Eettisen toiminnan vaatiminen on tuomittavaa?

Teetin yritykseni nimissä kyselytutkimuksen, jossa tiedustelin ihmisten näkemyksiä ja mielikuvia Älykylä:stä. Vastauksia tuli ihan kiitettävästi ja ne olivat pääsääntöisesti asiallisia. Kuitenkin yhteen kommenttiin kiinnitin huomiota. Yksi vastaaja kyseenalaisti ekologisen asumisen kehittämisen, koska yrityksen toimitusjohtaja on voimakkaan luonnonsuojeluvastainen. En ihmettele tätä mielikuvaa, mikä on syntynyt luonnonsuojelijoiden tekemistä tulkinnoista, eikä siitä mitä olen oikeasti kirjoitanut. En ole kirjoittanut koskaan luonnonsuojelua vastustavia kommentteja ja työskennellessäni aiemmin Metsähallituksen suunnittelijana koin suurta iloa aina voidessani suunnitella arvokkaita luontokohteita suojaavia toimenpiteitä. Luontoarvot ovat minulle tärkeitä ja lasteni ja lastenlasteni vuoksi haluan taata myös heille puhtaan paikan asua ja elää. Sen vuoksi kannattaa itsensä asettaa rohkeasti etulinjaan ja kuten edelläkävijöille usein käy, maalitauluksi. Onhan asetelma hieman epätasainen, kun yksityishenkilöä vastassa on kymmenien miljoonien viestintäbudjeteilla varustetut järjestöt. Uskon totuuden kuitenkin olevan vahvempi kuin järjestöjen propagandakoneiston suoltama höttö.

Luonnonsuojelu vai luonnonsuojelujärjestö

Korjataan nyt tämä virheellinen näkemys. Näkemyksen kirjoittaja luultavasti on sekoittanut luonnonsuojelun ja luonnonsuojelujärjestöt keskenään. Ne eivät ole sama asia. Luonnonsuojelu on nimensä mukaisesti luonnon eteen tehtävää työtä ja järjestötoiminta kymmenien miljoonien eurojen liikevaihtoa suojaava liiketoiminnan ala. En ole luonnonsuojelua vastaan millään lailla. Minusta monimuotoinen luonto on tärkeä ja olen ilolla seurannut metsäalan kehittymistä monimuotoisemman luonnon edistämiseksi. Se, mitä toistan sosiaalisen median keskusteluissa, lehtikirjoituksissani ja muissa yhteyksissä ei ole luonnonsuojeluvastaisuutta. Päin vastoin pyrin luonnonsuojelukulttuurin kehittymiseen. En koe millään tavalla sitä, että korjaan luonnonsuojeluaktivistien populistista viestintää, laajennan näkökulmia, tuen uusiutuvien materiaalien kestävää käyttöä, ja kampanjoin puhtaamman ilmaston puolesta olisi luonnonsuojeluvastaisuutta. Toki joku voi olla tästäkin eri mieltä, koska järjestöjen epäeettisen toiminnan esiintuominen voi uhata niiden taloutta. Suvaitsevaisuus eriäviä mielipiteitä ja näkemyksiä kohtaan ei ole aktivistien vahvuus.

Mielestäni on moraalisesti ja eettisesti väärin syöttää metsäasioita tuntemattomille ihmisille virheellistä mielikuvaa nykymetsätaloudesta ja siihen pitäisi jokaisen metsäasiantuntijan reagoida. On väärin, että mediatalot sitoutuvat #vastuujournalismi:in, mutta unohtavat sen ympäristöjärjestöjen kohdalla. Siitäkin huolimatta, että ne ovat tunnetusti yhden asian ja yksipuolisten tulkintojen ajajia. Aina löytyy kesätoimittajia ja muita, jotka eivät ole ehtineet tutustua JSN:n journalistin ohjeisiin tai omaavat niin vahvan henkilökohtaisen mielipiteen, etteivät uskalla ottaa riskiä sen horjuttamisesta haastattelemalla nykymetsätalouden tuntijoita. Toimittajalla on vapaus tehdä omannäköisiä juttuja ja niin sen pitääkin olla. Mutta jos toimittaja valikoi omaa mielipidettänsä tukevia haastateltavia juttuihin ilman toista näkökulmaa, ei voida enää puhua journalismista. Ympäristöasioissa tämä on valitettavasti arkipäivää.

Elä kuten opetat

Olen sitä mieltä, että järjestöjen olisi aika alkaa elämään niin kuin opettavat. Jos vaaditaan moraalia, olisi syytä itsekin toimia moraalisesti. Jos vaaditaan avoimuutta, olisi itsekin oltava avoin. On aivan uskomatonta, että järjestöjen metsäasiantuntijoina esiintyvät henkilöt eivät tunne nykymetsätaloutta alkuunkaan. Ainakin sellaisen kuvan saa, kun he kritisoivat metsätaloutta vuosikymmeniä sitten vallinneeseen toimintamalliin peilaten. He eivät tunnusta metsäalalla tapahtuneita muutoksia, eikä niiden oletettavia positiivisia seurauksia. Luontoarvojen eteen tehtävät parannukset kun eivät näy heti kaikkialla. He eivät tunnusta myöskään hyvällä metsänhoidolla saavutettuja hyötyjä. Metsien suojelu on moninkertaistunut, monimuotoisuustyö arkipäiväistynyt kaikissa metsäorganisaatioissa, metsien kasvu kiihtynyt, metsien puumäärä kasvanut ja puusto on järeytynyt. Tästä huolimatta nämä järjestöjen ”metsäasiantuntijat” julistavat paatoksella, miten Suomen metsät ovat häviämässä, vanhat metsät katoamassa ja monimuotoisuus uhattuna metsäalan takia. Muita mahdollisia syitä ei juuri edes mietitä, vaikka sieltä voisi saada parempia tuloksia luonnon kannalta.

Tietojen pimittäminen uhkaa uhanalaisia lajeja, koska yksikään järjestö ei kykene seuraamaan kaikkea metsäalan toimintaa aukottomasti ympäri vuoden ja reagoimaan kaikkiin metsänkäyttöilmoituksiin.

Järjestöt kouluttavat ihmisiä etsimään uhanalaisia lajeja metsistä, jotta voivat tarpeen tullen käynnistää konflikteja niiden avulla. (Greenpeace kutsuu heitä vahtikoiriksi. No ainakin he ovat kovia räksyttämään, joten tuollainen haukkumanimi on kai ihan paikallaan) Avoimuuden ja monimuotoisuuden nimissä olisi vähintään kohtuullista, että uhanalaisten lajien esiintymät ilmoitettaisiin välittömästi kansalliseen rekisteriin tai maanomistajille, jotta metsätalouden toimijat voisivat ne saada ajoissa käyttöönsä. Metsäalan organisaatiot suojaavat uhanalaiset lajit mielellään ja tekevät suunnitelmat lajit huomioiden, jos heillä vain on tieto niistä. Tietojen pimittäminen uhkaa uhanalaisia lajeja, koska yksikään järjestö ei kykene seuraamaan kaikkea metsäalan toimintaa aukottomasti ympäri vuoden ja reagoimaan kaikkiin metsänkäyttöilmoituksiin. Olisi luontoarvojen kannalta tärkeämpää, kun tiedot olisi ajoissa käytettävissä.

