeänä kunnianloukkauksena, sillä siinä ryöpytyksessä täyttyi kaikki kriteerit.

On myös aivan tavallista, että jos minä kysyn viitteitä, niitä ei tule koskaan. Olisi paljon antoisampaa käydä keskustelua, jossa myös aktivistit pohjaisivat argumenttinsa johonkin todelliseen tai edes tutkittuun tietoon. Tai jos mielipiteitä kysyttäisiin eri ammattiryhmiltä hieman laajemminkin. Esimerkiksi viime syksynä Pailakan alueella messutessaan Greenpeace värväsi ”paikallisen matkailuyrittäjän” asiaansa edistämään. Hipsut ovat ihan syystä tuossa, johon palaan aivan pian.

En saanut vastausta, mutta kohta sain bannit heidän somekanavilleen.

Luontomatkailuyrittäjä edusti koko kainuun matkailusektoria aamu-TV:ssä, lehdissä ja monessa muussa yhteydessä. Koska elämme laatujournalismin aikaa, voisi kai kuvitella, että mediat tekisivät taustatyönsä. Mutta itselläni heräsi lähinnä hilpeys, kun tarkistin ytj.fi -palvelusta yrittäjän taustat. Kyseessä oli niinkin vakuuttava matkailuyrittäjä, että hänen toiminimensä oli rekisteröity loppukesästä ja paikkakuntakin oli Oulu. Hälytyskelloni heräsivät, kun tässäkään kampanjassa ei käytetty luotettavia lähteitä tai vakiintuneita toimijoita alueelta. Kysyin silloin Greenpeacelta, mihin he perustavat väitteensä metsätalouden vaikutuksiin luontomatkailua kohtaan. En saanut vastausta, mutta kohta sain bannit heidän somekanavilleen. Minä kuulemma jankkaan 😀 Todellinen syy taisi olla se, ettei heidän asiantuntijat pystyneet antamaan järjellisiä vastauksia olellisiin kysymyksiin, joita esitin. Tai sitten he eivät vain halua keskustella kriittisesti omasta toiminnastaan, vaan haluavat vain julistaa ”luonnonsuojelun ilosanomaa” ilman häiriöitä ja vääristää siten ihmisten kuvaa koko metsäalasta.