Puuta vai muuta?

Luontojärjestöt kampanjoivat kiivaasti puuraaka-aineen käyttöä vastaan. Erityisesti heidän tavoitteena tuntuu olevan puuntuottamisen kannattavuuden laskeminen ja puutuotteiden kilpailukyvyn romuttaminen. Minä ihmettelen suuresti, missä järki?

Ilmastonmuutos on yksi kaikien luontojärjestöjen agendalla oleva asia. Jokainen niistä antaa julkisesti kuvaa, että meidän pitäisi taistella ilmastonmuutosta vastaan entistä voimakkaammin keinoin. Sama tavoite on myös kaikilla EU mailla, joista Suomi tekee pioneerityötä näyttäen muille kuinka hyvin saadaan tuloksiakin aikaiseksi. Sama tavoite on myös kaikilla suomalaisilla elinkeinoelämän sektoreilla. Päästöjä pyritään madaltamaan ja suosimaan uusiutuvia raaka-aineita ja energiaa. Metsäsektori pyrkii tekemään kaikkensa, jotta suomalaiset metsät sitoisivat hiiltä mahdollisimman tehokkaasti myös tulevaisuudessa. Tätä ilmastotyötä suomalainen metsäsektori on tehnyt tuloksellisesti jo yli sadan vuoden ajan, kuten tilastot kiistattomasti näyttävät. Myös tutkijat ovat sitä mieltä, että ilmaston kannalta paras vaihtoehto on pitää metsät kasvussa ja käyttää uusiutuvaa puuta fossiilisten raaka-aineiden sijasta.

Myös muoviroskan määrä luonnossa ja vesistöissä on heidän tähtäimessä. Itsekin paheksun aina sitä autoilijaa, joka aloittaa ympäristön siivoamisen autosta ajaessaan sitä tai sitä retkeilijää, joka jaksaa kantaa roskia metsään, mutta ei sieltä pois. Suomalainen metsäteollisuus on kehittänyt uusia biomateriaaleja pakkauksiin, jotka hajoavat suhteellisen nopeasti luontoon päätyessään. Nämä tuotteet eivät aiheuttaisi myöskään kasvavaa mikromuoviongelmaa. Eli metsäteollisuus vastaa järjestöjen huoleen käytännön tasolla.

Puuvillan kasvatus vaatii paljon vettä muutenkin kuivilla alueilla. Lisäksi se vaatii huomattavan paljon ympäristömyrkkyjä. Kasvava globaali väestö kuitenkin tarvitsee vaatteita. Niitä voidaan tuottaa puuvillan sijasta vaikkapa raakaöljystä, kuten vuoden turhakkeeksikin valittu fleece. Synteettiset kankaat ovat kuitenkin ympäristöle haitallisia ja järjestöt paheksuvat fleecen käyttöä mikromuovin lisääntymisellä luonnossa. Suomalainen metsäteollisuus on tuottanut puukuituista kangasta vuosikymmenet. Monelle viskoosi onkin varmaan tuttu. Ekologisesti kestävä, eikä aiheuta ympäristökatastrofeja. Nykyään tehdään yhä enemmän vaatteita liukosellupohjaisista materiaaleista. Eli metsäteollisuus vastaa järjestöjen huoleen käytännön tasolla.

Uusiutuvan energian tuottaminen fossiilisia energian lähteitä korvaamaan on ensiarvoisen tärkeää, jotta kokonaiskierrossa olevan hiilen määrä ei kasvaisi. Vesivoimaa luontojärjestöt eivät hyväksy, kuten Rovaniemellä Sierilän voimalaitoshankkeessa tuli voimakkaasti esiin. Tuulivoimalat ja aurinkopaneelit vaatii aika suuret määrät metallia ja muita raaka-aineita valmistuksessa. Kuitenkaan kaivosten perustaminen ei käy luontojärjestöille alkuunkaan. Itkupotkuraivarit lentelevät jokaisesta vihjauksestakin kaivosten perustamisesta. Ydinvoimalat ovat ilmastoystävällisiä, mutta koska siinä käytetään uraania, niitä ei saisi tehdä. Metsäteollisuus tuottaa jo nyt energiaa kuituteollisuuden yhteydessä ja biopolttoaineiden jalostaminen on nousussa. Energiapuu on pääasiassa harvennushakkuiden sivutuotteena syntyvää pieniläpimittaista puuta ja parempi puuaines menee muuhun jalostukseen. Esimerkiksi rakentamiseen tai toisen asteen raaka-aineen (sellun) valmistukseen. Luontojärjestöt vastustavat kiivaasti puun energiakäytön lisäämistä, vaikka sillä voidaan vähentää fossiilisen öljyn, fossiilisen kaasun, fossiilisen kivihiilen ja fossiilisen ruskohiilen käyttöä. Energiapuuta kerryttävien harvennusten tehtävä on mahdollistaa laadukkaan tukkipuun kasvattaminen pitkäaikaisia hiilivarastoja (esim. rakennuksia) varten. Energiapuu syntyy metsän kasvun aikana metsänhoidollisista toimenpiteistä. Avohakkuita ne eivät siis missään tapauksessa lisää. Harvennukset myös kiihdyttävät metsien kasvua, eli hiilensidontaa samalla kun ne mahdollistavat uusiutuvan energian tuotannon. Eli metsäteollisuus vastaa järjestöjen huoleen käytännön tasolla.

