Kiitos vuodesta ja hyvää joulua!

On aika kirjoittaa vuoden viimeinen blogi ja koota vähän yhteen vuoden aikana käytyä metsäkeskustelua. Yksityishenkilönä olen altavastaaja kymmenien miljoonien viestintäbudjeteilla toimivien tahojen rinnalla, mutta asian tärkeys motivoi tekemään tätä tärkeää työtä vapaaehtoispohjalta jatkossakin. Minua on yritetty myös vaientaa tavoilla, joita ei nykyaikana suvaita missään muualla. Aktivistit toki mainostavat itseään kansalaistottelemattomiksi, mutta kiusaaminen, herjaaminen, vähättely, asiantuntijuuden kyseenalaistaminen, haukkuminen, tahallinen väärin tulkitseminen ja muu vastaava on vain tuomittavaa ja paheksuttavaa käytöstä. Keskeisiin kysymyksiin vastaamatta jättäminen on lähinnä noloa.

Keskustelu on usein raskasta, aikaa vievää jo usein turhauttavaa, joten haluan kiittää niistä kannustavista kommenteista, jotka auttavat jatkamaan. Myös tulkinnat, joita kavereiden kanssa sitten arvostellaan, ovat usein aivan käsittämättömiä, eivätkä liity siihen, mitä olen kirjoittanut. Koska metsien käyttöä vastustavat eivät kerro konkreettisia tavoitteitaan, joita voisi arvioida ja vievät keskustelun aina ydinasiasta sivuraiteelle, ei keskustelu voi johtaa yhteiseen näkemykseen (Kyseessä lienee strategia, joka on tietoisesti valittu). He myös sivuuttavat metsäkeskustelussa oleelliset asiat, kuten uusiutuvien materiaalien merkitys fossiilitaloudesta luopumiseksi hyvin hatarin perustein. Puun käytöstä puhutaan lähinnä energiakäytön suhteen, joka ei ole suomalaisen metsätalouden kokonaisuudessa kuin murto-osa ja materiaalien osalta aihe kuitataan sillä, että kulutusta pitäisi vähentää. Siitä olen aivan samaa mieltä, mutta siitä huolimatta fossiilisten tilalle pitäisi jotain saada, jos ei oletus ole maailman väestön kulutuksen lopettaminen kokonaan.

Blogin perustaminen

Maaliskuussa kirjoitin ensimmäisen blogini biodiversiteetin tilasta, jossa käsittelin uhanalaisten metsälajien määrää ja merkittävyyttä. Joillekinhan on saattanut tulla kuva, että metsälajimme ovat laajasti uhattuna ja sen vuoksi oli hyvä tuoda helpotusta tuskaan todellisen tilan kertomisella. On lohdullista ymmärtää, että metsissä elävät uhanalaiset lajit edustavat vain 1,78 prosenttia lajistosta ja niistäkin vain murto-osa elää alueilla, joissa metsätalous toimii. Kyselin myös, miten metsätalouden uhka uhanalaisille lajeille on todennettu. Monille voi tulla yllätyksenä, että syy ei ole tieteellisesti todennettavissa, vaan perustuu arvioitsijoiden keskusteluihin. Jääkin avoimeksi kysymykseksi, kuinka paljon arvioissa on tieteellisen asiantuntijuuden lisäksi muita syitä. Metsätalouden vaikuttavuutta ei arvioitu lainkaan. Eli syyksi pääsee, jos vaikka 1 % lajin elinpiiristä on uhattuna.

Pissaa

Keväällä tuli pommi. #avohakkuuthistoriaan -lakialoite oli propagandan taidonnäyte, jossa demokraattisen vaikuttamisen kanavaksi tarkoitettu kansalaisaloite.fi -palvelu valjastettiinkin markkinointiin ja vaalityöhön. Aloite sinällään piti sisällään parikymmentä väärää tai valheellista väittämää, joten se ei voi missään hallituksessa mennä ikinä läpi. Aloite kuitenkin paljasti, että palvelu ei tarkasta aloitteiden sisältöä, eikä vastaa niissä olevista virheistä. Eikä myöskään edellytä rehellisyyttä. Tästä sain oikeusministeriön lausuman. Mutta haluan kiittää aloitteen tekijöitä. Vaikka itse arvostan rehellisyyttä, oli hienoa että metsäasiat olivat koko loppuvuoden hyvin näkyvissä. Jokainen, joka vähänkään seurasi keskustelua, sai ehkä enemmän faktatietoja Suomen metsien todellisesta tilasta, kuin milloinkaan aiemmin. #Metsäsektori joutui jatkuvasti oikomaan valheellisia väitteitä faktoilla, jotka olivat tieteellisesti tutkittuja.

