Suomen lajisto köyhtyy

Juuri paljastettu uhanalaisten lajien Punainen kirja julkaistiin kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Se paljasti koruttomasti, ettei monimuotoisuuden köyhtymistä ole saatu pysähtymään Suomessakaan. Ei siinä ole onnistuttu tiettävästi missään muuallakaan. Sen vuoksi meidän pitää tehdä entistä enemmän töitä, jotta luonnon monimuotoisuus säilyy ja paranee.

Koska metsät ovat minulle tärkeitä, keskityn tässäkin blogissa vain metsälajeihin. Niitä on kuitenkin suurin osa, sillä metsäluontomme on monimuotoinen. Arvioinnissa onkin kartoitettu yli 10.000 metsälajia, joista hieman alle 10 % (1059) luokitellaan uhanalaisiksi. Niistä noin puolet on luokiteltu vaarantuneeksi. Huomioitavaa on, että edelliseen Punaiseen kirjaan verrattuna metsälajien osuus uhanalaisista lajeista on pienentynyt huomattavasti. Kun se vuonna 2010 oli 36,2 %, osuus on nyt 31,2 %. 5 % vähennys on merkittävä ja kertoo onnistuneesta monimuotoisuustyöstä metsissä. Ei silti ole syytä tuulettaa liikaa. Uhanalaisten metsälajien määrä on silti kasvanut, joten ei ole syytä oikaista selkää. Työtä on edelleen tehtävänä, vaikka muutos voi johtua globaaleista muutoksista paikallisten muutosten sijaan.

2010 vs. 2018

Julkisesti saatavilla olevan aineiston vertailua ei ole tehty helpoksi. Vaatii melko paljon askartelua, että kahden eri aineiston tulokset saa vertailtavaan muotoon. Tähän toivoisin parannusta jatkossa. Tein kuitenkin hieman tulkintaa tulosten pohjalta. Analysoin tuloksia ainoastaan uhanalaiseksi (CR-äärimmäisen uhanalaiset, EN-erittäin uhanalaiset, VU-vaarantuneet) luokiteltujen lajien osalta.

Uhanalaisuuden syyt
Uhanalaisten lajien uhanalaisuuden syyt 2010 ja 2018 (Aineisto: Punainen kirja)

Ilmastonmuutoksesta on puhuttu viime aikoina paljon ja se nähdään merkittävänä uhkana myös lajistolle. Nyt julkaistu aineisto on siinä mielessä huojentava, että vielä ei ole merkittäviä muutoksia havaittavista lämpenevän ilmaston vuoksi. Itse asiassa ilmastonmuutosta uhkaavien lajien osuus on pienentynyt lähes puoleen vuodesta 2010.

Metsien uudistamis- ja hoitotoimet ovat yhtenä uhkana 256 lajin osalta, kun se 2010 oli 237. Tämä on yllättävää, sillä kehitys viittaisi siihen, ettei uudistamis- ja hoitotoimiin liittyvät parannukset ole ilmeisestikään tehokkaita. Ironisesti voisikin tulkita, että metsäsektorilla onkin ehkä aihetta miettiä, kannattaako luopua ainakin osasta monimuotoisuuden eteen tehdyistä toimenpiteistä, jos niillä ei ole tehoa. Tehottomien tilalle voisi miettiä uusia menetelmiä. On myös mahdollista, että koska uhanalaisuuden syille ei ole olemassa varsinaista kriteeristöä, arviota tehneet tutkijat ovat vain voineet tällä kertaa tulkita uhanalaisuuden aiheuttajia eri lailla, kuin vuonna 2010. Siitä voinemme olla kuitenkin varmoja, että yhdenkään lajin osalta metsätalous ei jää vahingossakaan pois, jos sille vain keksitään jokin peruste.

Puulajien muutosten vuoksi uhan alla olevat lajit ovat vähentyneet 30 %.

Sen sijaan kun mietitään muita syitä, jotka voidaan olettaa olevan metsätalouden aiheuttamia, nähdäänkin erittäin positiivisia muutoksia. Puulajien muutosten vuoksi uhan alla olevat lajit ovat vähentyneet 30 %. Muutos on helppo yhdistää sekametsien aktiiviseen lisäämiseen. Samoin on kuloalueiden vähenemisen uhkaamien lajien suhteen. Lahopuun vähenemisen vuoksi uhan alla on noin neljänneksen vähemmän lajeja.

Ojitusten ja turpeenoton vuoksi uhan alla on 50 lajia. Lähes sama määrä, kuin vuonna 2010. Hieman yllättävää on, että peltojen raivaus on edellisellä kerralla ollut uhkana vain muutamalle lajille, mutta nyt kasvu on edelliseen verrattuna jopa yli 26 kertainen??

Uhanalaiset avoimien alueiden sulkeutuminen
Metsälajeista 138 lajin kohdalla ensisijainen uhanalaisuuden syy on metsien sulkeutuminen. Määrä on samaa luokkaa kuin metsien uudistamisen ja hoitotöiden aiheuttama uhka.