Valtio saa 4 miljardia euroa verotuloja yhteiskunnan palveluiden tuottamiseen metsätalouden ansiosta

Kuten mikä tahansa talouden ala, myös metsätalouden tuleekin olla kannattavaa. Luontojärjestöt kuitenkin paheksuvat metsätalouden kannattavuutta tämän tästä. On absurdia ajatella, että luontojärjestöt vastustavat metsätalouden kannattavaa toimintaa, koska nimenomaan kannattava toiminta mahdollistaa uusiutuvien raaka-aineiden, materiaalien ja energian tuotannon kestävästi. Lisäksi hyvin toimiva metsäsektori tuottaa yhteiskunnallemme miljardien lisäarvon vuosittain ja valtio saa 4 miljardia euroa verotuloja yhteiskunnan palveluiden tuottamiseen metsätalouden ansiosta. Silläkään ei ole järjestöille merkitystä, voidaanko lapsiperheitä tukea, vanhuksia auttaa hyvään vanhuuteen tai ylläpitää ilmaista koulujärjestelmää valtion tuella. Järjestöt ovat valmiita mihin tahansa uhrauksiin omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Mutta mitä ne tarkoitusperät ovat? Metsätalouden alasajo? Eli samalla uusiutuvien raaka-aineiden tuotannon loppuminen. Mitä siitäkin seuraisi?

Viimeisimpänä, mutta ei missään tapauksessä vähäisimpänä järjestöt esittävät avohakkuiden kieltämistä. Metsätalouden taloudellisesti kannattavimman toiminnan kieltäminen vaikuttaisi koko sektorin kannattavuuteen. Järjestöt muuttivat ensin metsälakia (no lainsäätäjät järjestöjen miellyttämiseksi) jatkuvan kasvatuksen lisäämiseksi. Metsänomistajat eivät ole ihastuneet tähän, koska se on osoittautunut ilmeisen huonosti kannattavaksi taloudellisesti. Nyt ollaankin sitten heti valtion kirstulla. Avohakkuiden kieltäminen valtion mailla maksaisi kymmeniä miljoonia euroja joka vuosi menetettyinä hakkuutuloina. Järjestöt esittivät avohakkuukieltoa aikaisemmin kaikkiin metsiin, mutta se ei saanut kannatusta. Nyt on media paremmin valjastettu ja muutoinkin järjestöjen järjestäytyminen paremmin hoidettu ja aloite meneekin todennäköisesti eduskunnan käsiteltäväksi. Siellä se tyrmätään, koska aloite on tavoitteiltaan ristiriitainen ehdotettuihin muutoksiin, eikä se ole hyväksyttävissä sen vuoksi.

Mitä tilalle?

Tärkein kysymys kaiken tämän vastustuksen takana on, mitä meidän pitäisi käyttää raaka-aineena? Mikä on puun vaihtoehto? Jos metsien puuntuotannollinen käyttö tehdään liian kalliiksi, Suomen metsät ehkä säilyvät hetken kauemmin terveenä ja koskemattomana (Sitten siitä tulee riukuuntunutta läpitunkematonta ryteikkönä, jossa ei viihdy kukaan tai mikään) ja hyödynnämme uusiutumattomia raaka-aineita entistä enemmän. Vaihtoehtona on, että sama puumäärä vain hakataan jostain muualta ja jalostetaan matalamman standardin maissa, josta me sitten hyvää hyvyyttämme ostamme ja tyytyväisenä käytetään ”ekologisia tuotteita”. Meidän metsälajit kuolevat ilmastonmuutokseen kuitenkin, kun emme enää tee mitään sen eteen.