Keskeiset vastaukset jäivät saamatta

Läpi vuoden jatkoin luontojärjestöjen ja Vihreiden vaihtoehtojen peräänkuuluttamista. Niiden kannatus ja siten myös talous on kiinni kannatuksen määrästä, mutta viestit ovat ristiriitaisia. Metsien käytön vastustus vaikuttaa olevan heillä niin tiukasti selkäytimessä tai vaihtoehtoisesti se on niin hyvä rahankeruuta ajatellen, että sitä on vain tehtävä. Samanaikaisesti samat tahot kampanjoivat ilmaston puolesta, mutta vailla konkreettisia esityksiä. He saivat Suomen Ympäristökeskukselta ja Ilmastopaneelilta lahjaksi laskelman, jossa saatiin laskettua tiukalla aikarajauksella laskettua, että hakattaessa metsän hiilivarasto pienenee. Tämähän tarkoittaa, että jokin muu varasto kasvaa. Tähän oli hyvä tarttua, koska se oli ainoa tapa saada ilmastonmuutos jotenkin väännettyä puun käytön lisäämisen vastustusta palvelemaan. Oli pakko unohtaa, mihin puu menee ja että puu turvaa fossiilisten hiilivarastojen säilyvyyttä. Sekä luontojärjestöt, että Vihreän puolueen edustajat kuitenkin myöntävät, että puuta ei pidä korvata millään (=paras vaihtoehto). Mitään muuta uusiutuvaa materiaalin lähdettä he eivät esitäkään. Eli tuetaan raaka-aineen käyttöä, mutta vastustetaan tuotantoa. On hyvä tiedostaa myös se, että he eivät myöskään mainitse missään vaiheessa yhtään maata, jossa metsätalous olisi kestävämpää, kuin Suomessa. Nähdäkseni he tällä myöntävät, että Suomi on maailman paras tässäkin suhteessa.

_DSC3944

Retoriikka ja eettisyys uhattuna

Kirjoitin myös retoriikan käytöstä ja sen eettisyydestä. Tässä pohdin nimenomaisesti epärehellisen viestinnän ja mielikuvituksellisten argumenttien ja laatusanojen käyttämistä paheksunnan aiheuttamiseksi tietoisesti, jotta viesti uppoaisi tukijoihin.

Kyseenalaistin myös sen, kuinka nopeita muutoksia voidaan vaatia, kun puhutaan metsätaloudesta. Kun huomioidaan, että metsiämme käsitellään vain 2 prosenttia vuosittain, on käsittämätöntä vaatia heti tapahtuvia vaikutuksia miltään metsien käsittelytavalta. Menee vuosikymmeniä, ennen kuin uudet toimintatavat ovat merkittävästi toteutettuja metsissämme. Ja siitä menee vielä pitkiä aikoja, että varsinaiset vaikutukset alkavat näkyä. Tämän luulisi olevan selvää kaikille asiantuntijoille. Lisäksi on käsittämätöntä väittää puuston pienenevän ja vanhojen metsien loppuvan, kun kiistattomat, todennettavissa olevat tulokset osoittavat metsien puumäärän lisääntyvän ja järeytyvän. Sellaista ei asiantuntija voi valehtelematta väittää. Metsien monimuotoisuuden vähenemisen pysähtyminen todettiin jo vuosia sitten. Se kertoo, että suunta on oikea jo nykyisillä menetelmillä. Mutta metsäsektori tekee koko ajan työtä entistä monimuotoisemman luonnon puolesta ja parantaa toimintaansa. Metsäala voittaakin luontojärjestöt toiminnassaan ympäristön puolesta 100-0 vaikuttavuudellaan.

Pöllögate_Lähdekritiikki

Kaikille samat säännöt?

Eikä unohdeta, että vuoteen mahtui myös #pöllögate, joka toi näkyväksi muutaman rakenteellisen ongelman. Negatiivisen mielikuvan luomiseksi ympäristöväki on valmis jopa lavastamaan tilanteita. Paljastuttuaankin lavastusta käytetään omaan markkinointiin ja selvää anteeksipyyntöä on turha odottaa. Oikaisuja emme saaneet, vaikka pöllön eteen oli tehty kaikki tehtävissä oleva.

Loppuvuodesta saimme myös hyviä uutisia hiilensidonnasta. Talousmetsät sitovatkin jopa kaksi kertaa aiempaa luultua enemmän hiiltä. Lisäksi vesikasvien hiilensidonnasta tuli hyviä uutisia. Ne sitovat jopa metsiä enemmän hiiltä. Myös maatalous kehittyy koko ajan enemmän hiiltä sitovaan suuntaan. Vielä odottelemme soiden hiilensidonnan lukuja. Viimeisimpään maaraporttiin hiilinieluiksi laskettiin oikeastaan vain metsien hiilinielut, mutta jatkossa saamme varmastikin kaikki mukaan täysipainoisesti. Metsien osalta hyvä uutinen ei kelvannut kaikille ja se johti jopa salaliittoteorioihin, joissa Luonnonvarakeskuksen väitettiin tehneen hallituksen vaatimuksesta positiivisia tuloksia ja käytettyä korkokantaakin arvosteltiin vääräksi. Luke teki laskelmat EU:ssa hyväksytyn kaavan mukaisesti ja korkokanta oli toteutunut keskiarvo, joka on mielestäni aivan oikea.

