Vastustamisen aikakausi päättyy

Olemme eläneet puoli vuosisataa vastustamisen aikakautta. Tänä aikana meille on kehittynyt merkittävää #konfliktiteollisuutta. Tämän teollisuudenhaaran alku voidaan lukea niihin aikoihin, kun aiemmin spontaanit mielenilmaukset kehittyivät järjestäytyneeksi toiminnaksi. Suomessa Suomen Luonnonsuojeluliitto juhli juuri 50 -vuotista taivaltaan. Se voidaankin lukea uranuurtajaksi konfliktiteollisuuden kehittämisessä.

Alkuaikoina luonnonsuojeluvaatimukset olivat ehdottomasti paikallaan. Olihan sen aikainen metsien käsittely nykymittapuulla tarkasteltuna melkoisen ronskia. Avohakkuualat mitattiin neliökilometreissä ja koivu luettiin lähinnä haittapuuksi. Soita ojitettiin urakkahinnoittelulla kilometriperusteisesti, jonka seuruaksena ojia nähdään edelleen myös kangasmailla. Eihän sitä viivotinta välillä voinut nostaa kartalta. Suomi maksoi sotavelkansa metsällä ja se näkyi.

Sittemmin tutkimus osoitti, että homma ei mene ihan putkeen, eikä samalla kaavalla voi jatkaa. 1980 -luvulla luonnonsuojelijoiden vaatimukset otettiin tosissaan myös metsäalalla. Tästä alkoi nopea muutos kohti monimuotoisuutta tukevaa metsätaloutta. Ala oli mukana valmistelemassa uusia metsä- ja luonnonsuojelulakeja, joiden tarkoitus oli turvata olemassa olevaa monimuotoisuutta, sekä pitkässä juoksussa lisätä sitä. Samoihin aikoihin suomalaisessa metsätaloudessa otettiin käyttöön myös PEFC -sertifiointijärjestelmä, jolla varmistettiin kehityksen suunnan pysyvän tulevaisuudessakin metsäluontoa tukevana. Myös kahlekuninkaat, eli aktivistit otettiin mukaan valmistelemaan lainsäädäntöä ja vaikuttamaan kaikkeen luonnon hyödyntämiseen.

Ylä-lappi
Metsäsodilla Greenpeace repi paikallisten välit pysyvästi. Paikkakunnalla ei ole vieläkään unohdettu silloin syntyneitä erimielisyyksiä.

Dialogi kehittyy

2000 -luvulla käytiin voimakkaita metsäsotia pääasiassa kansainvälisen megajärjestön, Greenpeacen masinoimana. Meno oli aika hurjaa ja metsäala oli helisemässä uudessa tilanteessa. Kun aiemmin riidat olivat kotimaisia, nyt ne olivatkin maailmanlaajuisia. Greenpeace kampanjoi joka puolella maailmaa arvostellen milloin Metsähallitusta, milloin metsäyhtiöitä. Argumenteissa ei pidätelty yhtään ja siinä meni mukana muun muassa Suomen viimeiset sademetsät, kun viestintäkampanjaa käytiin Euroopassa. Saksan postilaitos lopetti suomalaisten kirjekuorten ostamisen tämän vuoksi. Metsäalan oli opittava uuteen tilanteeseen. Kun aiemmin oli ajateltu, että alalla tiedetään mitä siellä tehdään, nyt havahduttiin siihen, että myös alan ulkopuolisten pitäisi tietää, mitä metsäalalla tehdään.

Inarissa käytyjen metsäsotien aikana Greenpeace repi paikalliset asukkaat kahteen ryhmään. Sota pakotti jotkut luopumaan työstään ja jopa kauppojen kassoilla huudeltiin törkeyksiä metsistä elantonsa saaville. Arvet ovat syviä, eivätkä ne ole vieläkään parantuneet kaikilta osin. (Tätä kirjoittaessa Greenpeace on repinyt sodan arvet uudelleen, kun se FSC -sertifiointiin vaikuttamalla pysäytti paikallisen puukaupan kokonaan.)

Alkoi dialogien kehittämisen aika. Lapin metsäsotien aikana käytiin lukuisia keskusteluita, joissa sovittiin pelisäännöistä. Lopulta rauha saavutettiin ja toiminnan piti olla myös aktivistien ja paikallisten elinkeinojen hyväksymää. Kestihän sitä hetken.

Tällaiset kommentit halventavat tehtyä uhanalaisuusarviointia ja monimuotoisuuden eteen tehtäviä panostuksia.

Jo vuonna 2010 julkistettu uhanalaisten lajien punainen kirja antoi viitteitä siitä, että metsäalan monimuotoisuustyö alkaa kantaa hedelmää. Vaikutukset ovat hitaita, koska vain pari prosenttia talousmetsistä on vuosittain hakkuiden piirissä ja niistäkin valtaosa on kasvatushakkuita. Rakennepiirteiden paraneminen siis ottaa aikaa ja sen jälkeen vielä aikaa menee lajiston elpymiseen. Puhutaan vuosikymmenistä, ei vuosista. Tuore uhanalaisarviointi taas kertoi, että uhanalaiset metsälajit jatkavat kasvuaan. Mutta talousmetsien lajistossa muutosta ei tapahtunutkaan. Uhanalaistuminen oli siis saatu pysähtymään siitäkin huolimatta, että kaikkialla muualla maailmassa kaikissa kasvupaikoissa uhanalaistumiskehitys voimistuu. Edelleen kuitenkin viljellään mielikuvaa, jossa metsätalous on suurin uhka lajistolle. Tällaiset kommentit halventavat tehtyä uhanalaisuusarviointia ja monimuotoisuuden eteen tehtäviä panostuksia.