Ilmaston kannalta tärkeintä olisi pitää metsätalous kannattavana siinä maassa, jossa se on kaikista maailman maista kestävintä myös monimuotoisuuden säilyttämisessä. Eli Suomessa!

Ilmaston kannalta tärkeintä olisi pitää metsätalous kannattavana siinä maassa, jossa se on kaikista maailman maista kestävintä myös monimuotoisuuden säilyttämisessä. Eli Suomessa!

Ylikulutus kuriin

Tänään 11.4.2018 vietämme ylikulutuspäivää Suomessa. Tämä on laskennallinen päivä, jona suomalaiset kuluttavat oman osuutensa maailman raaka-aineista. Tai siis tarkemmin kulutus ylittää biokapasiteetin (kyky tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonepäästöjä).

Ylikulutuksen suurin syy on energiantuotannon ja liikenteen päästöt. Kasvihuonekaasuja tuotetaan enemmän kuin mitä esimerkiksi metsät ehtivät niitä sitoa. Sen lisäksi, että meidän tulisi nopeasti siirtyä käyttämään uusiutuvia energianlähteitä, meidän pitää myös käyttää metsiämme tehokkaammin. Vain hyvässä kasvussa olevat metsät sitovat tehokkaasti hiiltä ja onkin meidän velvollisuutemme pitää metsät kasvukykyisinä kestävyyden lisäämiseksi.

Kuten WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohwederkin sanoo, luonnon monimuotoisuus kärsii kulutuksestamme. Lajeja kuolee sukupuuttoon kestämättömän luonnon riistämisen vuoksi, joka johtaa elinympäristöjen köyhtymiseen. Tässä kohtaa haluan kuitenkin kääntää katseeni globaalista näkökulmasta kansalliseen. Me kun emme voi kuitenkaan kovin vahvasti vaikuttaa siihen, miten esimerkiksi Indonesiassa tai Brasiliassa metsiä tai luontoa käytetään.

Globaali vai kansallinen ongelma?

Luonnon monimuotoisuus- ja ilmastoasioissa on säilytettävä fokus siinä, mihin voimme vaikuttaa. On huolestuttavaa seurata maailman kehitystä luonnon näkökulmasta. Sademetsien väheneminen ja yksipuolistuminen, valtamerten jättimäiset roskalautat ja ilmaston lämpeneminen saavat jokaisen sivistyneen ihmisen niskakarvat pystyyn. Aika usein käy kuitenkin niin, että globaalit ongelmat yritetään ratkaista kansallisella tasolla. Ajatus on hyvä, mutta törmää seinään jo startissa!

Suomi on yksi maailman edistyksellisimmistä maista kestävän kehityksen saralla. Maassamme on kehitetty järjettömät määrät teknologiaa, jolla maailman ongelmia voidaan ratkaista ja maamme Cleantech -osaaminen onkin maailman huippua ja verraton vientituote. Lainsäädäntömme pyrkii suojaamaan luonnon puhtautta ja monimuotoisuutta kaikessa tekemisessämme. Meillä on valtavat verkostot asiantuntijoita, jotka tutkivat ympäristöön vaikuttavia tekijöitä, jotta ympäristöä voisi suojella tehokkaammin. Maatalouden vesistöpäästöjä on pyritty hillitsemään jo pitkään ja monipuolisella keinovalikoimalla. Ja viimeisenä, mutta ehkä tärkeimpänä meillä on maailman kestävin metsätalous, joka huomioi luonnon monimuotoisuuden paremmin kuin missään muualla kasvattaen samalla puustopääomaa ja puuston kasvua joka vuosi!

Myös uusiutuvien energialähteiden hyödyntämisessä teemme valtavan hienoa työtä. Haluan nostaa erityisesti Aalto -yliopiston professori Hele Savinin kehittämän aurinkopaneelin, joka hyödyntää nanoteknologiaa energian hyödyntämisessä. Juuri tällaisia innovaatioita maailma tarvitsee selviytyäkseen. Ja näitä tehdään Suomessa valtavia määriä kymmenissä eri tutkimuslaitoksissa ja yrityksissä jatkuvasti.