Tietoista provosointia

Itse kirjoitan tietoisesti provosoivasti niitä kohtaan, jotka provosoivat. Käyn asiallista ja faktapohjaista keskustelua niiden kanssa, joiden kanssa se on mahdollista. Koska ympäristöaktivistit ovat vuosikymmenet saaneet olla rauhassa arvostelulta ja toiminnan avoimelta tarkastelulta, ne ovat tulleet ylimielisiksi ja suorastaan hävyttömiksi väitteidensä kanssa. Ihmisten tiedon puutetta ympäristö- ja metsäasioissa käytetään surutta hyväksi näkyvyyden saamiseksi. Tosiasiassa ne ovatkin asettuneet lain yläpuolelle toiminnassaan ja tekevät sen kuvottavan avoimesti. #Konfliktiteollisuus on kasvanut kymmenien miljoonien eurojen teollisuudenalaksi ja puuhastelu on historiaa. Lonkerot yltävät politiikan ja tutkimusmaailman eri organisaatioihin laajamittaisesti ja #konfliktiteollisuuden vaikuttavuus on kasvanut suureksi. On vain luonnollista, että niiden toimintaa tarkastellaan avoimesti ja kriittisesti.

Kriittinen ja suora kirjoitustapani, joka on pääosin matkittu ympäristöjärjestöjen omasta (minä pyrin faktapohjaiseen keskusteluun, he mielikuviin), on saanut monet arvostelemaan minua henkilönä. Monessa kommentissa he joko suoraan tai epäsuorasti esittävät, etteivät luonto ja ympäristö olisi minulle tärkeä. Minusta luonnonsuojelu ja luonnonsuojelujärjestöjen viestintä eivät ole sama asia. Luonto ja luontoarvot ovat minulle lähellä sydäntä. Vietän mielelläni aikaa merellä, tuntureilla, metsissä ja muissa paikoissa, joissa ei autojen äänet juuri häiritse. Olenhan taaperosta asti tottunut luonnon tarkkailuun ja sen kauneuden löytämiseen pienistä ja suurista tekijöistä. Olen myös realisti, joka haluaa ilmastoystävällisiä tuotteita ja arvostaa harvaan asutun alueen elinvoimaisuutta. Ihmisten pitää pystyä elämään myös kaupunkien ulkopuolella, maaseudulla. Tätä vastaan ympäristöjärjestöt kampanjoivat aktiivisesti vaatimuksillaan.

Tyylistäni eivät kaikki tykkää, eikä tarvitsekaan. En minäkään tykkää kaikkien tyylistä, vaikka annankin heidän osallistua keskusteluun (sensuuri ei ole arvoissani kovin korkealla). Jos arvoihinne kuuluu kriittisen keskustelun kitkeminen, voi minut jatkossakin blokata kanavilta. Siihen porukkaan kuuluu jo Greenpeace, SLL asiantuntijaa, Jyväskylän yliopiston edustajaa ja yksityishenkilöitä, jotka eivät siedä arvostelua omalle kohdalleen, vaan haluavat keskittyä vain arvostelemaan muita. Heille toivotan hyvää jatkoa kuplaansa. Niiden kanssa, jotka haluavat aidosti kehittää ihmiskunnan tulevaisuutta ilmastoa ja luontoa kunnioittavaan suuntaan, jatkan mielelläni keskustelua.

Kontojärvi219

Kohti uutta vuotta

Ensi vuodelta odotan, että kansalaiset ja toimittajat ymmärtäisivät, ettei yhden asian järjestöiltä voi odottaa kuin yksipuolisia lausuntoja. Toimintamalli, jossa luotetaan ympäristöjärjestöjen viestintään,  mutta ei tarkisteta taustoja ympäristöjärjestöjen viestien osalta, edustaa #fakenews ja #disinformaatio levittämistä, eikä ole #vastuumedia mukaista toimintaa. Lähdekriittisyys pitäisi muistaa, vaikka toimittajan oma henkilökohtainen maailmankatsomus haluaisikin kannattaa ympäristöjärjestöjä. Lisäksi odotan, että ympäristöjärjestöt ja Vihreät esittävät konkreettisia suosituksia ja esityksiä siitä, mitä materiaaleja, miten ja missä tuotettuna kuluttajien pitäisi suosia ja kampanjoivat niiden tuotannon puolesta. Odotan myös, että metsätalouden taloudellisia vaikutuksia yhteiskunnalle nostetaan enemmän esiin keskusteluihin. Suomen hyvinvointi on rakentunut sen varaan aina sotien jälkeisestä ajasta lähtien. Ilman sitä meillä ei olisi todennäköisesti syntynyt Nokioita tai muitakaan menestystarinoita, koska metsäteollisuuden ansiosta meidän koulujärjestelmämmekin pystyi kehittymään. Ja viimeiseksi, odotan, että keskustelu pidetään asiatasolla ja henkilöön kohdistuvat vihjailut jäävät unholaan. On aika nousta ylös hiekkalaatikolta ja keskittyä asiaan vaikeissakin tilanteissa.

Ehkä #Ilmastovaalit tuovat mukanaan myös rehellisen, avoimen ja rakentavan keskustelutavan, jossa tavoitteena on ilmaston ja luonnon hyvinvoinnin yhdistäminen ihmisten hyvinvointiin..

Nyt Metsämörkö haluaa kiittää kaikkia metsäkeskusteluun osallistuneita tästä vuodesta ja toivottaa kaikille hyvää joulua ja ratkaisunhakuista uutta vuotta. Muista, jos esität provosoivia väitteitä tai vetoat erehdyttäviin mielikuviin, voi olla, että Metsämörkö vastaa huutoon.

Mainokset

Kohti vaalivoittoa – Vihreä strategia!

Suomen kuvalehti kirjoitti 2.10. Vihreän puolueen tilasta. Kirjoitus oli varsin hyvä kuvaus siitä, miten Vihreän liikkeen muutos on ollut nopeaa ja päämäärätöntä sekoilua.