Metsätalous tekee tulosta – uhanalaisten metsälajien määrä vähentynyt 76 tai 190 lajilla

Metsätalouden monimuotoisuustoimet osoittavat tehokkuutensa. Lähes 200 lajin vähennys uhanalaisten määrässä on todella konkreettinen osoitus tehtyjen toimenpiteiden toimivuudesta.

Koska kartoitusta tehneet asiantuntijat eivät edelleenkään tehneet merkittävyys- tai vaikuttavuusarviointia eri syiden suhteen, ei raportti kerro suoraan, miten lajistoa voisi tukea. Tulokset eivät myöskään suoraan kerro, onko kerrottu aiheuttaja yksin aiheuttamassa uhanalaisuutta, vai osana kokonaisuutta.

Tarkemman analyysin tekeminen julkisista materiaaleista olisi ollut kohtuuton tehtävä. Sen vuoksi käytän tässä samaa suhdetta, joka on ollut 2010 aineistossa arvioidessani, kuinka monen lajin osalta metsätalouden toimenpiteet ovat olleet ensisijainen uhanalaisuuden aiheuttaja kartoittajien mielestä (tämä ei ole tieteellisesti arvioitu, vaan arvioijien keskustelun tulos).

Näin saadaan oletus, että uhanalaisuuden ensisijainen syy on eri luokituksissa (lajia/luokka):

  • Metsien uudistamis- ja hoitotoimet, 142 lajia (2010, 131 lajia) +11 lajia
  • Metsien puuljaisuhteiden muutokset, 89 lajia (2010, 126 lajia) -37 lajia
  • Vanhojen metsien väheneminen, 114 lajia (2010, 110 lajia) +4 lajia
  • Kuloalueiden väheneminen, 33 lajia (2010, 47 lajia) -14 lajia
  • Lahopuun väheneminen, 131 lajia (2010, 172 lajia) -41 lajia
  • Ojitus ja turpeenotto, 5 lajia (2010, 4 lajia) +1 laji
  • Kaikki yhteensä -76 lajia

Kun otamme mukaan kaikki uhanalaisuuden aiheuttajat, tulokset ovat:

  • Metsien uudistamis- ja hoitotoimet, 256 lajia (2010, 237 lajia) +19 lajia
  • Metsien puuljaisuhteiden muutokset, 253 lajia (2010, 357 lajia) -104 lajia
  • Vanhojen metsien väheneminen, 326 lajia (2010, 315 lajia) +11 lajia
  • Kuloalueiden väheneminen, 99 lajia (2010, 141 lajia) -42 lajia
  • Lahopuun väheneminen, 311 lajia (2010, 408 lajia) -93 lajia
  • Ojitus ja turpeenotto, 70 lajia (2010, 51 lajia) +19 lajia
  • Kaikki yhteensä -190 lajia

Pitää vielä huomauttaa, että koska tilastojen lukeminen on tehty nätisti sanoen haasteelliseksi, on todennäköistä, että tilastossa olisi myös näiden luokitusten  osalta ristiin meneviä lajeja. Ts. on mahdollista, että sama laji voi esiintyä useammassa luokassa ja tällöin lajimäärät ovat niiltä osin liian suuria. Tämä sama harha olisi myös vähentyneiden uhanalaisten määrässä, mutta on linjassa esitettyjen lajimäärien kanssa.

Metsänhoitotöiden aiheuttama uhanalaisuus -13 %

Edellä olevista luvuista voidaan myös laskea, että metsänhoitotöiden aiheuttama lajiston uhanalaisuus on vähentynyt 10 vuodessa jopa 13 prosenttia. Muutos on todella merkittävä, kun huomioidaan että uhanalaisten lajien kokonaismäärä on kasvanut lähes parilla kymmenellä prosentilla.

Ei suomalaista metsätaloutta suotta kutsuta maailman parhaaksi myös monimuotoisuuden huomioimisessa!

 

 

 

Mainokset

Kuka on luonnonsuojelija?

Suomen luonto on lähes kaikille suomalaisille tärkeä. Sitä ei voi kiistää ja olen erittäin iloinen, että näin on. Siten voidaan luottaa siihen, että luontoa suojellaan samalla, kuin luonnon merkitys koko ihmiskunnan tulevaisuudelle korostuu. Luonnon merkityksen kasvaessa valitettavasti myös taloudelliset intressit kasvavat kaikilla rintamilla. Ja se näkyy..

Metsäala, kaivosteollisuus, maatalous, kalatalous, matkailu, luontojärjestöt.. Kaikki ovat teollisuudenaloja, jotka käyttävät luontoa liikevaihtonsa eteen. Yksi kasvattaa puita tehtaille, yksi kaivaa maasta raaka-aineensa, yksi raivaa peltoja kasvattaakseen meille ruokaa, yksi saalistaa vesillä, yksi vie asiakkaitaan luontoon ja yksi nostaa muiden virheitä tikun nokkaan. Kaikkien tähtäimessä on taloudellinen hyöty, sillä ilman taloudellista kestävyyttä toiminta loppuisi. Mutta se mikä jää usein huomiotta, on se fakta että jokaisella sektorilla varsinaisesta toiminnasta vastaa ihminen. Aivan tavallinen, usein suomalainen ihminen. Useimmiten vieläpä ihminen, joka on hakeutunut luontoon liittyvään ammattiin ja jonka voidaan odottaa ajattelevan luontoa keskivertosuomalaista enemmän.