Emme pysty vaikuttamaan globaaleihin ympäristöongelmiin kuin kehittämällä  teknologiaa, jolla ongelmiin voidaan tuoda helpotusta. On pelkästään naiivia ajatella, että metsien koskemattomuus auttaisi Brasilian sademetsien tilaa. Päin vastoin, vähentämällä uusiutuvan bioraaka-aineen tuotantoa lisäämme painetta käyttää enemmän Brasilialaista puuta tai pumpata enemmän raakaöljyä maan sisältä. Samalla vähennämme metsiemme hiilensidontakykyä ja pahennamme ilmastonmuutosta, koska ilmakehästä poistuu vähemmän hiilidioksidia. Metsiemme suojelu ei myöskään lisää lajiston elinpiiriä siellä, missä uhanalaisia lajeja katoaa eniten. Voimme suojella yksittäisen lajin yksittäisen esiintymispaikan ja samalla aiheuttaa satojen lajien kuolemisen toisaalla. Pahinta on, että suojelu voi myös aiheuttaa suojellunkin lajin katoamisen ilmaston lämmetessä.

Mitä me voimme tehdä?

Jokainen suomalainen voi miettiä omaa kulutuskäyttäytymistään. Voi miettiä, tuliko ostettua ”turhakkeita”, joita ilmankin olisi tullut toimeen. Ostinko työkalun, jonka olisin voinut naapurilta saada lainaksi? Lähdinkö autolla lähikauppaan, vaikka olisin voinut kävelläkin? Olisiko ostamani tuote voinut olla pakattu muovin sijasta uusiutuvaan pakkausmateriaaliin? Ja niin edelleen.

Tärkeintä on, että valinnoillaan pyrkii pienentämään kulutusta. Kulutusta voi vähentää myös resurssiviisauden avulla. Jos on pakko hankkia tuote, voi selvittää löytyisikö sellainen tuote, joka on valmistettu kierrätettävistä materiaaleista. Jos jokin tuote pitää hävittää, voi miettiä olisiko siitä mahdollista tehdä jotain uutta. Ja jos vaihtoehtona on täysin uusi tuote, voi silloinkin miettiä mistä raaka-aineesta se on tehty. Olisiko mahdollista löytää vaikkapa puusta tehtyä versiota?

Parasta on, että useimmiten olemalla resurssiviisas kuluttaja, säästää merkittäviä summia rahaa. Ekologisuus ja talous lyövät usein kättä ympäristön taputtaessa vieressä!

Haaste

Vielä lopuksi haastan jokaisen miettimään seuraavaa kysymystä. Mitä sinä olisit voinut tänään jättää käyttämättä?

”Asiantuntija” äänessä, asiantuntemus tipotiessään..

Joskus sitä vain joutuu toteamaan, että ehkä se itseoppiminen ei ole ihan kaikkein paras tapa ryhtyä asiantuntijaksi. Tällä kertaa sain todeta sen lukiessani Greenpeacen ”metsäasiantuntija” Matti Liimataisen blogia, jossa hän maalailee kauhuskenaarioita Metsähallituksen alue-ekologisen suunnitelman päivittämisestä. Mutta vaikka asiantuntemusta ei ole 20 vuoden meuhkaamisen aikana kertynytkään, pakko antaa propsit mielikuvien luomisesta. Sisältö nyt on täysin pielessä, mutta kerronnallinen kielenkäyttö on ihannoitavaa. Lähes Topeliuksen tasoa. Lieneekö tarttunut Vienan reitillä kävellessä. Väittäisin kuitenkin, että järjestön vuosittain käyttämillä miljoonilla saisi kyllä asiantuntemustakin hankittua, mutta on kiva inhimillinen teko pitää suojatyöpaikkaa yllä.

Alue-ekologinen suunnitelma tehdään laajassa yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Siinä otetaan huomioon erilaiset tekijät, jotka vaikuttavat luonnon monimuotoisuuteen ja alueiden kytkeytyvyyteen lajien leviämisen hyväksi. Koska monimuotoisuuden eteen tehdään paljon koko ajan, myös suunnitelmassa huomioitavat ympäristöt muuttuvat. Metsähallitus tekee alue-ekologisten suunnitelmien päivitystä, jossa suunnitelmaa tehdään paremmaksi monimuotoisuuden kannalta.