Olihan kirjoituksessa myös aika korneja esityksiä, kuten että Ville Niinistö olisi todennäköisin ehdokas pääministeriehdokkaaksi. Tokihan järjestöillä on valta esittää ehdokkaita, vaikka mitään realistista pohjaa esityksillä ei olisikaan. Sikäli esitys sopisi erinomaisesti puolueen linjaan.

Touko Aalto

Puolue valitsi 2017 uudeksi puheenjohtajaksi valovoimaisesti politiikan keskiöön nousseen Touko Aallon. Toukon odotettiin johtavan puolueen 2019 eduskuntavaalien suurimmaksi puolueeksi. Aalto julistikin valintansa jälkeen, miten ”Vihreät on vahva, koko Suomen yleispuolue”. Hän kuvaili, miten puolue on noussut vaihtoehtoliikkeestä varteenotettavaksi pääministeripuolueeksi, joka on valmis kantamaan raskaimmat ministerisalkut. Kuulostaa hyvältä ja ennakkoluulottomalta tavoitteelta.

Mitä tapahtui?

Reilussa vuodessa kannatus on romahtanut. Syynä kannatuksen romahtamiselle on ollut epäilemättä puolueen edustajien toiminta, mutta ei yksin se.

Ensin puolueen vaalityötä tekevät järjestöt aloittivat #avohakkuuthistoriaan -lakialoitteen. Aloitteen tarkoitus oli ensimmäisen allekirjoittajan, Harri Höltän, mukaan herättää keskustelua metsien käytöstä. Ja sitä se todellakin teki. Vähintään 17 perustavanlaatuista virheväittämää tai oletusta aloitteessa on saanut palstatilaa paljon. Enimmäkseen keskustelua on hallinnut kuitenkin mielikuvapohjaisen kansallisromanttisen avohakkuiden paheksunnan sijasta ne tekijät, jotka osoittavat aloitteen olevan aika kaukana todellisuudesta. Avohakkuukielto olisi äärimmäisen kallis ja toimimaton ratkaisu, joka lisäisi vuosittaista hakkuualaa kolminkertaiseksi ja pitkässä juoksussa tulisi laskemaan metsien hiilinieluvaikutusta. Unohtamatta sitä, että avohakkuu on monissa paikoissa ainoa vaihtoehto. Jatkuva kasvatus on joissakin paikoissa varmasti jopa paras vaihtoehto, mutta ei läheskään kaikissa. Luontomme on liian monimuotoinen yhden menetelmän toimintaan. Juuri vaalien alle ajoitettu kampanja kääntyikin Vihreitä vastaan, kun keskusteluun osallistui aiempaa enemmän myös metsäalan asiantuntijoita, jotka yksi toisensa jälkeen toivat esiin, miksi avohakkuiden kieltäminen olisi vahingollista kansantaloudelle, elinkeinoelämälle, työllisyydelle, ilmastolle ja myös luonnolle. Seurauksena lakialoite siis sai mitä halusi, julkisuutta. Ja sen myötä myös Vihreiden perinteiset äänestäjät kaupungeissa ovat saaneet paljon paremman kuvan siitä, mitä metsissämme tapahtuu. Ja samalla se on rapauttanut luontojärjestöjen uskottavuuden. WWF Suomi on kuitenkin ollut kaukonäköinen, eikä lähtenyt mukaan tällaiseen toimintaan. Kyseinen järjestö näyttää ymmärtäneen, ettei epärealististen ja valheellisten sanomien levittäminen ole kestävällä pohjalla ja keskittyy tekemään oikeasti tärkeitä asioita. Kuten Itämeren tilan parantamiseen ja kiertotalouden edistämiseen.

Kohta lehtien palstoilla oli söpö pieni pöllö istumassa kannolla. #Pöllögate paljasti karulla tavalla sen, miten epärehellistä mielikuvamarkkinointia käytetään metsäalan mustamaalaamisessa. Lavastetuksi paljastunutta kuvaa käytettiin vielä paljastumisen jälkeenkin avohakkuuthistoriaan -kaloitteen markkinoimisessa ainakin Suomen Greenpeacen toimesta. Järjestö alleviivasi luotettavuutensa tason tällä toimella. Yksikään pöllönkuvaa käyttänyt järjestö ei ottanut vastuuta virheestään tai korjannut tekemäänsä virhettä.

Aino Pennanen

Sitten tuli case Aino Pennanen. Vihreiden lainsäädäntöasiantuntijana toimiva Aino oli nähnyt somessa videon, jossa ruotsalainen opiskelija esti pakkopalautuksen nousemalla seisomaan lentokoneessa. Opiskelija oli erittäini tietoinen kyseisen henkilön taustoista ja palautuksen vaiheista. Lomamatkalle lähtiessään hän sattui huomaamaan, että samaan koneeseen oli tuotu poliisien saattama pakkopalautettava henkilö. Ilman mitään tietoja kyseisen henkilön palautukseen johtaneista vaiheista Aino näki tilaisuutensa tulleen ja yritti kopioida ruotsin tapahtumat omaksi edukseen. Ei mennyt kuin Strömsöössä Ainon kannalta. Koneesta poistettiin Pennanen, joka odottaa syytteitä syyttäjältä. Palaututettava vietiin maasta. Eikä siinä vielä kaikki. Koko puolueen johto asettui Ainon taakse, vaikka hän selvästi toimi Suomen lakien vastaisesti ja esimerkiksi puheenjohtaja Touko Aalto suorastaan ylisti toimintaa. Ei istunut suomalaisten oikeustajuun, että lainsäätäjänä toimiva taho kannustaa voimassa olevien lakien rikkomiseen. Muun muassa oikeusministeri Antti Häkkänen tuomitsi toiminnan tuoreeltaan.