DCIM101MEDIA
Metsäammattilainen myös lisää monimuotoisuutta aktiivisesti.

Metsäammattilainen luonnonsuojelijana

Usein julkisessa keskustelussa metsäammattilaisia leimataan luonnonvihaajiksi ja biodiversiteetin uhkaajiksi. Kirjoituksissa he hävittävät metsiä ja tappavat viattomia luontokappaleita murhanhimoinen katse silmissään vailla minkäänlaista ymmärrystä luonnon toiminnasta. Kuulostaako tutulta?

Opiskellessani metsäalaa minusta oli hienointa koko opintojen sisällössä, että opin niin paljon luonnosta ja monimuotoisuudesta. Sain monipuolisesti tietoa ja ymmärrystä siitä, miten erilaiset toimenpiteet metsissä vaikuttavat kaikkeen siellä. Ja opin miettimään toimenpiteiden vaikutusta kymmenien ja jopa sadan vuoden päähän ja tunnistamaan pitkienkin aikojen jälkeen toimenpiteitä, joita historiassa oli tehty. Opin myös tunnistamaan uhanalaisia lajeja, arvokkaita luontokohteita ja muita mielettömän hienoja luontoon liittyviä yksityiskohtia. Miksi niitä opetettiin, jos tarkoituksena oli vain tuhota luontoa valmistumisen jälkeen? No ei ollut! Niitä opetettiin, jotta voisimme työssämme suojella biodiversiteettiä mahdollisimman hyvin.

Tehdessäni suunnittelutyötä olin iloinen voidessani rajata luontokohteita hakkuusuunnitelmien ulkopuolelle ja miettiessäni, miten niiden tulevaisuus turvataan. En soittanut iltapäivälehdille aina suojellessani kohteita, koska se oli vain yksi osa (vaikkakin arvokas sellainen) arkirutiineja. En kirjoittanut lehtiin haukkuakseni kaikki motokuskit varmuuden vuoksi tai poliitikot, koska haluavat metsien tuottavan hyvinvointia suomalaisille ja asettavat mahdollisesti jonkin luontokohteen vaaraan. Otin luonnonsuojelijan viitan harteilleni ja suojelin kohteen, kuten tuhannet muutkin metsäammattilaiset tekevät joka päivä.

Puutavaimuuta4

Ihmiskunta tarvitsee puuta

Ilmastonmuutos on totta. Ja se johtuu fossiilisista raaka-aineista. Suomen metsät tarjoavat vaihtoehdon, joka varastoi hiiltä ihmisille käyttökelpoiseen muotoon. Kun puu kaadetaan ja kuljetetaan pois metsästä, ei puuhun sitoutunut hiili suinkaan haihdu ilmakehään. Pieni osa muuttuu hiilidioksidiksi energiakäytön myötä, mutta vain pieni osa. Loput on uusiutuvaa materiaalia, jota ilman emme ikinä pääse fossiilisista eroon. Ja jota ilman emme voi edes hillitä ilmastonmuutosta.

Koko metsäsektori tekee koko ajan työtä kehittyäkseen paremmaksi. Ja metsäalan ammattilaisen silmin paremmuus on nimenomaan sitä, että luonnon monimuotoisuus säilyy ja paranee niillä alueilla, joilta puuta korjataan ihmisten tarpeisiin. Ei ole uusi asia, että monimuotoisuus parantaa puuston kasvua ja vastustuskykyä. Sekapuusto on nykyään lähes joka paikassa tavoitteena myös monimuotoisuussyistä.

Kiusaaminen on huonoa käytöstä

Minua loukkaa henkilökohtaisesti se, että joku tulee arvostelemaan ammattitaitoani ja osaamistani. Vielä enemmän se loukkaa silloin, kun arvostelu perustuu virheelliseen mielikuvaan tai ymmärtämättömyyteen luonnon toiminnasta. Minut on leimattu luonnonvihaajaksi sillä perusteella, että olen kyseenalaistanut ”virallisten luonnonsuojelijoiden” viestit. En anna sen vaikuttaa, sillä metsäammattilainen on luonnonsuojelija parhaasta päästä ja koko ammattikunnalle pitäisi antaa ansiomerkki tästä työstä! Tulen jatkossakin arvostelemaan niiden toimintaa, jotka hyökkäävät metsäammatissa työskenteleviä vastaan kohtuuttomin ja perusteettomin väittein. Kaikkien metsäammattilaisten pitäisi saada vapaasti osallistua metsäkeskusteluihin ja puolustaa omaa osaamistaan ja työtään. Ammattikunnan puolustaminen ei saa olla tuomittavaa enää yhtään kauempaa! Ei anneta kenenkään enää syyttää meitä luonnon tuhoajiksi tai vihollisiksi ilman vastarintaa! Kerrotaan heille, että heidän toimintansa on henkilökohtaista, loukkaavaa ja asiatonta. Kiusaamisen on loputtava!