Olen useaan kertaan pyytänyt järjestöjä kertomaan oman ekologisen ja kestävän vaihtoehtonsa puulle, koska ne vastustavat kannattavaan metsäelinkeinoa niin monella rintamalla ja pyrkivät mahdollisimman pieneen metsien käyttöön. Yksikään Suomessa toimiva järjestö ei ole pystynyt esittämään yhtään vaihtoehtoa!

Sertifikaatti varmistamaan yhdistystoiminnan eettisyys

Tällä hetkellä yhdistysten ja järjestöjen toimintaa ei kehitetä ammattimaisesti ja toiminnan laatu onkin monesti erittäin heikkoa. Ulkopuoliset auditoinnit voisivat kehittää yhdistysten toiminnan laatua merkittävästi ja nostaa koko Suomen yhdistystoiminnan tasoa. Minusta olisi pelkästään hyvästä luoda eettisen toiminnan sertifiointijärjestelmä järjestöille ja yhdistyksille. Järjestelmässä puolueettomat ulkopuoliset asiantuntijatahot voisivat tarkastella järjestöjen toimintaa ja tekisivät kehitysehdotuksia. Sertifioinnin kriteerejä voisi olla esimerkiksi eettisyys, avoimuus, tavoitteiden julkisuus, viestinnän rehellisyys ja toiminnan kohtuullisuus tavoitteiden saavuttamiseksi osapuolia kohtaan. Kriteereistä voisi vastata laaja-alainen yhteistyöryhmä. Yhdistysten, liike-elämän, median, viestinnän, tutkimuslaitosten ja muiden vastaavien tahojen edustajista koottu ryhmä voisi määrittää kriteerit ja auditointiperiaatteet.

Jos olen mielestäsi antanut luonnonsuojelua vastustavia kommentteja, pyydän soittamaan numeroon 040-514 5000 ja kertomaan yksityiskohtaisesti, miten olen vastustanut luonnonsuojelua. Keskustelen mielelläni asiasta, kunhan muistetaan asiayhteys ja antamiani kommentteja käsitellään siinä muodossa kuin olen ne kirjoittanut. Ei siis tulkintojen pohjalta.

Mainokset

Metsätalous on puhtaan tulevaisuuden mahdollistaja

Metsäkeskustelut ovat aika usein yksipuolisten näkemysten värittämiä. Ja miksi ei olisi, sillä metsät ovat lähellä suomalaisia sydämiä. Metsät nähdään niin monesta näkökulmasta, että mielipiteet eivät voi ollakaan muuta kuin monipuoliset. Myös tunteilla on vahva osuus metsäkeskusteluissa. Joillakin on ikäviä kokemuksia vuosikymmenten takaa, kun ojitus on värjännyt mökkijärven veden ruskeaksi. Toisilla taas avohakkuu on muuttanut tuttua maisemaa, joka aiemmin oli komeaa hongikkoa. Metsästäjäkin on voinut joutua vaihtamaan tuttua aluetta lintujen perässä, kun kasvunsa päähän tullut metsä on uudistettu. Koivuvihan aikana metsien monimuotoisuus kärsi, eikä luontoarvoja muutenkaan osattu huomioida ennen 1980 -lukua. 1900-luvun puolivälin jälkeen ojitettiin suot ja maat. Aurauskin lopetettiin valtion mailla vasta 1990 -luvun alkupuolella. Eihän niitä voi hyvällä katsoa varsinkaan jos ei tiedä miksi niitä tehdään. Tunteisiin vetoaa myös vuosikymmeniä metsien käytön rajoittamisella elävät järjestöt ammattimaisella markkinointiosaamisellaan.

Ajat ja toiminta muuttuvat

Nykyään metsänhoidossa huomioidaan vesistönsuojelu, uhanalaiset lajit, riistan piilopaikat, lahopuun säästäminen, metsäkanalinnut, virkistyskäyttäjät, marjastajat, sienestäjät ja monet, monet eri tekijät. Eihän se poista sitä tosiasiaa, että aikanaan on toimittu nykytietämyksen mukaan ihan päin honkia. Nykymetsätalous tuottaa uusiutuvaa puuta meidän kaikkien käyttöön. Rakennamme, pakkaamme, puemme päällemme, huolehdimme hygieniastamme, lääkitsemme itseämme ja jopa syömme puusta lähtöisin olevia raaka-aineita. Kuluttajina metsä tarjoaa meille ekologisen vaihtoehdon. Muuten käyttäisimme monessa kohdassa fossiilisia raaka-aineita ja lämmittäisimme turhaan ilmastoa.

Ilmastovaikutuksilta kuulee sanottavan, että hakkuu pienentää hiilivarastoa. Näin voi ollakin, jos tarkastellaan ainoastaan kyseistä hakkuualaa lyhyellä aikajänteellä, eikä huomioida hakkuussa saadun puun elinkaarta tai vaikutuksia muihin raaka-aineisiin. Mutta jos ajatellaan aluetasolla tai pitkäjänteisesti (kestävästi), hakkuut ovat ehdottomasti hyväksi ilmastolle. Niiden ansiosta metsät pysyvät kasvussa sitomassa hiiltä. Samalla me saamme lisää uusiutuvaa raaka-ainetta ja entistä paremmin kasvavat metsät jalostuksen myötä.

Avohakkuukieltoakin on esitetty. On sanottu, että metsäomistaja saa yhtä hyvät tuotot jatkuvalla kasvatuksella, kun tukin osuus kasvaa ja tuloa tulee useammin. Tämä voi pitää paikkansakin, jos metsä on oikeanlaista, eikä luontaiselle uudistumiselle ole luonnon asettamia esteitä. Ihan joka paikkaan menetelmä ei ole sovelias. Kieltoa on pönkitetty demonisoimalla kuitupuuta, jota jaksollisessa kasvatuksessa syntyy enemmän kiertoajan kuluessa. On hyvä tiedostaa, että myös kuitupuulla on suuri merkitys ilmastolle. Siitä tehdään sellua, josta jalostetaan fossiilisia korvaavia tuotteita. Rakennuksissa hiili on sitoutuneena kuitua pidempään, mutta fossiilisessa öljyssä puhutaan miljoonista vuosista. Jos voimme jättää nuo varastot koskemattomaksi kuitupuun ansiosta, rakennuksiinkin sitoutunut hiili vapautuu aika paljon nopeammin.