Matti ei, AE-suunnitelma ei ole sama kuin pysyvä suojelupäätös!

Matti itkunsekaisin purkauksin kuvailee, miten hän on löytänyt alueita, joissa Metsähallitus hakkaa ae-kohteella.Tai sitten kohteilla, jotka ennen oli ae-kohteita. Tekstistä ei aivan saanut selkeää kuvaa. Aiempiin satuihin peilaten on oletettavaa, että pientä vääristymää saattaa esiintyä joka tapauksessa. Hän myös tuskailee, kuinka termejäkin on menty vaihtamaan ja luontokohteita kadonnut ae-kartoilta. Matti on kai hieman harhaisessa mielenmaisemassaan sekoittanut asioita ja jälleen kerran itse itselleen opettanut, mitä ae-suunnitelma tarkoittaa. Suotakoon se hänelle, kun oikean tiedon saaminen vaatisi vaivannäköä. Pitäisi mennä Metsähallituksen nettisivuille ja lukea sieltä. Too much trouble!

Mutta niille, jotka haluavat oikeaa tietoa, suosittelen vierailua Metsähallituksen nettisivuilla. Ei liene yllätys, että Greenpeace nimittää sitä propagandasivustoksi, mutta annanpa tähän liittyen vähän pohdittavaa. Kuvitellaanpa tilanne, jossa Metsähallitus laittaisi sivuilleen jotain sellaista, mikä ei pidä paikkaansa. Osaatko yhtään kuvitella mitä siitä seuraisi, kun Matti kumppaneineen huomaisi sen? Niinpä..

Alue-ekologinen suunnitelma turvaa lajistoa ja metsikköjen muodostamaa verkostoa, jolla parannetaan lajien liikkuvuutta ja säilyvyyttä. Verkostoon lisätään metsätalouden käytössä olevia kohteita, joilla täydennetään muuta olemassa olevaa lajien suojeluun tarkoitettua alueverkostoa. Se pitää sisällään eriasteisia käsittelyn rajoituksia, joilla pyritään mahdollisimman hyvään kattavuuteen ympäröivät alueet huomioiden. Esimerkiksi Kainuussa on tehty viimeisten vuosien aikana huomattavia luonnonsuojelupäätöksiä, jotka ovat vähentäneet tarvetta alue-ekologisen verkoston panostuksiin. Päivityksen yhteydessä on voitu myös huomata, että aiemmat lajihavainnot ovat vanhentuneet tai vaihtoehtoisesti ne ovat sellaisia, joita ei julkaista. (Uhanalaisten lajien kohdalla paikkatietoja ei julkaista, koska silloin ne voisivat joutua liian innokkaiden biologien, luonnonsuojelijoiden tai muiden kansalaisten kiinnostuksen kohteiksi ja mahdollisesti hävittämiksi). Ja on tärkeä huomioida, että AE-verkoston alueet eivät välttämättä estä toimenpiteitä! Joissakin paikoissa se vain rajoittaa. Voi olla, että Matti ei löydä Retkikartasta kaipaamiaan kuvioita, koska ne eivät enää kuulu ae-verkostoon. Tällainenkin hurja visio on mahdollinen.

Kannattava liiketoiminta ei ole pahasta muualla kuin järjestöjen viestinnässä

Matti myös demonisoi kannattavaa metsätaloutta autuaasti unohtaen, että Metsähallituksen metsätalouden tuloilla katetaan yhteiskuntamme menoja. Ainakaan minä en halua palveluja karsia sitä tahtia, mitä ympäristöjärjestöt toivovat. Ajellessaan Metsähallituksen hyväkuntoisia metsäautoteitä, Matti yllättäen löytää hakkuukuvioita. Sinänsä siinä ei ole mitään erikoista, että metsäautotiet on tehty puun kuljettamista varten. Niitä hyödyntävät myös metsästäjät, kalastajat, marjastajat, sienestäjät, matkailuyrittäjät, pyöräilijät, retkeilijät ja moni muu käyttäjäryhmä. Metsäautotie tuokin luonnon helposti saavutettavaksi kohteeksi. Puun korjuu tien läheltä on taloudellisesti järkevää ja sen vuoksi tiet suunnitellaankin niin, että ne hyödyttäisivät metsätalouden toimia parhaiten. Ei siis ole sattumaa, että ajellessa metsäautotietä löytää hakkuita. Eikä sen pitäisi olla yllätys Matillekaan.. Muutenkin kannattavan liiketoiminnan esittäminen jotenkin huonossa valossa on aika absurdia.