 

Suomi harjoittaa jatkuvaa kasvatusta kaikkialla

julkaistu Lapin Kansassa 17.7.2018

Olli Säynäjäkangas kirjoittaa avohakkuiden ongelmista (LK 14.7.). Hänen väitteensä vain olivat harhaanjohtavia. Säynäjäkangas kertoo, miten valtaosa avohakkuusta saatavasta puusta on kuitupuuta. Kuitenkin tukkiosuus vaihtelee Luonnonvarakeskuksen mukaan 65-75 % välillä. Kuitupuu menee lyhytikäisiin tuotteisiin, mutta niiden ansiosta tarvitsemme vähemmän maan uumeniin varastoitunutta öljyä.

Hän kertoi, miten avohakkuut ovat aiheuttaneet ahdinkoa metsäkanalinnuille. Sekään ei ehkä ole ihan selvää, kun miettii tapahtunutta kehitystä. Avohakkuualojen koko on pienentynyt koko ajan ja metsien puusto kasvanut. Samanaikainen lintukato ei oikein sovi väitteeseen. Metsätalous on lopettanut turhan alikasvoksen raivaamisen ja kehittänyt esimerkiksi riistanhoidollisen harvennuksen kanalintujen elinolosuhteita vahvistamaan. Metsäkanalintujen pesiä löytyy usein avohakkuilta. Syitä linutjen ahdinkoon pitääkin hakea muualta. Esimerkiksi lisääntynyt pienpetokanta ja vaikeat poikasaikaiset olosuhteet useana vuonna peräkkäin ovat todennäköisempiä syitä katoon.

Sekametsät ovat nykymetsätalouden tavoite. Lehtipuut havupuiden seassa parantavan maaperän ominaisuuksia ja puun kasvua. Sekapuusto on myös monimuotoisempi, kuten Säynäjäkangas kertookin. Koko metsäsektori hakee ja ottaa käyttöön koko ajan uusia monimuotoisuutta parantavia menetelmiä. Esimerkiksi tekopökkelöitä tehdään ja valtion mailla kaikki lahopuut jätetään hakkuissa metsään.

Virkistyskäyttäjänä olen aina löytänyt mieleisiäni metsiä, missä tahansa kuljenkin. Joskus hakeudun jopa avohakkuulle, koska siellä on paremmat näköalat ja paremmat marjasaaliit. Jos taas haluan mennä varttuneempaan metsään, niitäkin löytyy helposti. Ja onhan meillä miljoonia hehtaareita suojelualueitakin, jos haluaa kokonaan välttää talousmetsät.

Ero mittakaavassa

Avohakkuun ja jatkuvan kasvatuksen ero on mittakaavassa. Kummassakin tehdään avohakkuita, mutta jatkuvassa kasvatuksessa aukon koko on määritelty pienemmäksi. Jos mietimme metsienkäsittelyn historiaa, on helppo tulkita koko Suomen metsätalouden perustuvan jatkuvaan kasvatukseen. Jo aluetason tarkastelulla voimme todeta, että kaikkialta löytyy kaikenikäisiä metsiä. Avohakkuin käsitellyt metsän on uudistettu ja niitä on hoidettu aina aikakauden parhaan tiedon ja osaamisen mukaan. Tällä on saatu metsiemme puumäärä kaksinkertaistumaan ja kasvu nopeutumaan.

Suomen ja maailman onneksi vaikutus on ilmastolle ehdottoman positiivinen, vaikka pelkästään avohakkuualaa tuijottamalla voidaan laskea hetkellinen hiilivaraston aleneminen. Kaikissa hakkuissa voidaan tehdä samanlainen laskenta, kun puu viedään pois alueelta. Hiilivarasto pienenee, mutta kasvaa hakkuun ansiosta suuremmaksi. Laajemmalla tarkastelulla tai tarkastelujaksoa pidentämällä ilmastovaikutukset ovat kuitenkin hakkuun puolella. Eikä unohdeta, että kaadettuun puustoon sitoutunut hiili siirretään vain toiseen paikkaan, jossa siitä tehdään meille kaikille uusiutuvasta materiaalista tuotteita.

Metsätalous ja metsäntutkimus ovat huipputasoa maailman mittakaavassa. Monimuotoisuuden lisääminen on kaikkien tavoitteena. Niin metsäorganisaatioiden, kuin poliittisten puolueidenkin. Joidenkin toimintatapa on kärkkäämpi, mutta tavoitteet hyvin samanlaisia. Metsäala kuitenkin tekee joka päivä konkreettista monimuotoisuustyötä enemmän kuin mikään muu taho. Voimme olla siitä ylpeitä!