Uhkia liioitellaan, vaikutuksia vähätellään

Uhanalaisten lajien seurantaa tehdään kansainvälisen luonnonsuojelujärjestön IUCN:n ohjeiden mukaan. Kysyin Ympäristöministeriöstä ja lajikartoituksia tekeviltä, miten metsätalouden vaikutusta arvioidaan näiden lajien osalta. Arviointi tehdään ryhmäkeskusteluissa ja merkintä tehdään joko/tai menetelmällä. Arvioinnissa ei mietitä vaikutusten vakavuutta, joten emme tiedä mikä on metsätalouden todellinen vaikutus. Tiedämme vain, kuinka moneen lajiin metsien käyttö vaikuttaa. Mielenkiintoista nähdä, joko ensi vuonna julkistettavassa Punaisessa kirjassa on myös uhan vakavuus arvioitu. Ainakin tämä oleellinen puute on kartoituksia tekevien tahojen tiedossa. Edellinen Punainen kirja on julkaistu 2010. Muutokset metsien käsittelyssä ovat hitaita, eikä esimerkiksi 2000 -luvulla tehtyjen muutosten vaikutuksia ole vielä edellisen kartoituksen osalta ollut nähtävissä. Muutokset näkyvät lajistossa verrattain hitaasti, koska talousmetsistämme käsitellään vuositasolla vain pari prosenttia, eikä pitkälle aikajänteelle tehdyt toimenpiteet auta kaikkia lajeja välittömästi. Esimerkiksi säästöpuuryhmä tarjoaa kyllä suojaa pienriistalle heti, mutta lahopuuta ne tuottavat vasta kyseisten puiden kuoltua. Tähän voi mennä kymmeniä tai satoja vuosia.

Saha voi olla monimuotoisuudelle myös hyvästä. Uhanalaisten lajien punaisen kirjan 600 uhanalaisesta metsälajista 138 on uhanalaisia metsien umpeutumisen vuoksi. Jostain syystä tästä ei kuitenkaan olla huolissaan luontojärjestöissä. Oletus luonnontilaisen metsän monimuotoisuudesta on myös harhaanjohtava. Luonnontilainen kuusettunut metsä ei päästä valoa kenttäkerroksen kasveille, jotka kuolevat pimeyteen. Valo on tunnetusti elämän tuoja ja se korostuu kasvimaailmassa.

Hoidettu vs luonnontilainen
Luonnontilainen metsä ei välttämättä ole monimuotoinen. Hoitamalla saadaan esimerkiksi mustikka kasvamaan. Kuva: Juri Laurila

Puu on ylivertainen materiaali kestävyyden näkökulmasta. Tästä kertoo myös se, ettei edes luonnonsuojelujärjestöt osaa esittää parempaa vaihtoehtoa. Puun matka kohti kuluttajaa alkaa kuitenkin aina siitä, että puu kaadetaan. Kunnes tiedämme puulle paremman vaihtoehdon, hakkuiden yleinen vastustaminen on kestämätöntä monella tasolla.

Annetaan siis kunnia yli satavuotiselle metsäntutkimukselle ja metsäosaamiselle. Niillä on saavutettu ennätyksellinen puumäärä ja ennätyksellinen puun kasvu metsiimme, sekä monimuotoisuutta lisäävien toimien yleistymisen kaikessa metsänkäytössä. Suomessa metsien käyttö on maailman kestävintä ja voimme näyttää esimerkkiä myös muille maille. Puun käyttö mahdollistaa puhtaamman maailman meille ja tuleville sukupolville. Ollaan ylpeitä maailmanluokan metsätaloudestamme!

Puuta vai muuta?

Luontojärjestöt kampanjoivat kiivaasti puuraaka-aineen käyttöä vastaan. Erityisesti heidän tavoitteena tuntuu olevan puuntuottamisen kannattavuuden laskeminen ja puutuotteiden kilpailukyvyn romuttaminen. Minä ihmettelen suuresti, missä järki?

Ilmastonmuutos on yksi kaikien luontojärjestöjen agendalla oleva asia. Jokainen niistä antaa julkisesti kuvaa, että meidän pitäisi taistella ilmastonmuutosta vastaan entistä voimakkaammin keinoin. Sama tavoite on myös kaikilla EU mailla, joista Suomi tekee pioneerityötä näyttäen muille kuinka hyvin saadaan tuloksiakin aikaiseksi. Sama tavoite on myös kaikilla suomalaisilla elinkeinoelämän sektoreilla. Päästöjä pyritään madaltamaan ja suosimaan uusiutuvia raaka-aineita ja energiaa. Metsäsektori pyrkii tekemään kaikkensa, jotta suomalaiset metsät sitoisivat hiiltä mahdollisimman tehokkaasti myös tulevaisuudessa. Tätä ilmastotyötä suomalainen metsäsektori on tehnyt tuloksellisesti jo yli sadan vuoden ajan, kuten tilastot kiistattomasti näyttävät. Myös tutkijat ovat sitä mieltä, että ilmaston kannalta paras vaihtoehto on pitää metsät kasvussa ja käyttää uusiutuvaa puuta fossiilisten raaka-aineiden sijasta.

Myös muoviroskan määrä luonnossa ja vesistöissä on heidän tähtäimessä. Itsekin paheksun aina sitä autoilijaa, joka aloittaa ympäristön siivoamisen autosta ajaessaan sitä tai sitä retkeilijää, joka jaksaa kantaa roskia metsään, mutta ei sieltä pois. Suomalainen metsäteollisuus on kehittänyt uusia biomateriaaleja pakkauksiin, jotka hajoavat suhteellisen nopeasti luontoon päätyessään. Nämä tuotteet eivät aiheuttaisi myöskään kasvavaa mikromuoviongelmaa. Eli metsäteollisuus vastaa järjestöjen huoleen käytännön tasolla.

Puuvillan kasvatus vaatii paljon vettä muutenkin kuivilla alueilla. Lisäksi se vaatii huomattavan paljon ympäristömyrkkyjä. Kasvava globaali väestö kuitenkin tarvitsee vaatteita. Niitä voidaan tuottaa puuvillan sijasta vaikkapa raakaöljystä, kuten vuoden turhakkeeksikin valittu fleece. Synteettiset kankaat ovat kuitenkin ympäristöle haitallisia ja järjestöt paheksuvat fleecen käyttöä mikromuovin lisääntymisellä luonnossa. Suomalainen metsäteollisuus on tuottanut puukuituista kangasta vuosikymmenet. Monelle viskoosi onkin varmaan tuttu. Ekologisesti kestävä, eikä aiheuta ympäristökatastrofeja. Nykyään tehdään yhä enemmän vaatteita liukosellupohjaisista materiaaleista. Eli metsäteollisuus vastaa järjestöjen huoleen käytännön tasolla.