touko_aalto_king_kong

Seuraavana olikin sitten puheenjohtajan vuoro johtaa. Touko läimi miehiä takapuolelle ”etiketin mukaisesti” Tukholmalaisella homoklubilla puolialastomana. Ei taaskaan istunut suomalaisten mielenmaisemaan, että mahdollisesti tuleva ministeri käyttäytyy tuolla lailla.

Emma-Kari

Myös vihreä kansanedustaja Emma Kari hämmentää kiertämällä maata ilmeisesti puolueen puheenjohtajuus mielessä ja markkinoi avohakkuiden kieltämistä, metsien käytön vastustamista ja uusiutuvien materiaalien tuottamista täysin poskettomilla väitteillä. Lisäksi hän käyttää kaikki populistiset aseet tavoitellessaan huomiota. Hän jopa syöttää pääministerin suuhun sellaisia asioita, joita pääministeri ei ole sanonut ja joka on pääministerin arvojen vastaista. ”Iljettävä” oli kai tarpeeksi raflaava sana, joka piti vain jotenkin saada mahdutettua kansan villitsemiseen. Pääministeri kuvaili sanalla juuri sitä toimintaa, jota Emma sitten toteutti käytännössä.

Jani Toivola

Ja kuin kirsikkana kakun päällä, puolueen yksi johtotähdistä, kansanedustaja Jani Toivola jäi housut nilkoissa kiinni yhteiskunnan varojen kuppaamisesta. Ensin korotetun kulukorvauksen perimisestä asunnosta, jossa ei asu ja sitten eduskunnan taksikortin väärinkäytöstä. Väärinkäyttöä selvitellessä paljastui myös, että Toivola on sairaslomallaan käynyt puhujakeikoilla, joista on saanut tuntuvan korvauksen. Matkat luonnollisesti maksettiin eduskunnan taksikortilla.

Paineet kävivät ylivoimaisiksi, ja Aalto jäikin kohujen saattelemana määrittelemättömäksi ajaksi sairaslomalle. Puolueen ex-puheenjohtaja Niinistö pohtiikin jo varmasti, pitäisikö palata sittenkin takaisin. Niin retuperälle koko puolue on revitty lyhyessä ajassa.

Kohut eivät yksin syynä romahdukseen

On aivan selvää, että kohut ovat nakertaneet puolueen kannatusta. Mutta jos pureudutaan hieman syvemmälle puolueen toimintaan, varsinaiset syyt löytyvät syvemmältä, perustasta. Vihreät on ympäristöliikkeiden poliittinen haara. Sen historia osoittaa, miten äärivihreät järjestöt ohjailevat koko puolueen toimintaa. Jäsenet ovat symbioosissa järjestöjen kanssa, halusivat he sitä tai eivät. Osa aktiiveista mainostaa aivan estoitta kaikkea äärijärjestöjen sanomaa kaikkialla. Ei kannattaisi..

Vihreät kuitenkin kaivavat itselleen kuoppaa vaatiessaan ilmastovaaleja.

Ympäristöjärjestöt ovat joutuneet puun ja kuoren väliin. Niiden elintila kapenee samaa vauhtia, kuin ilmastonmuutos ja metsien monimuotoisuuden paraneminen etenee. Ilmastonmuutos on puolueen kannalta tietysti nähty mahdollisuutena ja Vihreät vaativatkin ensi kevään eduskuntavaaleista ”ilmastovaaleja”. Ja sehän sopii kaikille puolueille. Ei ole puoluetta, joka ei ilmastonmuutoksen tuomia haasteita ottaisi vakavasti.

Vihreät kuitenkin kaivavat itselleen kuoppaa vaatiessaan ilmastovaaleja. Ei puolueella ole esittää mitään kehittävää sille rintamalle. Ikuinen ydinvoiman vastustaminen on ilmaston kannalta haitallista. Jotkut puolueen kansanedustajista onkin jo muuttamassa kantaansa ydinvoimaan.

Fossiilitaloudesta luopuminen taas tarkoittaa uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä. Metsät ovat paras tapa näiden tuottamiseen isossa mittakaavassa. Yksikään Vihreä poliitikko tai ympäristöjärjestöjen edustaja ei ole edes tuonut esiin yhtään kilpailevaa raaka-ainetta suomalaiselle puulle. On yleisesti tiedossa, että suomalainen metsätalous on kaikilla kestävyyden mittareilla maailman paras. Lähes kaikilla monimuotoisuuden kannalta tärkeät rakennepiirteet ovat parantuneet metsätalouusalueilla ja suojelualueiden määräkin on moninkertaistunut 80 -luvulta. Samalla kun metsäkato on globaali ongelma, suomessa puuston määrä metsissä kasvaa ennätysvauhtia hyvän metsänhoidon ja -jalostuksen ansiosta.