Juri Laurila

Metsäasiantuntija ja ilmastoaktivisti

Metsätalous on puhtaan tulevaisuuden mahdollistaja

Metsäkeskustelut ovat aika usein yksipuolisten näkemysten värittämiä. Ja miksi ei olisi, sillä metsät ovat lähellä suomalaisia sydämiä. Metsät nähdään niin monesta näkökulmasta, että mielipiteet eivät voi ollakaan muuta kuin monipuoliset. Myös tunteilla on vahva osuus metsäkeskusteluissa. Joillakin on ikäviä kokemuksia vuosikymmenten takaa, kun ojitus on värjännyt mökkijärven veden ruskeaksi. Toisilla taas avohakkuu on muuttanut tuttua maisemaa, joka aiemmin oli komeaa hongikkoa. Metsästäjäkin on voinut joutua vaihtamaan tuttua aluetta lintujen perässä, kun kasvunsa päähän tullut metsä on uudistettu. Koivuvihan aikana metsien monimuotoisuus kärsi, eikä luontoarvoja muutenkaan osattu huomioida ennen 1980 -lukua. 1900-luvun puolivälin jälkeen ojitettiin suot ja maat. Aurauskin lopetettiin valtion mailla vasta 1990 -luvun alkupuolella. Eihän niitä voi hyvällä katsoa varsinkaan jos ei tiedä miksi niitä tehdään. Tunteisiin vetoaa myös vuosikymmeniä metsien käytön rajoittamisella elävät järjestöt ammattimaisella markkinointiosaamisellaan.

Ajat ja toiminta muuttuvat

Nykyään metsänhoidossa huomioidaan vesistönsuojelu, uhanalaiset lajit, riistan piilopaikat, lahopuun säästäminen, metsäkanalinnut, virkistyskäyttäjät, marjastajat, sienestäjät ja monet, monet eri tekijät. Eihän se poista sitä tosiasiaa, että aikanaan on toimittu nykytietämyksen mukaan ihan päin honkia. Nykymetsätalous tuottaa uusiutuvaa puuta meidän kaikkien käyttöön. Rakennamme, pakkaamme, puemme päällemme, huolehdimme hygieniastamme, lääkitsemme itseämme ja jopa syömme puusta lähtöisin olevia raaka-aineita. Kuluttajina metsä tarjoaa meille ekologisen vaihtoehdon. Muuten käyttäisimme monessa kohdassa fossiilisia raaka-aineita ja lämmittäisimme turhaan ilmastoa.

Ilmastovaikutuksilta kuulee sanottavan, että hakkuu pienentää hiilivarastoa. Näin voi ollakin, jos tarkastellaan ainoastaan kyseistä hakkuualaa lyhyellä aikajänteellä, eikä huomioida hakkuussa saadun puun elinkaarta tai vaikutuksia muihin raaka-aineisiin. Mutta jos ajatellaan aluetasolla tai pitkäjänteisesti (kestävästi), hakkuut ovat ehdottomasti hyväksi ilmastolle. Niiden ansiosta metsät pysyvät kasvussa sitomassa hiiltä. Samalla me saamme lisää uusiutuvaa raaka-ainetta ja entistä paremmin kasvavat metsät jalostuksen myötä.

Avohakkuukieltoakin on esitetty. On sanottu, että metsäomistaja saa yhtä hyvät tuotot jatkuvalla kasvatuksella, kun tukin osuus kasvaa ja tuloa tulee useammin. Tämä voi pitää paikkansakin, jos metsä on oikeanlaista, eikä luontaiselle uudistumiselle ole luonnon asettamia esteitä. Ihan joka paikkaan menetelmä ei ole sovelias. Kieltoa on pönkitetty demonisoimalla kuitupuuta, jota jaksollisessa kasvatuksessa syntyy enemmän kiertoajan kuluessa. On hyvä tiedostaa, että myös kuitupuulla on suuri merkitys ilmastolle. Siitä tehdään sellua, josta jalostetaan fossiilisia korvaavia tuotteita. Rakennuksissa hiili on sitoutuneena kuitua pidempään, mutta fossiilisessa öljyssä puhutaan miljoonista vuosista. Jos voimme jättää nuo varastot koskemattomaksi kuitupuun ansiosta, rakennuksiinkin sitoutunut hiili vapautuu aika paljon nopeammin.

Uhkia liioitellaan, vaikutuksia vähätellään

Uhanalaisten lajien seurantaa tehdään kansainvälisen luonnonsuojelujärjestön IUCN:n ohjeiden mukaan. Kysyin Ympäristöministeriöstä ja lajikartoituksia tekeviltä, miten metsätalouden vaikutusta arvioidaan näiden lajien osalta. Arviointi tehdään ryhmäkeskusteluissa ja merkintä tehdään joko/tai menetelmällä. Arvioinnissa ei mietitä vaikutusten vakavuutta, joten emme tiedä mikä on metsätalouden todellinen vaikutus. Tiedämme vain, kuinka moneen lajiin metsien käyttö vaikuttaa. Mielenkiintoista nähdä, joko ensi vuonna julkistettavassa Punaisessa kirjassa on myös uhan vakavuus arvioitu. Ainakin tämä oleellinen puute on kartoituksia tekevien tahojen tiedossa. Edellinen Punainen kirja on julkaistu 2010. Muutokset metsien käsittelyssä ovat hitaita, eikä esimerkiksi 2000 -luvulla tehtyjen muutosten vaikutuksia ole vielä edellisen kartoituksen osalta ollut nähtävissä. Muutokset näkyvät lajistossa verrattain hitaasti, koska talousmetsistämme käsitellään vuositasolla vain pari prosenttia, eikä pitkälle aikajänteelle tehdyt toimenpiteet auta kaikkia lajeja välittömästi. Esimerkiksi säästöpuuryhmä tarjoaa kyllä suojaa pienriistalle heti, mutta lahopuuta ne tuottavat vasta kyseisten puiden kuoltua. Tähän voi mennä kymmeniä tai satoja vuosia.