Uusiutuvan energian tuottaminen fossiilisia energian lähteitä korvaamaan on ensiarvoisen tärkeää, jotta kokonaiskierrossa olevan hiilen määrä ei kasvaisi. Vesivoimaa luontojärjestöt eivät hyväksy, kuten Rovaniemellä Sierilän voimalaitoshankkeessa tuli voimakkaasti esiin. Tuulivoimalat ja aurinkopaneelit vaatii aika suuret määrät metallia ja muita raaka-aineita valmistuksessa. Kuitenkaan kaivosten perustaminen ei käy luontojärjestöille alkuunkaan. Itkupotkuraivarit lentelevät jokaisesta vihjauksestakin kaivosten perustamisesta. Ydinvoimalat ovat ilmastoystävällisiä, mutta koska siinä käytetään uraania, niitä ei saisi tehdä. Metsäteollisuus tuottaa jo nyt energiaa kuituteollisuuden yhteydessä ja biopolttoaineiden jalostaminen on nousussa. Energiapuu on pääasiassa harvennushakkuiden sivutuotteena syntyvää pieniläpimittaista puuta ja parempi puuaines menee muuhun jalostukseen. Esimerkiksi rakentamiseen tai toisen asteen raaka-aineen (sellun) valmistukseen. Luontojärjestöt vastustavat kiivaasti puun energiakäytön lisäämistä, vaikka sillä voidaan vähentää fossiilisen öljyn, fossiilisen kaasun, fossiilisen kivihiilen ja fossiilisen ruskohiilen käyttöä. Energiapuuta kerryttävien harvennusten tehtävä on mahdollistaa laadukkaan tukkipuun kasvattaminen pitkäaikaisia hiilivarastoja (esim. rakennuksia) varten. Energiapuu syntyy metsän kasvun aikana metsänhoidollisista toimenpiteistä. Avohakkuita ne eivät siis missään tapauksessa lisää. Harvennukset myös kiihdyttävät metsien kasvua, eli hiilensidontaa samalla kun ne mahdollistavat uusiutuvan energian tuotannon. Eli metsäteollisuus vastaa järjestöjen huoleen käytännön tasolla.

Valtio saa 4 miljardia euroa verotuloja yhteiskunnan palveluiden tuottamiseen metsätalouden ansiosta

Kuten mikä tahansa talouden ala, myös metsätalouden tuleekin olla kannattavaa. Luontojärjestöt kuitenkin paheksuvat metsätalouden kannattavuutta tämän tästä. On absurdia ajatella, että luontojärjestöt vastustavat metsätalouden kannattavaa toimintaa, koska nimenomaan kannattava toiminta mahdollistaa uusiutuvien raaka-aineiden, materiaalien ja energian tuotannon kestävästi. Lisäksi hyvin toimiva metsäsektori tuottaa yhteiskunnallemme miljardien lisäarvon vuosittain ja valtio saa 4 miljardia euroa verotuloja yhteiskunnan palveluiden tuottamiseen metsätalouden ansiosta. Silläkään ei ole järjestöille merkitystä, voidaanko lapsiperheitä tukea, vanhuksia auttaa hyvään vanhuuteen tai ylläpitää ilmaista koulujärjestelmää valtion tuella. Järjestöt ovat valmiita mihin tahansa uhrauksiin omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Mutta mitä ne tarkoitusperät ovat? Metsätalouden alasajo? Eli samalla uusiutuvien raaka-aineiden tuotannon loppuminen. Mitä siitäkin seuraisi?

Viimeisimpänä, mutta ei missään tapauksessä vähäisimpänä järjestöt esittävät avohakkuiden kieltämistä. Metsätalouden taloudellisesti kannattavimman toiminnan kieltäminen vaikuttaisi koko sektorin kannattavuuteen. Järjestöt muuttivat ensin metsälakia (no lainsäätäjät järjestöjen miellyttämiseksi) jatkuvan kasvatuksen lisäämiseksi. Metsänomistajat eivät ole ihastuneet tähän, koska se on osoittautunut ilmeisen huonosti kannattavaksi taloudellisesti. Nyt ollaankin sitten heti valtion kirstulla. Avohakkuiden kieltäminen valtion mailla maksaisi kymmeniä miljoonia euroja joka vuosi menetettyinä hakkuutuloina. Järjestöt esittivät avohakkuukieltoa aikaisemmin kaikkiin metsiin, mutta se ei saanut kannatusta. Nyt on media paremmin valjastettu ja muutoinkin järjestöjen järjestäytyminen paremmin hoidettu ja aloite meneekin todennäköisesti eduskunnan käsiteltäväksi. Siellä se tyrmätään, koska aloite on tavoitteiltaan ristiriitainen ehdotettuihin muutoksiin, eikä se ole hyväksyttävissä sen vuoksi.

Mitä tilalle?

Tärkein kysymys kaiken tämän vastustuksen takana on, mitä meidän pitäisi käyttää raaka-aineena? Mikä on puun vaihtoehto? Jos metsien puuntuotannollinen käyttö tehdään liian kalliiksi, Suomen metsät ehkä säilyvät hetken kauemmin terveenä ja koskemattomana (Sitten siitä tulee riukuuntunutta läpitunkematonta ryteikkönä, jossa ei viihdy kukaan tai mikään) ja hyödynnämme uusiutumattomia raaka-aineita entistä enemmän. Vaihtoehtona on, että sama puumäärä vain hakataan jostain muualta ja jalostetaan matalamman standardin maissa, josta me sitten hyvää hyvyyttämme ostamme ja tyytyväisenä käytetään ”ekologisia tuotteita”. Meidän metsälajit kuolevat ilmastonmuutokseen kuitenkin, kun emme enää tee mitään sen eteen.

Ilmaston kannalta tärkeintä olisi pitää metsätalous kannattavana siinä maassa, jossa se on kaikista maailman maista kestävintä myös monimuotoisuuden säilyttämisessä. Eli Suomessa!

Ilmaston kannalta tärkeintä olisi pitää metsätalous kannattavana siinä maassa, jossa se on kaikista maailman maista kestävintä myös monimuotoisuuden säilyttämisessä. Eli Suomessa!

Ylikulutus kuriin

Tänään 11.4.2018 vietämme ylikulutuspäivää Suomessa. Tämä on laskennallinen päivä, jona suomalaiset kuluttavat oman osuutensa maailman raaka-aineista. Tai siis tarkemmin kulutus ylittää biokapasiteetin (kyky tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonepäästöjä).

Ylikulutuksen suurin syy on energiantuotannon ja liikenteen päästöt. Kasvihuonekaasuja tuotetaan enemmän kuin mitä esimerkiksi metsät ehtivät niitä sitoa. Sen lisäksi, että meidän tulisi nopeasti siirtyä käyttämään uusiutuvia energianlähteitä, meidän pitää myös käyttää metsiämme tehokkaammin. Vain hyvässä kasvussa olevat metsät sitovat tehokkaasti hiiltä ja onkin meidän velvollisuutemme pitää metsät kasvukykyisinä kestävyyden lisäämiseksi.