Koska ilmastonmuutos on suurin ympäristöä uhkaava tekijä, on ympäristöpuolueen saatava se jotenkin omalle agendalleen. Samalla säilyttäen ympäristöjärjestöjen sanoma metsien käytön vähentämiselle. Yhtälö on mahdoton, sillä täysin vastakkaisten tavoitteiden ajaminen on väkisinkin kaksilla rattailla ajamista. On siis turvauduttava osaoptimointiin. Puolueen on siis erotettava nämä kaksi asiaa toisistaan ja annettava virheellistä kuvaa metsien lisäkäytön vaikutuksista esimerkiksi perustelemalla lisäämisen estämistä pelkästään energian tuotannollisista syistä. Totuushan on, että suomalaisesta puusta vain 14 % menee energiakäyttöön ja loput muuhun ihmisten käyttämien tuotteiden valmistukseen. Tuekseen he saivat joukon ilmastotutkijoita, jotka todistivat kaiken uusiutuvan käytön olevan ilmastolle haitallista ja että he voivat helposti todistaa minkä tahansa hakkuutason ilmastonegatiiviseksi. Siitäkin huolimatta, että metsien hiilivarasto kasvaa joka vuosi.

Vihreillä ei ole enää muuta tapaa haalia kannatusta, kuin vastustaa kaikkea luonnon hyödyntämistä, eikä ne esitä yhtään tavoitetta siitä, minkälaisia, mistä, missä tai miten tuotetuista raaka-aineista valmistettuja tuotteita pitäisi suositella. Eli tulevaisuuteen tähtäävä strategia puuttuu kokonaan.

Ja vielä yksi kriittinen seikka, joka syö puolueen asemaa. Kaikille puolueille ympäristöasiat ovat tärkeitä. Vihreät eivät siis poikkea tästä enää mitenkään!

Vasta vuosi sitten varteenotettavana yleispuolueena esiintynyt puolue on taantunut takaisin vaihtoehtopuolueeksi, jolla ei ole vaihtoehtoa antaa.

Aika näyttää ajaneen Vihreän puolueen ohi ja jäljelle on jäänyt vain mopen osa. Ruotsissa Vihreät kärsivät rökäletappion ja samaa voitaneen ennustaa ensi keväänä Suomessakin. Vasta vuosi sitten varteenotettavana yleispuolueena esiintynyt puolue on taantunut takaisin vaihtoehtopuolueeksi, jolla ei ole vaihtoehtoa antaa. Ympäristöjärjestöt ovat pakotettuja ääritoimintaan, eikä niillä ole yhtään enempää suuntaa, kuin Vihreilläkään. Molemmat tulevat kaatumaan omaan mahdottomuuteensa, jos eivät a) muuta viestejään rehellisiksi, b) tuo selkeitä vaihtoehtoja ja c) ota realismia vakavasti.

 

Pöllögate – ottaako kukaan vastuuta?

Kun Jukka Tanner otti kuvan suloisesta ja pörröisestä pöllönpoikasesta, alkoi sen aikainen mediashow, joka kertoo paljon metsäkeskusteluiden tasosta. Motokuski tuomittiin surutta murhaajaksi. Siis verrallistettiin ihmisen tappajaan. En tiedä, mitä on kuskin mielessä liikkunut, kun on lukenut olevansa ”ihmishirviö”. Itselleni on jo kehittynyt aika paksu nahka, olenhan metsämörkö. Mutta kyseessä on aivan tavallinen työtä tekevä suomalainen, joka todennäköisesti arvostaa luontoa ja haluaa monimuotoisuutta vaalia.

Tanner jakoi kuvan omalla Facebook -tilillään, joka sai heti huomattavan levikin. Luontojärjestöt ottivat kuvan heti markkinointinsa keulakuvaksi ja höystivät kohua sen minkä voivat. Some kuohui raivon partaalla ja kuva levisi satoihin tuhansiin päätelaitteisiin alta aikayksikön aiheuttaen suuttumusta, tunteenpurkauksia ja raivoa koko metsäalaa kohtaan. Kuva oli tehokas ja kannatus kasvoi räjähdysmäisesti. Myös YLE uutisoi ”murhenäytelmästä”

YLE: ”Lintujen rengastaja Jukka Tanner kohtasi viime viikolla Riihimäellä häntä järkyttäneen näyn. Yksinäinen lehtopöllön poikanen kyhjötti valtavan kannon päällä. Ympärillä metsää oli kaadettu sileäksi.”

Tanner kertoi YLE:n jutussa, kuinka oli löytänyt yksinäisen pöllön keskeltä avohakkuuta kannolta nököttämästä. Jo samassa jutussa hän kertoi, miten oli korjannut metsäkoneen tuhoaman pesän ja nostanut linnun takaisin pesäänsä. Linnun sisar oli hänen mukaansa todennäköisesti menehtynyt hakkuiden yhteydessä.

Huom! Juttua korjattu myöhemmin.

MTV: ”Liikuttava kuva: Piittaamattomat hakkuut murskaavat lentokyvyttömät poikaset hengiltä pesiinsä – rengastaja todistaa surullisia lintukohtaloita”

Ilta-sanomat: ”Kuvan lehtopöllö menetti pesänsä hakkuiden myötä. Tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu, sillä pöllö pääsi asustelemaan varapönttöön. (KUVA: Jukka Tanner)” Huom! Juttua korjattu myöhemmin.