Saha voi olla monimuotoisuudelle myös hyvästä. Uhanalaisten lajien punaisen kirjan 600 uhanalaisesta metsälajista 138 on uhanalaisia metsien umpeutumisen vuoksi. Jostain syystä tästä ei kuitenkaan olla huolissaan luontojärjestöissä. Oletus luonnontilaisen metsän monimuotoisuudesta on myös harhaanjohtava. Luonnontilainen kuusettunut metsä ei päästä valoa kenttäkerroksen kasveille, jotka kuolevat pimeyteen. Valo on tunnetusti elämän tuoja ja se korostuu kasvimaailmassa.

Hoidettu vs luonnontilainen
Luonnontilainen metsä ei välttämättä ole monimuotoinen. Hoitamalla saadaan esimerkiksi mustikka kasvamaan. Kuva: Juri Laurila

Puu on ylivertainen materiaali kestävyyden näkökulmasta. Tästä kertoo myös se, ettei edes luonnonsuojelujärjestöt osaa esittää parempaa vaihtoehtoa. Puun matka kohti kuluttajaa alkaa kuitenkin aina siitä, että puu kaadetaan. Kunnes tiedämme puulle paremman vaihtoehdon, hakkuiden yleinen vastustaminen on kestämätöntä monella tasolla.

Annetaan siis kunnia yli satavuotiselle metsäntutkimukselle ja metsäosaamiselle. Niillä on saavutettu ennätyksellinen puumäärä ja ennätyksellinen puun kasvu metsiimme, sekä monimuotoisuutta lisäävien toimien yleistymisen kaikessa metsänkäytössä. Suomessa metsien käyttö on maailman kestävintä ja voimme näyttää esimerkkiä myös muille maille. Puun käyttö mahdollistaa puhtaamman maailman meille ja tuleville sukupolville. Ollaan ylpeitä maailmanluokan metsätaloudestamme!

Pöllögate – ottaako kukaan vastuuta?

Kun Jukka Tanner otti kuvan suloisesta ja pörröisestä pöllönpoikasesta, alkoi sen aikainen mediashow, joka kertoo paljon metsäkeskusteluiden tasosta. Motokuski tuomittiin surutta murhaajaksi. Siis verrallistettiin ihmisen tappajaan. En tiedä, mitä on kuskin mielessä liikkunut, kun on lukenut olevansa ”ihmishirviö”. Itselleni on jo kehittynyt aika paksu nahka, olenhan metsämörkö. Mutta kyseessä on aivan tavallinen työtä tekevä suomalainen, joka todennäköisesti arvostaa luontoa ja haluaa monimuotoisuutta vaalia.

Tanner jakoi kuvan omalla Facebook -tilillään, joka sai heti huomattavan levikin. Luontojärjestöt ottivat kuvan heti markkinointinsa keulakuvaksi ja höystivät kohua sen minkä voivat. Some kuohui raivon partaalla ja kuva levisi satoihin tuhansiin päätelaitteisiin alta aikayksikön aiheuttaen suuttumusta, tunteenpurkauksia ja raivoa koko metsäalaa kohtaan. Kuva oli tehokas ja kannatus kasvoi räjähdysmäisesti. Myös YLE uutisoi ”murhenäytelmästä”

YLE: ”Lintujen rengastaja Jukka Tanner kohtasi viime viikolla Riihimäellä häntä järkyttäneen näyn. Yksinäinen lehtopöllön poikanen kyhjötti valtavan kannon päällä. Ympärillä metsää oli kaadettu sileäksi.”

Tanner kertoi YLE:n jutussa, kuinka oli löytänyt yksinäisen pöllön keskeltä avohakkuuta kannolta nököttämästä. Jo samassa jutussa hän kertoi, miten oli korjannut metsäkoneen tuhoaman pesän ja nostanut linnun takaisin pesäänsä. Linnun sisar oli hänen mukaansa todennäköisesti menehtynyt hakkuiden yhteydessä.

Huom! Juttua korjattu myöhemmin.

MTV: ”Liikuttava kuva: Piittaamattomat hakkuut murskaavat lentokyvyttömät poikaset hengiltä pesiinsä – rengastaja todistaa surullisia lintukohtaloita”

Ilta-sanomat: ”Kuvan lehtopöllö menetti pesänsä hakkuiden myötä. Tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu, sillä pöllö pääsi asustelemaan varapönttöön. (KUVA: Jukka Tanner)” Huom! Juttua korjattu myöhemmin.

Iltalehti: ”Aukiolla mies oli kohdannut muutenkin lohduttoman näyn: kaikki rehevän metsän puut oli jyrätty maahan, ja muiden lintujen tavoin pieni lehtopöllö oli menettänyt kotinsa.”