Kuten WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohwederkin sanoo, luonnon monimuotoisuus kärsii kulutuksestamme. Lajeja kuolee sukupuuttoon kestämättömän luonnon riistämisen vuoksi, joka johtaa elinympäristöjen köyhtymiseen. Tässä kohtaa haluan kuitenkin kääntää katseeni globaalista näkökulmasta kansalliseen. Me kun emme voi kuitenkaan kovin vahvasti vaikuttaa siihen, miten esimerkiksi Indonesiassa tai Brasiliassa metsiä tai luontoa käytetään.

Globaali vai kansallinen ongelma?

Luonnon monimuotoisuus- ja ilmastoasioissa on säilytettävä fokus siinä, mihin voimme vaikuttaa. On huolestuttavaa seurata maailman kehitystä luonnon näkökulmasta. Sademetsien väheneminen ja yksipuolistuminen, valtamerten jättimäiset roskalautat ja ilmaston lämpeneminen saavat jokaisen sivistyneen ihmisen niskakarvat pystyyn. Aika usein käy kuitenkin niin, että globaalit ongelmat yritetään ratkaista kansallisella tasolla. Ajatus on hyvä, mutta törmää seinään jo startissa!

Suomi on yksi maailman edistyksellisimmistä maista kestävän kehityksen saralla. Maassamme on kehitetty järjettömät määrät teknologiaa, jolla maailman ongelmia voidaan ratkaista ja maamme Cleantech -osaaminen onkin maailman huippua ja verraton vientituote. Lainsäädäntömme pyrkii suojaamaan luonnon puhtautta ja monimuotoisuutta kaikessa tekemisessämme. Meillä on valtavat verkostot asiantuntijoita, jotka tutkivat ympäristöön vaikuttavia tekijöitä, jotta ympäristöä voisi suojella tehokkaammin. Maatalouden vesistöpäästöjä on pyritty hillitsemään jo pitkään ja monipuolisella keinovalikoimalla. Ja viimeisenä, mutta ehkä tärkeimpänä meillä on maailman kestävin metsätalous, joka huomioi luonnon monimuotoisuuden paremmin kuin missään muualla kasvattaen samalla puustopääomaa ja puuston kasvua joka vuosi!

Myös uusiutuvien energialähteiden hyödyntämisessä teemme valtavan hienoa työtä. Haluan nostaa erityisesti Aalto -yliopiston professori Hele Savinin kehittämän aurinkopaneelin, joka hyödyntää nanoteknologiaa energian hyödyntämisessä. Juuri tällaisia innovaatioita maailma tarvitsee selviytyäkseen. Ja näitä tehdään Suomessa valtavia määriä kymmenissä eri tutkimuslaitoksissa ja yrityksissä jatkuvasti.

Emme pysty vaikuttamaan globaaleihin ympäristöongelmiin kuin kehittämällä  teknologiaa, jolla ongelmiin voidaan tuoda helpotusta. On pelkästään naiivia ajatella, että metsien koskemattomuus auttaisi Brasilian sademetsien tilaa. Päin vastoin, vähentämällä uusiutuvan bioraaka-aineen tuotantoa lisäämme painetta käyttää enemmän Brasilialaista puuta tai pumpata enemmän raakaöljyä maan sisältä. Samalla vähennämme metsiemme hiilensidontakykyä ja pahennamme ilmastonmuutosta, koska ilmakehästä poistuu vähemmän hiilidioksidia. Metsiemme suojelu ei myöskään lisää lajiston elinpiiriä siellä, missä uhanalaisia lajeja katoaa eniten. Voimme suojella yksittäisen lajin yksittäisen esiintymispaikan ja samalla aiheuttaa satojen lajien kuolemisen toisaalla. Pahinta on, että suojelu voi myös aiheuttaa suojellunkin lajin katoamisen ilmaston lämmetessä.

Which1_small

Mitä me voimme tehdä?

Jokainen suomalainen voi miettiä omaa kulutuskäyttäytymistään. Voi miettiä, tuliko ostettua ”turhakkeita”, joita ilmankin olisi tullut toimeen. Ostinko työkalun, jonka olisin voinut naapurilta saada lainaksi? Lähdinkö autolla lähikauppaan, vaikka olisin voinut kävelläkin? Olisiko ostamani tuote voinut olla pakattu muovin sijasta uusiutuvaan pakkausmateriaaliin? Ja niin edelleen.

Tärkeintä on, että valinnoillaan pyrkii pienentämään kulutusta. Kulutusta voi vähentää myös resurssiviisauden avulla. Jos on pakko hankkia tuote, voi selvittää löytyisikö sellainen tuote, joka on valmistettu kierrätettävistä materiaaleista. Jos jokin tuote pitää hävittää, voi miettiä olisiko siitä mahdollista tehdä jotain uutta. Ja jos vaihtoehtona on täysin uusi tuote, voi silloinkin miettiä mistä raaka-aineesta se on tehty. Olisiko mahdollista löytää vaikkapa puusta tehtyä versiota?

Parasta on, että useimmiten olemalla resurssiviisas kuluttaja, säästää merkittäviä summia rahaa. Ekologisuus ja talous lyövät usein kättä ympäristön taputtaessa vieressä!

Haaste

Vielä lopuksi haastan jokaisen miettimään seuraavaa kysymystä. Mitä sinä olisit voinut tänään jättää käyttämättä?

SLL uhkaa monimuotoisuutta

Suomen Luonnonsuojeluliitto jaksaa yllättää. Jos asia ei olisi niin vakava, olisin varmaan purskahtanut nauruun heidän uusien vaatimusten vuoksi. Voihan tietenkin olla, että heidän aprillipila julkaistiin vain hieman myöhässä ja uutinen on vitsiksi tarkoitettu.. Mietin myös, voisivatko he mahdollisesti varautua jo mahdollisesti tuleviin maakuntavaaleihin? Vai onko tämä vain liiketoimintasuunnitelman päivitys? On niin epätodellinen paperi, että sitä on vaikea suhteuttaa mihinkään todelliseen.

Yhtä kaikki, SLL:n uusi tavoite on vähentää Suomen osuutta ilmastonmuutoksenvastaisessa taistelussa merkittävästi. Tavoite myös vaarantaa luonnon monimuotoisuuden globaalisti. Sen tavoite on lisätä tiukasti suojeltuja alueita koko maassa 17 prosenttiin. Nykyisinhän tuo tavoite täyttyy Suomen osalta vain Nagoyan sopimuksen laskentatavalla. Tavoitteen perusteluina on Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Höltän mukaan se, että ”Suomessa on edelleen 800 uhanalaista metsälajia ja lukuisia uhanalaisia luontotyyppejä, vaikka metsänhoito-ohjeita on uusittu”.