Ympäristöjärjestöjen liiketoiminta perustuu riitelyyn ja syyttelyyn. Elämästä irti olevien mielikuvien herättämisellä ne saavat erehdytettyä ihmisiä lahjoittamaan rahaa ”hyvään tarkoitukseen”. Ja sitä tulee paljon! Greenpeace Nordicin, WWF Suomen, Birdlife Suomen ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhteenlaskettu liikevaihto oli 2016 noin 37 miljoonaa euroa. Luonto-liitto ei katso taloustietojen olevan julkista tietoa. Näiden lisäksi on lukuisia pienempiä ympäristö- ja luonnonsuojelujärjestöjä, joten kaikkiaan voidaan puhua erittäin suuresta teollisuudenalasta.

No myönnetään, osa tekee ihan hyviäkin juttuja. Lintujen bongausta, Itämeren suojelua ja muita oikeasti hyviä kampanjoita. Suomen metsätalous ja ilmastonmuutos ovat vain sellaisia kompastuskiviä, joihin yksikään Suomessa toimiva järjestö ei ole saanut realismia sisällytettyä kampanjoihin enää vuosikymmeniin. Heidän onnekseen suurin osa kaupunkilaisista on vieraantunut luonnosta sen verran, että uskovat kaikenlaisen höpötyksen. Mutta mitä jos ne eivät olisikaan kannattavia organisaatioita? Silloin sitä vasta itku tulisi, kun järjestöjen rahat loppuisi ja rauha laskeutuisi yhteiskuntaamme.

Ilmastonmuutos? Onko se jotain syötävää?

Matti toteaa lakonisesti, että ”paikalleen jätettynä suojeltu metsä vain torjuisi tylsästi ilmastonmuutosta..”. Hyvin koruttomasti ilmaistu, miten vähän ymmärrystä hänellä on luonnossa tapahtuvista asioista. Hiili säilyy varastossa metsässä, jos puuta ei kaada. Se on yksinkertaisesti totta. Sen sijaan ilmastonmuutoksen kannalta se ei ole kovinkaan kestävä ratkaisu.

Suojelualueet eivät sido puuta sen jälkeen, kun ovat kasvaneet tiettyyn pisteeseen. Eikä niistä saada uusiutuvaa raaka-ainetta..

Mitä tapahtuukaan hiilivarastolle, kun harvesteri käy metsässä? Poiketen ympäristöjärjestöjen esittämästä tulkinnasta hiilivarasto ei katoa ilmaan. Hiilivarasto siirretään toiseen paikkaan ja hakatulle alueelle perustetaan uusi hiilinielu. Hakattuun puuhun varastoitu hiili menee moneen paikkaan jatkojalostettavaksi. Osa menee sahoille, josta siitä tulee muun muassa rakennusmateriaaleja, joissa hiilivarasto säilyy pitkään. Osa menee biotuotetehtaille, joissa niistä jalostetaan raaka-ainetta jatkojalostettavaksi erilaisiksi tuotteiksi, joita me kaikki käytämme päivittäin. Ja vielä pieni osa muutetaan energiaksi lämmittämään talojamme ja sähköistämään laitteitamme. Joo, siis ihan totta! Vain pieni osa menee energiaksi!

Ja mitä tapahtuikaan sille toiselle hiilivarastolle siellä Arktisen merialueen alla? Jos suojeltiin, sieltä pumpattiin fossiilista öljyä vähän enemmän kuin hakatessa! Eli ilmakehän kokonaishiilen määrä kasvoi juuri tuon fossiilisen hiilen verran, joka olisi voitu jättää maan uumeniin ikiajoiksi.

Ja ei, hakattu alue ei tosiaankaan jää paljaaksi. Metsänomistaja on lain mukaan velvollinen huolehtimaan, että tilalle kasvaa uusi metsä. Kun metsä kasvaa, sitä on harvennettava, jolloin saadaan vähän lisää uusiutuvaa raaka-ainetta. Joskus harvennus tehdään useamminkin ennen kuin samalla paikalla on puustoon taas sitoutunut sama määrä hiiltä, kuin mitä sieltä vietiin pois aikaisemmin. Do the math..