Myös julkisuuden henkilöt osallistuivat kuvan levitykseen somessa.

Jari Tervo: ”Lehtopöllön poikanen kotinsa raunioilla. Näin käy kun ihminen menee metsään”

Emma Kari (Vihr.) otti jyrkästi kantaa ja lobbasi avohakkuukieltoa ja pesintäaikaista hakkuiden keskeytystä.

Lavastettu kuva

Ei mennyt kauaa, kun paljastuikin, että kuva olikin lavastettu. Tanner oli nostanut pöllönpoikasen itse kannolle kuvattavaksi. Hänen puuhiaan oli todistamassa kaksi silminnäkijää, jotka kertoivat nähneensä kolmannen miehen hakkuissa suojatulla pöllönpesällä.

Harvinaista kyllä, tällä kertaa metsäalan vastustamiseksi nostettujen väitteiden paljastuttua huuhaaksi, asiaa ei haudattukaan kaikessa hiljaisuudessa. Some käy edelleen kuumana. Pöllö ei ollutkaan vaarassa, mikä oli helpotus kaikille. Metsänomistaja ja metsäyhtiön edustaja olivat merkanneet pesäpuun ja säästäneet pesän ympärilläkin olevat puut hakkuilta, kuten asiaan kuuluu. Mutta kohu jatkuu.. Miksi?

Lavastuksen paljastuttua Tanner muuttikin tarinaansa. Nyt hän kertoi olleensa rengastamassa pöllöä ja oli nostanut pöllön kannolle kuvattavaksi. Tämän toimintatavan tuomitsi Suomen Luontokuvaajien puheenjohtaja Kari Wallgren täysin Maaseudun tulevaisuuden tulevaisuudelle antamassaan lausunnossa. ”Eettisissä ohjeissa kielletään myös levittämästä valheellista tai harhaanjohtavaa informaatiota.”, kertoo Wallgren.

Muuttuvat lehtiartikkelit

Pian Tannerin tarina oli taas muuttunut ja niin myös alkuperäiset artikkelit lehdissä. Yksi säilyi ennallaan. Luontojärjestöt markkinoivat avohakkuiden vastaista kampanjaansa edelleen #pöllögate:n avulla ja vähättelevät levittämäänsä #disinformaatiota.

Pöllögate YLE korjaus
YLE ei kerro koko korjausta ja kyseenalaistaa oman korjauksensakin

YLE: Alkuperäiset väitteet on pitkälti poistettu ja tilalle on haastateltu avohakkuita kieltävää kampanjaa ajavan Bird Life Suomen asiantuntijaa, joka markkinoi kampanjaa ja paisuttelee metsien käsittelyvoimakkuutta vanhaan tapaan.

Iltasanomat sentään kertovat jutun lopussa tekemistään muutoksista toisin kuin YLE.

Media puolustelee

Median korjaavat liikkeet ovat järjestään luonteeltaan sellaisia, jotka yrittävät tyynnytellä luontoväkeen kohdistunutta paheksuntaa. Suomen Kuvalehden toimittaja Mikko Niemelä menee tässä ehkä kaikista pisimmälle kolumnissaan. Hän vierittää syyn kokonaan toimitusten niskaan, kun eivät tarkistaneet taustoja jutusta. Luontojärjestöillehän tämä kelpaa ja jokainen jakaakin nyt Niemelän kirjoitelmaa innoissaan. Onhan se kuin taivaasta tipahtanut pelastusrengas hukkuvalle.

”on myöhäistä itkeä kun paska on jo housuissa”

Niemelä kirjoittaa kohun vaiheista tiivistelmän. Jostain syystä hän unohtaa kokonaan ehkä sen suurimman uutisen koko kohussa. Tanner sai koko kohun aikaiseksi. Hän useissa lehdissä kertoi, miten hakkuukone oli hakannut pesäpuun. Hän ei myöskään oikaissut vääriä juttuja ennen silminnäkijöiden julkituloa. Tässä pätee vanha viisaus ”on myöhäistä itkeä kun paska on jo housuissa”.

Kuinka moni aidosti uskoo, että neljän eri lehden toimittajat olisivat keksineet samanlaisen väärän tarinan pöllökuvan yhteyteen, jos Tanner olisi kertonut nostaneensa pöllön kuvattavaksi? Kuinka moni uskoo, että kaikki jutut kertoivat hänen löytäneen pöllönpoikasen kannolta keskeltä hakkuuaukeaa, eikä Tannerilla olisi osuutta tähän viestiin?

Kenellä vastuu?

Tanner ei ota vastuuta. Lehdistö ei ota vastuuta. Luontojärjestöt eivät edes pahoittele ja markkinoivat virheelläkin avohakkuunvastaista kampanjaansa. Itse olen kasvatettu siihen, että jokainen tekee virheitä joskus. Virheen sattuessa pyydetään anteeksi. Se on ihan perusoppeja käytössäännöistä. Omasta mielestäni kaikki edellämainitut voisivat asiallisesti kantaa oman vastuunsa koko kohussa. Tanner on muutellut tarinaansa ja epäilys on suuri, että kohu on kokonaan hänen vastuullaan. Olisi suoraselkäistä tunnustaa ja pyytää anteeksi. Media ei tarkistanut jutun taustoja metsänomistajalta tai metsäyhtiöltä. Se voisi pahoitella virhettään valemedian levittämisestä. Luontojärjestöt löivät koko metsäalaa kuin vierasta sikaa. Se voisi kantaa vastuunsa ja tunnustaa, että heillekin voi tapahtua virheitä. Nähtäväksi jää, ottaako kukaan vastuuta..