Järjestövaatimukset
Järjestövaatimukset ja olemassa olevat suojelualueet

Kirjoitinkin uhanalaisuuden tilasta blogissani 2.4.2018. Sen jälkeen on vahvistunut, ettei metsälajien kohdalla mainittu metsätalous uhanalaisuuden syynä perustu mihinkään muuhun kuin epämääräiseen arvioon, josta ei löydy lisätietoja mistään, eikä sille ole asetettu kriteerejä. Uhan vakavuutta tai esitettyjen syiden merkitystä ei siis arvioida. Sillä ei ole merkitystä, onko uhan vakavuus mitätön vai merkittävä.

Höltälle on jäänyt epäselväksi myös metsänhoidon aikajänteet. Kun metsänhoidossa tehdään toimintalinjan muutoksia, on järjetöntä olettaa vaikutusten tulevan näkyville seuraavana päivänä. Uusien ohjeiden mukaisia toimia aletaan toteuttaa sen jälkeen tehtävillä toimenpiteillä kuvio kerrallaan. Metsät eivät muutu toiseksi pelkästään päätöksellä, vaan pitkän aikavälin tavoitteellisella toiminnalla. Eikä uhanalaiset lajitkaan tiedä syöksyä heti uusien ohjeiden mukaisesti käsitellyille alueille. Voi olla, että käsittelyn jälkeen menee vielä muutama vuosi siihen, että on päästy tavoitetilaan. Ja tämän jälkeen vasta lajit pääsevät hyötymään tehdyistä parannuksista. Eli ensi vuonna julkaistavassa uhanalaisten lajien Punaisessa kirjassa näkyy vasta 10-20 vuotta sitten tehdyt muutokset todenteolla. Tähän peilaten SLL:n uudet tavoitteet vuoteen 2030 saakka ovat täysin ennenaikaisia. Fiksua olisi ollut odottaa tulevan arvioinnin tuloksia ennen pitkäaikaisen linjauksen tekemistä.

On huomattava, että Höltän mainitsemien 800 lajin osalta edes 2010 kaikki eivät olleet metsätalouden uhkaamia noidenkaan arvioiden mukaan. Sen sijaan 138:aa lajia uhkaa elinympäristön sulkeutuminen kuusettumisen myötä.

Tässä kohtaa lienee syytä kertoa, mitä kuusettuminen tarkoittaa. Luonnossa esiintyy ns. valopuita ja varjopuita. Valopuut tarvitsevat runsaasti auringonvaloa voidakseen olla elinvoimaisia. Nämä lajit kasvavat usein varjopuita nopeammin ja metsässä tapahtuvan häiriön jälkeen niillä on erinomaiset elinmahdollisuudet. Yleisimpiä valopuita ovat koivu ja mänty. Kuusi sen sijaan kuuluu varjopuihin. Se pärjää erinomaisesti valopuiden suojassa. Kuusi jatkaa pituuskasvuaan, kun valopuiden pituuskasvu hiipuu. Ajan mittaan kuusi peittoaa valopuut kilpailussa erityisesti rehevillä alueilla. Lopulta jäljelle jää vain kuusia, jotka estävät lähes kaiken valon pääsyn maahan. Lehtikarikkeen loppuessa varisevat neulaset happamoittavat maata ja lopulta vain harvat lajit selviytyvät muuttuneissa olosuhteissa. Tämä tapahtuu lähes kaikilla rehevillä eteläisillä suojelualueilla vääjäämättä.

Suojelua ei tunnisteta syyksi. Miksi?

Metsätalouden uhkaa siis liioitellaan surutta. Syynä lienee perinteet ja mediaseksikkyys. Sille on helposti löydettävissä myös ”kasvottomia” yrityksiä kampanjoiden kohteeksi. Sen sijaan yli 12 miljoonan euron liikevaihdolla pyörivä SLL tavoittelee yli sadan uhanalaisten lajien varmaa kuolemaa. Miksi suojelua ei siis tunnisteta uhanalaisuuden syyksi? Itse lähtisin hakemaan syitä peiliin katsomisen vaikeudesta ja liiketoiminnan turvaamisesta. On ihan inhimillistä, ettei omien virheiden myöntäminen ole kaikille helppoa. Ja olen huomannut, että luonnonsuojelijat ovat äärimmäisen herkkiä arvostelulle.

Kultinomaisia piirteitä omaava aatteeseen perustuva toimiala on pystynyt tehokkaasti vaientamaan arvostelun vuosikymmenten ajan. Itse olen henkilökohtaisesti saanut kokea lähes koko repertuaarin. Työnantajan painostaminen, vähättely, liioittelu, uskomattomat tulkinnat, sensurointi, panettelu, kommenttieni vääristely, kysymysten sivuuttaminen, valehtelu, osatotuudet, perusteeton syyttely, herjaukset, asiantuntemuksen kyseenalaistaminen ja monet muut kiusaamisen keinot ovat tulleet tutuiksi. Jopa siinä määrin, että jouduin tekemään poliisille tutkintapyynnön asiasta. Innokkaimmin vaientamisyrityksiin osallistuu yksi SLL:n asiantuntija ja piirien puheenjohtajat. Luonnonsuojelun aatteen omaavia henkilöitä työskentelee kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Heitä on politiikassa, ministeriöissä, virastoissa, tutkimuslaitoksissa, yrityksissä ja kaikkialla muuallakin.

Twitter Sensuuri
Tämä näkymä on vastassa Greenpeace Suomen Twitterissä

Itse olen huomannut, että useimmat sähköpostikyselyni Ympäristöministeriön kirjaamoon jäävät vaille vastausta, vastaukset viipyvät tai kysymykset levitetään asiaan kuulumattomille henkilöille ministeriössä ja muissa organisaatioissa. Esimerkiksi laitoin muutama vuosi sitten sähköpostilla kyselyn luontojärjestöille maksettavista tuista. Vastausta ei kuulunut kuukausiin, joten tiedustelin asiaa uudelleen. Tämän jälkeen silloiseen työhuoneeseeni Metsähallituksella tuli korkeassa asemassa oleva metsätalouden henkilö, joka oli saanut viestiä Luontopalveluiden vastaavassa asemassa olevalta henkilöltä, joka taas oli saanut tiedon pääkonttorin Luontopalveluiden johdosta, joka taas oli saanut tiedon ministeriöstä (jossa tiedustelu oli aika laajalla jakelulla). Kysymys kuului ”Mitä hel***iä sie teet?” Ministeriössä ja Luontopalveluissa oli tiedustelu tulkittu sodanjulistukseksi metsätalouden ja Luontopalveluiden välille, koska toimin Metsätalouden palveluksessa. Ja tiedustelun motiivina oli auttaa nuoria Helsingin yliopiston opiskelijoita luonnonsuojelujärjestön perustamisessa Viikin metsien suojelemiseksi. Kukaan ei vaivautunut kysymään minulta, koska on niin paljon helpompaa vetää herne nenään syystä, jota ei edes ole olemassa. Tähän samaan törmään jatkuvasti keskusteluissa. Kyseenalaistaminen tulkitaan aina hyökkäykseksi!