Iltalehti: ”Aukiolla mies oli kohdannut muutenkin lohduttoman näyn: kaikki rehevän metsän puut oli jyrätty maahan, ja muiden lintujen tavoin pieni lehtopöllö oli menettänyt kotinsa.”

Myös julkisuuden henkilöt osallistuivat kuvan levitykseen somessa.

Jari Tervo: ”Lehtopöllön poikanen kotinsa raunioilla. Näin käy kun ihminen menee metsään”

Emma Kari (Vihr.) otti jyrkästi kantaa ja lobbasi avohakkuukieltoa ja pesintäaikaista hakkuiden keskeytystä.

Lavastettu kuva

Ei mennyt kauaa, kun paljastuikin, että kuva olikin lavastettu. Tanner oli nostanut pöllönpoikasen itse kannolle kuvattavaksi. Hänen puuhiaan oli todistamassa kaksi silminnäkijää, jotka kertoivat nähneensä kolmannen miehen hakkuissa suojatulla pöllönpesällä.

Harvinaista kyllä, tällä kertaa metsäalan vastustamiseksi nostettujen väitteiden paljastuttua huuhaaksi, asiaa ei haudattukaan kaikessa hiljaisuudessa. Some käy edelleen kuumana. Pöllö ei ollutkaan vaarassa, mikä oli helpotus kaikille. Metsänomistaja ja metsäyhtiön edustaja olivat merkanneet pesäpuun ja säästäneet pesän ympärilläkin olevat puut hakkuilta, kuten asiaan kuuluu. Mutta kohu jatkuu.. Miksi?

Lavastuksen paljastuttua Tanner muuttikin tarinaansa. Nyt hän kertoi olleensa rengastamassa pöllöä ja oli nostanut pöllön kannolle kuvattavaksi. Tämän toimintatavan tuomitsi Suomen Luontokuvaajien puheenjohtaja Kari Wallgren täysin Maaseudun tulevaisuuden tulevaisuudelle antamassaan lausunnossa. ”Eettisissä ohjeissa kielletään myös levittämästä valheellista tai harhaanjohtavaa informaatiota.”, kertoo Wallgren.

Muuttuvat lehtiartikkelit

Pian Tannerin tarina oli taas muuttunut ja niin myös alkuperäiset artikkelit lehdissä. Yksi säilyi ennallaan. Luontojärjestöt markkinoivat avohakkuiden vastaista kampanjaansa edelleen #pöllögate:n avulla ja vähättelevät levittämäänsä #disinformaatiota.

Pöllögate YLE korjaus
YLE ei kerro koko korjausta ja kyseenalaistaa oman korjauksensakin

YLE: Alkuperäiset väitteet on pitkälti poistettu ja tilalle on haastateltu avohakkuita kieltävää kampanjaa ajavan Bird Life Suomen asiantuntijaa, joka markkinoi kampanjaa ja paisuttelee metsien käsittelyvoimakkuutta vanhaan tapaan.

Iltasanomat sentään kertovat jutun lopussa tekemistään muutoksista toisin kuin YLE.

Media puolustelee

Median korjaavat liikkeet ovat järjestään luonteeltaan sellaisia, jotka yrittävät tyynnytellä luontoväkeen kohdistunutta paheksuntaa. Suomen Kuvalehden toimittaja Mikko Niemelä menee tässä ehkä kaikista pisimmälle kolumnissaan. Hän vierittää syyn kokonaan toimitusten niskaan, kun eivät tarkistaneet taustoja jutusta. Luontojärjestöillehän tämä kelpaa ja jokainen jakaakin nyt Niemelän kirjoitelmaa innoissaan. Onhan se kuin taivaasta tipahtanut pelastusrengas hukkuvalle.

”on myöhäistä itkeä kun paska on jo housuissa”

Niemelä kirjoittaa kohun vaiheista tiivistelmän. Jostain syystä hän unohtaa kokonaan ehkä sen suurimman uutisen koko kohussa. Tanner sai koko kohun aikaiseksi. Hän useissa lehdissä kertoi, miten hakkuukone oli hakannut pesäpuun. Hän ei myöskään oikaissut vääriä juttuja ennen silminnäkijöiden julkituloa. Tässä pätee vanha viisaus ”on myöhäistä itkeä kun paska on jo housuissa”.

Kuinka moni aidosti uskoo, että neljän eri lehden toimittajat olisivat keksineet samanlaisen väärän tarinan pöllökuvan yhteyteen, jos Tanner olisi kertonut nostaneensa pöllön kuvattavaksi? Kuinka moni uskoo, että kaikki jutut kertoivat hänen löytäneen pöllönpoikasen kannolta keskeltä hakkuuaukeaa, eikä Tannerilla olisi osuutta tähän viestiin?

Kenellä vastuu?