Jotain hyvääkin

Jokaisessa jutussa on myös hopeareunus. Metsähallituksen tiedottajana työskennellessäni huomasin konkreettisesti erittäin nopeasti, miten luontojärjestöjen tiedotteet menevät sellaisenaan toimitusten seulan läpi lähes poikkeuksetta. Koska usein Metsähallitus oli syytösten kohteena ”kasvottomana valtion rahasampona”, usein tiesin myös asioiden todellisen tilan. Se ei yleensä ollut lähellekään lehdestä luettua.

Oli varsin yleistä, että luontojärjestöltä lähtenyt uutisaihe päätyi lehtiin PELKÄSTÄÄN luonnonsuojelijoiden haastatteluilla varustettuna. Metsähallituksella oli sitten mahdollisuus oikaista juttua jälkikäteen. Sen verran höveleitä olivat kuitenkin toimituksissa. Mutta jos itse laitoin tiedotteita lehtiin Metsähallituksen toiminnasta, oli aivan tavallista, että samaan juttuun sisällytettiin jonkun luontojärjestön ”asiantuntijan” metsätalousvastaista paheksuntaa höystettynä väitteellä vanhojen metsien loppumisesta ja ehkä itse aiheestakin.

Ehkä #pöllögate toi esiin sen, minkä metsäala on tiennyt jo pitkään. Luontojärjestöt eivät toimi rehellisesti viestinnässään. Ne käyttävät #valemedia:a ja ”disinformaatio:ta häikäilemättömästi hyväkseen saadakseen julkisuutta kapeakatsontaisille tavoitteilleen. Ehkä viimein media ottaa opikseen ja alkaa selvittämään yhden asian järjestöjen levittämiä tietoja myös toisesta näkökulmasta. Tätä olen toivonut koko metsäalalla oloni ajan. Se on vastuullista journalismia!

Lisäksi metsäala on saanut erinomaisen syyn jakaa ihmisille tietoa erilaisista ohjeista ja suosituksista, joita pöllöjen ja muiden luontokappaleiden suojelemiseksi metsätalouden arkitoimissa on aktiivisessa käytössä. Ja se kirjo on valtava!

Ja mitä opimme siis kohusta. Opimmeko lähdekriittisyyttä? Opimmeko kuulemaan myös toista osapuolta?

(Lisätty 17.6.2018)

Iltalehti teki laajan jutun 17.6., jossa äänessä olivat kuvan ottaja ja luontojärjestöt. Ihan käsittämätön tarina saa siis jatkoa. Jutun otsikointi oli kohuun viittaava, mutta sisältö oli ihan pelkkää luontoaktivistien metsätalousvastaista propagandaa. Ja mitä opimme siis kohusta. Opimmeko lähdekriittisyyttä? Opimmeko kuulemaan myös toista osapuolta? Jos Iltalehden mielestä kohukuvaajan tarinaan toisen puolen tuo Bird Life Suomi ja Suomen Luonnonsuojeluliitto, ei opittu yhtään mitään..

Paloma Hannonen (SLL) kertoo, kuinka 25 % puutavaralajeista tulee hakkuilta kesällä neljän kuukauden aikana. Eli kesällä hakataan selvästi muita aikoja vähemmän. Pesimäaikaiset hakkuut kattavat n. 0,2% Suomen metsistä. Tämä on merkitsevä luku, joka asettaa vaatimukset, uhan ja seuraukset mielestäni kohtuullisen hyvin mittakaavaan.

(Lisätty 11.7.2018)

YLE on alkanut mainostaa avohakkuukieltoa tosissaan. Lähes jokaisessa metsiin liittyvässä jutussa aloitetta nostetaan ylös. Greenpeacen Sini Harkki oli Päivän kasvona. Sinin tarina oli tuttua höttöä, jolla ei tosielämään ollut paljoakaan yhtymäkohtia. Pöllögate tuotiin esiin toimituksellisesti oudossa valossa. Toimittaja kyllä kertoi alkuperäisestä kuvasta ja kuvaili miten se toi buustia aloiteelle. Jostain syystä ei kuitenkaan lavastuksesta puhuttu sanallakaan, vaikka olisi ollut juuri oikea henkilö vastaamaan lavastetun kuvan käytöstä markkinoinnissa.

Kansainvälisen luonnonsuojelubiologien konferenssista tehdyssä jutussa arvosteltiin metsätaloutta, joka vallitsi 1980 -luvulla. Nykymetsätaloudesta ei puhuttu juuri mitään. Mutta tässäkin yhteydessä lakialoite kyllä nostettiin esiin, vaikka se ei konferenssiin liity mitenkään.