Kiusaaminen on määritelmän mukaan tahallista, toistuvaa ja heikommassa asemassa olevaan henkilöön kohdistuvaa. Koska katson olevani SLL:ää ja muita miljoonien liikevaihdolla toimivia organisaatioita heikommassa asemassa, kaikki määritelmän kohdat täyttyvät kirkkaasti.

Jos taas kampanjan kohteena oleva taho lähtisi ajamaan oikeuksiaan lakiteitse, seurauksena on kansainvälinen mediakampanja, jossa kyseistä tahoa syytetään kansalaisoikeuksien pokemisesta, sananvapauden rajoittamisesta ja muista mielikuvituksellisista eettisistä rikkomuksista. Kampanja kohdistetaan kyseisen tahon asiakkaille, medialle ja kannattajille, jolloin vahinko maksimoidaan. Siksi ei kampanjan kohteilla ole tosiasiallista mahdollisuutta puolustautua valheellisilta syytöksiltä. Tästä on meneillään parhaillaan esimerkkitapaus, kun Kanadalainen metsäyhtiö Resolute Forest nosti kanteen Greenpeacea vastaan. Greenpeace syyttää voimakkaasti yhtiötä sananvapauden rajoittamisesta. Samaan aikaan sama järjestö Suomessa estää kriittisen keskustelun käymisen omilla kanavillaan. Kriittinen keskustelu estetään monin tavoin. Omalla kohdallani sensuroimalla blogien kommentointia, estämällä somekanavien keskusteluihin osallistuminen tai estämällä järjestön kommenttien näkemisen kokonaan. Tämä ei estä kyseistä organisaatiota kommentoimasta minun kommentteja muiden kanavilla. Minä en vain näe, mitä he ovat kommentoineet. Samaa kohtaa myös esimerkiksi poliitikot, jotka kritisoivat järjestöjen toimintaa. Tämä kyseenalaistaa mielestäni koko organisaation etiikan ja moraalin.

DCIM101MEDIA
Talousmetsää Rovaniemellä

Edellä mainitut toimet johtavat siihen, ettei suojelun negatiivisia vaikutuksia haluta tuoda keskusteluihin mukaan.

Suomessa käytävää monimuotoisuuskeskustelua värittää järjestöjen kapea katsontakanta. Useissa tutkimuksissa Suomen metsätalous on todettu monimuotoisuuden parhaiten huomioivaksi maailmassa! Se tarkoittaa sitä, että lisärajoitukset lisäävät painetta käyttää metsiä enemmän muissa maissa, jotka kaikki ovat monimuotoisuusasioissa Suomea heikompia. Lisäksi vaatimusten olettamus on, ettei Suomen luonnosta löytyvää lajistoa löydy muualta. Edes Venäjän rajan tuntumaan perustetuilla luonnonsuojelualueilla ei ole heille merkitystä, vaikka lajisto ja luontotyypit ovat aivan vastaavia Suomen lajiston kanssa. Lajit eivät tunnista ihmisen tekemiä rajoaja ja liikkuvat sujuvasti raja-aidan ohi. Suomi ei ole saari monimuotoisuuden näkökulmasta!

Luonnonsuojelu Venäjällä

 

”Asiantuntija” äänessä, asiantuntemus tipotiessään..

Joskus sitä vain joutuu toteamaan, että ehkä se itseoppiminen ei ole ihan kaikkein paras tapa ryhtyä asiantuntijaksi. Tällä kertaa sain todeta sen lukiessani Greenpeacen ”metsäasiantuntija” Matti Liimataisen blogia, jossa hän maalailee kauhuskenaarioita Metsähallituksen alue-ekologisen suunnitelman päivittämisestä. Mutta vaikka asiantuntemusta ei ole 20 vuoden meuhkaamisen aikana kertynytkään, pakko antaa propsit mielikuvien luomisesta. Sisältö nyt on täysin pielessä, mutta kerronnallinen kielenkäyttö on ihannoitavaa. Lähes Topeliuksen tasoa. Lieneekö tarttunut Vienan reitillä kävellessä. Väittäisin kuitenkin, että järjestön vuosittain käyttämillä miljoonilla saisi kyllä asiantuntemustakin hankittua, mutta on kiva inhimillinen teko pitää suojatyöpaikkaa yllä.

Alue-ekologinen suunnitelma tehdään laajassa yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Siinä otetaan huomioon erilaiset tekijät, jotka vaikuttavat luonnon monimuotoisuuteen ja alueiden kytkeytyvyyteen lajien leviämisen hyväksi. Koska monimuotoisuuden eteen tehdään paljon koko ajan, myös suunnitelmassa huomioitavat ympäristöt muuttuvat. Metsähallitus tekee alue-ekologisten suunnitelmien päivitystä, jossa suunnitelmaa tehdään paremmaksi monimuotoisuuden kannalta.

Matti ei, AE-suunnitelma ei ole sama kuin pysyvä suojelupäätös!

Matti itkunsekaisin purkauksin kuvailee, miten hän on löytänyt alueita, joissa Metsähallitus hakkaa ae-kohteella.Tai sitten kohteilla, jotka ennen oli ae-kohteita. Tekstistä ei aivan saanut selkeää kuvaa. Aiempiin satuihin peilaten on oletettavaa, että pientä vääristymää saattaa esiintyä joka tapauksessa. Hän myös tuskailee, kuinka termejäkin on menty vaihtamaan ja luontokohteita kadonnut ae-kartoilta. Matti on kai hieman harhaisessa mielenmaisemassaan sekoittanut asioita ja jälleen kerran itse itselleen opettanut, mitä ae-suunnitelma tarkoittaa. Suotakoon se hänelle, kun oikean tiedon saaminen vaatisi vaivannäköä. Pitäisi mennä Metsähallituksen nettisivuille ja lukea sieltä. Too much trouble!

Mutta niille, jotka haluavat oikeaa tietoa, suosittelen vierailua Metsähallituksen nettisivuilla. Ei liene yllätys, että Greenpeace nimittää sitä propagandasivustoksi, mutta annanpa tähän liittyen vähän pohdittavaa. Kuvitellaanpa tilanne, jossa Metsähallitus laittaisi sivuilleen jotain sellaista, mikä ei pidä paikkaansa. Osaatko yhtään kuvitella mitä siitä seuraisi, kun Matti kumppaneineen huomaisi sen? Niinpä..