Tanner ei ota vastuuta. Lehdistö ei ota vastuuta. Luontojärjestöt eivät edes pahoittele ja markkinoivat virheelläkin avohakkuunvastaista kampanjaansa. Itse olen kasvatettu siihen, että jokainen tekee virheitä joskus. Virheen sattuessa pyydetään anteeksi. Se on ihan perusoppeja käytössäännöistä. Omasta mielestäni kaikki edellämainitut voisivat asiallisesti kantaa oman vastuunsa koko kohussa. Tanner on muutellut tarinaansa ja epäilys on suuri, että kohu on kokonaan hänen vastuullaan. Olisi suoraselkäistä tunnustaa ja pyytää anteeksi. Media ei tarkistanut jutun taustoja metsänomistajalta tai metsäyhtiöltä. Se voisi pahoitella virhettään valemedian levittämisestä. Luontojärjestöt löivät koko metsäalaa kuin vierasta sikaa. Se voisi kantaa vastuunsa ja tunnustaa, että heillekin voi tapahtua virheitä. Nähtäväksi jää, ottaako kukaan vastuuta..

Jotain hyvääkin

Jokaisessa jutussa on myös hopeareunus. Metsähallituksen tiedottajana työskennellessäni huomasin konkreettisesti erittäin nopeasti, miten luontojärjestöjen tiedotteet menevät sellaisenaan toimitusten seulan läpi lähes poikkeuksetta. Koska usein Metsähallitus oli syytösten kohteena ”kasvottomana valtion rahasampona”, usein tiesin myös asioiden todellisen tilan. Se ei yleensä ollut lähellekään lehdestä luettua.

Oli varsin yleistä, että luontojärjestöltä lähtenyt uutisaihe päätyi lehtiin PELKÄSTÄÄN luonnonsuojelijoiden haastatteluilla varustettuna. Metsähallituksella oli sitten mahdollisuus oikaista juttua jälkikäteen. Sen verran höveleitä olivat kuitenkin toimituksissa. Mutta jos itse laitoin tiedotteita lehtiin Metsähallituksen toiminnasta, oli aivan tavallista, että samaan juttuun sisällytettiin jonkun luontojärjestön ”asiantuntijan” metsätalousvastaista paheksuntaa höystettynä väitteellä vanhojen metsien loppumisesta ja ehkä itse aiheestakin.

Ehkä #pöllögate toi esiin sen, minkä metsäala on tiennyt jo pitkään. Luontojärjestöt eivät toimi rehellisesti viestinnässään. Ne käyttävät #valemedia:a ja ”disinformaatio:ta häikäilemättömästi hyväkseen saadakseen julkisuutta kapeakatsontaisille tavoitteilleen. Ehkä viimein media ottaa opikseen ja alkaa selvittämään yhden asian järjestöjen levittämiä tietoja myös toisesta näkökulmasta. Tätä olen toivonut koko metsäalalla oloni ajan. Se on vastuullista journalismia!

Lisäksi metsäala on saanut erinomaisen syyn jakaa ihmisille tietoa erilaisista ohjeista ja suosituksista, joita pöllöjen ja muiden luontokappaleiden suojelemiseksi metsätalouden arkitoimissa on aktiivisessa käytössä. Ja se kirjo on valtava!

Ja mitä opimme siis kohusta. Opimmeko lähdekriittisyyttä? Opimmeko kuulemaan myös toista osapuolta?

(Lisätty 17.6.2018)

Iltalehti teki laajan jutun 17.6., jossa äänessä olivat kuvan ottaja ja luontojärjestöt. Ihan käsittämätön tarina saa siis jatkoa. Jutun otsikointi oli kohuun viittaava, mutta sisältö oli ihan pelkkää luontoaktivistien metsätalousvastaista propagandaa. Ja mitä opimme siis kohusta. Opimmeko lähdekriittisyyttä? Opimmeko kuulemaan myös toista osapuolta? Jos Iltalehden mielestä kohukuvaajan tarinaan toisen puolen tuo Bird Life Suomi ja Suomen Luonnonsuojeluliitto, ei opittu yhtään mitään..

Paloma Hannonen (SLL) kertoo, kuinka 25 % puutavaralajeista tulee hakkuilta kesällä neljän kuukauden aikana. Eli kesällä hakataan selvästi muita aikoja vähemmän. Pesimäaikaiset hakkuut kattavat n. 0,2% Suomen metsistä. Tämä on merkitsevä luku, joka asettaa vaatimukset, uhan ja seuraukset mielestäni kohtuullisen hyvin mittakaavaan.

(Lisätty 11.7.2018)

YLE on alkanut mainostaa avohakkuukieltoa tosissaan. Lähes jokaisessa metsiin liittyvässä jutussa aloitetta nostetaan ylös. Greenpeacen Sini Harkki oli Päivän kasvona. Sinin tarina oli tuttua höttöä, jolla ei tosielämään ollut paljoakaan yhtymäkohtia. Pöllögate tuotiin esiin toimituksellisesti oudossa valossa. Toimittaja kyllä kertoi alkuperäisestä kuvasta ja kuvaili miten se toi buustia aloiteelle. Jostain syystä ei kuitenkaan lavastuksesta puhuttu sanallakaan, vaikka olisi ollut juuri oikea henkilö vastaamaan lavastetun kuvan käytöstä markkinoinnissa.

Kansainvälisen luonnonsuojelubiologien konferenssista tehdyssä jutussa arvosteltiin metsätaloutta, joka vallitsi 1980 -luvulla. Nykymetsätaloudesta ei puhuttu juuri mitään. Mutta tässäkin yhteydessä lakialoite kyllä nostettiin esiin, vaikka se ei konferenssiin liity mitenkään.