Ilmastonmuutos sekoittaa pakkaa

Samanaikaisesti ilmastonmuutos nousi kaikkien tietoisuuteen. Vihdoin se otettiin tosissaan. Tutkijat kaikkialla maailmassa ovat yhtä mieltä siitä, että ilmastonmuutos johtuu fossiilisten raaka-aineiden käytöstä. Ympäristöjärjestöille iski hätä! Koska he eivät ole ihan täysiä tampioita, he ymmärsivät nopeasti, että nyt on tulevaisuus vaakalaudalla. Fossiilisten korvaamiseksi tarvitaan luonnollisesti uusiutuvia raaka-aineita. Suomessa ja maailmalla se tarkoittaa aivan suoraan painetta käyttää metsiä tehokkaammin.

Alkoi armoton viestintäkampanjointi, jolla keskustelu johdettiin vain yhteen asiaan. Hakattavan metsäkuvion hiilivaraston muutokseen. Tällä voitiin laskea, että metsikön hiilinielu pienenee, kun sen hiilivarastoa pienennetään. Ja luonnollisesti tämän varaston annettiin ymmärtää päätyvän saman tien taivaalle ilmastoa lämmittämään. Aktiivisesti vältettiin aiheita, jotka viittasivat fossiilisten korvaamiseen, hakkuiden siirtymiseen, hiilivarastojen todellisiin päämääriin, globaalin kysynnän kasvuun tai metsien kasvun nopeutumiseen. Hakkuut oli saatava näyttämään huonolta vaihtoehdolta, mutta samalla oli saatava ilmastonmuutos osaksi omaa markkinointia. Oli siis vastustettava ilmastonmuutosta ja ratkaisua sen hillitsemiseksi, jotta oma olemassaolon perusta säilyisi. Ei helppo tehtävä.

Pelkkä vastustaminen ei enää riitä

Käydessään hurjaa viestintäsotaa oman perustansa säilyttämiseksi myös metsäväki aktivoitui. Viimeiset vuodet on saanut lehtien palstoilta lukea äärimmäisen paljon tietoa metsäalasta ja metsien käytöstä. Metsäisen kansan ainakin pitäisi periaatteessa tietää, mikä on metsien merkitys yhteiskunnalle, ilmastolle ja luonnolle. Mielikuvan luomista sekoittaa lehdistö ja konfliktiteollisuus. YLE, Hesari ja Suomen kuvalehti ovat ansioituneesti kirjoittaneet juttuja, jotka sekä tuovat faktoja luettavaksi, mutta sitten aivan vihreää ideologiaa tukevia kirjoituksia vastapainoksi. No Suomen Kuvalehti ainoastaan pyrkii lyttäämään metsäalaa faktoista välittämättä. Mutta yhtä kaikki, tietoa on tarjolla runsaasti.

Kollega aikoinaan tuumasi, kun olin Metsähallituksen tiedottajana, ettei ole helppoa taistella faktoilla mielikuvia vastaan. Tässä mediasodassa on aivan samasta kyse. Konfliktiteollisuuden on saatava illuusio metsäalasta luontoa tuhoavana julmurina säilytettyä oman rahoituksensa säilymiseksi. Siksi keinoja ei kaihdeta, eikä totuudella ole väliä. Valitettavasti ympäristö, luonto ja ilmasto on tässä häviäjän osassa.

Enää ei riitä, että vastustetaan. Se on helppoa, mutta ei johda mihinkään. Olen nyt parin vuoden ajan kysynyt metsien käyttöä vastustavilta, mitä he esittäisivät hakkaamatta ja jalostamatta jätettävän suomalaisen puun tilalle. En ole saanut ainoatakaan esitystä. Olen myös kysynyt, mistä suomen metsätalous voisi käydä ottamassa mallia. Ei vastausta. Oletettavasti voidaan sanoa, että Suomen metsätalous on kestävintä maailmassa, sillä voitte olla varmoja siitä, että jos parempi vaihtoehto olisi, se kyllä sanottaisiin ääneen. Ja kovaan ääneen. Enää ei riitä, että vastustetaan, riidellään ja valehdellaan. Nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Lopun alkua

Konfliktiteollisuus on pisteessä, jossa ihmisiä on opetettu tarkistamaan lähteensä ja metsäala on tuonut faktoja hirvittävän määrän saataville. Edes kymmenien miljoonien budjeteilla ei loputtomiin saada vihreää näyttämään mustalta. Viimeistä episodia käydään, jossa muutama tiedemies esiintyy kertomassa faktoina omaa mielikuvaansa. Näistä pari on jopa metsäntutkijoita, mutta heidänkin naamat alkavat kulumaan ja jäänevät muiden metsäntutkijoiden vyörytyksen alle aivan pian.

Suomalaiset ovat fiksua kansaa. Ei heitä pysty loputtomiin kusemaan silmään ja sanomaan, että vessassa kävin. On konfliktiteollisuuden vuoro opetella dialogia tai heidät syrjäytetään kaikista piireistä. On aktivistien vuoro nöyrtyä, ja palata samaan todellisuuteen muiden kanssa. Maailma tarvitsee tekijöitä ja suunnannäyttäjiä. Ikuisten jarrujen aikakausi tulee päätökseen ennen kuin ilmasto lämpenee 1,5 astetta.

Mainokset