Alue-ekologinen suunnitelma turvaa lajistoa ja metsikköjen muodostamaa verkostoa, jolla parannetaan lajien liikkuvuutta ja säilyvyyttä. Verkostoon lisätään metsätalouden käytössä olevia kohteita, joilla täydennetään muuta olemassa olevaa lajien suojeluun tarkoitettua alueverkostoa. Se pitää sisällään eriasteisia käsittelyn rajoituksia, joilla pyritään mahdollisimman hyvään kattavuuteen ympäröivät alueet huomioiden. Esimerkiksi Kainuussa on tehty viimeisten vuosien aikana huomattavia luonnonsuojelupäätöksiä, jotka ovat vähentäneet tarvetta alue-ekologisen verkoston panostuksiin. Päivityksen yhteydessä on voitu myös huomata, että aiemmat lajihavainnot ovat vanhentuneet tai vaihtoehtoisesti ne ovat sellaisia, joita ei julkaista. (Uhanalaisten lajien kohdalla paikkatietoja ei julkaista, koska silloin ne voisivat joutua liian innokkaiden biologien, luonnonsuojelijoiden tai muiden kansalaisten kiinnostuksen kohteiksi ja mahdollisesti hävittämiksi). Ja on tärkeä huomioida, että AE-verkoston alueet eivät välttämättä estä toimenpiteitä! Joissakin paikoissa se vain rajoittaa. Voi olla, että Matti ei löydä Retkikartasta kaipaamiaan kuvioita, koska ne eivät enää kuulu ae-verkostoon. Tällainenkin hurja visio on mahdollinen.

Kannattava liiketoiminta ei ole pahasta muualla kuin järjestöjen viestinnässä

Matti myös demonisoi kannattavaa metsätaloutta autuaasti unohtaen, että Metsähallituksen metsätalouden tuloilla katetaan yhteiskuntamme menoja. Ainakaan minä en halua palveluja karsia sitä tahtia, mitä ympäristöjärjestöt toivovat. Ajellessaan Metsähallituksen hyväkuntoisia metsäautoteitä, Matti yllättäen löytää hakkuukuvioita. Sinänsä siinä ei ole mitään erikoista, että metsäautotiet on tehty puun kuljettamista varten. Niitä hyödyntävät myös metsästäjät, kalastajat, marjastajat, sienestäjät, matkailuyrittäjät, pyöräilijät, retkeilijät ja moni muu käyttäjäryhmä. Metsäautotie tuokin luonnon helposti saavutettavaksi kohteeksi. Puun korjuu tien läheltä on taloudellisesti järkevää ja sen vuoksi tiet suunnitellaankin niin, että ne hyödyttäisivät metsätalouden toimia parhaiten. Ei siis ole sattumaa, että ajellessa metsäautotietä löytää hakkuita. Eikä sen pitäisi olla yllätys Matillekaan.. Muutenkin kannattavan liiketoiminnan esittäminen jotenkin huonossa valossa on aika absurdia.

Ympäristöjärjestöjen liiketoiminta perustuu riitelyyn ja syyttelyyn. Elämästä irti olevien mielikuvien herättämisellä ne saavat erehdytettyä ihmisiä lahjoittamaan rahaa ”hyvään tarkoitukseen”. Ja sitä tulee paljon! Greenpeace Nordicin, WWF Suomen, Birdlife Suomen ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhteenlaskettu liikevaihto oli 2016 noin 37 miljoonaa euroa. Luonto-liitto ei katso taloustietojen olevan julkista tietoa. Näiden lisäksi on lukuisia pienempiä ympäristö- ja luonnonsuojelujärjestöjä, joten kaikkiaan voidaan puhua erittäin suuresta teollisuudenalasta.

No myönnetään, osa tekee ihan hyviäkin juttuja. Lintujen bongausta, Itämeren suojelua ja muita oikeasti hyviä kampanjoita. Suomen metsätalous ja ilmastonmuutos ovat vain sellaisia kompastuskiviä, joihin yksikään Suomessa toimiva järjestö ei ole saanut realismia sisällytettyä kampanjoihin enää vuosikymmeniin. Heidän onnekseen suurin osa kaupunkilaisista on vieraantunut luonnosta sen verran, että uskovat kaikenlaisen höpötyksen. Mutta mitä jos ne eivät olisikaan kannattavia organisaatioita? Silloin sitä vasta itku tulisi, kun järjestöjen rahat loppuisi ja rauha laskeutuisi yhteiskuntaamme.

Ilmastonmuutos? Onko se jotain syötävää?

Matti toteaa lakonisesti, että ”paikalleen jätettynä suojeltu metsä vain torjuisi tylsästi ilmastonmuutosta..”. Hyvin koruttomasti ilmaistu, miten vähän ymmärrystä hänellä on luonnossa tapahtuvista asioista. Hiili säilyy varastossa metsässä, jos puuta ei kaada. Se on yksinkertaisesti totta. Sen sijaan ilmastonmuutoksen kannalta se ei ole kovinkaan kestävä ratkaisu.

LULUCF for Dummies
Suojelualueet eivät sido puuta sen jälkeen, kun ovat kasvaneet tiettyyn pisteeseen. Eikä niistä saada uusiutuvaa raaka-ainetta..

Mitä tapahtuukaan hiilivarastolle, kun harvesteri käy metsässä? Poiketen ympäristöjärjestöjen esittämästä tulkinnasta hiilivarasto ei katoa ilmaan. Hiilivarasto siirretään toiseen paikkaan ja hakatulle alueelle perustetaan uusi hiilinielu. Hakattuun puuhun varastoitu hiili menee moneen paikkaan jatkojalostettavaksi. Osa menee sahoille, josta siitä tulee muun muassa rakennusmateriaaleja, joissa hiilivarasto säilyy pitkään. Osa menee biotuotetehtaille, joissa niistä jalostetaan raaka-ainetta jatkojalostettavaksi erilaisiksi tuotteiksi, joita me kaikki käytämme päivittäin. Ja vielä pieni osa muutetaan energiaksi lämmittämään talojamme ja sähköistämään laitteitamme. Joo, siis ihan totta! Vain pieni osa menee energiaksi!

Ja mitä tapahtuikaan sille toiselle hiilivarastolle siellä Arktisen merialueen alla? Jos suojeltiin, sieltä pumpattiin fossiilista öljyä vähän enemmän kuin hakatessa! Eli ilmakehän kokonaishiilen määrä kasvoi juuri tuon fossiilisen hiilen verran, joka olisi voitu jättää maan uumeniin ikiajoiksi.

Ja ei, hakattu alue ei tosiaankaan jää paljaaksi. Metsänomistaja on lain mukaan velvollinen huolehtimaan, että tilalle kasvaa uusi metsä. Kun metsä kasvaa, sitä on harvennettava, jolloin saadaan vähän lisää uusiutuvaa raaka-ainetta. Joskus harvennus tehdään useamminkin ennen kuin samalla paikalla on puustoon taas sitoutunut sama määrä hiiltä, kuin mitä sieltä vietiin pois aikaisemmin. Do the math..